raskaus ja tupakointi - keskustelua, apua, vertaistukea, omat kokemukset

Heippa! Aika rohkean aloituksen vetäsit tuossa. Minä kuulun siihen joukkoon, jonka on todella vaikea ymmärtää, että miten itsensä kanssa voi elää jos sauhuttelee samaan aikaan kun mahassa joku yrittää kasvaa terveeksi. Eli eikö siitä tunne syyllisyyttä ollenkaan? Vai onko tupakattomuuden fyysiset oireet niin rajut, että sen syyllisyyden on valmis kestämään? Vai eikö vain välitä tuleeko lapsesta vammainen tai sairas?



Itse olen yli 10 vuotta polttanut röökiä aina silloin tällöin. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Yleensä kuitenkaan en edes viikottain (lähinnä siis baarissa tms. sosiaalisissa tilanteissa). En ikinä lopettanut kokonaan (kun en missään vaiheessa omasta mielestäni edes aloittanutkaan ;)



Kun testi marraskuussa näytti plussaa, tupakointi loppui tietenkin siihen paikkaan. Vaihtoehtoa minulle ei edes ollut. Tiedän kuuluvani onnekkaisiin siinä mielessä, että tupakattomuus ei ole minulle mikään ongelma. Haaveilen kyllä joskus rentouttavasti tupakkahetkestä, mutta ihan samalla tavalla haaveilen välillä myös tuopillisesta (okei, ehkä saavillisesta) olutta tai pullosta viiniä...



Minulle lapsen terveys on tällä hetkellä niin kaukana kaiken muun, tai ainakin omien hetkellisten mielihalujen tyydyttämisen, edellä, etten millään osaa kuvitella tuollaista olotilaa jossa vakavissaan harkitsee lapsen vahingoittamista... Mutta kuten sanoin, minä en joudu kärsimään mistään fyysistä oireista, joten helppo tuomita.

Muuta en osaa sanoa kuin että koita vain sinnitellä!

Tuolla keskustelujen alkusivulla Terveys otsikon alla on erikseen osio aiheella "Raskaus ja tupakointi." En tiedä millaista keskustelua siellä on (tuomitaanko tms.) mutta käy kurkistamassa.

Sieltä voisit löytää vertaistukea!



Mieheni lopetti Champix reseptilääkkeen avulla polttamisen noin 8 vuoden jälkeen. Kallis lääkehän tämä on, mutta loppupeleissä tulee halvemmaksi kuin tupakka. Nyt mies ollut ilman tupakkaa lähes vuoden ja pelkkä haju ällöttää miestä, ei siis halua edes polttaa, vaikka aikaisemmilla lopetuskerroilla on sortunut.

En tiedä soveltumisesta raskausaikana, mutta voisit tietysti ottaa selvää tästä vaihtoehdosta. :)



Itselläni ei lopettamisesta (tai polttamisesta) ole kokemusta, enkä siis koskaan voi täysin ymmärtää miten vaikeeta se on. Mutta miehen lukuisia lopetuskertoja seuranneena tiedän että helppoakaan se ei ole!



Toivottavasti saat myös mieheltäsi ja läheisiltäsi tukea lopetukseen. Vaikka lopetus lähteekin itsestä, ei sitä kaikkea tarvitse yksin kärsiä.

Minulla itselläni oli aluksi väärä asenne tupakanvastaisuuteni vuoksi "itse olet alkanut polttamaan, siinähän kärsit vierotusoireesi nyt". Asennemuutokseni auttoi miestäni paljon. Kovetin nahkani ja yritin ymmärtää että miehen "täysin tyhjästä" tulleet kiukkukohtaukset johtuivat nimenomaan tupakanhimosta ja ne minun on vaan kestettävä. Nyt ymmärrän myös että syyllistäminen ei auta lopettamaan, vaan sai mieheni vain enemmän ärsyyntyneeksi, mikä taas lisäsi halua polttaa.



En tiedä onko minusta sinulle mitään apua, kun minäkin olen vain juuri se ärsyttävä toinen osapuoli.. :)



Toivon sinulle kuitenkin kovasti onnea lopettamiseen ja onnellista raskausaikaa!

Heippa! Minä tupakoin 15 vuotta ja lopetin kaksi viikkoa ennen kuin tulin raskaaksi. Minä en halunnut lopettaa reseptilääkkeillä, vaan kokeilin ensimmäistä kertaa laastaria. Sen avulla lopettaminen olikin helppoa! Liimasin laastarin heti aamulla kun heräsin ja poistin sen ennen kuin menin nukkumaan. Toki sen kanssa olisi voinut nukkuakin mutta en tuntenut siihen tarvetta. Käytin noin 2 kk laastaria, tästä viikon alhaisella nikotiinimäärällä. Nyt olen ollut 1 kk:n ilman mitään. En tule polttamaan enää koskaan. Olen viimeiset 5 vuotta halunnut lopettaa ja lakkoilutkin monta kertaa, mutta aina sitten vaan repsahtanut. Nyt kun olen päässyt eroon tuosta kamalasta koukuttajasta niin ei enää koskaan tupakkaa huuleen!!



Tsemmpiä lopettamiseen hazuli, nyt sulla on vihdoin mahdollisuus päästä eroon nikotiiniriippuvuudesta!

Mä olen entinen tupakoitsija ja kitkutteleva lopetus ekassa raskaudessa, joka ei edes ollut suunniteltu. Silloin poltin n. puoli askia - askin päivässä. Raskauden alkaminen ei mitenkään vähentänyt haluja röökaamiseen, siis fyysisesti tarkoitan, että se ei tullut väliin. Olin jo 27v ja tupakoinut reilun 10v, teininä tosin en joka päivä, se alkaminen oli hidasta tottumusta.



Niin joo... mä en pistänyt tupakointia heti katkolle, vaan pari ekaa viikkoa plussasta meni vähennellessä n. 5-6 tupakkaan päivässä. Sitten yritin alkaa miettiä sitä, että kun teki mieli tupakkaa, lupasin sen itselleni sitten kun olen tehnyt jotain. Eli tavallaan tein sen päätöksen, että okei saat polttaa yhden, kun ensin olet... Ja sitten siitä tupakasta en polttanut kaikkea, vaan tumppasin aiemmin.



Sen jälkeen tavoite oli yksi tupakka päivässä, mihin oli yllättävän helppo päästä. Kuukauden-parin sisällä siirryin astetta vaativampaan "yksi tupakka kuukaudessa". Voi kuulostaa naurettavalta, mutta se piti mut kaidalla tiellä. Siis yhtä hyvin voi kysyä, miksi sen tupakan sitten edes poltin, jos kerran kuukauden muut päivät olivat savuttomia. Mutta anyways, sen ajatuksen avulla sain aina kestettyä sen himon, tyyliin "se on sitten taas kuukauden 15. päivä".



Raskauden viimeisen kolmanneksen aikana en polttanut enää lainkaan. Synnytyksen jälkeen mulla on ollut 2-3 kautta, jolloin olen polttanut tupakkaa muutaman kuukauden ajan epäsäännöllisesti. Nyt olen oikeastaan täysin savuton, vaikka miehelleni aina välillä sanon kurillani, että en ole koskaan lopettanut. Joskus harvoin kaipaan röökitaukoa, mutta en itse asiassa tupakkaa.



Tällä samalla taktiikalla olen muuten laihduttanutkin, en ole "kerrasta poikki" ihminen, vaikka joissakin asioissa kyllä se varmasti olisi hyväkin. Isäni taas on lopettanut tupakan polton niin, että siirtyi heti kahdesta askista päivässä nollalinjalle, samoin mieheni aikoinaan. Mä taas olen sellainen hitaasti pois opetteleva.



Tsemppiä kaikille tupakoinnin lopettamiseen. Itselleni se oli tapa mitä suurimmassa määrin, ei varsinainen nikotiinin himo. Yhdistin vain tupakan aina rentoutumiseen ja itseni palkitsemiseen ja näihin piti sitten löytää uudet keinot. Joku on joskus suositellut myös sellaista siirtämistä "juon ensin lasin vettä ja sitten poltan tupakan" - joskus se tupakointi sitten unohtuukin.



Nyt on esikoinenkin muuten jo 8v ja kaksi lasta... tässä viimeisimmässä raskaudessa tuntui hienolta, kun pystyi olemaan tuskitta savuton. Ei tullut mieleenkään! Kun vielä tarkemmin ajattelen, niin ulkopuolisena helposti haluaa ja alkaa syyllistää, mutta vaikka tietysti se syyllisyys auttaa ja ohjaa tietyllä tavalla, niin se ei (tietenkään) palkitse. Syyllisyyden kourissahan monet repsahtajat keskittyvätkin ajattelemaan, että hitto mä olen paha - jolloin tekee mieli vielä enemmän lohduttautua sillä tupakalla. Pikemminkin pitäisi yrittää koukuttautua onnistumiseen ja poimia niitä hyviä merkkejä. Eli ei niin, että "olen paha kun tekee mieli" vaan "olen tosi hyvä kun olen jo näin hyvin onnistunut".