Miten leikki-ikäisenne suhtautui uuteen vauvaan?

Olen oikeasti vakavasti miettinyt mikseivät minun lapseni tunnu osoittavan minkäänlaista mustasukkaisuutta tätä uutta tulokasta kohtaan. Meidän 7-vuotias kommentoi vauvan tuloa näin, " Ihanaa, että tuli uusi pikkuveli. Nyt se Eemeli (toinen lapsemme) varmaan jättää minut vähäksi aikaa rauhaan" . Hän ei oikeastaan ole sillä tavalla kiinnostunut vauvasta tai sen hoidosta.



Sitten meidän poika (3 1/2-vuotias) ei ole kiukutellut enempää kuin normaalisti, ei ollut itkuisempi kuin yleensä... Ei siis mitään näkyviä mustasukkaisuuden oireita. Sylissä hän tykkää kiehnätä muutenkin, joten sitä tekee ihan yhtä paljon kuin ennen vauvaa. Hän vaihtaa mielellään vaippoja ja puhelee jatkuvasti mitä kaikkea aikoo vauvalle opettaa (kuten potalla käynnin). Pienimmästäkin vauvan vinkaisusta on tullut hoputtamaan, jotta vauva pääsee syliin kun sitä itkettää. Minusta tämä tuntuu niin oudolle, kun en ole eläissäni nähnyt ketään lasta, joka ei jollain tapaa osoittaisi mustasukkaisuutta. Siskon vanhin lapsi oli ehkä rajuin tapaus, mihin itse olen törmännyt.Vai onko mahdollista, että sitä otetaan vielä takapakkia ja rajusti jossain vaiheessa? Ja yksi vaihtoehto tietenkin on, etten vain näe itse niitä mustasukkaisuuden osoituksia?

ja mielestäni olemme toistaiseksi selvinneet aika vähällä. Raskaanaollessani pojalle iski jokin " vauva-vaihe" , syöminen, pukeminen yms. olivat tosi vaikeita, eikä poikaa olisi saanut kutsua " isoksi pojaksi" . Hän oli myös aika itkuherkkä ja hoitoon jääminenkin alkoi yhdessä vaiheessa tökkiä. Tämä vaihe meni itsekseen ohi jo ennen vauvan syntymää.



Vauvan syntymän jälkeen poika oli parina ensimmäisenä päivänä aika takertuvainen ja ylikiinnostunut uudesta perheenjäsenestä. Pikkuhiljaa tuo ylikiinnostus muuttui totaaliseksi välinpitämättömyydeksi ja sitä se on edelleen. Poikaa ei kiinnosta pikkusisko juuri lainkaan (kun taas pikkusisko on aivan innoissaan kaikesta mitä isoveli tekee). Vain joskus harvoin käy vauvalle juttelemassa tai antamassa tutin. Kerran pari on käynyt hieman puristamassa vauvaa jalasta ja kerran kiukkupuuskassaan yritti heittää lunta rattaisiin. Minusta poika ei ole mustasukkainen, mutta isästä on (on muutenkin varsinainen isän poika). Eli aina silloin kun vauva tarvitsee huomiota ja mies menee hoitamaan, haluaisi esikoinen juuri sillä hetkellä myös isän syliin. Näistä tilanteista on selvitty keskustelemalla.



Minä luulen, että suurimmat mustasukkaisuudet tulemme kokemaan siinä vaiheessa, kun vauva lähtee liikkeelle ja tulee selkeämmin esikoisen reviirille. Poika on nimittäin jo nyt huolissaan vauvan mahdollisista liikkumisyrityksistä ja on hän käynyt välillä vaivihkaa työntämässä siskonsa maha-asennosta selälleen, koska " ei halua, että sisko oppii ryömimään" .



Minulle neuvolassa sanottiin, että lapsen kuuluukin olla mustasukkainen. Että pitäisi enemmänkin huolestua siitä, jollei esikoinen osottaisi lainkaan mustasukkaisuuden oireita.

olen muuten huomannut tuttavapiiristäni myös sen, että nämä isommat lapset osoittavat mustasukkaisuutensa paljon " ovelammin" kuin pienemmät. Parivuotiaat saattavat kohdistaa sen suoraan vauvaan, esim. nipistämällä tai puristamalla, mutta isommat taas suuntaavat mustasukkaisuutensa pois vauvasta, esim. tekemällä jotain pahaa kotona.

satusaparo:

Vai onko mahdollista, että sitä otetaan vielä takapakkia ja rajusti jossain vaiheessa? Ja yksi vaihtoehto tietenkin on, etten vain näe itse niitä mustasukkaisuuden osoituksia?

Meillä ensimmäiset kuukaudet meni hyvin, kun poika sai isän lähes kaiken huomion. Vauva vaikutti 3-vuotiaaseen eniten siten, että tuli taantumaa pukemisessa ja syömisessä. Vaikka hoidossa syö reippaasti, kotona ei kestä kun pienempää syötetään muttei häntä.

Esikoiselle on hyvä koittaa antaa mahdollisimman paljon huomiota silloin kun uusi vauva saapuu perheeseen ja pyytää että myös hänelle tuodaan pikku paketti, kun vauva saa.



Nyt meillä jo leikitään yhdessä ja ovat oikein tärkeitä toisilleen. Mutta kovin erilailla on tytön vauvuudesta päässyt nauttimaan, isompi tahtoo tietenkin aina olla mukana ja huomioitavana. Ja niinhän se täytyy olla!



pieniveturi

Esikoinen oli 1 1/2v kun sai pikkuveljen. Hän otti vauvan hyvin vastaan hoivasi ja oli kiltti. lievää mustasukkaisuutta alkoi esiintymään, kun vauva oppi liikkumaan n. 4kk iässä. Kaksivuotiaana lelut jo omittiin, niin ettei toinen päässyt niihin käsiksi. Erityisesti vauvan lelut olivat suosikkeja.

Se sama lelujen omiminen on jatkunut, mutta jospa jo nelivuotias olisi viisaampi.

Mustasukkaisuutta esiintyy varmasti isommillakin, kun he huomaavat että vauva on tullut pysyvästi perheeseen. Yleensä kai 6-8 v on vauvoista kiinnostuneita, joten ehkä välinpitämättömyys voi olla oire mustasukkaisuudesta. Tuon ikäinen osaa jo peitellä tunteensa, joten pitäisi uskaltaa kysyä miltä lapsesta nyt tuntuu, kun vauva on talossa. :)

Sisarus-suhde syntyy siinä kun itse saa hoivata pienempää ja todeta olevansa jollekin tärkeä.



Meidän pian nelivuotias esikoinen on enemmänkin kielteisellä kannalla, kun kuulee puhuttavan uudesta vauvasta. (Hyvä ettei suutu isälleen, kun tämä puhuu asiasta. Minua kohtaan hän on positiivisempi.)

Joten meilläkin jää nähtäväksi miten isommat reakoivat uuteen tulokkaaseen.

Olen huomannut että nuo sisarusten väliset mustasukkaisuudet ja sisaruskateuden osoitukset menevät ihan kausittain. Esikoisemme oli kauhean mustasukkainen kun pikkuveli syntyi, nyt pienempikin on jo 3v ja kausittain mennään. Viimeksi oli alkusyksystä tosi huono kausi, jos vähänkään kehuin toista niin toinen heti reagoi itkemällä tai kävi toiseen käsiksi. Ja nyt on taas mennyt pari kuukautta tosi kivasti ilman mitään suurempia mustasukkaisuuden puuskia. Varmaan jotkut sisarukset tulevat yleisesti ottaen paremmin toimeen keskenään kuin toiset, mutta sisarusten välillä kyllä ilmenee erilaisia mustasukkaisuuskausia vielä isompanakin.