2-vuotiaan öiset paniikkikohtaukset
Hiukan alle 2-vuotias tyttäreni on nyt kahden viikon ajan nähnyt öisin painajaisia. Hän herää hysteerisesti itkien eikä tahdo millään rauhottua. Hän ei halua olla sylissä mutta huuto pahenee, jos lasken viereeni tai takaisin sänkyyn. Hän on usein hikinen ja pissaa niin paljon, että vaippa tulee yli. Silti hän pyytää lisää juotavaa. Hän saattaa valvoa tunninkin kohtauksen jälkeen, vaikka selvästi haluaisi nukkua.
Olen koettanut kysellä, sattuuko johonkin, onko jostain paha mieli tai onko tarhassa tapahtunut jotain. Kaikkeen hän vastaa ei. Päivisin hän on ihan normaali iloinen itsensä eikä painajaisia yleensä esiinny päiväunilla.
Osaatteko sanoa, onko tämä jokin kehitysvaihe vai pitäisikö asialle yrittää tehdä jotain? Jos muilla on vastaavia kokemuksia, kuinka olette toimineet, jotta tilanne laukeaa?
Kommentit (3)
Meillä tyttö oli oli 2-3 vuotias kun hän kärsi yöpainajaisista n. 1,5 vuoden ajan. Kohtaukset saattoivat kestää 15minuutista jopa yli tuntiin. Syliin otin, vaikka hanttiin tyttö laittoi, pidin sylissä vaan heijaten hiljakseen. Neuvolasta kerrottiin et ei ole mikään hätä, pitkää pinnaa vain ja syliä. Joskus tyttö huusi kohtausen aikana hirviötä, ja näytti housuprässiä, minkä poistimme huoneesta. Vaatteet tuolin päällä pelottivat myös. Otimme käyttöön silloin yölampun ja lamppu oli vieläkin käytössä, tyttö nyt 5 vuotta.
Myös meillä yöhuudot alkoivat 1,5 vuotiaana harvakseltaan ja 2-3 v tulivat tosi rajuina, eli just tuota karmeaa huutamista ilman, että mitään kontaktia lapseen sai. Meillä toimi parhaiten se, että vaan oli läsnä ja jutteli ja odotti, että tulee tolkkuihinsa. Sitten jos/kun tyttö heräsi niin juteltiin ja käytiin läpi päivän tapahtumia tms. käytiin vähän juomassa ja sitten taas nukkumaan.
Kun yövaipat jäi pois (2.5v), saattoi yöpissaamisesta aiheuta kohtaus, jolloin tytsällä oli pissahätä, mutta ei olis jaksanut/halunnut mennä vessaan (on tosi huono heräämään sikeästä unesta). Sitten saatettiin huutaa ja kiukuta, eli jotain tuon yöhuudon ja uhmakohtauksen väliltä. Kerrostalossa kuitenkin herättää naapurin ihan kivasti.
Etenkin noissa kiukkukohtauksissa oli oma pinna todella kireellä, kun useasti herkkäuninen pikkusisko vielä heräsi säestämään huutoa....mutta kyllä Siperia opetti, että hermot on vaan pidettävä kurissa, jos meinaa, että se huuto ikinä lopuu=(
Nyt on täyttänyt sen kolme vuotta ja "tadaa", niitä ei ole enää tullut, myös päiväuhmakohtaukset ovat lähes tiessään. Eli vaan tsemppiä ja pitkää pinnaa.
Ja jos on ollu "rankempi" päivä, niin kyllä kannattaa käydä sitä läpi. Mie ite kyselen aina yksityiskohtia, mitä ruokaa oli ja mitä leikitte ja ketä siellä oli jne. kun se jännittävä juttu saattaa olla jossain siellä "piilossa", eikä lapsi edes välttämättä ite tajua, et just se asia on jääny vaivaamaan.
"Yöllisen kauhukohtauksen aikana lapsi on osaltaan havahtunut syvimmästä unesta siirtyessään kolmanteen univaiheeseen. Hän huutaa hätääntyneen oloisena, silmät kauhusta laajenneina. Häneen ei saa kontaktia, hän on hyvin vaikeasti herätettävissä ja mikäli herää, ei muista tilanteesta mitään. Kauhukohtauksia esiintyy yksittäisinä tai toistuvina ensimmäisen ikävuoden jälkeen. Niitä on enemmän lasta voimakkaasti stressanneiden tai tramatisoineiden tilanteiden jälkeen. Tiheästi toistuessaan ne voivat olla merkki avun tarpeesta.
Paras tapa hoitaa tavalliset yölliset kauhukohtaukset on kuitenkin pysytellä lapsen lähettyvillä, jotta voi estää häntä satuttamasta itseään, mutta olla ottamatta lasta syliin, koska se lisää hänen kauhukokemustaan. Tyypillisesti lapsi painuu pian takaisin uneen. Sama koskee unissakävelyä, lasta voi ohjata takaisin sänkyä kohti, mutta hänen ottamisensa kiinni näyttää aiheuttavan kauhun sekaista havahtumista.
Parasomniat vähenevät yleensä iän myötä. Niitä on mahdollista hoitaa unilääkkeillä, mutta tämä on tarpeellista yleensä vain, mikäli ne rasittavat perhettä kohtuuttomasti.
Kirjoittaja: lastenpsykiatri Jukka Mäkelä
Henrik Sohlbergin tie 18 B, 00640 Helsinki
toivottavasti tuosta on apua