Maitoallergiaako!!?!?
Meillä on 10kuinen poika. Pojalla todettiin jo melkein vastasyntyneenä atooppinen iho. Ihottumaläiskät tulevat ja menevät, milloin mitenkin. Rasvoja ollaan käytetty kaikenlaisia. Eniten näitä läiskiä esiintyy naamassa ja jaloissa, jalat on oikeastaan tällä hetkellä ihan punaisen laikukkaat näistä läikistä.
Poika on ollut 1kk ikäisestä asti korvikkeella, NAN.
Noin 3kk ikäisenä pojalta otettiin verikokeet kun epäiltiin maitoallergiaa, mutta testin mukaan allergiaa ei ole.
Mutta nyt 9-10kk ikäisenä poika on kärsinyt taas ihottumasta ja löysästä kakasta. Viisi päivää sitten poika oksensi 3kertaa ja seuraavana päivänä alkoi ripuli jota on nyt kestänyt 4päivää. Pojan kakka on aivan vetistä ja tänään se on muuttunut vihertäväksi, ihan vettä!
Sitten tuli mieleen että pojan yönukkuminen on ollut hirveen levotonta..
Onko tämä maitoallergiaa?
Kommentit (4)
tämänhetkiset vatsaoireet ovat jonkinsortin vatsatautia. Pienillä vatsatudista paraneminen voi viedä tosi pitkään. Meillä esim. reilu 1v:na poika kärsi kolme viikkoa vihreästä, vetisestä kakasta, välillä limaisesta, kakkaa tuli väh. 5krt. päivä. Vatsa sitten rauhoittui yhtäkkiä, eli jokin pöpö oli kyseessä. Maitohappobakteeri kuuria suosittelen.
Osmosal on kokeiltu (oksentaa joka kerta) ja maitohappokuurilla ollaan oltu 6kk iästä lähtien.
Tänään tarkotus soittaa lääkäriin, illalla soitin vielä ensineuvoon ja käskivät soittaa nyt aamupäivällä uudestaan. Jotain puhui että otettaisiin kakkaviljelyt, yritin kysellä kaikenlaista mutta en saanut suoria vastauksia :O :(
Toivotaan että se lääkäriaika saadaan ja saataisiin tietoa!
Meillä poika kakkaa milloin mitenkin..yleensä AINA ruuan jälkeen!
Päivässä about 5-10kertaa..toivotaan että tämä on ennemmin mahatautia mikä menee kohta ohi kuin että olisi allergiaa!
sillä teillä näyttää olevan jo sekä iho- että suolioireita. Toki tällä hetkellä voi olla joku vatsapöpökin, mutta on myös mahdollista, että allergian seurauksena vatsa on mennyt niin huonoon kuntoon, että ripuli ei lopu, ennen kun maito ja/tai muut allergisoivat ruoka-aineet poistetaan ruokavaliosta. Meillä toipumiseen meni viikkoja! Tyypillisiä allergiaoireita ovat ensinnäkin iho-oireet (ihottumat, urtikaria, näpyt, vaippaihottuma jne) ja suolioireet (ripuli, vihreä ja limainen uloste, ilmavaivat, pulauttelu ja jopa oksentelu, yöllinen levottomuus ja joskus myös ummetus) sekä joissakin tapauksissa myös hengitysoireet.
Kannattaa tosiaan mennä mahdollisiman pian hyvä lasten allergioihin perehtyneen allergilääkärin tai lastenlääkärin vastaanotolle!
...ja voi olla jotain muutakin allergiaa. Lasten atooppinen ihottuma liittyy usein allergioihin. Verikokeet eivät välttämättä näytä allergiaa, vaikka lapsi allerginen olisikin. Ainoa luotettava keino varmistaa allergiat on allergioita aiheuttavien aineiden välttäminen.
Jos haluat vielä selvittää allergiavaihtoehtoa:
1) Jos teillä on vakuutus tai muuten varaa, hankkiudu yksityisen kautta allergioihin erikoistuneelle lääkärille.
2) Jos käytätte julkisia, vaadi neuvolasta lähete allergialääkärille.