Hei kaikki hoitotyötä tekevät

Eli teen kaksivuorotyötä pienessä dementiakodissa. Varmasti ihan totaalisesti erilaista työtä kuin sulla! Hyvin olen jaksellut, vaikka välillä pukkaa hikeä päälle pienimmästäkin ponnistelusta. Meillä ei onneksi ole nostoja tai mitään, siksi varmaan vielä toistaiseksi olen pystynyt olemaan töissä. Mulla on myös pituutta aika reilusti, niin ei ole tuo maha heti tuossa leuan alla eikä juurikaan tiellä. Ergonomia alkaa olla aika surkeaa, kyykkiä tai kumarrella ei juurikaan tee mieli. Jalkoja välillä särkee öisin vaikka onkin tukisukat jatkuvassa käytössä. Meillä kun on pieni yksikkö, niin pystyn hommia tekemään oman jaksamisen mukaan ja levähtämään hetken tarpeen tullen. Työkaverit myös ymmärtäväisiä ja tukevat mun työssäjaksamista eikä mun tarvi enää siivota, vaikka kuuluukin työnkuvaan.



Toivottavasti sulla menee raskaudessa kaikki hyvin ja jaksat töissä olla. Jos alkaa tuntua ylivoimaiselta, hae rohkeasti sairaslomaa, sinä ja vauva olette tärkeintä! Jos yövuorot tuntuu kamalilta, vois varmaan yrittää saada niistä vapautuksen vaikka lääkärintodistuksella... Kaikkea hyvää sinulle!



~cadavera&muru~ rv30+4

Esikoista odottaessani tein kolmivuorotyötä hengityshalvauspotilaan vierihoitajana. Eli hoidin yhtä potilasta. Muuten työ suht kevyttä,mutta sisälsi joka vuorossa useita nostoja. Potilas oli kuin 50 kiloinen räsynukke,jolle ei mitkään nostolaitteet sopinu. Pystyin sillon työskentelemään äitiysloman alkuun asti ilman ongelmia. Ees nostot ei aiheuttanu mitään vaivoja.



Kuopusta odottaessani tein pääasiassa yövuoroja (omasta tahdostani!) vanhusten ryhmäkodissa. Asukkaita oli 30 ja olin yksin. Jouduin paljon kävelemään ja auttelemaan vanhuksia vessaan ja alusastialle ym. Silloin kärsin jo ennen raskauden puoliväliä supistelusta ja lannerangan kivuista (selkää ja nivusia pakotti). Minua myös pyörrytti usein ja ihan yht' äkkiä. Noiden syiden takia jäin sairaslomalle jo puolivälissä raskautta.



Nyt olen taas raskaana ja samassa työpaikassa kuin esikoista odottaessani. Viikkoja on kasassa vasta reilu 10 ja toistaiseksi on kaikki mennyt töiden suhteen ok. Pahimmalle on tuntunut aiemmissa raskauksissa paikallaan seisominen esim. lääkkeitä jakaessa. Siitä tulee helposti tosi huono olo ja maha möyrähtää ihan sekaisin. Pyrin tekemään kaiken mahdollisen istuen.



Kaikki raskaudet voi olla samalla ihmiselläkin hyvin erilaisia. Jännityksellä ootan,mitä tuleman pitää. Yövuoroista neuvolassa sanottiin,että voi kieltäytyä tekemästä. Miulle ne kuitenkin sopii (mitä nyt aiheuttaa kamalaa turvotusta!). Tsemppiä loppuraskauteen ja voimia töihin!

Esikoista odottaessani voin alussa niin pahoin ympäri vuorokauden, että olin 3vkoa saikulla. En voinut kuvitellakaan esim. vaihtavani vaippaa jollekulle vanhukselle... Sitten olinkin hiukan kevennetysti töissä rv17 asti. Esim. mun ei tarvinnut enää kylvettää vanhuksia, kun työkaverit estivät sen... Mulla valitettavasti alkoi sitten rv17 supistella ja olin varmuuden vuoksi poissa viikon. Taas palasin töihin ja pitkään menikin hyvin. Tosin ajatukset tuppasivat pyörimään vauvassa... :)



Mulla sitten oli niitä supistuksia ajoittain pitkin raskausaikaa ja vuorotyö (silloin oli vain 2 vuorotyö) alkoi tuntua rankalta. Esimieheni suositteli, että tekisin vain päivävuoroa, hän kun on todella herttainen ihminen ja yhdessä sovimme työvuoroni niin, että olin vain päivävuorossa. Vastuullani oli joitakin tehtäviä, joista muut eivät tienneet juuri mitään ja lupasin hoitaa ne kuntoon sekä saattaa jonkun työtovereista ajan tasalle niistä hommista, ennen kuin jäisin pois töistä.



Varsinaisesti maha ja supistelut, pitkään seisominen (ei juuri istua ehtinyt...), jatkuva käveleminen ja nostelu, kyykistely ym. vanhusten hoidon arkeen liittyvä alkoi tuntua n. rv25 ja haitata työntekoa ja omaa olotilaani. Neuvolassa asiaan suhtauduttiin aika vakavasti. Työni oli kuitenkin sekä henkisesti että fyysisesti aika rankkaa. Jäinkin sairaslomalle muistaakseni melkein rv30. Aluksi pätkissä, sitten lääkäri totesi, että mihinkäs se tilanne enää loppuraskaudessa muuttuu ja kirjoitti äippäloman alkuun asti sairaslomaa. Liitoskivut alkoivat olla siinä vaiheessa jo kovat ja olin herkkä ja itkuinen, kun ei enää saanut nukuttua kunnolla öisin...



Eräs toinen työtoverini oli äippäloman alkuun asti töissä. Hänellä oli jatkuvasti hermo kireällä, hän oli väsynyt ja ärtynyt. Mutta kun ei ollut muita vaivoja, hän ei halunnut jäädä pois. Jälkeenpäin hän sanoi, että oman henkisen hyvinvoinnin vuoksi olisi pitänyt jäädä...



Jokainen raskaus on erilainen ja työnkuvaa ehkä voidaan tarvittaessa muuttaakin(?), mutta voi olla, että hoitotyössä on aika rankkaa. Vuorotyö ei ole helppoa, raskauden eri vaiheissa eri asiat tuntuvat vaikeilta ja helpoilta. Jotkut voivat erittäin hvyin koko ajan ja jaksavat olla töissä. Toiset eivät. Mutta kyllä se maha loppuraskaudessa alkaa haitata, kun ei ole hyvä olla seisten, ei istuen eikä maaten. Ja univaikeudet ovat todella yleisiä. Sun työsi on vielä niin epäsäännöllistä, että se tuo oman rankkuutensa. Mutta ota rennosti ja tilanne kerrallaan. Katso, mitä tuleman pitää ja KUUNTELE kehoasi ja tuntemuksiasi, omaa hyvinvointiasi. Mitä paremminn itse voit, sitä paremmin vauvasi voi! :)) Pidä huoli itsestäsi ja lepää aina kun voit.



Muista, että sulla voi olla helppo raskaus. Uskoisin kuitenkin, että varsinkin loppuajasta (esikoista kun odotat) mielesi on täynnä vauvaa eikä mikään muu voisi vähempää kiinnostaa... ;))

Charlotte ja poika 8kk ja rv20+6

Minä olin rv 27 asti kehitysvammaisten hoitokodissa. Alussa raskaus ei haitannu työntekoa yhtään, koska ei ollut totaalista väsymystä ja pahoinvointia. Nostelut jätin kuitenkin mahdollisimman vähiin. Tein kaksivuorotyötä ja varsinki aamuvuorossa oli pakko nostaa. Ei ne nostelut sinänsä niitä pahimpia ollut (paitsi loppuajasta alkoi olla maha tiellä). Mitä pitemmälle raskaus eteni ja maha kasvoi sitä raskaammaksi kävi työpäivät, koska jouduin olemaan jalkojen päällä koko päivän. niinpä väsymys alkoi olla totaalista ja stressiä pukkasi. Lopulta alkoi supistelutkin. Pääsin loppuajaksi sairaslomalle, kun raskausviikkoja oli kasassa 28+ (edellisen viikon olin talvilomalla). Että eipä houkuta ajatus, että jos tässä vielä joskus on raskaana uudestaan, että olis töissä.



terv. lyyli rv 29+5

hoitoalalla työskentelevä, siis olen lähihoitaja ja työssäni on 3-vuorotyötä, mutta useasti yövuoroja ei ole lainkaan, koska niin paljon halukkaita tekijöitä löytyy ja meillä toiveita kuunnellaan todella hyvin. Ainoastaa jousto vuorojen tekeminen tuntuu väsymyksen vuoksi ylivoimaiselta ja tympeeltä, siis nää vuorot on joko 7-20, 8-20, 8-21,15 tai jopa 7-21.15. Työskentelen kehitysvammaisten lasten ja nuorten parissa, joten joudun työssäni kohtaamaan vaikeitakin asiakastilanteita ja väkivaltaa. Olenkin jo tässä vaiheessa näkenyt parhaakseni kertoa esimiehelleni raskaudestani, niin voin välttää hankalia työtilanteita ja olen myös kertonut asiasta useille työkavereille, etteivät ajattele että olen laiska jos en ole suinpäin ryntäämässä väkivaltatilanteisiin apuun.



vauva06 rv5+3

mä olen myös jo paljastanut pomolle raskauteni ja muutamille työkavereille. Meillä kyllä pääsääntöisesti on hyvin ymmärretty ja mahd. sijoittaa muihin työtehtäviinkin ehkä on. Meillä on paljon syöpäkirurgiaa (vatsan alueen) ja 80% tarvii alussa tosi paljon apua liikkumiseensa. Yövuoroja ajattelin kyllä vähentää, kun meitä on kaksi hoitajaa yöllä ja periaatteessa molemilla omat potilaat ja paljosta tarvii selvitä yksin. Meillä on hyvinkin rankkoja yövuorot, ja yölläkin tulee usein ensiavusta vuotavia potilaita osatolle y.m. Päivävuorossa on henkilökuntaa sen verran paljon, ettei ne useinkaan tunnu pahalta, kun apuja saa paljon. Olen töissä naapurimaassa.

Heipat!



Itse työskentelen yliopistosairaalan ensiavussa sairaanhoitajana.

Nyt tosin jo ä-lomalla.

Yövuorot jouduin jättämään n. viikolla 17, ennenaikaisten supisteluiden takia. Se tietysti yksilöllistä, mihin asti kroppa kestää.

Sairaslomalle samasta syystä jouduin jäämään ennen ä-lomaa.

Työ fyysisesti ja henkisesti niin raskasta pallomahalle.

Kyllä meilläkin joku on jaksanut kuulemma melkein loppuun saakka. Joten paljon se jaksaminen riippuu henkilöstä ja mahan koosta.

Olihan se huvittavaa kun mummut ja papat meni heittäen ohi käytävällä.

Hidasta kulkua oli (ja on edelleen...) :)



Tsemppiä työhösi. Kyllä sitten itse huomaat kun tarvitsee hiljentää.



Kaunista talvipäivää kaikille!



Heidi rv 37+3