Tutista vierotus yhtä tuskaa

eli kannattaa jatkaa niin kuin on aloittanut - se on armollisinta lasta kohtaan. Voit kehittää tutitta oloon jonkin palkinnon, jonka saa kun päivä on sujunut ilman tuttia huutamatta. Tuon ikäinen ymmärtää jo tosi paljon asioita. Tai vaikka tarrataulu, johon saa joka ilta tarran kun ei ole tarvittu tuttia. Nukkututti voi nyt tulla entistä tärkeämmäksi ja unien jälkeen sen luovuttaminen voi vaikeutua. Mutta tsemppiä tiellesi! Ne lopulliset tutit voisi vaikka yrittää hävittää niin, että lapsi vie ne pois: roskikseen, jollekin tarvitsijalle, antaa ' joulupukille' ja saa jonkun isomman kivan tilalle jos sellainen on tarpeen.

Otetaan nyt tässä pari viikkoa tutittomaan hereillä oloon totutteluun. Siitä sitten pikku hiljaa heitellään tutteja menemään, kunnes lähtee se viimeinenkin vaikkapa sitten joulupukille. Sen jälkeen ei tuttia tule tietenkään edes unille. Vai olisiko sittenkin parempi että kaikista tuteista luovuttaisiin sitten kerralla lopullisesti? Ettei tule tytölle sellainen käsitys että joo voinhan antaa tän tutin oravanpojile kun kotona on kuitenkin toinen odottamassa..



Tilannetta vaikeuttaa tietysti vielä se että talossa on myös toinen tutin syöjä, 7kk:n ikäinen pikkusisko.. Onneksi hän ei sitä tuttia niinkään hereillä ollessaan tarvitse. Kaikkia tutteja ei kuitenkaan talosta vo vielä hävittää, joten kaipaisin ohjeistusta myös siihen miten pitää suhtautua jos ja kun isompi alkaa haaveilemaan pikkusiskon tutista.

Hetken päästä tonttu oli hakenut tutin mutta jättänyt pienen paketin; tonttulakki ja auto.

Pojallamme on tutti ollut unikäytössä ja ensimmäiset yöt olivat hiukan hankalia. Nyt kun aikaa on kulunut pari viikkoa niin tutista ei enää puhutakaan :)

On erittäin tärkeää että olet tiukkana. Kannattaa vakavissaan myös harkita tutin poistamista kokonaan sillä nyt hän odottaa sitä kovasti unille ja tutista tulee entistä tärkeämpi, näin meillä kävi. Lisäksi hammashoitaja sanoi että viimeistään 2,5v pitäisi luopua tutista kokonaan jottei se haittaisi hampaiden kehitystä.

Kun olin kerran aikaisemmin luvannut ja tyttö muisti sitä unille laitettaessa kysyä. Jos ei olisi kysynyt niin olisin jättänyt antamatta, mutta en nyt halunnut rikkoa lupaustani.



Sen päätin, että jouluun mennessä meidän talossa on korkeintaan yksi tutin syöjä, ja se on sitten tuo nuorimmainen. Tyttö on syntynyt syyskuussa joten tuo 2,5v olin aika rankasti pyöristänyt. Silti, jouluun mennessä tutti kokonaan pois, vaikka tuo 2v6kk rajapyykki ei silloin ihan vielä täytykkään :)Ja mielellään vielä ennen sitä joulupukin tuloa, ettei sitten tarvi joulupyhinä itkeä tihrustaa unitutin perään.

ja pelkäsin vieroittamista kovasti. Luulen että kyse on tavasta miten vieroittaa. Jos meillä olisin vain ottanut pois tai yrittänyt ehdotella että lahjoitetaan jollekin, niin huutohan siitä olisi tullut. Mun taktiikka oli sellainen (tutteja oli enää 2 jäljellä) että leikkasin palan pois tutista (salaa) ja kun tuttia kaivattiin, niin annoin sen vaan muina miehinä ja totesin sitten että oho,se onkin mennyt rikki ja ei voi korjata. Vähän aikaa itkettiin, ei edes paljon, koska tyttö ymmärsi että mitään ei voi tehdä. Illalla oli vähän vaikea saada unta aluksi ja joskus puhuttiin siitä, että tutti meni rikki. Siinä se - kertaakaan sitä ei ole koommin kyselty.

Meillä lapset ovat olleet hereillä ollessa ilman tuttia sen jälkeen kun oppivat kävelemään. (Toki rattaissa ollessa itkuiselle lapselle on annettu tutti.)

Edellinen tutin imijä sai luopua tutistaan sen takia, että huusi kymmeniä kertoja yössä kun tutti tippui. (Oli siinä kahden vuoden paikkeilla.)

Nyt on puoltoista vuotias poika, jolle kyllä tutti on tärkeä, ja varmasti söiskin sitä yhtenään.

Mutta puheenkehityksen ja turvallisuuden vuoksi, hänkin saa tutin vasta päivä ja yöunille mennessä. Niin kauan saa pitää tuttinsa kun yöheräämiset pysyy siinä kahdessa kerrassa. (Tai no, reilu kaksi vuotiaaksi. ;) )



Vanhempi veli oli(/on) kauhea kiipeilijä, joten vuoden iässä loukkasi suunsa, kun kaatui naamalleen rattaiden kera. Tutin takia lapselle kävi pahemmin kuin muuten olisi käynyt. Joten senkin takia tuon ikäiseltä poimin tutin talteen.



Kaksi vuotiaan tutista oli hiiri syönyt yöllä tuttiosan. ;)

Mitä vanhempi lapsi, sitä enemmän hän ymmärtää mistä luopuu.

Poika oli vajaa 2 vee, kun kävimme Ikaalisissa Ti-Ti nalletalossa. Siellä poika sai itse antaa tuttinsa Tiri-vauvalle ja sen jälkeen kyllä muisti tutteja kysyessään, että tutit on siellä. Tätä ennen tutit olivat enää öisin käytössä.



Voisitteko kenties pelata vähän joulun kustannuksella: Sovitte joulupukin kanssa, että lapsi vaihtaa tutit johonkin erityisen houkuttelevan näköiseen pakettiin. Tämä vaatii sitä, että joulupukki on mukana juonessa ja teillä tosiaan on joku paketti, mikä on VAIN taaperoa varten. Ja teette paketista erityisen vaihtamisen arvoisen. Sitten vain tiukka linja, vaikka tulisikin itku ja hammasten kiristystä, tutit on poissa ja pysyy. Kyllä se lapsi siihen tottuu.

Huh,huh tuli oikein tuskanhiki, kun muistelin kuopuksen tutin vieroitusta (n. 2.5 vuotiaana) ihan suunnittelemattomana. Meillä oli ongelmia päikkäreiden nukkumisessa ja ihan extempore sanoin, että tutin saa vain jos menee omaan sänkyyn päikkäreille. No, siihen ei suostuttu, ei sitten millään ja ajattelin, että en kyllä sitten tuttiakaan anna. Huutoa kesti pari kolme tuntia (kiukkuinen kuin ampiainen ja pää punaisena ja hikisenä huusi lattialla - ihan kamalaa - prinsessa ei antanut periksi mutta ei myöskään äiti). Sanoin sitten miehelle kun tuli töistä, että ei kai sitä sitten enää kannata antaakaan (en olisi nimittäin toista kertaa kestänyt (taipumatta) moista huutoa.)



Loppujen lopuksi se sitten tosiaan tapahtui sillä yhdellä huudolla ja täysin suunnittelematta. Tuttia ei pyydetty illalla ollenkaan. Pari viikkoa meni niin, että päikkäreille mentäessä keskusteltiin välillä tutista, mutta itkua tms. ei ollut sen yhden päivän jälkeen ollenkaan - mikä oli siis täysin käsittämätöntä. Eli " helposti" kävi loppujen lopuksi - jäikö traumoja? - sitä en tiedä. Äidille taisi jäädä pahimmat ;)

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin niin annoin tutin unille kun kerran niin lupasin ja tyttö sen myös muisti. Kuitenkaan ei sen ensimmäisen huudon jälkeen ole tutin perään juurikaan itketty, kyselty kyllä.



Tänä aamunakin otin tutin muitta mutkitta pois, eikä asiasta syntynyt edes keskustelua. Henk. koht. uskon meidän tytölle olevan parempi tällainen asteittainen vierotus, kertaheitolla kokonaan pois olisi varmasti aiheuttanut useamman päivän mahdottoman huudon, mikäli tyttöäni yhtään tunnen. Saattaa jopa olla että jonain päivänä tyttö unohtaakin pyytää tuttia nukkumaan mennessään! Ja jos ei unohda, niin helpompi kai sitten on luopua jostain sellaisesta joka on ollut käytössä vain pari tuntia päivässä, kuin sellaisesta joka on jatkuvasti suussa..



Toivotaan siis parasta! Tiukkana aion pysyä, äidiltään on tyttö härkäpäisyytensä perinyt :)

Sitten rikkinäinen tutti annettiin lapselle. Jotkut lapset kuulemma

yrittävät imeä rikkinäistä tutin tynkää, mutta ei meidän lapsemme

rikkinäistä tuttia kelpuuttanut.



Annoimme sitten aina uuden ja uuden tutin, mutta kaikki olivat

rikki! Vähän aikaa lapsi huusi, mutta ei kauan.



Lapselle on nähdä konkreettisesti ja siten helpompi ymmärtää,

että joku on rikki kuin että joku vain mystisesti katoaa.

(Tämä sama menetelmä pätee imetyksen lopettamiseen,

että tisut teipataan laastarilla piiloon ts. ne ovat rikki.)



Voi myös yrittää yhteisymmärryksessä antaa tutit vaikka

orava-vauvoille. Tosin meillä tämä ei olisi toiminut, vaan

lapsi ei olisi tuteista itse luopunut.