Väsymystä, alakuloa, masennusta vai mitä?
Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsineitä/kärsiviä äitejä huhuilen. Onko kellään puhjennut masennus suht myöhään, vauvan ollessa jo isompi?
Minulla itselläni ei ole diagnoosia masennuksesta tehty, enkä tiedä kärsinkö siitä edes. Tuntuu että hyviä päiviä on kuitenkin vielä enemmän kuin huonoja. Mutta huonot päivät tuntuvat muuttuvan huonommaksi koko ajan. Ehkä eniten huolestuttaa se, ettei mikään huvita, en osaa iloita lapsesta enkä elämästä. Hyvinä päivinä elämä tuntuu melko siedettävältä mutta en oikeastaan tunne itseäni onnelliseksi. Oikein hyvin päivinä tehdään jotain mukavaa, silloin elämä tuntuu oikein kivalta. Mutta eihän sitä joka päivä voi tai ole mahdollisuuttakaan tehdä jotain kivaa.
Aina ajoittain tyttäremme (nyt 8 kk) syntymän jälkeen olen voinut huonosti henkisesti. Koskaan en ole tuntenut vihaa lasta kohtaan, mutta tunnen kyllä usein vihaa itseäni kohtaan. Väsymys yleensä laukaisee nämä ohimenevät alakulojaksot, enkä usko että masennuksesta on ainakaan ollut aikaisemmin kyse. Väsymyksen helpotettua on olokin helpottunut.
Jotenkin vaan tuntuu niin kuin jokin olisi nyt erilaista. Väsymys ei lähde nukkumallakaan, tosin koskaan ei montaa yötä peräkkäin hyvin nukutakaan, että ehkei se väsymys sitten edes lähde.
Huomenna on neuvola joten siellä yritän ottaa asian puheeksi. En tiedä miksi puhuminen on niin vaikeaa. Tämän tekstin kirjoittaminenkin tuntui jo ylitsepääsemättömältä.
Jos löytyy joku samankaltaisten ajatusten kanssa, vaihdan mielelläni ajatuksia täällä tai meilitse karssuli80(at)hotmail.com.
Karssuli & Aino-tyttönen 8kk+
Kommentit (2)
Hei
Puhu ihmeessä siellä neuvolassa, henkilökunnalla on siellä sellainen testikin millä voidaan tarkastella olisiko masennusta. se on kysely juu ja ei vastauksilla. Tai sitten käyt ihan lääkärissä juttelemassa.
Minulla siis aikanaan väsymys muuttui ihan kammottavaksi kun silloin toinen tyttäreni oli joku 8kk. PInna paloi tosi nopeasti ja helposta, itketti,väsytti ihan tolkuttomasti, ihan kuin aivot olisi olleet horteessa =) ja mikään ei ollut oikein kivaa. Hyviäkin hetkiä oli, yleensä kun mieskin oli kotona. Ahdisti välillä kovasti ja varsinkin yksin jääminen lasten kanssa oli kurjaa. Mies sai monia puheluita päivässä... Lääkäri sen tajusi sitten. Mutta mutta, minäpä en hoitanut itseäni ihan kunnolla ja aloin jälleen odottamaan ja opiskelin ja hommasin työpaikan ja tein opinnäytetyötä samaan aikaan ja sain vauvan ja menin töihin, rakennettiin talo ja olin jälleen raskaana ja sitten se masennus tuli takaisin jo odotusaikana, olin ihan tsippi koko ajan ja lopulta puhuin sairaalan äitipolin lääkärin kanssa kun olo oli kurja kun ei jaksanut iloita olevista lapsista saatikka tulevasta ja ei minullakaan ollut niitä vihantunteita kuin itseäni kohtaan. riittämättömyyttä ja huonommuuden tunnetta. Mutta lääkäri oli aivan ihana ja yhdessä juteltiin ja hoitona sain lievän masennuslääkityksen ja täytyy sanoa että onneksi avasin suuni. Nyt taas lapset ovat ihania, tunnistan itseni ja jaksan tätä arkea hyvin. Mies saa tehdä työnsä rauhassa ja koen itseni ihan tarpeeksi hyväksi äidiksi lapsilleni =) tulevaisuus tuntuu mukavalle eikä enää jatkuvasti itketä. Olen edelleen kovasti väsynyt, kiitos valvottaville lapsille ja väsymys kiukuttaa, mutta tämä on taas sitä normaalia väsymystä, josta selviää nukkumalla ja liikunnalla. Enkä kasaa itselleni hullun lailla hommaa vaan nyt olen kotona ja sillä sipuli. itseäni seurailen että tajuan nukkua tarpeeksi ja höllätä esm kotihommissa.
Puhu ihmeessä, ihan itsesi takia!
Mutta synnytyksen jälkeinen masennus voi puhjeta vasta myöhäänkin, sen olen lukenut useammasta lähteestä. Hyvä kun aiot puhua tuosta neuvolassa, heillä on kokemusta varmasti runsaasti. Yritä vaan jaksaa puhua tuosta olotilasta muutenkin läheisillesi (ja siellä neuvolassa), sekin jo vähän helpottaa kun muut ovat tietosia asiasta. Ja teidän tyttö on kyllä niin ihana, että kiva kun jaksat yleensä iloita siitä!