Työhönpaluu pitkän koti-äitiyden jälkeen

Lapsia nyt kaksi, molempien kanssa olen ollut reilun vuoden kotona, viimeksi olin pois töistä puolitoista vuotta. Nyt olen ollut töissä vajaan vuoden, mutta ilokseni eilen totesin että syksyllä pitäisi äitiyslomalle taas jäädä...



Tällä kertaa vain haluaisin olla kotona pitempään, ehkä jopa sen kolme vuotta jos vain taloudellisesti mahdollista. Minulla myös vaativa työ ja akateeminen koulutus. Lisäksi työ on sellaista, että siihen menee vähintään puoli vuotta että osaa tehdä tuottavaa työtä (joten hieman ristiriitaisin tuntein odotan tuota äitiyslomaa, nykyisessä tehtävässä vasta puoli vuotta olleena).



Kahden lapsen äitinä ja vaativassa työssä ollessani olen vakavasti harkinnut uran vaihtoa. tämä on nimittäin aika rankkaa, päivät saattavat venyä kun joku homma on saatava valmiiksi, lisäksi työ on henkisesti kuormittavaa, lähinnä siksi että joutuu päässään pyörittelemään niin monimutkaisia kokonaisuuksia ja yriettättävä miettiä miten niitä kehitetään. Ja lasten sairauspoissaolot ja oma jaksaminen asettaa rajoituksia omaan työpanokseen. Mutta nyt kun kolmas lapsi on suunnitelmissa, en jaksa enää sitä työpaikanvaihdon tuomaa rasitusta, vaan porskuttelen tässä nyt äitiyslomaan asti.



Suunnitelmani on tällä hetkellä että palaan kyllä omaan vakkarityöhöni sitten joskus (jota todennäköisesti ei kyllä minulle säästetä), ja harkitsen sitten tehtävien vaihtamista " yksinkertaisempaan" , esim joku opetushomma ammattikorkeassa voisi olla sellainen. Lisäksi haluaisin tehdä lyhyempää työpäivää, tuntuu että nykyisellään ei jaksa mitään antaa lapsilleen.



Alallani ei kyllä kukaan pidä pitkiä hoitovapaita, luulen ja tiedän että olen sitten auttamattomasti ulkona kun kolmen vuoden jälkeen palaan takaisin. Ja luulen että siinä tilanteessa nykyisessä työpaikassa omien tehtävien valitseminen niin että ne olisivat mielekkäitä on aika vaikeaa.



Tällaistahan tämä on, nuorempana kuvittelin tekeväni loistavan uran ja saavani paljon kunniaa, valtaa ja vastuuta. Nyt ne ei enää niin kiinnosta, ja tuntuu toisaalta että heittäisi omat kyvyt ja opinnot hukkaan jos siirtyisi yksinkertaisempiin tehtäviin. Saa nyt nähdä miten käy...

Olen ollut kunnolla työelämässä viimeksi vuosituhannen vaihteessa; sen jälkeen tehnyt ihan lyhyen pätkän jotain, asunut ulkomailla ja hoitanut lasta kotona 3-vuotiaaksi asti. Kotonaolon yhteydessä kouluttauduin lisää. Ei ollut paikkaa mihin palata; vakipaikkoja oli ennen ollut kaksikin mutta viihdyin niissä niin huonosti etten olisi mitenkään voinut jäädä niihin.



Seitsemän kuukautta hain töitä kotonaolon jälkeen ennen kuin tärppäsi ja kaiken maailman parin kuukauden pätkiä näytti olevan työpaikkailmoituksissa ihan vilisemällä; kyllä ovat työmarkkinat ankeat nykyään. Vakipaikan sain, mutta kylläkin siltä alalta jolta olin yrittänyt ponnistella pois. Työelämässä olo on maistunut silti ja sujunut ihmeen hyvin, kun ottaa huomioon pitkän poissaolon. Vaativaa työtä teen minäkin ja akateeminen olen kuten edelliset kirjoittajat. Kovasti helpottaa, että lapsen hoitokuviot toimivat hyvin ja mies on joustavasti kaikessa mukana.



Nyt on sitten vihdoin alanvaihtokin onnistunut ja olen saanut sellaisen vakituisen paikan, jossa mahdollisesti haluan olla pysyvästi. (Tai niin pysyvästi kuin nykyaikana on mahdollista; kaikkihan on epävarmaa.)



Haluan tällä kertoa lähinnä sen, että ihmeen hyvin voivat palaset loksahtaa kohdalleen, vaikka aina ei siihen jaksa uskoa. Ikävistä tarinoista huolimatta näyttää todella olevan työnantajia, jotka eivät näe pitkää kotonaoloa invalidisoivana tekijänä.

minunkin ratkaisuni. Tällä hetkellä olen ulkomailla, mutta viimeinen kotivuosi ollaan jo Suomessa. Olen myös tullut siihen tulokseen, että haluan työskentelemältäni alalta pois. Olen kuitenkin ihan ulkona asioista palattuani ja n. puolen vuoden uudelleenkouluttautuminen vanhaan työhön olisi edessä. Pienenä ongelmana on raha - tiedän että palkkani tulee ainakin aluksi laskemaan jos alan tehdä jotain oikeasti kiinnostavaa. Mutta täytyy kasvaa ajatukseen, kaikkea kun ei voi mitata rahassa. Tähän asti on syyllistynyt siihen " virheeseen" että olen valinnut työpaikkani lähinnä rahan eikä oikean kiinnostuksen takia.

Kiva kuulla että jotkut työnantajat arvostavat kotonaoloakin. Kyllä asiat varmaat selviävät sitten aikanaan, nyt vain tuntui siltä että kaikki kaatuu päälle ja kun kaikki samassa tilanteessa olevat ystävätkin ovat jo palanneet tyytyväisinä töihin...

Onneksi sentään ehdin olla jonkun aikaa työelämässa ennen lapsia, niin että CV ei ole ihan tyhjä. Toisaalta kyllä juuri tästä syystä myös ikä alkaa painaa, joka on pieni stressitekijä alan vaihdossa. Kiitos kommenteista!