Miten pitää yhteyttä kaveriin, jonka synnytyksessä kaikki ei mennyt hyvin?

Asian todennut lääkäri kehotti pitämään asian salassa, jotta " lapsi ei leimaantuisi" . No, päätimme pitää sen salassa kaikilta muilta paitsi lähisukulaisilta ja ihan läheisimmiltä ystäviltä. Jälkikäteen ajatellen se olikin hyvä ratkaisu. Poikamme nimittäin onneksi osoittautui terveeksi.



## itse en taas lähtisi salaamaan asiaa. Tietenkään puolituttujen moikkauskavereiden ei tarvitse tietää yksityiskohtia oman lapsen synnytyksestä tai lapsen kehitykseen liittyvistä asioista. Mutta asian salaaminen siinä toivossa, että lapsi ei leimautuisi tuntuu mielestäni huonolta vaihtoehdolta. Litulin viestistä saakin sellaisen kuvan, että olisiko poikanne tullut hyväksytyksi, jos hän ei olisikaan ollut ns." normaali" . Tässä ehkä kasvun paikka myös meille aikuisille, että oppisimme myös kohtaamaan erilaisuutta ja myös vammaisia lapsia. Kaikille ei ehkä käy niin " hyvin" kuin teille Lituli.



t. Eliina

Ystäväni lapsi oli pitkään teholla ja hän jälkeenpäin sanoi että tuntui kuin moni olisi hävinnyt kun asiat oli huonosti. Kaikenlainen muistaminen tuntui hyvältä, vaikka itse ei aina jaksanut kaikkeen vastata.

Tuossa tilanteessa voisin lähettää jopa jonkun kivan kortin kotiin.

Laittele vaan tekstaria sun muuta, ei sieltä aina jaksa kummemmin vastailla, mutta on kiva tietää, että joku ajattelee. Kun ystäväsi jaksaa ja mahdollisesti itsekin tietää paremmin, missä mennään, hän sitten ehtii kertoa tarkemmin. Nyt vaan annat hänen ja vauvan voimistua ystävällisten tekstareiden yms. tukemana.

Hei,

Monelta olen kuullut, että ihmiset yllättäen tuntuvat katoavan ympäriltä, kun elämässä sattuu jotain ikävää. Järjestäen kaikki tuntemani suurta surua kohdanneet ihmiset ovat sanoneet, että tuntuu hyvältä kun ihmiset välittävät ja osoittavat ajattelevansa. Kannattaa kuitenkin lähestyä aika lempeästi, sillä ihmisillä, joiden elämä pyörii nyt täysillä jonkun huolen ympärillä, ei riitä välttämättä kovinkaan paljon energiaa tai halua viesteihin vastailuun tai muuhun. Eli itse laittaisin viestejä tyyliin " olette ajatuksissamme" ja sellaisia, joissa kertoisin olevani käytettävissä, jos tarvitsevat mitään apua /halauvat puhua tai muuta, mutta en lähtisi utelemaan mikä on tilanne jne, kertovat varmasti kyllä sitten ajallaan.



Tsemppiä sulle, hienoa, että koet yhteydenpitämisen tärkeäksi. Ihan liian usein olemme hiljaa ajatellessamme, ettemme kuitenkaan osaa sanoa mitään järkevää..



Mangolia

lapsukaiseni oli myös aluksi lastenklinikalla ja ensinnäkin siellä pitää kännyköiden olla kiinni ja jos hoitaa lapsensa itse, ei juuri ehdi vastailla viesteihin. lisäksi ainakin itse koin raskaaksi selittää kaikille mitä tapahtuu. pienet hetket, jotka sai levätä oli itse aivan kanttu vei. itse tein niin, että kerroin sydänystävälleni mitä tapahtuu, joka siten toimi välittäjäni muille. mutta niinkuin edellisetkin sanoivat voimien toivotus äidille tuntuu varmasti hyvältä!!!!

Hienoa Nohnaana, että olet miettinyt asiaa! :) Itse olen yksi sellainen, jonka toisessa synnytyksessä kaikki ei mennyt hyvin. Pikkuinen syntyi liian aikaisin. Hän syntyi kuolleena. Se on ehkä pahinta, mitä tapahtua voi, järkytys meille ja järkytys ihan kaikille ystäville ja sukulaisille.



Tästä kohtukuolemasta aiheutunut vaikeneminen on myös yhdenlainen järkytys itselleni. Tulen varmasti aina muistamaan ne ystävät, jotka ovat jaksaneet kohdata surun yhdessä meidän kanssa. Ei siihen ole " oikeaa" tai " väärää" tapaa. Riittää, kun soittaa tai uskaltaa tulla käymään. En minäkään ole rikki mennyt, vaikka joku on kysynyt, mitä kuuluu.



Tämä minun tapaus ei tietenkään ole sama, mitä ystäväsi kohdalla nyt mietit. Mutta kyllä olen joka tapauksessa sitä mieltä, että oikeat ystävät ovat tukena tapahtui syntymässä mitä tahansa. Ainahan onnittelijoita riittää, kun synnytys menee niin kuin odotetaan. Meilläkin esikoisen syntymän jälkeen tuli korttia ja kukkaa ties miten kaukaisilta sukulaisilta. Iloon on aina kiva ja helppo osallistua. Huoletkin pitäisi saada jakaa.

Hei!



Vauvamme joutui olemaan melkein kaksi viikkoa lastenosastolla syntymänsä jälkeen ja synnytyskin oli vaikea ja päätyi sektioon. Itse en juuri soitellut kenellekään, koska aikaa siihen ei yksinkertaisesti ollut enkä halunnut myöskään soittaa " vapaina" hetkinä kenellekään, koska se olisi vain tietänyt surua ja itkua. Mutta ne kenelle soitin ja laitoin itse tekstaria vastasivat ja pienikin viesti tuntui kivalta. Yksi hyvä ystäväni, jolle en ehtinyt/jaksanut soittaa, oli soittanut äidilleni, koska minusta/meistä ei ollut kuulunut mitään. Äitini oli tietenkin kertonut ystävälleni meidän tilanteesta ja ainakin minusta tuntui jälkikäteen hyvältä, että ystäväni oli soitellut äidilleni. Soitinkin hänelle sitten itse, kun siihen tuli sopiva hetki.



Siispä, voisit soitella ystävästi vanhemmille ja kysyä tilanteesta, jos tunnet heidät.



t. Elliina

Meillä oli jo raskausaikana suuria murheita. Poika syntyi sitten muutaman viikon etuajassa, ja hänellä epäiltiin erinäisten tutkimusten jälkeen tulevan ongelmia liikunnallisen kehityksen kanssa.



Asian todennut lääkäri kehotti pitämään asian salassa, jotta " lapsi ei leimaantuisi" . No, päätimme pitää sen salassa kaikilta muilta paitsi lähisukulaisilta ja ihan läheisimmiltä ystäviltä. Jälkikäteen ajatellen se olikin hyvä ratkaisu. Poikamme nimittäin onneksi osoittautui terveeksi.



JOS sinun ystävälläsi on tällaisia murheita, hän ehkä haluaa miettiä niitä rauhassa eikä välttämättä halua puhua niistä kaikille. Jos hän haluaa avautua sinulle, hän tekee sen varmasti ajallaan ja omassa tahdissaan. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan vauvalla on kaikki kunnossa.



Yhtä kaikki, minäkin neuvoisin muiden tapaan pitämään yhteyttä. Mielestäni on hienoa, että haluat pitää yhteyttä ja olla tukena!

Kysyimme suoraan, voisimmeko porukalla auttaa käytännön asioissa, kuten tehdä heille kotiin ruokaa, siivota heillä kotona, viihdyttää vauvan sisarusta jne. Apu oli tarpeen, mutta pian sitä tulvi niin, että avustusketjun toimintaa piti rajoittaa. :D Voisitko sinä auttaa kaveriasi käytännön asioissa?



Tituliini

Meillä lapsi vammautui synnytyksessä ja kerroin siitä heti kaikille. Muistan kertoneeni, jopa kaupan kassalle. Puhumisen tarve oli niin suuri. Mielestäni voit olla yhteydessä heihinpäin esim. tekstareilla ja olla kärsivällinen vaikkei viestejä tulisikaan takaisin. Tuossa edellä vastanneilla oli oikein hyviä mielipiteitä. Sitten kun tämä äiti jaksaa/haluaa asioista keskustella niin anna hänen puhua ja puhua. Voit toki kysellä itsekin, mutta älä kannusta väärin..



Musta tuntui todella rasittavalta kuulla kannustukseksi tarkoitettuja kommentteja " Ei kukaan huomaa mitään" " Ei toi näy paljoo" " Kyllä se siitä paranee" " Onneks ei kuollu" " Ajattele miten kiva, ettei tullu aivovammaa" jne.

Kun itselläni on nyt kriisi oman 2,8 vuotiaan tutkimusten vuoksi, en vain yksinkertaisesti jaksa kauhean paljon ylimääräistä sen lisäksi, vaikka pidän ystävistäni yhtä paljon kuin ennenkin :-). En ole heille suuttunut mutta pelkään välillä, että he jättävät tai suuttuvat, kun en jaksa ylläpitää tässä tilanteessa tiivimpään ja kunnollisempaa yhteydenpitoa. Minulle on hyvin, melkein elintärkeää se, että he ottavat välillä yhteyttä ja antavat tukeaan ja olen yrittänyt sen heille sanoakin. Kun en ole itse jatkuvasti sairaalamaailmassa, voin myös soittaa enkä ole vain kännykän varassa. Kännykällä tekstareiden laittaminen silloin, kun on kovin surullinen on välillä äärettämön vaikeaa eikä tuskallisia sanoja meinaa saada kirjoitettua muutenkaan. Pikkuruinen vauva taas voi olla vielä niin kamalan vaikea tutkia, että hätä hänestä voi olla senkin tähden suuri, että epätietoisuus ei herkästi selviä edes lääkäreitten tutkimustenkaan perusteella. Yritä vain olla kärsivällinen tässä monta kuukautta vielä, vaikka tilanne jatkuisi samanlaisenakin. Niin kauan kuin äiti huolehtii vauvastaan sairaalassa tai vauvalla epäillään jotain, äiti keskittyy lähinnä yleensä vauvaan ja sitten vasta muihin. Kyllä hän varmaan on todella kiitollinen myös sinun tuestasi. Ehkä se, että joskus laitat tekstarin, vaikka kerran viikossa, voisi olla paikallaan, ja ettet odota sen enempää takaisinkaan ennen kuin tuo äiti itse jaksaa kertoa asioista lisää. Voimia ja iso halaus!