Sekoavatko kaikki äidit?

Ja nyt ette sitten osaakaan sanoa enää mitään. Mielenkiintoista.

Toisilla ne " jutut" siis nousee pintaan ja toisilla ei...

Mutta tekstin jälkeen vastaus on EI.



Mikä sinun mielestäsi on yltiöherkkiälässytysfiiliksiä on jonkun mielestä mukavaa jutustelua. Tämän palstan tarkoitus on keskustella kaikesta odotukseen liittyvästä. Täällä voi kysyä juuri ne kysymykset, joita ei ehkä kehtaisi esittää kavereille tai neuvolantädille. Täältä saa vertaistukea omille kokemuksilleen. Täältä voi myös löytää kavereita uuteen elämäntilanteeseen, mitä jokainen perheeseen tuleva vauva on.



On täysin normaalia, ettei halua hössöttää. Mutta on myös täysin normaalia ja sallittua hössöttää, etenkin netissä. Mitä sinä et voi ymmärtää, joku toinen voi täysin ymmärtää ja haluta osallistua.



Avarakatseisuutta, kiitos.

Ja siksi olenkin niin hiivatin paniikissa kun luen täältä satojen aivan erilaisten ihmisten viestejä jotka huolehtivat asioista joita en itse edes osaa ajatella enkä löydä täältä ketään kaltaistani. Tajuatteko?

Tottakai alkaa hirvittää, että onko mun äidinvaistoissani tms. jotain vikaa kun en tunne ollenkaan niin kuin kaikki (?) muut!

Missä kokoontuvat ne " toisenlaiset äidit" jos niitä edes on? Ja kamalinta: jos mun ymmärtämättömyyteni onkin merkki siitä, etten ole valmis äidiksi tai minusta ei koskaan tule hyvää sellaista...

Hyvin aloitettu threadi! Aivan, kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. tuntuu myös siltä, että noilta mammoilta katoaa maa jalkojen alta plussatestin mukana, samoin kuin kaikki realismi ja maalaisjärki sekä yksilöllisyys.



Älä huoli... kyllä sinusta tulee hyvä äiti, vaikka et odotusaikaa tukka putkella hösäisikään kaikkien mahdollisten eteen tulevien asioiden suhteen. On ihan normaalia ja ok ajatella asioita kyynisesti ja asettaa juttuja kyseenalaiseksi.



Jatka samaan malliin! Hieno kirjoitus!

että voi myös olla niinkin, että jos osaa/uskaltaa asesttaa omat taitonsa, tietonsa ja kysynsä kyseenalaiseksi (epäillä omaa sopivuuttaan ja kykyään olla äiti), voikin olla jopa parempi äiti, kuin monet ei-epäilevät.



Tällaiset " epäilojämammat" osaavat ja pystyvät näkemään vauva-ajasta pidemmälle. Pystyvät näkemään niiden vaaleanpunaisten lasien ohi ja sen kolikon kääntöpuolen asiasta... siis myös ne negatiiviset asiat ja valmistautumaan niihinkin jo henkisesti.

Itse olen ehkä sellainen karskin sorttinen mimmi ollut aina ; ) ja niin esikoisen raskausajankin kuin hänen synnyttyäänkin, ainut muutos oli, että tulin tosi pitkäpinnaiseksi ja viilipyttymäiseksi, hehehe. Herkkään suuntaan muuttumisesta viittasi vain se, että ensimmäisen synnyttyä on nuo kaiken maailman kauhuleffat etc. ruvenneet ihan tosissaan karmimaan ja aiheuttamaan liiankin voimallisia sydämen tykytyksiä etc. - sen sijaan aikaisemmin katselin vaikka mitä (jo 10v:nä ulkomailta tuotuja leikkaamattomia Painajainen Elmstreettejä, joissa se Freddy Krueger keikkui) nauraen reteästi ja nauttien kovasti.. mutta johtuuko tosiaan hormooneista, vai mistä, mutta nyt toista odottaessa tulee jo yksinkertaisesti fyysisesti liian paha olo, etten kykene katsomaan edes telkusta Lost sarjaa ; ). Joten jätän sen väliin.



Esikoista odottaessa pidin ihan " söpönä" maalismussuja ja vaikka mitä termejä, mutta ei musta ollut itsestäni oikein niitä käyttämään saati lässyttämään masulle. Sen verran olen kyllä pehmentynyt, että tytär vatsastaan on saanut kuulla jonnin verran mussukkaa ja muuta mukavaa termiä, mutta noitakin kyllä enempi taaperona. Ehkä olen vähän hissuksiin mussukoituvaa sorttia?!



Huomaan, että hormonit ja vaistot vaikuttavat asioihin ja näihin pääkopan " viirauksiinkin" kovin paljon. Nyt toista odottaessa olen ollut kovin paljon huolissani ja siksi kytännytkin ensimmäistä kertaa erinäisiä tippoja ja muuten kuulostellut tulevan lapsukaisen touhuja. Taitaa olla aika vaiston omaista ja aiheellistakin, koska huomattiinkin, että istukka sijaitsee huonossa kohdassa (kohdun suulla edessä) ja olen ollut muuten paljon sairaampi ja se sikiökin selkeästi rasittuneempi..



Tiedä häntä : ) ehkä sitten hurahdatkin totaalisesti lapsen synnyttyä, tai seuraavaa odottaessa.



Kaikki me kuitenkin ollaan erilaisia, mutta ainakin yksi asia meitä yhdistää. Joten ei kannata itse itseään sulkea sakista ulos ja tehdä itsestään porukasta poikkeavaa : ).



Varmasti niin maalismussukoissa kuin muissakin on paljon porukkaa, jotka jonkun muun kuin terminologian (tai niiden tippojen) vuoksi porukassa hengaa!



- Tiina -

Eipä kait tuota yleistää voi, mutta itse ainakin olen ihan mielelläni sitten " seko" mikäli asia niin tulkitaan! Jokainen taplaa tyylillään, eikös?



Terkuin: Je_Ni

mutta minusta on todella kiva käydä täällä lukemassa kuinka muilla on mennyt. Itsellä toinen raskaus ja edelleenkään ei kaveriporukasta löydy vielä perheellisiä, eikä todennäköisesti tule olemaan vielä vähään aikaan. Nekin jotka tunnen on sitten jo vanhempia ihmisiä..Joten täällä on mukava jutella vauvoista, masuasukeista ym. Miksi sen pitäisi olla sekoamista?!



Itse en ole muutenkaan mikään hössöttäjä vaan viihdyn mieluummin esim. vasara kourassa lampolassa..Meillä ei paikat kiillä puhtauttaan eikä vauvan vaatteita ole silitetty kaappiin valmiiksi. Ensi yökin taitaa mennä kätilön toimea odotellessa, kun lammas näyttää hiukan poikimisen oireita ;) Jos vaikka joutuu avustamaan..

en mäkään tykkää mistään mussukka-jutuista tai muista. Eivät sovi mun suuhun ollenkaan. Eivät raskausaikana eivätkä muutenkaan. Silti tykkään lueskella esim. " oman kuukauden" pinoja, ja kirjoitella usein, koska omista tutuista kukaan ei ole raskaana, ja on kiva pohtia näitä asioita samassa tilanteessa olevien kanssa. Toisille ihmisille on varmaan luonnollista puhua esim. raskausaikana jo vauvalle. Mä en sitä osaa tehdä, eikä mun mielestä tarvikaan. Mutta ei se ole minulta pois, jos joku tykkää tehdä niin.

Mitä sitten tulee näihin kipu/tunto -ym juttuihin, niin itse kyllä olen aika herkkä tuomaan esiin kaikki kolotukset ja muut. Mutta siihen vaikuttaa kolme peräkkäistä keskenmenoa, jotka ovat tehneet minusta aika vainoharhaisen näin odotusaikana. Ja missäs sitä tuntojaan paremmin jakaisi kuin vaikkapa täällä, jossa on kymmeniä ja taas kymmeniä odottavia naisia. Ja niinhän se on, että nyt kun odotan kolmatta lasta (kuudes raskaus), niin tieto on lisännyt tuskaa. Ensimmäistä odottaessa porskutin vaan menemään ihan kuin normaalistikin. En osannut ajatella mitään keskenmenoja tai sitä, että sikiölle voisi kenties tapahtua jotain.

Me olemme kaikki erilaisia ja katsomme asioita eri tavalla. Sehän on vain rikkaus tällaisilla palstoilla :)

Jamssa rv21

makean01:

Huh, olen lueskellut tätä palstaa nyt muutaman kuukauden ja jaksan edelleen ihmetellä yhtä asiaa: menettävätkö kaikki tulevat äidit järkensä raskaustestin myötä?

On vauva-mussu-sitä ja lässy-pupu-tätä ja mamin kulta höttönen apua mikä oli tämä kipu/tunto/lima, puhumattakaan kesäkeijuista ja maalismammoista ja ties mistä...

Itse plussasin vähän aikaa sitten eikä mulla ole mitään tollasia yltiöherkkiälässytysfiiliksiä. Onko se sitten " normaalia" ? Mun ei todellakaan tee mieli analysoida jokaista tippaa mikä pikkareihin herahtaa tms.

Mikä ihme on tuo maailma missä elätte ja onko mussa jotain vikaa??

makean01:

Ja nyt ette sitten osaakaan sanoa enää mitään. Mielenkiintoista.

Toisilla ne " jutut" siis nousee pintaan ja toisilla ei...

mun mielestä kenenkään ei tarvitse " seota" hössöttääkseen tulevasta perheenlisäyksestä tai muustakaan...

vaan se on ihan normaalia että löytyy erilaisia ihmisiä jotka reagoi raskauteensa erilailla jokainen.

et ole mitenkään epänormaali :)

veikkaisin että ehkä (niinkuin sinä sanoit) sellaiset kuin sinä..niin ehkä ne eivät niin paljon jaksa kirjoitella tälläisille palstoille ja sen vuoksi heitä ei täällä paljon näe...

ja jäljelle jäädään sitten ME " seonneet" ;)

krisse rv 29+0

Raskaus on vähän niinkuin kuin jakaisi huoneen jonkun kanssa joka muutaman kuukauden päästä haluaa alkaa kommunikoida kanssasi ja kyllähän niille nyt jotain alkaa höpöttelemään 10 kuukauden sisällä. Siitä se mulla ainakin alkoi. Ei tää mikään vieras juttu enään ole, se on vaan sitä, että on kaveri mukana koko ajan jolle voi puhua ja soittaa musiikkia, koska se muistaa vaikka ei vastaakaan, tökkäisee takaisin kun tökkäsee sitä. Raskaus aika on niin pitkä, että tässä on aikaa ihan " pimahtaakin" jos on pimahtaakseen. Niin paljon pitää opetella vaikka ei mitään kaavaa haluakaan toteuttaa, että ei siinä sitten muuta enään kohta pysty ajattelemaankaan. Varsinkin kun alkaa viikkoja olemaan niin paljon, että harrastukset pitää jättää, kun ei fyysisesti pysty eikä jaksa. On vaan maha kaverina.



Kaikki me ollaan täysin erillaisia äitejä. Itse olen aikarealistinen. Lapset ovat mitä niistä tekee. Eikä niitä tarvitse muuta kuin rakastaa ja se riittää. Eikä ne tarvitse mitään muuta kuin äitinsä. (ja vaipat auttaa siivoamisessa : )



Siitä mitä siihen palstoilla kirjoitteluun tulee niin, se että " pikkareihin lirahtaa" on vaan aika tärkeää raskauden aikana jos ei ole kenen kanssa siitä juttelee ja seuraava lääkärin aika on vasta kuukauden päästä onhan siitä mukava jutella.



Toivottavasti tässä oli jotain järkeä.



S.C

Sanoit: " 10 kuukaudessa muuttuu haluaisi tai ei..

Raskaus on vähän niinkuin kuin jakaisi huoneen jonkun kanssa joka muutaman kuukauden päästä haluaa alkaa kommunikoida kanssasi ja kyllähän niille nyt jotain alkaa höpöttelemään 10 kuukauden sisällä. Siitä se mulla ainakin alkoi."



Sinulla ehkä kyllä, mutta meitä on todella moneen junaan. Itse en voisi kuvitellakaan juttelevani mahalleni... päinvastoin... siinä vaiheessa minut voisi toimittaa hoitoon (ei siis MIELESTÄNI täysipäisen touhuja. Painotan: mielestäni). Minulle mahassa oleva " tapaus" ei siis tavallaan edes (kai) ole mitenkään realistinen, ennekuin se on konkreettisesti ulkona tässä maailmassa.

jahka se pikkuinen siellä kohdussasi alkaa liikehtiä ja potkiskella niin että tunnet sen! Sitten alkaa homma konkretisoitua kummasti. Ja edelleen, kun huomaat, miten se reagoi ulkomaailman ääniin, esim. musiikkiin, ja yhtäkkiä valkenee jotenkin eri tavalla, että hei, se todellakin KUULEE jo. Silloin saatatkin yllättää itsesi juttelemasta masullesi. :-)

Hyvää odotusta!

t. Bonita

Näillä sivuilla voit itse aloittaa viestiketjun asioista, joista haluat keskustella. Ei välttämättä tarvi ottaa kantaa kaiken maailman hömpötyksiin.

Pitää vielä sanomani, että otsikosta tuli mieleen raivon- ja itkupuuskat. Niitä on ollut ja välillä huolettaa miten vauva reagoi mielenjärkkymisiini. Mies on onneksi tukena.. Tuli vaan mieleen.

t. hukka rv 37+0

ps. mun kohdalla palstailu on yltynyt äitiyslomalla, kun ajatukset pyörii vain oman navan ympärillä.

makean01:

Ja siksi olenkin niin hiivatin paniikissa kun luen täältä satojen aivan erilaisten ihmisten viestejä jotka huolehtivat asioista joita en itse edes osaa ajatella enkä löydä täältä ketään kaltaistani. Tajuatteko?

Tottakai alkaa hirvittää, että onko mun äidinvaistoissani tms. jotain vikaa kun en tunne ollenkaan niin kuin kaikki (?) muut!

Missä kokoontuvat ne " toisenlaiset äidit" jos niitä edes on? Ja kamalinta: jos mun ymmärtämättömyyteni onkin merkki siitä, etten ole valmis äidiksi tai minusta ei koskaan tule hyvää sellaista...

Jos ette nyt omaa huumorintajua, toivon että löydätte sellaisen ennen kuin lapsenne syntyy.



Meinasin ensin olla vastaamatta tähän mutta...



Jos ärsyttää jutut voi pysyä poissa ;)

" Ootapa Vinku jahka se pikkuinen siellä kohdussasi alkaa liikehtiä ja potkiskella niin että tunnet sen! Sitten alkaa homma konkretisoitua kummasti."



Olen muuten jo vk 27+, joten se siitä argumentista kohdallani ;-)

Esikoistaan odottavilla voi olla vähän erilaista. Kun aloin odottaa esikoistani, en juuri erikoisemmin edes tykännyt lapsista. Naimisiinmenon jälkeen vaan tuntui, että lapsi kuuluu asiaan. En minäkään koskaan jutellut masulleni (juu, masu sanakin varmaan ärsyttää näitä " karskeja" odottajia...) enkä seuraavissakaan raskauksissa, mutta mukava sitä on ollut silitellä varsinkin silloin, kun sieltä joku vauvan ruumiinosa pullistuu ulos.



No, sitten esikoinen syntyi ja rakastuin häneen täysin. Oli ja on ihanaa olla äiti. Haluttiin lisää lapsia ja nyt odotan viidettä. Ennen tätä raskautta oli neljä perättäistä keskenmenoa. Olen enemmän tai vähemmän päättänyt nauttia tästä raskaudesta täysillä (mitä nyt tällä keskenmenotaustalla pystyy) ja hössötän ja sekoilen aina jos siltä tuntuu, koska tämä on kuitenkin viimeinen raskauteni.



Muistelen, että Vinkullakin edellinen raskaus meni kesken ja tämän nykyisen raskauden alussa olit aivan paniikissa (sorry jos erehdyn henkilöstä). Minäkin olin silloin raskaana, kun tämä nykyinen raskautesi oli alussa. Sinun raskautesi kesti, minun meni kesken. Mutta nopeasti sinusta tuli sitten kuitenkin tuollainen " karski" odottaja. Mutta en minä sitä paheksu. Minun puolestani jokainen saa odottaa tyylillään.



Viimeisestä raskaudestaan nauttiva neronja rv17+6

Marrasmasut ja muut saavat puolestani ihan vapaasti rupatella omista kiinnostuksen kohteistaan omissa threadeissaan ja pinoissaan jne. Tuntuu vaan ettei täällä muita olekaan kuin niitä " masuja" ja " pinoja" . Ovatko esikoistaan odottavat niin ujoja etteivät uskalla kysyä tyhmiä (tai puhua mistään)... Sama kun katsoin tuota isä-palstaa, joka on täynnä asiaa autoista... Siis häh?! (Ja tuota huumorintajun puuttumiskommenttia en edes viitsisi... nojooo :)



Ehkä sitten kun " masuasukki" alkaa liikkumaan, heittäydyn minäkin herkäksi.. who knows. Sukulaiset hössöttää, työkaverit lässyttää jne.. Itse katson niiden puuhaa ja ajattelen, että ne on menettäneet järkensä.

henkilöstä, Neronja. Mielestäni en ole " karski" , vaan realisti, ehkä myös hivenen kyyninen. Paniikiksi en menisi alkuaikojeni tuntoja kuvaamaan, jonkinlaiseksi peloksi kyllä.



En tosiaan tajua, että jos minulla nyt sattuu olemaan yksi keskenmeno taustalla, miksi se tavallaan pakottaisi tai vaatisi minua olemaan sen enempää tohkeissani tästä raskaudesta. Jokatapauksessa ei ole mitenkään huomaavaista vedota tällaisessa keskustelussa siihen, että minun pitäisi olla onnesta sykkyrällä raskauteni suhteen, vain taustani huomioon ottaen (mikäli siis ymmärsin sinua oikein. Jos siis tarkoitit/huomautit, että minun pitäisi sen vuoksi olla täynnä raskauden onnea vain km:ni vuoksi). Tottahan pelkään yhä km:ää tms, mutta en niinkään menetyksen vuoksi, vaan sen kaiken muun, mitä se tuo tullessaan (kivut, vuoto, lääkärikäynnit, epätietoisuus, ahdistus...).



Otetaan esimerkki: ajatellaan, että tämäkin raskaus keskeytyisi vielä ikävästi ja olisin hihkunut onnesta pitkin kyliä, hankkinut talon täyteen tavaraa ja puuhannut niska punaisena tulokkaan vuoksi. Mitä sitten? Pudotus olisi aika kova ja korkealta. Voihan siis olla, että suhtautumiseni tähän raskauteen on vain alitajuntaista itsesuojeluvaistoa.



En halua hehkuttaa raskauttani tai osallistua kaikenlaiseen " oheistoimintaan" sen suhteen. Minua suorastaan puistattaa ihmiset, jotka ovat täynnä raskauttaan ja joidenka elämään ei mahdu yhtään mitään muuta. Mitäs, jos heille kävisi edellä kuvaamallani tavalla? Mitä heille jäisi? He vasta korkealta putoaisivatkin. Elämä romahtaisi täysin... ehkä. En voi tietenkään olla varma.



Jos keskenmeno tulee, sille ei voi yhtään mitään. Näin ainakin asian ajattelen. En voi sitä teoillani, ajatuksillani tai mielialallani edesauttaa mitenkään. Jos inhoan raskausaikaa ja sen mukanaan tuomaa höseltämistä, vauva tuskin kärsii siitä. Jos jätän nämä väliin, se tuskin kärsii siitäkään. Jos menisin mukaan höyhötykseen, tuskin siitäkään sen kummempaa haittaa olisi. En siis ole yhtään huonompi odottaja tai tuleva äiti kuin kukaan niistä touhottajistakaan. Sattuu nyt vaan olemaan niin, että joku (makean01) uskalsi mainita ääneen asian, jollaista tällä " pastellipalstalla" ei ilmeisesti saisi ääneen mainita. Sehän voi järkyttää niin monen odottavan äidin mielenrauhaa (?).



Mikä on tehnyt raskausajasta ja odottamisesta yleensä niin jäykkää ja vaivalloista? Miksi ei-niin-pastelliset, tai jopa negatiiviset ajatukset raskaudesta ovat tulleet tabuiksi? Pelkäävätkö ihmiset tunnistaa sellaisia ajatuksia itsessään? Siksihän ap:kin epäili äidinvaistoissaan olevan vikaa, vaikkei näin tosiaan ole. Suurin osa vain ei uskalla myöntää näitä ajatuksia eikä uskalla puhua niistä ääneen, vaikka niin saattaisi tunteakin. Ja miksi? Miettikääs sitä. Kun sitten lapsi syntyy, siinä samaisessa hormoonimylläkässä saattavat purkaantua kaikki nämäkin tukahdetut ajatukset, jolloin niistä todellakin saattaa olla haittaa.



Minun maailmassani on paljon, paljon muutakin, kuin raskaus, tulokas sekä sen mukanaan tuomat asiat. Elämässäni on mieheni, koirani sekä läheiseni ja perheeni. Tällä hetkellä nämä asiat ovat tärkeysjärjestyksessäni prioriteetti 1, sillä vatsassani oleva on toistaiseksi vain joku, jota kannan mukanani... ei siis oikeastaan mitään täysin konkreettista. Naimisissakin olen ollut jo lähes vuosikymmenen.



Mitä enemmän joudun (elävässä elämässä, en nettipalstoilla) tekemisiin raskautta hehkuttavien ihmisten kanssa (niin, heitä löytyy myös miehistä), sitä enemmän alan inhota tuota pastellisävyistä raskaustouhotusta. Jotenkin se kaikessa imelyydessään saa sisuskaluni vääntymään ympäri. Jokainen näistä " touhottajista" tuntuu tietävän kaikesta kaiken, myös minun ajatusteni muuttumisesta ajan myötä. Voin todeta, että viimeisen 7kk:n aikana ajatukseni eivät ole toistaiseksi muuttuneet minnekään. Onneksi olen tähän saakka selvinnyt näistä tapauksista olan kohautuksella tai karulla, mustalla huumorilla (jälkimmäisen onneksi minut tuntevat ihmiset ymmärtävät).



Minun täytyy myöntää, että jokin, pieni osa tästä threadista sai viimeisetkin niskakarvani nousemaan ylös. Pitkää pinnaa minulla muuten kyllä riittää vaikka kuinka monelle jakaa, mutta tällä kertaa...

vauva vilkuttaisi ultrakuvasta meille. masuasukki ja äippä on musta epämiellyttäviä sanoja. kyynel ei vierähtänyt silmästä kun ensimmäisen kerran kuulin sykkeet - olin vaan huojentunut, että kaikki oli ok. en ole nähnyt ensimmäistäkään vauva-aiheista unta. en osaa sanoa oikein mitään, kun mulle tullaan kertomaan kaverin siskon aivan ihanan söpöstä kummipojasta. varmaan se on joo ihan ihana.. mua ahdistaa tämä valtava painonnnousu ja vartalon turpoaminen muodottomaksi ja loukkaa se, ettei mulla ole muka oikeutta tuntea niin kuin tunnen. jos erehdyn asiasta mainitsemaan saan jatkuvasti kuulla: " se kuuluu kuule asiaan ja muuttunutta kroppaa ei edes muista ajatella, kun ihana vauva on syntynyt" .



vaikken nyt ihan kaikkeen pysty näillä palstoilla samaistumaan, niin musta on silti kiva lueskella, miten muilla menee ja välillä on aiheita, jotka myös tosiaan ovat ajankohtaisia itselleni. ja vaikka usein tuntuu, ettei musta tunnu ihan siltä miltä kuuluisi, niin en ole ollenkaan huolissani, että olisin jotenkin huonompi äiti tai epäkypsä.