milloin ja millä syillä päädyit lapsesi koulun aloituksen lykkäämiseen?
Kommentit (3)
mietittiin myös koulun aloitusta ja siksi tehtiin kypsyys tutkimukset joissa selvisi tytön pärjäävän kaikissa aineissa sen verran että pysyy hyvin mukana ja neiti nauttii koulun käynnistä.
Nyt sitten opettaja onkin sanonut meille että tyttö on kehittynyt niin hurjasti että pystyy täysin siirtymään sitten ekalle luokalle,he nimittäin olivat miettineet että meidän tyttö olis käynyt esikoulun kaksi kertaa.
Nyt on myöskin selvinnyt että samalla luokalla on paljon huonompiakin osaajia ja sellaisia jotka eivät yhtään jaksa keskittyä ja häiriköi.
Mutta meillä onneksi kävi näin vaikka tytöllä on dysmologia.
Hei!
Koulukypsyystestit ovat hyvä mittari, kuin myös eskariopettajien tuntuma.
Minusta on hirmuisen paljon järkevämpää antaa lapsen rauhassa olla vuosi pidempään eskarissa, jos yhtään tuntuu siltä, ettei lapsi ole vielä kiinnostunut koulumaisista tehtävistä, ei jaksa keskittyä tehtävien tekoon riittävästi tmv kuin mennä ilman tarvittavia valmiuksia kouluun. Samoin koen, että starttiluokka/valmentava luokka ennen tavalliselle luokalle siirtymistä on ollut monelle hyvä kasvunpaikka.
Jos taas lapsi muuten olisikin valmis koululaiseksi, mutta hänellä on jotakin erityisvaikeutta, kannattaa erityisvaikeudet tutkia ja kartoittaa ammattilaisten toimesta mahdollisimman pian. Eskarin kautta saa tähänkin apua. Koulunaloittaminen tuetusti joko tavallisella tai erityisluokalla on tällöin hyvä ratkaisu.
Koen aika rankkana kaikkien kannalta sen, että liian usein vanhemmat haluavat pikkuisensa kouluun hinnalla millä hyvänsä, ilman mitään erityistukea, vaikka tietävät hyvin, että lapsi tarvitsisi hyvään koulunalkuun tukea. Siitä kärsivät sitten kaikki. Etunenässä pikkuinen itse, mutta myös luokan muut oppilaat.
On kerrassaan hienoa, että te vanhempina haluatte varmistaa lapsenne kannalta parhaan ratkaisun. Käyttäkään rohkeasti ammattilaisia arvioinnin apuna ja vaikka lapsi todettaisiinkin koulukypsäksi, kertokaa koulussa mahdollisimman nopeasti ja avoimesti omista tunteistanne ja ajatuksistanne. Näin lapsenne saa varmasti parhaan alun koulutielleen!
Tituliini, ekaluokan ope
uskooko eskariopettaja että keskittyminen paranisi odottamalla vuoden vai olisiko jotkin tukitoimet paremmin paikallaan?