Nyt kaipaan positiivisia kommentteja!
Hei!
Järkytys on suuri. Ehkäisystä huolimatta olen raskaana -lapsia tulisi olemaan yhteensä neljä ja vanhimman ja nuorimman välillä ikäeroa alle kuusi vuotta! Näin ei ollut tarkoitus käydä: mä olen ollut ilolla kotiäitinä, mutta olen ilmoittanut työpaikalle aloittavani työt taas kesällä ja opinnotkin ovat päättymässä ja niiden myötä olisi uuden ja mielenkiintoisen työn hakeminen.
Ei nuo opinnot ja työ vielä mitään, mutta mä en vain halua enää olla raskaana, synnyttää, pelätä onko lapsi sairas, valvoa öitä, aloittaa kaikkea taas alusta.
Mutta takana on sen verran keskenmenoja ja raskauden yritysta, että mun ajatusmaailma sotii sitä vastaan, että luopuisin tästä lapsesta vapaaehtoisesti. Meillä on hyvä perhe, hyvä parisuhde, rahaa ei ole paljon, mutta riittävästi. Mutta mä en tiedä mistään mitään. On ihan outo olo.
Kiitos, että sain purkaa tunteita. Miehen kanssa ei vielä olla saatu asiaa käsiteltyä, kun tämä selvisi vasta äsken. Tiedän, että mies haluaa tämän lapsen, eli ratkaisu jää mulle.
Kommentit (9)
Mulla oli samankaltainen tilanne viime syksynä. Muksuja meillä on vasta yksi, kohta puolitoista vuotias. Parisuhde hyvä, työpaikka odottamassa ja hirmuinen halu palata töihin koska ehdin olla töissä valmistumiseni jälkeen vain reilut puoli vuotta ennen äitiyslomalle jäämistä.
Ensimmäinen lapsi oli helppo mutta silti jo mietin että lapsilukumme on varmaankin täysi. Osaltaan tähän vaikutti kai että olen jo jonkin matkaa yli 30 vuotias.
Mies on aina ollut sitä mieltä että lapsia pitäis vähintään olla kaksi.
Noh, yllätys yllätys, tulin raskaaksi viime syksynä. Puhuimme asiasta miehen kanssa ja hän oli sitä mieltä että lapsi pidetään mutta lopullinen päätös minun.
Olin jo varannut ajan lääkäriin sopiakseni abortista, kun lääkäriin lähtö aamuna yhtäkkiä tuntui siltä että en voikkaan sitä tehdä. Jotenkin näin meidät nelihenkisenä perheenä kävelemässä lastenvaunujen kanssa hiekkarannalla auringon paisteessa :o)
Peruin lääkärin ja taas oli mieli ihan sekaisin. Alkuun mietin kovasti oliko päätös sittenkään oikea, jaksaisinko taas uuden raskauden kun en ollut vielä päässyt sinuiksi kroppani kanssa edellisestäkään raskaudesta. Tuntui etten ikinä pääse takaisin töihin. Kun vielä samaan syssyyn jouduin luopumaan parista liikuntaharrasteesta olin aika romuna.
Nyt ollaan menossa jo yli puolivälin raskaudessa ja enää en ole katunut hetkeäkään etten tehnyt keskeytystä. Odotan vauvaa kovin, ja yritän nauttia näistä päivistä jotka saan olla kotona esikon kanssa. Eteenpäin on kantanut myös ajatus siitä että tämä on viimeinen kerta kun olen raskaana, auttaa kestämään kolotukset ja jomotukset.
Toivottavasti tästä saa jonkin laista tolkkua, mutta mieti ja harkitse. Jokainen tekee oman päätöksen, mä tein näin ja olen siitä iku-onnellinen!
Kevään odotusta,
bonzu
Kiitos Maanmainio ja Bonzaipuu!
Maanmainio: Tuota mä juuri pelkäänkin, että jos annan vauvan tulla, en osaa nauttia raskaudesta enkä vauvan syntymästä ollenkaan. Odotan vain, että se kasvaisi niin isoksi, että voin laittaa hoitoon ja pääsen itse pois kotoa.
Bonzaipuu (?): Onnea hyvästä päätöksestä. Mä itse olen aina halunnut enemmän kuin yhden lapsen ja olen onneksi niitä saanutkin. Mutta nyt on vain se tosiasia, että mä olen ollut kuusi vuotta kotona ja jos mä olen vielä kaksi vuotta lisää, ei mulla ole enää mitään saumaa työelämässä. En ole uraihminen, mutta mä olen nyt jo anonut lisäaikaa valmistumiselle ja valmistun keväällä. Jos mä haluan alan töitä, mun pitäisi hakea töitä heti valmistumisen jälkeen, muuten mulla on kahden vuoden kuluttua koulutus, muttei työkokemusta. Siinä sitä ollaan.
En mä ole näin kylmä, miltä varmaan kuulostan. Mä olen ollut onnellinen jokaisesta lapsestani ja toivonut heidän syntymää. Siksi nyt tuntuukin niin hirveältä, kun en tätä lasta halua. Mä olen vihainen sille " sattumalle" , " kohtalolle" , mille tahansa, minkä vuoksi meidän ehkäisy on pettänyt. Me oltiin niin tarkkoja, ettei näin tapahdu ja silti kävi näin. Kaikki mun arvot ja odotukset on nyt laitettava uudelleen harkintaan ja mietittävä, mitä mä haluan. Ja mistä mä tiedän, teenkö oikean päätöksen? Etten muutu katkeraksi tai hajoa myöhemmin suruni alle?
magneetti2
tulin raskaaksi ehkäsystä huolimatta ja kun tein testin iski paniikki!!!!! mutta seur päivänä olin jo innoissani että vauva olisi ehkä tulossa.mulla on nuorin vasta 10kk ja keskenmenoja+kohtukuolema ja sen takia pelotti kauheasti..en halua enää ikinä synnyttää kuollutta vauvaa.
Hei
En tiedä ammattiasi tai tilannettasi tarkemmin, mutta voisitko kiirehtiä töihin nyt heti kerkiäisit olla töissä puolisen vuotta... Minä odotan myös neljättä. Vanhimman ja nuorimman ikäeroa tietty on vähän enemmän eli tulee sitten aikanaan olemaan 7v 2kk. Olin hoitovapaalla ja ajattelin jatkaa sitä vielä 10kk kun huomasin olevani raskaana. Yritin keskeyttää hoitovapaan ja palata saman tien töihin, mutta työnantaja ei huolinut minua kun paljastin syyt (ymmärrän halusi pitää minun hyvän sijaisen talossa). Onneksi siis en kerinnyt jatkaa hoitovapaata aikomallani tavalla, vaan työnantajani oli otettava minut takaisin. Kyllä työnanatajanikin ymmärsi, että minun täytyy päivittää osaamistani. Sillä jos olisin tästäkin VIIMEISESTÄ poissa kolme vuotta tulisi reilut 5vuotta poissaoloa ja se oli työnantajankin mielestä kauan. Nyt siis olen " käymässä" töissä. Lapset lähtevät hoitoon reippaasti ja isoimmat ymmärtävät sen verran aikakäsitteitä, että tietävät järjestelyn jatkuvan kesään saakka.
Alku on varmaan raskasta, mutta saisit saatella vanhimman lapsen hoitovapaalta eskariin ja mahdollisesti kouluunkin. Kun sitten menet töihin ei kuitenkaan hoitoon vietäviä olisi kuin kolme.
Sisarrukset ovat rikkaus uskon minä - ainakin ne ovat elämän pitkäaikaisimpia ihmissuhteita!
Tässä muutamia positiivisia yrityksiä!
Kyllä oli aikamoinen järkytys todeta että olen raskaana. Juuri olin saanut opiskelut loppuun, sitä ennen olin työttömänä ja hoitovapaalla kolmosen kanssa, jonka todellakin piti jäädä viimeiseksi lapseksi. Toivoin jopa, että luonto hoitaisi ja tulisi keskenmeno, tai sattuisi joku onnettomuus jonka seurauksena tulisi, en halunnut joutua siihen tilanteeseen että joudun miettimään teenkö keskeytyksen vai en, ja tuon hormonikierukan pettäessä kuulemma keskeytystä suositellaan. No, sitten selvisi, että raskaus on jo viikolla 18, hormonin haitoista ei kukaan osannut sanoa varmaksi että on haitallista ja lapsesta tulee jotenkin vammainen sen takia. Niin sitä vaan piti muuttaa suunnitelmia ja alkaa valmistautumaan vauvan tuloon. Monesti olen ollut katkera, että miksi just mulle kävi näin. Toisaalta tuo tyttö on paras lahja jonka ikinä olen väkisin joutunut vastaanottamaan, kiitän joka päivä että juuri se meidän kierukka oli se maanantai kappale.
Voimia sinulle, ei ole helppoa tuollaisia asioita miettiä.
Meillä esikoinen oli 4 v. 3 kk, kun neljäs lapsemme syntyi (kaikki syntyivät yksitellen) ja elämä sujui ihan hyvin. Mies oli paljon poissa kotoa, koska yrittäjä. Äitini oli välillä meillä jelppimässä, mutta pääasiassa hoidin lapset itse. Esikoinen on nyt 7,5-vuotias ja kuopus reilu 3-vuotias. Kotiäitinä olen edelleen, vaikka kotihoidontuki jo loppui. Pikkuviitosta ollaan yritetty jo kolmatta vuotta, mutta neljä kertaa mennyt kesken.
Halusin tällä vain sanoa, että kyllä neljänkin pienen kanssa pärjää. En sitten tiedä, jos joku lapsistamme olisi ollut koliikkivauva, olis totta kai ollut huomattavasti rankempaa. Mutta kuopuskin oli niin kiltti kuin vauva ikinä voi olla. Sanoinkin miehelle, ettei uskoisi että tässä talossa on vauva, kun tyttömme tosiaan vain nukkui ja söi. Mutta se oli tosiaan 3 vuotta sitten.
Tsemppiä sinulle päätöksentekoon! En puutu siihen sen enempää.
neronja rv10+0
Kiitos Yvonne, Kretukka, Neronja ja Mirena04!
Istun tässä 1-vuotiaan kuopuksen kanssa sylikkäin ja luin viestejänne. Mä tiedän sen, että nelilapsisenkin perheen kanssa pystyy hyvin elämään. Vauvavuosi menee niin nopeasti ja sitten on jo helpompaa. Uskon, että jokainen uusi lapsi on tietyllä tavalla aina edellistä helpompi (ellei ole vakavasti sairas). Meillä on jo kokemusta pahoista allergioista, ummetuksista, yövalvomisista, iän ikuisista rasvauksista, kaiken ruuan itsetekemisestä jne. Ne kyllä kestäisi kokemuksen voimalla.
Kretukka: Kiitos viestistäsi ja siitä, miten toit esille sen, ettei päätös ole aina helppo. Kun itse en koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, että joutuisin miettimään haluanko pitää lapsen. Mulla on ollut aika, jolloin en muuta halunnut kuin elävän vauvan. Ja aina petyin, kuukaudesta toiseen, sitten olin onneni kukkuloilla ja taas petyin. Ja sama rumba taas uudelleen. Ja nyt, ihan eri fiilikset. Tuttuja nuo ajatukset keskenmenon toivomisesta, ihan kuin se olisi joku synninpäästö. Tällaisesta tilanteesta kun kaikki on periaatteessa todella hyvin, puhutaan hirveän harvoin avoimesti. Kun on vain itse tälläinen itsekäs läjä, ajattelee vain itseään ja oman elämän helppoutta.
Nyt on onneksi viikonloppu ja miehellä ja mulla huomenna kahdenkeskistä aikaa. Saadaan rauhassa jutella ja mä saan ajatella rauhassa. Eiköhän tämä tästä..
Kiitos.
magneetti2
magneetti2:
>Kretukka: Kiitos viestistäsi ja siitä, miten toit esille sen, ettei päätös >ole aina helppo. Kun itse en koskaan kuvitellut joutuvani >tilanteeseen,
Siis Mirena04, kiitos!
sillä hän tuli myös suunnittelematta raskaaksi (nyt 1 v 6 kk poika). Hänellä on ollut todella suuria vaikeuksia iloita raskaudesta, on masentunut ja nyt on menossa psykologin juttusille.
ELI, jos huomaat, että et pysty iloitsemaan raskaudesta ja lapsesta vielä viikkojenkaan jälkeen, varaudu masennuksen hoitoon. Ettei mene huomaamatta kuukausia epämääraisessä olossa tai tule sitten peräti sitten raskauden jälkeiseen masennukseen.
Mutta ehkäpä tunteesi menevät pian ohi. Toivotan kaikkea hyvää sinulle ja teidän perheellenne!