Kohta 6v pojan uhmako?
Moikka! Lueskelin tossa muutamia viestejä 5-6 vuotiaiden uhmasta ja ajattelin nyt kuitenkin itsekin kirjoittaa tänne, että onkohan tämä vain uhmaa..
Poika on ollut pari vuotiaasta asti suht vaikea, lähinnä siis siksi että on niin tajuttoman vilkas. Aiemmin päiväkodista on sanottu että on normaalia.
Nyt kuitenkin viime syksyn pk:n keskustelussa oma hoitaja ehdotti että menisimme lasten psykologille, koska hänestä poika ei ole enää niin hymyilevä kuin ennen. Poika on välillä raivokas, huutaa ja heittelee leluja, paiskoo ovia. Ei kuitenkaan ole lyönyt meitä tosissaan. Käytämme jäähypenkkiä, 5 min, tarpeen tullen. Välillä kyllä siitäki lepsuillaan..
Nyt tuntuu siltä, että homma paheni joulua ennen. Ajateltiin, että se johtuu joulun odotuksen innosta, kaikkea pitäisi saada ja heti. Eipä mennyt joulun jälkeen ohi. Suurimmat vaikeudet johtuvat siis johtuvat näistä ns. siirtymävaiheista, eli pukeminen, iltatoimet, syöminen.. Pahimmat huudot pojalta tulee kun haluaa jotain mitä ei saa. Ja sitä tapahtuu monta kertaa päivässä, joko pitäisi yhtäkkiä päästä ravintolaan syömään, koska yhdessä on kiva lasten leikkipaikka, pakko päästä nyt heti hoploppiin, jne. Poika on ainoa lapsi, ja pyrimme siihen, ettei lapsesta tule hemmoteltua, että saisi aina kaiken. Välillä tietty ostetaan lelu tmv ja poika myös säästää viikkorahojaan ja on kaksi kertaa saanut niillä jo ostaa lelun itselleen.
Mutta siis asiaan. Mun mielestä tää olis aika normaalia uhmaa, mutta kun hoidosta ehdotettiin psykologia.. Ei tottele hoidossa enää juurikaan, ei keskity (syksyllä toimintaterapiassa sanoi, että ei ole keskittymishäiriötä, normaalin, mutta erittäin vilkas poika), ja oli nyt lyönyt hoitajaa kämmeneen/kämmenselkään, kun oli rauhotellu poikaa. Mitä siellä psykologilla tehdään?
Meille on tulossa parin päivän päästä koira. Tulee siis kaikille meille lemmikiksi, mutta hankkimiseen vaikutti kuitenkin tieto siitä kuinka lemmikki voi edistää lapsen sos. taitoja, empatiaa ym.
Kovasti olisin iloinen neuvoista!
No niin ja unohdin sitten tärkeän jutun mainita, että itselläni on todettu krooninen sairaus viime syksynä ja sitä on hoidettu paljon, joten joudun vähän väliä ravaamaan tutkimuksissa ja jouduin pari kuukautta sitten sairaalaankin tiputukseen. Pojan käytös on alkanut muuttua siinä kesäloman jälkeen, ehkä suunnilleen samoihin aikoihin kun sain diagnoosin. Olen väsynyt jatkuvasti, johtuen itse taudista, enkä aina jaksa antaa huomiota. Voiko kaikki vain johtua huomion puutteesta? Tiedän, että poika on huolissaan minusta, ja olen yrittänyt selittää hänelle, että äiti voi nyt paremmin, ettei hänen tarvitse huolehtia, mutta silti tuntuu olevan tämä hänen ajatuksissaan..