Kevättä kohti LOMAKUISET 06

.. ainakin meillä ollaan sitä mieltä! Kiva kun raputyttö aloitit uuden pinon, oli jo aikakin! Kevättä kohti todella mennään vauhdilla, välillä aurinko lämmittää jo ihan kunnolla ja illat on ihanan valoisia. Linnut laulaa ja räystäät tippuu!



Raputytön lomakuulumiset olivat mukavia. Kotonakin voi viettää oikein kivan loman! Itsekin kyllä olen tässä miettinyt että mitä pitäisi 'vielä' tehdä tässä ennen kuin sitten ensi syksynä taas palaa kunnolla oravanpyörään. Just jotain laivareissua ja muutakin pientä kyläilyä voisi vielä harrastaa. Juuri anoppi kovasti kutsui käymään luonaan, hän vain asuu yli viiden tunnin matkan päässä joten se on sitten ihan todellinen lähteminen jos sinne mennään.. mutta harkinnassa on! Onhan se mukava vähän jotain piristystä keksiä, ja nyt kun neitikin on jo vähän isompi hän alkaa selvästi tykätä enemmän kaikesta vähän erilaisesta.



Olen myös kovasti haeskellut töitä, nykyisen pätkän loppu kun häämöttää jo, vaikken ole vielä kauhean stressaantunut asiasta. Mutta kyllä luen tarkkaan kaikki ilmoitukset. Ja toivon että pääsisin ainakin haastatteluun..



Neiti on tässä ollut välillä aivan syötävän suloinen ja välillä taas saa minut raastamaan hiuksiani. Uloslähdöt ovat usein yhtä takkuamista. Ei saa äiti pestä hampaita, ei pukea, ei kammata, ei laittaa vaippaa, ei yhtään mitään. Kaikki pitää sitten tehdä puoliväkisin. Hiki tulee jo ennen kuin päästy minnekään. Yksi aamu kertakaikkiaan väsyneenä poltin pinnani ja lopulta heittelin neidin lapaset ja hatut hänen päälleen kun hän makasi eteisen lattialla eikä halunnut tehdä yhteistyötä, ja totesin, että laita ne sitten itse päällesi, mitäs minä tässä vaivaudun. Menin sitten hetkeksi rauhoittumaan vessaan.. no, saatiin ne sitten yhteistuumin lopulta päällekin. Mutta on kyllä ollut välillä hermot kireällä. Uni on ollut monena yönä katkonaista, kun neidillä on yhä ollut painajaisia, ja lisäksi hiukan nuhaa ja yskää. Yhtenä yönä hän itki kovasti ja valitti kurkkuaan mutta aamulla ei ollut enää tietoakaan kivuista. No, hyvä niin.



En nyt jaksa kirjoittaa enemmän tällä kertaa,

jatketaan toiste!



t. Sirita ja neiti 2v4kkja risat

Hei!



Huomasin että täällä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla taas viime viikot, pääsiäisen jälkeen on ilmeisesti kaikki lähteneet ulos vai minne lie kirjoittajat kadonneet? No, mutta tulinpa piipahtamaan kuitenkin. On saatu nyt lopulta nauttia kauniista kesäpäivistä täällä etelässä ainakin, ihanaa kun on voinut kuoriutua paksuista kerroksista. En eilen vielä tajunnut kuinka lämmin oikeasti oli, ja laitoin ensin neidillekin liikaa vaatetta, mutta kuorittiin sitten vähitellen yhä vähemmäksi.

Ihanaa!! :-)



Kanelisokerille kovasti jaksamista uhmiksen kanssa, kuulostaa tutulta. Toivon mukaan teilläkin on vähitellen helpottanut, ainakin meillä kävi niin että juuri kun luulin etten enää jaksa, niin neitikin muuttui taas helpommaksi kestää. Kyllä meillä vieläkin näytetään omaa tahtoa ja kapinoidaan, mm. tahallaan heitetään äidin tai isän silmälaseja lattialle protestiksi jos pakotetaan tekemään jotain, ja muuta vastaavaa, mutta onneksi syömiset yms. sujuvat nykyään mukavasti. Joten toivoa on!!



Meillä viimeisiä kuulumisia ovat mm. neidin ilmennyt yllättävä muurahaisten ja muiden ötököiden hieman ylimitoitettu pelko (ehkä yhdestä kirjasta omaksuttu), onnistunut Tukholman risteily, jossa käytiin pääasiassa Junibackenillla, erilaiset tyhmät riimittelyt joita neiti jaksaa nauraa ihan vääränä ja tietysti näin kevään tullen hiekkalaatikkoleikit ja pyöräilyn harjoittelu - viime mainittu huonolla menestyksellä.



No, mutta nyt mä menen katsomaan suosikkisarjani Amazing Race viimeistä jaksoa, pakko nähdä!!



Kauniita kevätpäiviä ja hauskaa vappua! Me mennään taas vapuksikin mökille, on nyt projekteja siellä jotka pitää saada edistetyksi. Neiti odottaa kovasti vappupalloa.. kertokaapa tekin mitä teidän kevääseen kuuluu!



t. Sirita ja neiti (jo yli 2,5 vuotta!)

Hei!



Näyttää siltä että tänne ei enää juuri kukaan ehdi pahemmin kirjoittelemaan, joten mietin olisiko nyt tullut hyvä aika lopettaa koko ryhmä ainakin tältä erää?



Meillä ollaan nyt toden teolla siirrytty leikki-ikään - aamulla heti ylösnoustua alkavat leikit, ruokapöydässä leikittäisiin, joka paikassa leikkejä, ja niitä jatkettaisiin vielä illalla sängyssäkin! Jatkuvasti laitetaan ruokaa, leikitään erilaisilla eläinlapsilla, hoidetaan nukkeja tai rakennetaan legoilla tms. On se mahtavaa tämä lapsen kehitys, ja sitä on hieno seurata!



Kiitos kovasti kaikille jotka ovat osallistuneet keskusteluihin, ja oikein hyvää jatkoa itse kullekin äidille ja LoMakuisille lapsille ja heidän sisaruksilleen!

On ollut mukava kuulla teidän kuulumisianne, ja niitä on aina odotellut mielellään. Näin kesän lähestyessä kuitenkin itse kukin varmaan mieluummin hengailee jossain muualla kuin sisätiloissa koneen ääressä. Voihan sitä katsoa sitten syksyllä uudelleen, josko ilmaantuu innostusta taas kirjoitella.



Kaunista kesää kaikille, voikaa hyvin, ja voimia näiden LoMaKuisten kanssa

uhmailujenkin keskellä!



Halauksin,

Sirita ja neiti

Tämä työssäkäyvä äiti jaksaa joka aamu, kun en mieti väsymystä vaan suuntaan ajatukset eteenpäin. Harvassa ovat ne aamut, jolloin meillä nukutaan seitsemää pidempään edes vapaapäivinä, lapset vain heräävät. Eli aamuvirkku on oltava, vaikka mieli välillä tekisikin nukkua tai edes loikoilla rauhassa. Olen sen verran epänaisellinen etten koskaan "laita" itseäni. Vaatteet päälle ja menoksi =) työkaveriraukat... Mieluummin toisaalta nousen aikaisin, kun se vartti tai puolituntia aamusta pidentää yhdessäoloaikaa lasten kanssa illalla. Ihan vain ruuhkien välttelyn muodossa. Minuuttipeliä joskus, mutta koskapa töissä on pakko käydä, niin olen yrittänyt löytää meille mahdollisimman hyvän tasapainotilan. Jos voisin, olisin toki mieluusti näin pienten lasten kanssa kotona, mutta ainakaan minä en ole keksinyt niin pitkää euroa, jolla sen yksinhuoltajana toteuttaisin.



Meillä ollaan oltu taas kipeänä. Onneksi ei ainakaan vielä ole tauti pahaksi äitynyt. Toisinaan tiettyjen asioiden järjestely on varsin työlästä, kun yksin on, mutta onneksi vanhempani auttavat mahdollisuuksiensa mukaan. Mutta en heitä halua liiaksi rasittaa, sillä itse olen valintani elämässä tehnyt. Harvoin apua pyydän, yleensä he sitä tarjoavat. Tai "määräävät" =) Itse olen ollut viikon sairauslomalla varsin mystisen tulehdusvaivan takia. Toivotaan, että lääkekuuri sen taltuttaa eikä kysymyksessä ole mitään vakavampaa.



Silloin kun meillä on vapaata, olemme lähinnä kotona tai tapailemme kavereita ja sukulaisia. En ole vielä budjetoinut kummempia reissuja. Kukahan tietää, mistä niitä hermoja saa tilata matkustelua varten, kun on kolme temperamenttista ja vilkasta lasta...?!? Seuraava "lomamatkamme" ajoittuu pääsiäiseen ja suuntaa Itä-Suomeen mökille =)



Sirita, kuulostaa kovin tutulta tuo "syötävän suloinen" ja "saa raastamaan hiuksia". Ihan kuin minun Pupuseni! Tahtoa on joka suuntaan ja pääasiassa ollaan eri mieltä äipän kanssa. Siinä ei aina naurata, kun aamuisin esikoinen keksii leikittävää ja on käskettävä tuhat ja yksi kertaa pukemaan samalla kun keskimmäinen karjuu härkäpäisenä pitkin pituuttaan lattialla "mä en pue, sun pitää mut pukea, mun pitää voittaa" pelkissä pikkareissa ja Pupu riisuu samaa tahtia kun olen hänet saanut puettua ja tietenki on KIIRE! Ei haluta pissalle; "mä oon just käyny" (joo, kaks tuntia sitten), "mä haluun takin", "en haluu pitkähihaista"... Yleensäkin Pupu vaihtelee vaatteita milloin huvittaa, "vaihdoin uudet pikkarit", "vaihdoin tämän paidan", "haluun nämä sukat"... Auttaa KAIKESSA, mikä ei aina ole niin ihanaa (kuuma hella, kiipeää hakemaan yläkaapeista astioita, laittaa mikron päälle...) Välillä ei saa kammata saati hipaista hiuksiin ja toisena hetkenä pitää laittaa "mulle pitkätossusaparot" (joo, hiuksia EI paljon ole, harvassa ja ohutta).



Pupu on kerrassaan ihana tapaus! Sosiaalinen, iloinen, huumorintajuinen, empaattinen, avuias, kohtelias, reipas... kuorrutettuna suurella määrällä vauhtia, dramaqueenia, jääräpäisyyttä, uhmaa... =) Pupu saa minut nauramaan ja toisena hetkenä taas hyppimään seinille. Sitä se elämä on =)



Meilläkin Pupu näkee painajaisia. Onneksi ei aivan mahdottomasti. Myös pojat uneksuivat vahvasti tässä iässä. Omat uneni ovat kuitenki melko ruhtinaalliset verrattuna yli vuoden takaiseen tilanteeseen. Nyt saatan saada unta putkeen parhaimmillaan jopa viisi tuntia! Yleensä kolme-neljä ja tuo on todellakin helpottanut univelkaani. Luonnon suoma unenvarjelija on myös se, että lasten jälkeen on herätyssignaalin antaneet vain "tärkeät äänet " (=lapset) enkä havahdu enää joka risahdukseen.



Tällä erää elämä on varsin mallillaan. Koskaan ei huomisesta tiedä, mutta onnellinen olen juuri nyt =) Yritän löytää tasapainon elämääni ja nauttia siitä, mitä minulla on (lapset, koti, työ, terveys) enkä murehdi, mitä ei ole (lisää lapsia...=O, isompi koti). Huolia ja murheita on aina, mutta on oltava niitä pidempi, jotta näkee niiden yli parempaan huomiseen =)





TalviSalama kera nukkuvan vauhtirion

Kiva kun TalviSalama kävit kertomassa kuulumisia. Tuntuu siltä että suhtaudut hienosti aika rankkaan elämänvaiheeseesi, ja jaksat nähdä siinä ne positiiviset puolet ja nauttia lapsistasi, vaikka elämä ei aina olekaan ihan niin iisiä. Tsemppiä sinulle!! Toivottavasti mystinen tulehduksesi on ohi ja olo terveempi.



Itse sain tässä TAAS yhden flunssan, joka esti mm. yhteen mukavaan juhlaan menon ja olin siitä tosi katkera, eikä tietenkään ole päässyt hiihtämäänkään, mutta onneksi nyt tänä viikonloppuna pääsin vanhojen ystävien kanssa saunailtaan ja se teki terää! Ja ens viikonloppuan on taas tiedossa yhdet pippalot joten toivossa on hyvä elää..



Tosin tänään ei tuosta 'oman ajan' hyvästä vaikutuksesta ollut enää paljon havaittavissa, sillä taisteltiin taas neidin kanssa aika tiukasti vaatteiden pukemisesta ja parista muustakin asiasta. Hän nimittän kävi räppäämässä lankapuheluni poikki kun kysyin juuri yhtä tärkeää ja virallista asiaa.. siitähän sitten minä 'kehuin' kovasti. Ja jäähyäkin käytettiin mutta ei sillä tuntunut olevan suurta vaikutusta. Ongelma oli tietysti siinä että hän kaipasi huomiotani ja kun ei saanut 'hyvällä' niin yritti sitten 'pahalla'. Ja huomiotahan tuli..



Lopulta lapsi karjui täyttää huutoa ja pisti hanttiin täysillä etten olisi voinut laittaa häntä päiväunille. Sain sitten itse rauhoituttua ja onnistuin vähitellen rauhoittamaan lapsenkin, siinä käytettiin apuna namia ja muuta lahjontaa, mutta kyllä oli itselläkin sen jälkeen aika uupunut olo. Menin sitten itsekin päiväunille kun neitikin. Huh. Iltapäivä sujui paremmin ja nyt on onneksi neiti illan riehunut isänsä kanssa. Enpä taitaisi soveltua lastenhoitoalalle noin ammattimaisemmassa mielessä.. vai osaisikohan sitä suhtautua toisten lapsiin vähän rauhallisemmin?



Meilläpäin on omituinen ilmiö ollut havaittavissa koko talven - kavereita ei näy leikkipuistossa juuri koskaan. Ihan satunnaisesti siellä voi joku olla. Ja kuitenkin täällä asuu tosi paljon lapsiperheitä eivätkä ne kaikki suinkaan ole päiväkodissa. Joten ihmetyttää vain että missä ne kaikki kotona hoidettavat lapset ja äidit ovat? Olisi itsellekin tosi kiva saada seuraa toisista äideistä, puhumattakaan sitten neidistä joka aina toteaa pettyneenä puistossa, ettei taaskaan ole kavereita. Ymmärrän sen että näin lumisena talvena pulkkamäki vie varmasti voiton leikkipuistosta, mutta en ainakaan minä jaksa joka päivä lähteä pulkkailemaan. Eikä siellä pulkamäessäkään niin hirveästi ole ollut väkeä kun on sinne menty. Outoa. Onko tällaista muualla, vai löytyykö teidän lähipuistoista seuraa äidille ja taaperolle?



Jatketaan juttuja, voikaa hyvin

t. Sirita ja neiti, kohta 2 v 5 kk

Kiitos Sirita =) Olen saanut asiantuntijataholta kommentteja siitä, että aistin kuulemma harvinaisen herkästi ympärillä vallitsevan ilmapiirin ja suhtaudun hyvinkin empaattisesti, realistisesti ja huolehtivasti niihinkin ihmisiin, joita kohtaan minun voisi kuvitella suhtautuvan täysin toisin. Itse en ole osannut asiaa näin nähdä, sillä etenkin kotona lasten kanssa helposti koen olevani liian kireä ja herkästi hermostuva... Tästä päästäänkin siihen, että KYLLÄ Sirita; toisten lapsiin sitä osaa suhtautua rauhallisemmin. Ainakin itse osaan. Olen hyvin läheltä seurannut ja oikeastaan paljolti myös osallistunut lastenhoitoon vuosikausi ennen omieni syntymää. EN KOSKAAN hermostunut saati vähääkää korottanut ääntäni toisten lapsille. Tänäkään päivänä ei kavereiden uhmikset, raivareita saavat, tottelemattomat yms. lapset saa minua hermostumaan siinä nanosekunnissa kuin omani :-P Uskon vakaasti, että näin on kaikilla. Oma lapsi on aina niin läheinen ja oma erityisellä tavalla.



Tällä erää vointi on hyvä ja toivottavasti sellaisena pysyy. Tulehdus oli ärhäkkänä imusolmukkeissa ja vielä asiaa pitää kontrolloida. Syytä ei vieläkään tiedetä. Toivon, että on vain tavallinen tulehdus eikä seurausta mistään ikävämmästä. Lapsetkin ihmettelivät, miksi äiti itkee... Tauti iski niin voimalla ja äkkiä, että kipu ja kuume saivat tosiaan itkemään. Surullista, että pienet sen näkivät, sillä pari päivää olivat hoidossakin hiukan levottomia, kun varmaan pieniä päitä äidin tila hämmensi.



Sirita. Silloin kun olin vielä lasten kanssa kotona, havaitsin saman, että oikeastaan kaikki muut kotona hoidettavat lapset äiteineen (tai isineen) olivat kadoksissa. Tai ainakin heillä oli täydellisen eri aika ulkoilla kuin meillä ja yhtä varmasti "piileksivät" neljän seinän sisällä joko omissa tai kavereiden kodeissa. Tai shoppailivat päivät pitkät... Meidän talossa (jossa silloin asuttiin) oli perhepäivähoitaja, josta tuli vuosien aikana hyvä ystävä ja hänen kanssaan sitten paljon ulkoiltiin samaan aikaan tai toisinaan kävimme hänen luonaan leikkimässä. Lisäksi otimme tavaksi käydä joinakin päivinä viikossa kävelymatkan päässä olevassa perhekerhossa, joka oli melko suosittu. Samalla tuli ulkoiltua matkat ja tavattua muita lapsia =) Jos vain olisimme lähipuistoihin menneet, niin aivan varamasti olisimme saaneet niissä yksin oleilla. Luulen, että koska aikuiselle ulkoilu pienten lasten kanssa on "tylsää", niin moni äiti/isi mieluummin tekee jotain itselleen mielekkäämpää... En tiedä, mutta tuo on veikkaukseni. Omat lapseni ovat aina olleet niin vilkkaita, ettei olisi tullut kuuloonkaan olla sisällä koko päivää, ellei joku niin sairas, ettei voinut ulkoilla. Se yksikin kaveri riittää pienelle, ja kurjaa, että teidänkin puistoissa on lapsikato elintasoäitien muodossa... =-/



Mihin aikaan te muuten ulkoilette? Meillä oli jo esikoisesta asti ns. "päiväkotirytmi" ihan luonnostaan. Eli aamu-ulkoilut tuli tehtyä about 9:30-11:30 ja iltapäiväulkoilut 15-17. Meidänkin pihalla kyllä ulkoili muitakin pieniä, mutta juuri silloin, kun meidän oli päiväunilla eli 12-14... Tai sitten hyvin myöhään, eli 18-19 eteenpäin, jolloin meillä taas oltiin jo iltapuuhissa.



Onko teilläpäin perhekerhoa(-kahvilaa, josta voisi bongata uusia ystäviä? Onko lähialueella pieniä, joiden ulkoiluajankohtaan voisitte osua myös ulos ja siitä tutustua ja kehitellä sopivaa yhteistä ulkoiluaikaa? Tosin tiedä, ettei kaikkien äitien ja lasten kanssa edes halua tulla tutuiksi... ;-P



Tuo muuten on niiiiin tuttua tuo huomionhaku... Yleensähän se iskee juuri silloin, kun on puhelimessa, keskustelee toisen aikuisen kanssa, yleensäkin huomioi jonkun toisen, kädet on taikinassa tms. Aina ei jaksa pinna venyä muistamaan, että hermostumalla asia vain pahenee... varsinkin kun pieni ihminen osaa ja jaksaa tehdä ne kaikkein ärsyttävimmät narunvedot =(



Jatketaan taas; nyt yritän nukkumaan ennen aikaista herätystä.





TalviSalama kera nukkuvan vauhtitrion

Hei vaan LoMaKuiset!



Kevät on edennyt aika mukavaa vauhtia täällä päin, lumi sulaa vaikka öisin vielä piha jäätyykin. Ja katolta on tullut hurjia lumikasoja alas. On alettu jo haaveilemaan pyöräilemisestä, täytyykin hankkia viime kesänä serkkutytölle lainattu pikkupyörä tukipyörineen takaisin. Kolmipyöräinen löytyy mutta sitä on jotenkin hankala saada liikkeelle.



Kiitos TalviSalamalle vinkeistä kavereiden löytämiseen. Kyllä me välillä käydään perhekerhoissa ja sinänsä meillä on kyllä tuttuja täällä, joiden kanssa treffaillaan välillä, mutta nimenomaan tuohon arkiulkoiluun kaipaa joskus seuraa. Tänäänkin varmaan on edessä taas tuo tuttu tilanne ettei näy ketään puistossa. Neidin on vaikea ymmärtää miksei voi mennä viereisen päiväkodin pihaan, jossa olisi paljon kavereita. :-(



Meillä on ollut taas vähän rauhallisempi jakso ja äidin ja tyttären välit ovat olleet paremmalla tolalla. Se tosi tiukka äidin vastustaminen mitä oli vielä muutama viikko sitten näyttää taas jääneen välillä taakse. Toki vieläkin päivittäin tulee pientä tahtojen testailua mutta yleensä niistä ei tule kovin pitkiä taisteluja. Yötkin ovat sujuneet paremmin.



Kesäaikaan siirtyminen vei multa tosi paljon voimia, sillä neiti heräsi yhä ihan yhtä aikaisin kuin aiemminkin, ja itse taas tuli mentyä myöhemmin nukkumaan, tyhmä kun olin. Nyt tänä aamuna hän nukkui seitsemään, jee!



Olen ruvennut nukuttamaan neitiä taas ulkona rattaissa, ja se sujuu tosi hyvin ainakin enimmäkseen. Teen sitä niin kauan kuin mahtuu rattaisiin. Kyllä ne päiväunet ovat näin pienillä vielä tärkeitä vaikka ne joskus jäävätkin välistä kokonaan tai jäävät lyhkäisiksi.



Mietin lähtiskö Hulluille Päiville mutta tuskin jaksan. On jotenkin ihanaa ettei tarvi tänään lähteä yhtään minnekään. On ollut jotenkin liikaa ohjelmaa viime aikoina. Viikonloppuna on suunnitelmissa mennä Lapsi- ja lemmikki-messuille katsomaan lastenorkestereita ja pikkuisia pörröisiä otuksia. Ja palmusunnuntaina totta kai virpomaan, pienelle pupulle on hyvät varustukset ja on tehty virpovitsoja. Mukavaa! :-)



Iloista pääsiäisen odotusta kaikille!

t. Sirita ja neiti

Olisi kiva kuulla muidenkin kevätkuulumisia =)



Tänä vuonna tämä äippä ei jaksanut virpoimista. Ei siis riittänyt puhti töiden jälkeen tarpoa kolmen uhmaikäisen (Pupulla aina paheneva 2v-uhma, keskimmäinen on ikuinen Turkinpippuri luonteeltaan ja esikoisella tyypillistä ikään kuuluvaa 5-6v uhmakkuutta... huoh...) kanssa oksia etsimään saati niitä koristella. Ja kun sitten Pupu oli juuri viime viikon kovasti kipeänä, niin se pienikin ajatuksenpoikanen kuoli siihen. Vaan eipä täällä käynyt kuin kaksi-kertaa-kaksi virpojaa =( Aikaisempina vuosina (olen ollut siis kotona) olemme tehneet oksat ja virponeet lähisukulaiset ja lähimmät naapurit.



Lastenmessuillakin olemme aikaisempina vuosina käyneet, mutta tänä vuonna jätettiin väliin. Yksin en sinne kolmen kanssa uskaltautunut ja toisekseen, se ryysis siellä on aivan uskomaton. Ajattelin, että säästän hermoriepuni. Toisekseen, Pupun sairastelun vuoksi olisi joka tapauksessa pitänyt skipata.



Meillä siirryttiin kesäaikaan hämmästyttävän helposti. Ekana aamuna kaikki nukkuivat talviaikaa eli sen tunnin "myöhempään", mutta heti ensimmäinen tarha-aamu siirsi sisäiset kellot normaaliaikaan ja lapset heräävät vapaapäivinäkin puoli seitsemän tietämillä, melko tarkasti.



Pyöräily on etenkin keskimmäisen haaveissa ollut jo toista kuukautta. Päivittäin jankuttanut asiasta =O Pitää tässä pääsiäisen jälkeen kaivaa pyörät testiin ja suunnata todennäköisesti lievästi epätoivoisesti etsimään sopivampia pyöriä. Nykyiset kun ovat hiukkasen huonot. Muutenkin, jotta uskaltaisin tarhaan lähteä pyörien kanssa on harjoiteltava ensin kunnolla. Ajamisen on oltava vakaata ja säännöt kunnolla hallussa, jotta selvitään hengissä. Viime vuonna kun keskimmäinen pelkäsi kaikkia alamäkiä eikä "osannut" jarruttaa... huh...



TalviSalama kera nukkuvan vauhtitrion

... mutta aika ei näimmä "riitä" vastaamiseen. Tosin tällä kertaa varmaan jopa minä muistan kaikki tällä listalle kirjoittaneet :).



Siritalle; olen pohtinut joskus tuon ulkoilun kanssa samaa. Asumme tosin maalla eli leikkipuistoa ei vieressä ole. Mutta kahden kilometrin sisällä on useita lapsiperheitä, mutta ilmeisesti meidän rytmi on niin erilainen ettei ikinä olla ulkona samaan aikaan. Ja sitten olen huomannut sen, että ainakin parissa perheessä ei leikki ulkoilla, vaan kunto ulkoillaan. Eli heillä harvemmin lapset leikkivät pihassa vaan ulos lähdetään monen kilometrin lenkille, äiti kävelee ja lapset sitten iän mukaan joko pyöräilevät tai vaunuilevat mukana. Tosin heillä lapset ovat hoidossa joten lapset saavat siellä ulkoilla leikkien.



Nuo äidin hermojen koittelu- uhmikset on niin tuttuja täällä... Huoh... toisaalta meidän manteli on niin söpö työntäessään leuan ettenpäin ja ristiessään kätensä ja ilmoittaessaan " manteli ei yhtään..." Että välillä äitiä rupeaa naurattamaan pieni päättäväisyys vaikka hermot tahtovatkin olla välillä lopussa kun on deadline mihin ehtiä ja kaksi vanhempaa hidastelevat kuin etanat ja sitten nuorin lyö lopullisen niitin seinään... No menemme sentään kesää kohti joten ainakin tämä toppavaate show alkaa olla ohitse.



Talvisalamalle terkut; meilläkin virpominen jäi enemmän tai vähemmän väliin, äippä teki kolme oksaa, jotka sitten kuumeiset lapset virpoivat sohvan pohjalta mummulle... Pääsiäisenä oli tarkoitus mennä mökille, mutta luultavasti jää väliin koska itse olen puoli yötä valvonut kuumeen kourissa ja lapsetkaan eivät ole parantuneet, päinvastoin eilen oli huomattavasti parempi päivä kuin tänään.



Terkut kaikille, myös niille jotka vain lukaisevat pinon.

Hei!



Tulinpa pikaisesti toivottelemaan pääsiäistä kaikille, ja mukava löytää täältä Raputytön ja TalviSalaman jutut. Onhan se totta ettei aina itse ehdi kirjoittaa, mutta kiva olisi toisten juttuja lukea enemmänkin. Ikävää että teillä ollaan oltu kovasti sairaina, ja totta kai aina kaikki tekemiset täytyy mitoittaa oman jaksamisen ja terveydentilan mukaan.



Minulla menikin sitten kaikki voimat viime viikonlopun sinänsä mukaviin juttuihin, siis lapsimessuihin, virpomiseen valmisteluineen ja lisäksi vielä oli yhdet ystävät kylässä. Olin sunnuntai-iltana aikas väsynyt mutta ihan hyvällä mielellä. Neitin virpominen oli menestys, hän sai ekstranameja kun oli niin söpö pikkupupu :-) , muisti lorunsa (ainakin enimmäkseen) ja oli liikuttavasti valmis jakamaan kaikki saamansa namit meidän kaikkien perheenjäsenten kesken. Lapsimessut olivat tosiaan ihan hirveä ryysis, enpä usko että menen sinne pitkään aikaan. Me keskityimme siellä enimmäkseen lemmikkipuolelle, kun siellä oli niin söpöjä pupuja ja marsuja ja muita karvapalloja joita sai silitelläkin.



Nyt on loma itsellä ja miehellä alkanut, ja aiomme suunnata huomenna tuonne Länsi-Suomen suuntaan, ja viettää siellä pyhät. Ohjelmassa mökin kunnostusta, sukulointia, hiukan shoppailua ja toivottavasti ihan rentoa oleiluakin.



Aurinkoa ja jaksamista kaikille, varsinkin uhmailijoiden äideille!

t. Sirita

Heipä hei,



Meillä myös kiristellään hermoja ihan joka hetki ja alan olla kohta kypsä luovuttamaan ja palaamaan työelämään.



Olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Koko elämä on tällä hetkellä sellaista tahtojen taistelua, ettei juuri pahempaa voi enää kuvitella. Meidän sopuisasta ihanasta mussukasta on kuoriutunut hirviölapsi muutamassa viikossa.



Pukeutuminen, potalla käyminen, nukkumaan meno, ruokailu, itse asiassa kaikki on tällä hetkellä aivan järkyttävän väännön takana. Mikään ei suju itsestään ja siihen kun lisätään se, että neiti ehtii tihutöihin lähes joka hetki ja kiusaa pikkusiskoaan, mikä on ihan uusi ja outo ilmiö, heittelee tavaroita, kaataa maitomukin ja ruoat pitkin pöytää, jos sattuu saamaan uhmakohtauksen...jne. jne..listaa voisi jatkaa loputtomiin...alan olla ihan väsy tuon neidin kanssa ja kaksi kertaa viikossa suorastaan huokaisen helpotuksesta kun saan hänet työnnettyä hetkeksi kerhoon.



Osaa hän olla ihanakin, mutta useimmiten päivän aikana kyllä jotain ihan muuta. Kestettävähän se vaan on...ei tämä ikuisuuksia kestä. Ensi talvena olemme luultavasti pääseet jo pahimman yli, mutta juuri nyt ei naurata yhtään.



Nuorimmainen täyttää kohta 10kk ja olen nyt toistaiseksi vielä hoitovapaalla, kun en niin pientä raaski minnekään hoitoon vielä laittaa. Onneksi hän on luonteeltaan tosi mussukka, suorastaan ihan syötävänsuloinen, hiljainen tarkkailija-tutkijaluonne, mutta niin oli Ainokin...Aluksi.



Että tällaista meille, päivä kerrallaan eläen...Onneksi lumet alkavat olla jo sulaneet. Kohta pääsemme hiekkalaatikkoleikkeihin. On niin tylsää, kun on kuraa joka paikka pullollaan.



Iloista Pääsiäistä tulin tänne huikkaamaan ja samalla kurkkimaan, mitä teille muille kuuluu...ainakin Siritalle taisi kuulua samanlaista kuin meillekin...Ihanaa, emme ole ainoita :)



Kanelisokeri

Heissan

KANELISOKERIN kanssa jaan samaisia tunteita, koska meidänkin lomakuinen on melkoinen kiukuttelija. Vielä olen onneksi aika hyvin jaksanut hänen kanssaan luovia. Huumorilla ja jutustelulla ja huijaamalla saa luovittua tilanteista eteenpäin. Veljeään palvoo kuin mikäkin fani, joten ei ainakaan kiusaa. Pikemminkin isoveli vedättää pienempää ja panee tekemään kaikkia tuhmuuksia.



SIRITALLE minä olen suosiolla jättänyt lapsimessut väliin. Olisihan siellä varmaan mielenkiintoisia juttuja, mutta siihen tungokseen minua ei saa.



Ihanaa, että alkaa kevät todenteolla tulla. Kävin ostamassa lapsille uudet välikausipuvut, hatut ja hanskat ja heti piristyi ilme! Ihania nuo tämän kevään raikkaat värit: vaalean vihreät ja vaalean siniset. Meillä toisen lempiväri on vihreä ja toisen sininen.



Meillä ollaan oltu ihmeen terveitä. KOPKOp, mutta sitkeää yskää kyllä on kehissä. Onneksi ei muuta.



Mutta mukavaa pääsiäostä kaikille!