Helmi 2010 vk 37
Kommentit (27)
ja uudet kujeet :)
Tänään oon tuntenut jo aika monesti pikkukaverin liikkeitä. Hyvin "laimeita" ne on edelleen, mutta helpottaa kummasti mieltä kun tuntee edes jotain :)
Se kohtukuolema-juttu oli tosiaan liikuttava, silmät kosteina sitä luettiin täälläkin =/ ei tuollaista toivoisi pahimmallekaan vihamiehelleen. Yhdelle mun kaverille kävi aika samoin reilut pari vuotta sitten =( sillä kyllä löydettiin syykin (joka olisi pitänyt huomata jo raskausaikana jolloin lapsen kuolema olisi voitu välttää), mutta eihän se asiaa kuitenkaan helpota tai tuo lasta takaisin.
Eihän sitä koskaan haluaisi ajatella, että meillekin voisi noin käydä mutta kyllähän se tuolla jossain kuitenkin aina on. Pitää vaan toivoa parasta ja yrittää olla hermoilematta liikaa.
Täällä ollaan nyt räkätaudissa koko konkkaronkka, ja normaalisti meistä kolmesta ei ole kukaan ikinä kipeä (lukuunottamatta pojan korvatulehduksia). Toivottavasti menee pian ohi, on koko ajan niin tuskasen vetämätön olo =/
Reilu viikko vielä ultraan, voi kun nää päivät nyt menisi nopsaan etiäpäin :)
Eiköhän se sitten ala olla aika painua petin puolelle hengittelemään vaan nenän toisella puolella :o
evian, rv 18+5
välill kirjoittaa, kun käyn lähes päivittäin lukee täällä.Aika hiljaista on täällä nykyisin ollut..mistä johtunee???
Täällä tuntuu jo jokunlaisia liikkeitä mutta ei vielä paljoa,eihän noita viikkoja kumminkaan ole vielä hirveästi joten ei ihme.
Yritän nyt kovasti tsempata itseäni treenaamaan lantiopohjalihaksia kun on ruvennu olemaan hieman virtsan karkailua yskiessä yms...Ekassa raskaudessa ei ollut ollenkaan moista ongelmaa ja mietin että johtuisko nyt siitä että edellisestä synnytyksestä on vasta puoli vuotta aikaa..onko muilla kokemusta tai tietoa vastaavasta???
ensi viikolla olis pojalla neuvola ja oli vähän puhetta että samalla voitais katsoa minunkin vointia yms..Toivottavasti kuunneltais sydänääniä=)
Mutta oikein mukavaa viikkoa kaikille!!!
Hande ja rv 15+2
mukavaa, että tulee uusia.
Minäkin tulen nopeasti kirjoittamaan kuulumiset. Kirjoittelin enemmän alkuraskaudesta=kesälomala. Nyt ei oikein työkiireiltä ja perhearjen keskeltä ehdi.
Kuulumisetkin lukematta, viime viikon pinon sentään silmäilin.
Tässä raskaudessa vauvan liikkeet tuntuu aikaisemmin, vahvemmin ja runsaampina kuin edellississä ja ihanaa tosiaan, kun vauva mahasta viestii olemassaolostaan.
Väsymys ja pahaolo takana, pirteä ja kukoistava olo enimmäkseen, välillä tuntuu valaalta. Tuntemattomat ei ehkä huomaa vielä raskauttani, vaan luulevat vain sen kokoiseksi. Minut tuntevat näkevät heti, että moista lihomista ei ilman 9kk-syytä tapahdu noin äkkiä.
Housut on kaikki jo äippämallia, mutta omilla normaalipaidoilla vielä selviää kun valikoi.
En varmaan usein kerkiä tänne palstalle, mutta hengessä mukana ja loppuraskaudesta ainakin taas aktivoidun jännäämään synnytyksiä!
Hania, 15+4
viikkoja kohta kasassa 18 ja selviä liikkeitä en ole vielä tuntenut, mutta pitää vaan tiirailla masua sekä rauhoittua ja kuunnella niin jospa sieltä alkaisi kuulumaan ja tuntumaan ;)
Olen muutaman kilon tiputtanut painoa ja vanhat vaatteet solahtavat vielä hyvin päälle. Salaisuus on vielä, mutta kun rakenneultrasta päästään niin eiköhän ilo leviä ilmoille sitten uudesta tulokkaasta, tosin hiukan pelottaa mitä kommentteja tulee.. Lapsillekkaan en ole kertonut, ihan vaan siitä syystä, että ehtiväthän vielä monta kuukautta silti varrota uutta perheenjäsentä. Väsymystä on, rautaa syön jospa se pikkuhiljaa hellittäisi.
Äitiysvaatteet ostin, vauvalle en ole hankkinut mitään, kunhan tuo sukupuoli selviää niin sitten varmaan uskaltaa jotain hankkia. Ja onhan tässä vielä aikaa...
Mukavaa päivän ja viikon jatkoa !
Tervetuloa Verna!
Täällä ollaan saikulla. Pitkään pohdin mitäteen. Selkä on ollut tosi kipeä ja nyt supistelua on tullut enemmän. Reippaasti kävellessä ja kumartuessa saattaa alkaa. Kohdun suun tilanne oli kuitenkin ok. Sain sairaslomaa tän viikon ja jos ei helpota,niin jatletaan. Töissä ei pysty seisomaan ja tukivyötä hankala pitää istuessakaan. Panadolia syön selkäsärkyyn ja olisivat kirjoittaneet Panacodia, mutta yritän pärjätä ilman. Ihan outoa, kun talo on hiljainen. Esikoinen on koulussa ja pojat vein päiväkotiin. Nyt yritän vaan olla, mikä on sinänsä vaikeaa.
Sain hoitopöydän lahjoituksena ja siihen pitää vain laittaa uudet vetimet. Ostin alesta reiman valkoisen fleece haalarin, mutta muuta en ole ostanut. Kaivoin esille sisaruksilta säästämäni 56 cm potkarit, pari vaaleanpu.ja vaal.sinistä :) Ensi tiistaina on ultra ja toivon mukaan selviää, mitä väriä aletaan hankkimaan lisää :)Turvakaukalo saadaan lainaan ja rattaisiin ostan vain kopan. Pieniä kestovaippoja ostin muutamat lisää, loput kuopuksen vanhoja.
Jaksuja kaikille päänsärystä tai muuten vain väsymyksestä kärsiville!
T:Lauris rv 19+1
Heips!
Pitkästä aikaa itsekin päätin taas kirjoittaa tänne :)
Tuossa la-su yönä heräsin aamuyöstä ku muljusi ensimmäisen kerran mahassa ja nyt ollut joka ilta säännöllisiä pieniä liikkeitä ihan selvästi
Repesin vielä kauheaan nauruun sunnuntaina kun makasin selälläni sängyllä ja painoin hieman kahdella sormella oikealta puolelta alavatsaa niin tuli kickiä vasemmalle puolelle..
Ihana joka ilta mennä nukkumaan ja olla liikkumatta kun tuntee nuo muljahtelut.
Kävin sitten hammaslääkärissä tuossa eilen aamupäivällä tarkastuksessa.
Lääkäri pyysi oikein apuria katsomaan ja sanoi minulle ettei ole pitkään aikaan nähnyt näin täydellistä suuta HAH! :D
Viimeksi käynyt kymmenen vuotta sitten ja ei vieläkään ollut reijän reikää edes tuloillaan.. pikkaisen hammaskiveä ottivat pois, mutta muuten sanoi lääkäri että jatkossa saan käydä suu hygienistillä tai joku sellanen.. ettei hammaslääkäriin asiaa tällä suulla
Mutta jotain positiivista sentään tuosta jokapäiväisestä harjailusta vissiin. :)
Tosin mieltä sitten latisti 20 minuutin käynnistä se 35 euron lasku jonka kouraani sain!
Että josko katsotaan käviskö seuraavan kymmenen vuoden päästä sitten vasta vai jättäiskö käymättä.
Toissapäivänä oli sitten taas kauhea siivousvimma ja piti kaikki paikat siivota lattiasta kattoon.
Asiaa vaikeutti tosin se, kun itsellä neljä päivää ollu pakarat ihan kauhean kipeät!
Kävely sattuu hieman mutta istualteen meno ja yöllä jos vaihdan kylkeä niin varmasti herään! Liekkö liikunnan puutetta vai mitä ihmettä, mutta raivostuttavaa silti.
Muuten oireet hävinny oikeastaan kokonaan, joten aivan ihana puuhata ku jaksaa taas :)
täällä myös, ikävä kyllä, joitakin kertoja aivastaessa tai yskiessä lorahtanut housuun =/ Itsekin yhdistän sen raskauksien pieneen eroon (poika pian 1v3kk:tta), koska en muista ensimmäistä odottaessani tällaista tapahtuneen edes raskauden lopussa. Saatikka sitten vielä ennen puolta väliä.. Kovasti yritän muistaa niitä lantionpohjalihasharjoituksia tehdä, mutta liian helposti ne unohtuu =/
Tänään alkaakin sitten se mammajumppa, josko sieltä saisi apua tähän karkailuun :)
Muuten olo on edelleen ihan normaali (pieniä potkuja tuntuu ajoittain:), paitsit että flunssa vaivaa =( pitäis kai ihan suosiolla jättää se tän illan jumppa väliin, mutta en nyt kuitenkaan heti eka kerralla tahtoisi olla pois. Aattelin, että meen ainakin käymään ja jos olo ei anna myöten osallistua niin kuuntelen edes infon.
Tänään vaihtui taas raskausviikko ja tasan viikon päästä tähän aikaan ollaan jo käyty ultrassa pikkuista moikkaamassa :)
Ihanaa, kun monilla alkaa jo tuntua vauvan liikkeitä :) kunpa ne nyt vaan vielä vahvistuisi..
evian, rv 19+0
Täällä myös kerran ollut virtsan karkailua. Jouduin vielä maanantaina oksentamaan (toivottavasti pahoinvointi jo helpottaisi) ja samalla lirahti housuihin. Onneksi olin kotona. Eipä ollut häävi olo. En ole kärsinyt virtsankarkailusta kahden ekan (11/03 ja 02/06) odotuksen aikana. Pojat ovat syntyneet reilun kahden vuoden välein. Nyt sitten edellisestä synnytyksestä jo 3,5 vuotta ja nyt sitten lirahti. Tekisikö ikä (36v) minulla tepposen.
Eilen tunsin ekat supparit, kun väkisin väänsin itseni liian tiukkoihin farkkuihin.
Joku kertoi, että alimmainen mahamakkaroista on muuttunut kovaksi ja ylin on löysempi. Minulla päin vastoin. Alamakkara löysä, ylämakkara kova. Kohtahan ne sitten yhdistyvät...
Matami 15+5
Minulla ei ole (viela!) lirahdellut housuun.
Suppareita tosin on valilla toissa ollessa tuntunut, ja myos jomottanut muutenkin vatsaan rankan tyovuoron jalkeen. Tyo on hyvin manuaalista ja hoidettavat saattavat olla arvaamattomia.
En ole toissa kertonut viela kellekaan koska aloitin uudessa paikassa rv 10 mutta ehka oman jaksamisen kannalta olisi hyva kertoa kohtapuoliin, mutta miten iiikkk???
Eras tyokaveri (mies puolinen) on kysynyt minulta jo kahdesti etta aiotteko hankkia lisaa lapsia ja viimeeksi kun pari paivaa sitten kysyi, sanoin etta miksi kyselet? Muuten vaan kuulemma, itse yrittavat myos kolmatta lasta perheeseen ja ehka hanelle vain ajankohtaista ja meilla molemmilla jo kaksi lasta ja ehka han pohtii tallaisia...?
Vai onkohan hanella joku 6. aisti? ;o)
Olen kertonut raskaudesta vasta 6 ihmiselle, siskolleni ja muut jotka tietavat ovat kavereita.
Vanhemmeilleni haluaisin kertoa vasta rakenneultran jalkeen ja bonusta olisi jos nakyisi sukupuoli ja ehka kertoisin sen samalla, koska viimeeksi selvitimme sukupuolen joskus rv24 tienoilla yksityisesti (silloisen asuinpaikkakuntamme sairaalassa ei sita kerrottu) ja pidimme sen salaisuutena. Aitiani vaivasi aivan kauheasti eika olisi millaan jaksanut odottaa h-hetkeen asti.
Lapsille kerroin ekan ultran jalkeen rv 12 mutta he eivat ole kysyneet alun jalkeen mitaan, eivatka ole kertoneet kellekaan. Vaikken sita ole kieltanytkaan.
Liikkeita en ole viela tuntenut. Havettaa myontaa etten edes muista edellisista raskauksista milloin tarkalleen tunsin liikkeet! Esikoiselta ehka noin rv17-18 ja kuopukselta rv16-17, mutta en varmasti osaa sanoa enaa. Toivottvasti jotain kuplintaa alkaisi tuntua pian!
Ensi viikolla otetaan veriseulonnat. Se on toinen kerta kun tapaan neuvolantadin/katilon. Sitten taisi olla sokerirasituskoe 28.9 aitipolilla.
Rakenneultra on vasta rv 21+2 ja se on 19. lokakuuta!! Laakari pyysi varaamaan sen rv 20 ja kun varasin aikaa vastaanotosta antoivat tuon ajan ja tajusin vasta myohemmin kuinka myohaan se on. Ei siis liian myohaan tutkimisen kannalta mutta kun en itse millaan malttaisi sinne asti odottaa!
Mitaan en ole vauvalle hankkinut. Olen hyvin taikauskoinen ja pelaan varman paalle... Olenkohan ihan outo?
Kolmaskerta rv 15+4
Tervehdys kaikille. Kylläpä aika kuluu - nyt minulla jo rv 17 menossa ja maha kasvanut hurjan suureksi ihan tuntuu kuin viimeisen viikon aikana.
Viime viikolla oli myös kontrolliultra (np-ultrassa havaitun vauvojen kokeron takia) mutta oikein hyvin näyttivät pienet voivan ja olivat molemmat noin satagrammaisia. Rakenneultra minulla lokakuun alkupuolella, raskausviikolla 20. Ei malttaisi odottaa, toivottavasti edes toinen näyttäisi kumpaa sukupuolta ovat. Meille siis tulossa identtiset kaksoset eli ovat sitten väkisin samaa lajia. :)
Hirveä nälkä ja väsymys kalvavat edelleen, työpäivistä on näiden kahden takia joskus vaikea selvitä. Ja illat menee maatessa. Tai ihan kevyitä kävelylenkkejä käyn päivittäin kun on tuo koira vietävä, mutta yhtään jos kiihdyttää, alkaa alamahaa sattua. Lienevätkö sitten niitä supistuksia? Ensikertalaisen on niin vaikea sanoa. Liikkeitäkin olen ehkä tuntenut, ajan kanssa sitten näkee vahvistuvatko nuo vai ovatko oikeat liikkeet sitten jotain ihan muuta. :) Muuten olen voinut ihan hyvin nyt.
Hankintoja tein viime viikolla: 2 suloista pientä bodyä hennesiltä. Muuten odotamme rakenneultran jälkeistä aikaa.
Nyt töihin, voikaa hyvin ja kirjoitelkaa kuulummisia, täältä on kiva niitä aina lukea vaikken itse ehdikään usein kirjoittelemaan!
Apa (rv 16+1)
Minäkin välillä ehdin tänne, vaikka ihan kotiäitinä olen, niin silti on aika kortilla. Mulla on varmaan alkanut kultainen keskiraskausaika- enä ei väsytä (paljoa) ja olen tosi toimelias ja aikaansaava. Eilen väänsin 3 kuivakakkua ja kaksi päärynäpiirakkaa pakastimeen (sain naapurista kassillisen päärynöitä, niin jotain piti keksiä, 28 kaalikäärylettä ja tänään jatkan kaalikääryleiden vääntämistä ja lopuista kaaleista tulee laatikkoa. Pian iskee varmaan sisustamishimo...No, kuopus tarvitsisikin jo "ison tytön sängyn", kun vielä on pinnasänky käytössä....
Viime viikonloppuna olin perhevapaalla, 5 päivää likkakaverin kanssa Irlannissa. Oli ihanaa shoppailla, istua kahviloissa/pubeissa ja katsella nähtävyyksiä. Olla vaan... Ja kaverilla oli hauskaa istua pubissa isomahaisen vettä tai limsaa maistelevan kaverin kera! No, onneksi en edes ole oluen ystävä, niin ei niin harmittanutkaan :) Kummasti vaan lantiossa sekä jaloissa tuntui että oli kävellyt. Olo oli kotia palatessa henkisesti virkistäytynyt, mutta fyysisesti aivan poikki!
Jotain kuplimisia olen vatsassa tuntenut, mutta nyt en ole moneen päivään tuntenut mitään. Viikon päästä perjantaina on lääkäri ja sitten nähdäänkin ultrassa jo toivottavasti sukupuolikin! Syyskuun lopusta olen menossa lasten kanssa Suomeen, niin siellä on mummolassa kaikki lasten vauvavaatteet, niin osaisin valkata ja laittaa postitettavaksi oikeanlaisia. Minullahan on siis kaksi tyttöä. Eli jos poika tulossa, niin aika pieneksi jä paketti....Siskolla on kuukauden ikänen poikavauva, joten häneltä varmaan peritään jotain. Kierrätämme siskosten kesken aika lailla vaatteita, siksi meidänkin vauvavaatteet on Suomessa kun olen sne sinne laittanut siskoni kaksostytöille, jotka ovat puoli vuotta nuorempia meidän kuopusta.
Tytöt leikkii pihassa ja mulla on hommat keittiössä levällään, joten palaanpa kaalikääryleitä vääntämään. Ovat mun ja mieheni herkkua ja ennemmin teen sitte kerralla enempi kun niitä rupean vääntämään. Nyt en ollutkaan niitä pitkään aikaan tehnyt!
Pippuri rv 16+1 (muistaakseni)
Mulla sekoilee toi kirjatuminen, ei päästä mua sisään ja sanoo, että on väärä salasana ja sitten pitäisi aina tilata s-postiin uusi...raivostuttavaa!
Täällä kaikki ihan ok...moni kärsinyt pissankarkailusta...mullakin kaksi kertaa lorahtanut housuun jumpassa:/ Ei ole koskaan ennen ollut moista ongelmaa. Varsinkin hyppiessä pitää pidätellä ja siis pari kertaa olen tuntenut housuni kastuneen. Ihan karse olo:( Oonkin alkanut joka välissä kun vaan muistan, treenailla lantionpohjaa. Mullahan raskaus on jo kolmas enkä ole ihan enää parikymppinen, joten kai niissäkin syytä laiskuuden lisäksi.
Neuvolassa sain satikutia painonnoususta:/ +3kg tullut ekasta neuvolasta:D Ihan kauheeta, vaikka siis urheilen edelleen 3-4 kertaa viikossa ihan kunnolla ja yritän vähän katsoa, mitä suuhuni laitan. Silti paino vaan nousee!! Nyt olis siis tullut +500g/vko...hupsista...Onhan mun mahakin jo aika pyöreä ja rinnat kasvaneet kaksi kuppikokoa. Turvotustakin on, sukista jää iahn kauheet rantut nilkkoihin. Seliseli...no, vielä menee henkkamaukan koon 38 äippähousut, joten en ole huolissani;)Jos tässä vaiheessa olisi vaatekoko hypännyt 42:een, voisin olla oikeesti paniikissa.
Mä en voi nukkua enää selällään...alkaa ahistaa ja tulee paha olo. Ja sitten taas kylkiin sattuu öisin ja lonkkia särkee. NYT jo. Nää ongelmat oli aikasemmissa raskauksissa vasta joskus 30+ viikoilla:/
Opinnot ovat taas alkaneet ja opiskelukaverit on ihan innoissaan mun masusta. Odottavat ensi kevättä ja pikkuista kääröä, jonka toivottavasti voin ottaa luennoille mukaan:)
Meillä molemmat muksut odottavat vauvaa innolla ja tyttö silittelee mahaani joka päivä ja sanoo, että 'ihana vauva'..haluaisi kovasti ostella jo vaaleanpunaisia mekkoja vauvalle, koska on muka varma, että siellä on tyttö:) No, se selviää toivottavasti 2.10 ultrassa.
Kotidopplerilla ollaan kuunneltu vauvaa päivittäin, on se ihana laite. Ilman sitä olisi varmaan sata kertaa ollut jo varma, ettei mahassa ole ketään, un en liikkeitäkään vielä tunne.
Ihana vapaapäivä, aloitin sen keppi-pallojumpalla ja illalla vielä uimaan!
jaksuja kaikille!!
ihmetys78 rv 16+1
http://groups.yahoo.com/group/helmi2010/
Tässä helmikuisten oma palsta. Hiljaista siellä niin kuin täälläkin :) Vauvalla on nyt jotenkin hiljaista. Olen käynyt myös tuolla Helistimen palstoilla, kun löysin sieltä Turun seudun kevätvauvoille oman palstan.
Pyydän varmaan saikkua ensi viikollekin. Kaupassa käyntikin aiheuttaa supistelua ja kassien nostelu ja tuo tukivyö ei paljoa auta. Aikaisemmissa ei ollut näitä vaivoja näin aikaisin, mutta varmaan on paikat sen verran löystyneet ja ilm. reväytin jonkin vatsalihaksen viime maanantaina töissä potilasta siirtäessä.
T:Lauris rv 19+2
Tervehdys minultakin taas pitkästä aikaa. Hassua todellakin, että vaikka olen kotiäitinä, ei tätä kirjoitusaikaa vain liiemmin ole. Nyt kuitenkin jo vähän paremmin jaksaisin, sillä olen saanut sokeriarvoja pysymään tasaisempina, kun mittailen niitä usein. Nopeasti tuota näköjään oppii, mikä ruoka-aine nostaa sokereita minkäkin verran. Toki aika väsynyt yleisvointi on edelleen, ja tällä kai sitä sitten mennään. Kaksivuotiaanikin on jo oppinut kysymään: "Oletko äiti puhki?" Oi voi...
Mulla on muuten myös virtsankarkailua - oksentaessa. Ihan kauheeta yökkäillä (valitettavasti viimeksi lauantaiaamuna piti käydä vessanpönttöä halailemassa), kun toinen pää lirahtaa jokaisen yökkäyksen tahtiin. Muuten ei sitten oo mittään. Että jumppaa, jumppaa...
Mulla on tähän asti paino vain pudonnut, 3 kiloa on lähtenyt raskauden alusta. Mutta eipä se niin traagista ole, kun housujen koko on se 42. Neuvolassa eivät ole kommentoineet asiaa muuten kuin toteamalla, että mulla näköjään paino vaan tippuu.
Ultra on ensi keskiviikkona, hammaslääkäri tiistaina. Hassua ajatella, että kohta puoliväli on saavutttu. Vastahan kaikki alkoi. Onneksi masuasukkini on potkiskellut tasaisesti joka päivä vähäsen, niin tietää, että hengissä siellä ollaan.
Että semmoisia minulle. Tsemppiä ja voimia teille kaikille. Hyvällä asialla ollaan!
t. mammali 18+6
sillä sydän sykki kovasti=) painoa oli tullu n 260g per viikko.Ihan kivasti..Tänään sain ilmeisesti ruokamyrkytyksen taisi olla vähän vanhoja punajuuria lounaalla ja sit sai itku kurkussa oksentaa.Onneksi olo on jo tosi hyvä=)Viime raskauden aikana minulla oli kaksi kertaa ruokamyrkytys ja molemmilla kertaa sain saman kahvilan tuotteista sen. Kahvila on kyllä ollut boikotissa sen jälkeen..
rv 15+4
Niin se vain vaihtui kalenterissa eilen viidennelle odotuskuulle =). Vanhemmat ihmiset ei muuten tajua ainakaan meillä niitä raskauskuukausia, kun niitä on siis se 10 eli 4 viikon pätkissä =)
En muista oonko jo kertonu, mutta jouduin antibioottikuurille ku suonikohju ehti tulehtua aika pahasti. Oli hieman kipeä... Sain kuurin tiistaina ja eilen alko kipu helpottaa ja heti perään iski hiiva =( mä oon niiin harvoin joutunu lääkekuurille, etten edes muistanu moista sivuvaikukutusta. Onneks löyty rasvaa lääkekaapista, vaan ei se paljon tunnu auttavan. Äsken hain kaupasta gefilus piimää (en sitte yhtään tykkää piimästä!) ja alotin hiivaton/sokeriton/pullajauhoton ym. ruokavalio. Taitaa painonnousuki pysähtyä ;) Arvatkaa vaan tekikö mieli suklaata siellä kaupassa! Mutta enempi haluan päästä tästä kutinasta eroon =/. Raskausaikana hiiva iskee vielä normaalia helpommin, joten muistakaa olla viisaampia ja jos joudutte lääkekuurille niin alottakaa maitohappobakteerit samalla =)
Maanantaina olis neuvola. Kattelin eilen, että meillä on toissynnyttäjille neuvolakäynnit kuukauden välein alkaen vk9/10 ja kahden viikon välein alkaen vk 34. vk 36 olis kai sit viikon välein, mutta en oo sinne asti päässy, ku oon ollu synnyttämässä ku olis se 37+ neuvola =). Kaikkiaan 8 kertaa ehdin käydä viimeksi. Ihan mukavasti siis käyntejä. Polin ultrat ei vaikuta meillä mitenkään neuvolakäynteihin.
Täällä on kans alkanu liikkeet tuntua toisinaan jo tosi vahvoina (alkuun verrattuna). Yks päivä tunsin jo käteenkin kun istuin ja painoin kädellä alamahaa.
Nyt takas palkkatöiden pariin!
Krisse 18+1
hei taas kaikille!
Viime viikolla palstalla taisi olla puhetta vakuutuksista ja vastaan osui (anoppi löysi) tällaisen linkin: http://www.fine.fi/userfiles/file/lasten_sairvak09.pdf en ole vielä pahemmin perehtynyt, mutta näyttää olevan kootusti tietoa vauva/lasten vakuutuksista. muuten se onkin aika suo, eli ehkä tuosta on jotain apua.
mulla on tällä viikolla tuntunut ekat muljahdukset. aika hassua. RV18-19 taitaa olla monossa. välillä alavatsassa tuntuu kanssa sellaista "sydämen sykettä". Välillä miettii, onko kaikki mielikuvitusta, mutta noi muljahdukset oli kyllä sen verta selkeitä, että kyllä siellä taisi joku vatsassa volttia heittää.
Ensi viikolla rakenneultra ja sitä ootan kovasti. Meillä ei ole ekan kesäkuisen neuvolakäynnin ja elokuisen ultran jälkeen ollut mitään näitä virallisia visiittejä, joten kiva kuulla vähän todellisia kuulumisia oman kehon tarkkailun lisäksi. Ja kai niitä seuraavia neuvola-aikojakin pitäisi alkaa varailla. Mulla on ollut riesana korkea verenpaine ja jännittää kyllä, miten se on pysynyt hallinnassa.
Onko kenelläkään mielikuvaa raskausajasta ja vatsalihasten tekemisestä. Jostain luin/kuulin, että raskausaikana vatsalihaksia ei kannata tehdä, sillä vauvavatsa levittää vatsalihakia jotenkin erilleen --> ei hyötyä ja löystyvä vatsa. Onko tämä ihan jotain kaupunkilegendaa??
ensi viikkoa odotellessa,
g.
En ole kummemin treenannut vatsalihaksia. Mulle kävi nimittäin niin, että kun harrastan ratsastusta, niin on hyvät vatsalihakset, jotka sitten repesi esikoisen raskauden edetessä, kun eivät antaneet periksi. Nytkin mun vatsakivut varmaan johtuu niistä vanhoista repeämistä.Kai niitä voi treenata oman vointinsa ja tuntemustensa mukaan.Kunhan ei ole liian timmi, ne lihakset joutuu kumminkin venymään ja joustamaan.
T:Lauris rv 19+3, 4 yötä ultraan..
Onkohan tää ihan "normaalia" valkovuotoa vai mitä (ei siis normaalia ainakaan mulle, kun normisti sitä ei ole juuri ollenkaan) mutta mulla on nyt jo 4-5 (?) kertaa ollut alapää ihan valkoisena limasta *yäk* koostumus on siis ihan valkovuotomaista (sitkeää ja valkoista) mutta se MÄÄRÄ on jotain ihan järkyttävää =/
Eilen kun taas huomasin, että jalkoväli on märkänä ja kirosin sitä ääneen niin mies kysyi että mitä ja kun näytin niin se oli ihan järkyttynyt, että onko toi ihan normaalia?! Tuli vaan sitten mieleen itsellekin, että onkohan se tosiaan ihan normaalia vai voiko mulla olla esim. hiivatulehdus (tai jokin muu), vaikka ei kyllä yhtään kutise tai ole muitakaan oireita.. Täytyy seurailla tilannetta.
No mutta, toivottavasti kukaan ei ollut juuri syömässä ;D
Kivaa, kun on alkanut vihdoin päivä päivältä tuntumaan aina vähän enemmän liikkeita :) on niitä vaan niin ihana seurailla! Melkeinpä tuntuu liikkeet aina parhaiten, kun olen hieman eteenpäin kallistuneena mahan "päällä". Tuleeko vauvalle sitten tukalat oltavat silloin ja koittaa karkuun vai mikä lie syynä mutta tuntuu usein tepsivän?! :)
Rakenneultra lähestyy :), VIELÄ 4 yötä :D:D:D
evian, rv 19+2
Hei, liityn joukkoon!
14.2. Verna 1 31 Naistenklinikka