KESKENMENON TARKOITUS

siis ootko tosissas ku tollasta tuut tänne palstalle kirjottamaan...

mutta kakkonen teki sen tavallaan puolestani. Itse oon kokenut kolme keskenmenoa ja ihan tarpeeksi ja turhaa syytellyt itseäni. Eihän niillä mitään tarkoitusta ole. Elämää vaan.

useimmiten poistaa sellainen sikiö, jossa on jotain vikaa. Joskus ei ole varsinaista tarkoitusta, vaan keskenmeno on seuraus; esim. vikaa äidin kohdussa tai kova isku.



Täysin biologinen juttu - miksi pitäisi ajatella jotain utopistista, en ymmärrä.



Erittäin ikäviä juttuja joka tapauksessa, en tiedä miten kestäisin, jos omalle kohdalle osuisi :(

vaan huonoa tuuria. Itselläni ei ainakaan mitään syytä löytynyt erittäin myöhäiselle keskenmenolle. On kuitenkin pakko ajatella, että nyt se huono tuuri kävi meidän kohdalle. Jos alkaisin ajatella, että esim. rangaistus jostain tekemästäni, hajoaa pää lopullisesti!

Eli en siis ymmärtänyt alkuunkaan ketjun aloittajan kirjoitusta.

Mikäänhän ei ole sattumaa ja kaikella on aina joku tarkoitus.

syy voi olla, mutta ei selvillä.

Siksi se onkin joskus niin, että kun sen perimmäisen ajatuksen juurille pääsee, se onkin kiteytyneenä "turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta". Eli sattumanvaraista, hallinta ja tarkoituksellisuus vain illuusiota. Eikä meillä täällä ole kuin itsemme ja parhaimmillaan toisemme, siispä siitä pitämään kiinni.

Oma lapseni kuoli vajaan vuoden ikäisenä ja sen jälkeen olen kokenut keskenmenon rv 9.

Olen varmaan todella paha ihminen kun lapseni on kuollut. Keskenmeno on niin tavallista (10-15% kaikista raskauksista) etten ymmärrä, miten ihmeessä joku voi ajatella, että on niin kummallista että se omalle kohdalle sattuu. Sen sijaan lapseni kuolemaan liittyen olen yrittänyt etsiä syytä, itsestäni ja muualta, mutta sitäkään ei vain löydy. Totuus on se, että kaikki mikä elää, myös kuolee ennemmin tai myöhemmin. Jotkut kuolevat ennemmin ja jos joskus löytysi joku joka osaisi sanoa miksi näin tapahtuu, niin onpahan profeetta. Itse en ole sen huonompi ihminen kuin muutkaan vaikka lapseni onkin kuollut (ja lisäksi siis keskenmeno, joka minulle ei ollut mikään kova isku, koska suhteutin sen siihen mitä aiemmin olin joutunut menettämään).

En tarkoita tällä yhtään vähätellä keskenmenon aiheuttamaa surua. Tarkoitukseni ei ole loukata keskenmenon kokeneita.

sen verran kuitenkin korjausta, että esim. myöhäisen keskenmenon tai keskenmenon todennäköisyys on varmaan jotain prosentin luokkaa...

tai kohtukuoleman.

Kliinisesti todettu raskaus keskeytyy noin 10% tapauksista, näistä keskeytymisistä noin 80% tapahtuu ennen rv 13.

Raskaustestillä todettu raskaus keskeytyy 50-60% tapauksista. Tässä on siis yllämainittujen lukujen lisäksi mukana kemialliset raskaudet tai tuulimunaraskaudet, joissa alkion kehitys ei käynnisty.

Rv 22 täytyttyä on kyseessä kohtukuolema, ei keskenmeno.

ja raskaus oli edennyt rv 20 asti. Jotenkin sitä on suhteuttanut asian mielessään, että asiaa ei koskaan varmaan tule ymmärtämään miksi niin kävi (vaikka syykin löytyisi), mutta hyväksyttävä se silti on ja elämän on jatkuttava.



Suru on vahva kuitenkin, omaa vauvaa ikävä aina.

Samoilla viikoilla synnytin, syy lapsivesien menoon ei selvinnyt monista, kuukausia kestäneistä tutkimuksista huolimatta koskaan. Vieläkin surettaa, vaikka tapahtuneesta on reilu 3vuotta. Mutta elämä on jatkunut...

Sama täälläkin: lapsivedet meni eikä syytä ole löydetty.



Elämän täytyy mennä eteenpäin...muuten pää ei kestäisi.

mutta sikiö oli kyllä kuollut jo aiemmin. Ei olisi varmaan koskaan tullut itsestään ulos... Syytä ei löytynyt.

On AP tuon kiusatakseen muita laittanut, tai todellisissa oloissaan, niin kyllä mun täytyy myöntää ainakin, että keskenmenoja kohdattuani (3km ja tässä raskaudessa toinen kaksosista) oon miettinyt, että onkohan tää "rangaistus" jostain mitä olen tehnyt/tekemättä jättänyt tms..

Ja ne itsesyytökset on kauheat, kun kokee ettei ole ollut kelvollinen odotukseen..äidiksi..vanhemmaksi..



Että periaatteessa tajuan tuon ap:n kysymän, mikäli tosissaan ja hädissään tuon kysyy, mutta leikillä ei näissä asioissa ole sijaa. Kuka hyvänsä voi oikeasti joutua käymään läpi isommankin helvetin lapsen menetyksessä, ilman että siihen on MITÄÄN syytä.



Jaksamista KAIKILLE vauvanalkunsa menettäneille, aina on toivoa tulevassa, älkää lannistuko koskaan!