Leikkaus alkuraskauden aikana?
Onko kenelläkään kokemuksia puudutuksessa tehdystä leikkauksesta alkuraskauden aikana? Leikkauksen aikana rv olisi tasan 8. Mietin vain että lisääkö se suuresti esimerkiksi keskenmenon riskiä? Leikkaus olisi mahdollista tehdä myös raskauden jälkeen , mutta se häiritsee itseäni niin paljon että haluaisin sinne jo nyt.
Kommentit (5)
Minä myös haaveilen leikkuriin pääsystä. Polvesta todennäköisesti kierukka hajalla ja vaikeuttaa elämää kovasti. Normilekuri oli kuitenkin sitä mieltä ettei tähystettäisi, kun vasta synnytyksen jälkeen? Ortopedille laittoi kuitenkin lähetteen niin mietitään sitten paremmin mitä tehdään. Eipä sitä turhia riskejäkään kyllä haluaisi ottaa, mutta jos niitä ei ole niin miksipä ei?
Itseäni kauhistuttaa ajatus, että tällä polvella pitäisi raskaus loppuun asti kestää, kun painokin lisääntyy niin miten kestää kävellä?
Minulle on tehty ns. kovan sarjan leikkaus raskauden aikana ja puudutuksessa.
Leikkaussalissa olin ja anestesialääkäri oli paikalla koko ajan, valmiina myös nukuttamaan jos tulee komplikaatioita. Itsellänikin oli raskaus melko alkuvaiheessa vielä, olisiko ollut 10 viikkoa vasta.
Minulta avattiin koko leuka luuhun asti ja poistettiin leuasta ruuveja (ennen raskautta tehty leikkaus leukaan ja ruuvit aiheutti tulehdusta) ja katsottiin, että on luutunut takaisin saumat ym. niin kuin kuuluu. Poistettiin märkää ja granulaa ja ommeltiin kiinni.
Rauhoittavia sain melko paljon sillä kipua tunsin puudutuksesta huolimatta kun noin syvälle mentiin ja sydämeni reagoi kiputilaan vahvasti. Koko ajan kuitenkin lin kiinni koneissa ja elintoimintoja tarkkailtiin,joten vauva oli turvassa kyllä.
Pääsin ylim. ultraan näkemään vauvan voinnin kun kaikesta vakuuttelusta huolimatta se huoletti.
Nyt rv 27 menossa, vauva voi edelleen hyvin ja leukani on parantunut. Ilman leikkausta olisin joutunut syömään vahvoja antibiootteja koko raskauden ajan ja tulehdus olisi silti voinut räjähtää käsiin , joten leikkaus oli siinä mielessä pienempi riski.
Keskustele siis mahdollisesta leikkauksesta vaan rohkeasti lääkärisi kanssa ja toivottavasti saat parhaan mahdollisen avun pian!
Pelotti aivan kamalasti ,mut yks ihana hoitaja vakuutteli, et pahempi uhka on jos ei leikata ja umppari puhkee ni siin on sit mol. henki vaaras. Kaikki meni hyvin. Sikiötä seurattiin koko leikkauksen ajan (nukutus).
Kannattaa miettiä onko leikkaus PAKKO tehdä nyt vai vasta synnytyksen jälkeen.
mutta itseni on leikattu esikoista odottaessa rv 16 ihan narkoosissa.Umpisuoli tulehtui.terve vauva syntyi ajallaan.
Noin alkuvaiheessa en usko puudutuksen haittaavan raskautta.
Millä alueella "leikattava kohta"on?
Ajattelisin ellei ihan vatsan kohdalla,jolloin puudute tulisi vatsan alueelle,haitta ei olisi suuri?!!