Mikä avuksi?---> nukkumaanmenoasiaa..
ELi tilanteemme: Poika 1v 8,5 kk:tta. Mennyt aina mukkumaan tosi hienosti omaan sänkyynsä, jäänyt kiltisti, nukahtanut yksin. Nukkuu omassa huoneessaan, pinnasängyssä, yöt kokonaan.
Nyt kahtena iltana, aivan yhtä-äkkiä nukkumaameno on ollut aivan hirveää, huutaa ja parkuu, ei halua olla sängyssään. Muutaman kerran olen käynyt sanomassa että nyt nukutaan, mutta huuto jatkuu ja lopulta jään oven viereen odottamaan että nukahtaa. Kaikki on pysynyt hänen elämässään ennallaan, ei mitään muutoksia. Mikä avuksi? Täytyisikö sitkeästi vain juosta huoneessa ja sanoa että nyt nukutaan? Jos jollain keinoa, olisin iloinen neuvoista. Kiitos jo etukäteen!!!
Kommentit (3)
Nukku omassa sängyssään, omassa huoneessaan ja nukuttamatta yönsä ja yhtääkkiä eräänä iltana alko kanssa huuto. Pari viikkoa istuin sängyn vieressä ja nukutin hänet ja sitten hivuttauduin aina pikku hiljaa ovelle päin ja parissa viikossa se oli ohi ja kaikki oli ennallaan.
Se oli siis joku sellainen vaihe vain, ainakin meillä.
vähän samantyyppisissä tilanteissa toimii yllättävän hyvin, kun lasta sänkyyn peitellessä vaan sanoo, että äiti on ihan lähellä, ei ole mitään hätää (katson silmiin ja silittelen poskesta). Ja kun lapsi alkaa sängyssä huutaa, niin huutelee takaisin, että äiti on täällä ihan lähellä.