Muita, jotka eivät halua " tuulettumaan" ?

Minkähänlaista tuulettumista mahdoit tarkoittaa? Mikäli tarkoitit baari-iltoja tms, olen kaltaisesi. Ainoa tuulettuminen mitä kaipaan, on pieni lenkki, kaupassa käyminen tai muu vastaava yksin tehtynä. Noin tunnin eroja vauvasta siis. Osasyynä myös se, että tottuu olemaan myös isän kanssa.



Syyksi epäilen seuraavia asioita:

-Ikäni. Täytän 30 ja olen " tuuletellut" tarpeeksi.

-Lasta toivottiin ja odotettiin kolme vuotta. Nyt haluan nauttia yhteisestä ajasta mahdollisimman paljon.

-Viihdyn kotona.

-Vauvani on ns. helppo vauva, eli arki ei käy liian raskaaksi.



Minusta siinä ei ole mitään väärää, että viihdyn kotona. Jokaisen tilanteet ja tarpeet ovat kuitenkin erilaiset.

Meillä on 1v tyttö ja erossa hänestä olen ollut vain muutaman kerran, silloinkin pari tuntia kerrallaan (kampaajalla, kaupassa, kosmetologilla tms.)

En nyhjää koko aikaa kotona, otan tytön mukaan :) Mutta sellaista tuulettumista ilman tyttöä ja baariin tms. menoa en ole kaivannut. Ehkä se on vähän asennoitumiskysymys; minulle oli alusta asti selvää että hoidan lasta kotona mahd. pitkään ja imetän myös pitkään.

Imetän edelleen, joten esim. yöksi hoitoon jättämistä tai " kännien vetämistä" en senkään puolesta voisi ajatella, ja mikä tärkeintä, en itse edes haluaisi jättää tyttöä tai lähteä bilettämään tms.

Toisin kuin edellinen vastaaja, olen vasta vähän päälle päälle parikymppinen, mutta meilläkin lasta yritettiin suht kauan, 1½ vuotta. Tuntuu kuitenkin että kerkesin siihen " huolettomaan" elämäntapaan tutustua ja kyllästyäkin jo ennen lapsen tuloa. Tykkään laittaa kotia ja pihaa ja olla kotona lapsen kanssa, ja tehdä asioita tytön kanssa. Miehen kanssa tykätään myös reissata jonkun verran eikä ole tullut mieleen jättää tyttöä pois niiltä matkoilta, hyvin tuo on mukana kulkenut :)

Mutta nyt ollaan taas luvattomilla kaapeilla joten pitää lopettaa :)

En minäkään varsinaisesti baari-iltoja vielä kaipaa, mutta kesän tullen on ihana päästä silloin tällöin terassille juomaan 1 tai 2 tuopposta :)



Oli kieltämättä hieman omituista, kun pari (lapsetonta) ystävääni kysyivät ensimmäisenä kysymyksenä vauvan syntymän jälkeen: " no, milloinkas lähdetään sitten ulos???" ... No, ei ihan heti ekana käynyt silloin mielessä... Ehkä sekin tulee sitten ajallaan, kunhan poitsu on hieman isompi (ja äidillä raskauskilot lähteneet, että mahtuu " baari-vaatteisiin...).



Ja vaikka välillä on kiva jossain nopsasti käydäkin, niin enempi koti-ihminen olen, ja nautin mielummin esim. hyvästä leffasta herkkuineen miehen kanssa (jos siis miettii " aktiviteetteja" ilman vauvaa). Mutta ei kovin montaa asiaa ole tässä 12 vkon aikana tullut eteen, minne ei vauvaa voisi mukaan ottaa :)



Pi-Ki

Jos ei puhuta varsinaisesta tuulettumisesta esim. juhlien, niin kyllä mä muuten tarvitsen välillä pienen lepotauon väkisinkin. Ihan jonkun tv-sarjan kattominen rauhassa tai tunnin päikkärit tai lenkillä käynti tms. piristää kummasti. Jaksaa sitten paljon paremmin taas touhuta pienen kanssa :)

paitsi et välillä on kiva käyvä kaupassa itekseen mut en kaipaa maratonshoppailuille, en lenkille/salille enkä illastamaan. lapset (1kk ja 2v) ovat tärkeintä vaikkakin uuvuttavia joskus... mut mie4hen ja mummojen tuella jaksaa! minulle paraSTA rentoutusta on ku vauva nukkuu pitkät unet ja ehin puuhastella kotitöitä tai omia juttuja ja leikkiä esikoisen kanssa. enkä tosiaan yritä olla olla supermamma vaan nautin arjesta ja lapsista!

Minä 28 vee ja lasta yritettiin melkein 3 vuotta. Kyllä on baareissa ainakaan istuttu ja hilluttu aivan tarpeeksi, ei kiinnosta pätkääkään.

Puolivuotiastani vielä imetän ja aion imettää niin pitkään kuin kelpaa.

Enkä minäkään aina kotonurkissa nyhjää, lapsen kanssa käydään kaupoilla ja lenkillä ja kavereilla.

On kiva olla kotona myös viikonloppuna. Pisin aika taitaa olla 2 tuntia kun olen ollut lapsesta erossa ;)

siis lähinnä tarkoitan tuollaista tuulettumista ilman lapsia. Joillain se on baarielämää, jollain viikko etelässä ja jollain harrastuksia iltaisin jne....



En minäkään pyri super-äidiksi tai muuksi sellaiseksi, mutta mun on tosi vaikea edes lähteä koiran kanssa illalla lenkille ilman vauvaa. Otan yleensä vaunut mukaan jos lähden tai kauppareissulle otan illallakin vähintäänkin yhden lapsen mukaan (minulla niitä on siis 3 alle 5 vuotiasta). Olen toki käynyt kampaajalla ja hammaslääkärissä yms. paikoissa yksin ja jopa melkein nauttinut siitä (huoli takaraivossa on kuitenkin koko ajan). Hassuinta on ehkä se että mies on meillä samalla linjalla eli ei hänkään kaipaile esim. lomareissuja ilman lapsia vaan kaikki tekemiset tehdään koko perheen voimin!



Mun tilanteeni voi olla tietysti syntynyt osittain pakosta kun esikoisen aikaan jo olemme " joutuneet" omillamme olemaan kun isovanhemmat ja muut sukulaiset asuvat niin kaukana ettei heistä lastenhoitajiksi olisi ollutkaan.



Ehkä osaan nauttia sitten omasta elämästä kun lapset ovat aikuisia, pelottaa vaan etten takertuisi liikaakin noihin lapsiin vaikka kyllä he aika omatoimisia ovat vaikka äiskä heidän kanssaan aina onkin =)



Kiva huomata kuitenkin etten ole ainut " hullu" yksilö.



T.alkuper. kolomonen

Joo, siis kotosalla viihdyttiin paljon jo ennen vauvaa, niin miksi se nyt ois mihinkään muuttunut! Tässä 7,5 kk aikana olen käynyt ilman vauvaa jossain, jos on ollut " pakko" eli just muutama käynti kampaajalla yms. Jumppaan/ lenkille tms tekisi kyllä vähän mieli, mutta kun en raaski lähteä! Miehen ja vauvan kanssa on niin mukavaa olla! Eli varsinaisesti en kaipaa tasan mitään " tuuletusta" , mut oman hyvinvoinnin kannalta järkeilen että ois syytä jo vähitellen alkaa kuntoilla jollain lailla! Mut kun ei raaskis millään olla hetkeäkään poissa :)

...varmaan minussakin, kun ei tee mieli minnekään! Menot olen nuorempana mennyt (ikää 36vee) ja nyt on ihanaa olla vauvan kanssa. Sama juttu oli, kun esikoinen oli pieni, ei vain haluta minnekään. Toki viihdyin aikaisemminkin hyvin kotona, nyt lapset on hyvä " tekosyy" olla lähtemättä. Täysimetyksellä mennään ja pullo ei kelpaa, joten eipä muita vaihtoehtojakaan ole, enkä niitä kaipaakaan.



Vauvasta nauttien, Timbe

Nautin kotona lasten kanssa touhuamisesta enkä jätä lapsiani kotiin kun käyn kaupassa jne...

Mielestäni lapsetkin tarvitsevat ulkoilua eli kauppareissuja, puistoretkiä yms.

Meillä on kolme alle kolmevuotiasta enkä ole tuntenut tarvetta lähteä mihinkään ilman pieniä ja hyvin ovat pysyneet mukana. En voisi koskaan kuvitella lähteväni yöksi lasten luota. Onneksi olen onnistunut

synnyttämään meidän kakkosen päivällä(päiväuni aikaan) poliklinsesti

ja isoveli ehti olla vain 3 tuntia hereillä kun ehdin taas kotiin ja nuorin sitten syntyikin kotiin koko perheen keskelle. Minulla on kans mies samoilla aalloilla tämän asian kanssa. Hän tosin käy töissä ja omistaa yhden harrastuksen. Voimia kaikille jotka pitävät kotona olemisesta.

Eihän se aina ole helppoa, mutta en jaksa uskoa olevan sen helpompaa

vaikka vähän kävisikin tuulettumassa.

Natiskellaan pienokaisista. Minua ainakin ihan pelottaa kun vanhin jo haluaisi välillä mummolle tai vain isin kanssa.

Kotona ollaan ja viihdytään ja lasten kanssa touhutaan. Joskus on mukava käydä yksin vaikka kaupassa tai lenkillä mut yleensä aina vähintään yksi kolmesta mukana.

Olin tuossa muutama vikko sitten bändiä kuuntelemassa baarissa. Ja lähdin iltaimetyksen jälkeen omalla autolla ja kerkesin kotiin seuraavalle syötölle(vauva3kk). Tämä toimi ihan hyvin mut enpä kyllä kovin usein jaksaisi eikä baarissa oleminen sinänsä kiinnosta. Ja vauvaa tuli jo ikävä kun on niin suloinen tapaus ;o)



Isommat lapset pyytävät itse välillä isovanhemmille yksin eli ilman vanhempia yökylään ja silloin ollaan järjestetty heille siihen mahdollisuus. Mutta kova ikävä lapsia aina tulee.



calmus kera kolmen lapsen...

20v ystävyys ihan sen bestiksen kanssa meinasi mennä kun pikkukakkonen oli syntynyt. Vauvalla oli koliikkia ja minulla baby blues, psykologin toteamana (ei siis vielä ihan masennusta). Bestikseni kyseli koska mennään tuulettumaan, ja minun vastaus oli hyvin painokkaasti " ei tulisi mieleenkään lähteä juuri nyt minnekään" (muistan sanatarkkaan jälkimaininkien takia). Bestikseni otti tästä nokkiinsa, eikä pitänyt enää yhteyttä lainkaan----juuri kun olisin tarvinnut tukea ja juttuseuraa!



Ystävyytemme lähes rikkoutui, kunnes MINÄ tajusin mistä hän on loukkaantunut ja soitin, pyysin kahville ja juttelimme asian läpi.





En kaipaa tuulettumista. Olen saannin (3) jälkeen käynyt kerran vuodessa ulkona ja joka kerta ollut sitä mieltä, että ihan turhaa hommaa. Mutta, kun kerran vuodessa käy, niin muistaa mitä varten ei tarvitse useammin lähteä. Meillä lapset on pääsääntöisesti kaikkialla mukana, ja minne ei lapset ole tervetulleita, sinne emme mene.

Esikoinen oli vuoden kun ensimmäistä kertaa olin kokopäivän poissa. Tällöinkin hän oli isänsä kanssa kotona. Koko vauva-ajan kuljimme aina yhdessä niin kaupassa kuin koiran kanssa lenkilläkin. Minnekään en mennyt ilman poikaa. Baariin minua ei olisi sanut lähtemään millään ei silloin eikä nytkään!



Varsinaista tuulettumista eli baar-iltoja ja ylipäätänsäkin alkoholia en kaipaa ollenkaan! Minusta on jopa vähän omituista, kun kaverini ihmettelevät, miksi en ota mitään!? Täysimetän vielä tyttöäni (4kk), joten jo senkin takia se olisi mahdotonta. Lauantaina olimme mieheni ja tytön kanssa synttärikemuissa, josta tulin välillä kotiin laittamaan tyttömme yöunille ja menin vielä hetkeksi takaisin lapsenvahdin jäädessä yövahdiksi. Esikoisen kanssa tämäkään ei olisi edes tullut mieleeni! Ystäväni ihmetteli, miksi en vienyt tyttöä mummulaan hoitoon, että voisin myös ottaa muiden mukana. MITEN SE ON NIIN VAIKEAA MUIDEN YMMÄRTÄÄ, ETTÄ EN KAIPAA ALKOHOLIA PITÄÄKSENI HAUSKAA?! Minä olen nämä lapseni halunnut ja toivomalla toivonut. Haluan itse hoitaa lapseni, enkä viedä heitä mummulle, jotta saisin vetää pääni täyteen!



Sen verran olen kuitenkin esikoisen myötä muuttunut, että osaan jätää vauvaa hetkesi myös isän hoitoon. Mutta nämä ajat vietänkin sitten esikoisen kanssa aikuinen-lapsi jumpassa, uimassa tai kaupassa. Paria tuntia kauempaa en voi poissa olla imetyksen vuoksi, mutta se ei minua haittaa.



Lopuksi vielä yksi juttu: Tyttöni kummisetä oli vaimokkeeltaan kysynyt, että koskakohan he voisivat ottaa kummityttönsä yökylään. Kummitäti sitten ivallisesti sanoi minulle kertoneensa, etten tyttöä usko kenelläkään, kun esikoinenkin oli reilu vuoden ollessaan ekaa yötä mummulassa! Siihen sitten häkeltyneenä ja vähän loukkaantuneena sanoin, että katsotaan ensikesänä, kun tyttö saa jo tavallista maitoa, osaa puhua ja kävellä... Ei mulla ole mitään tarvetta antaa lastani kenellekään muulle, enkä sitä halua! Esikoisemme (06/04) on ollut muutamia kertoja yökylässä omalla äidilläni. Anopin lisäksi en edes muille antaisi! Olenko siis turhan omistushaluinen ja yliholhoava?! Jotkut väittävät, että lapsen pitää tottua muihinkin aikuisiin. TOTTUUHAN SITÄ , ILMAN YÖKYLÄILYJÄKIN!



Tästä tuli nyt hirmu paatoksellinen... En halua ketään toisin toimivaa tuomita, sillä jokainen tekee niinkuin itsestä parhaalta tuntuu. Jotkut tarvitsevat enemmän omaa aikaa, ja se heille suotakoon. Jokaisen pitää muistaa huolehtia myös itsestään ja omasta hyvinvoinnistaa ja tekee sen niinkuin parhaakseen näkee! Haluaisin vain ymmärrystä myös niille äideille, jotka haluavat olla vaan kotona. Ei me silti olla mitään pirttihirmuja :)



Pessi80 ja lapset 06/04 ja 01/07

viestiin olen samaa mieltä että minäkään en haluis lasani hoitoon kellekään muuille kun isovanhemmille jos tarvis, itseasiassa tyttöni on ollut minun äidilläni vasta ei edes anoppilassa, en haluis sinne viedä vielä pitkään aikaan,ehkä joskus 2-3 vuotiaana jos lapsi itse pyytää nii sit tietty mut ei tulis mieleekää et kummeille tms veis, tietty sitkun lapsi jo iso nii sit vois olla eri asia mut nyt vauvana en haluis ees anoppilaan mut kaipa se pakko sinne joskus viedä kun mies sitä toivoo et hänenkin äitinsä sais ilon hoitaa tyttöämme joskus...mutta ei nyt ole tarvetta viedä niin enkai nyt vie vaan sen takia että anoppi saa sen ilon...

Eli itsekin olen ollut nyt 3,5kk kotona esikon kanssa, jona aikana pisimmillään poissa 5h, jonka ajan vauva oli anopilla. Mies on matkatöissä ja vain viikonloput kotona. Näin ollen en niinkään kaipaa vapaata vauvasta, mutta mieheni seuraa kyllä ja välillä olisi ihan paikallaan saada olla vain kaksin ja hoitaa parisuhdetta (enkä tarkoita pelkkää seksiä). En siis tarkoita pitkiä matkoja tms, mutta muutamaa tuntia silloin tällöin. Tähän riittää jopa vauvan pitkien päiväunien aika, kunhan vai kumpikin olisi silloin vapaana muista askareistaan. Muutenkaan en kaipaa oikeastaan edes yksin tehtyjä kauppareissuja/lenkkejä tms vaan otan vauvan ihan mielelläni mukaan. Silti en ole luopunut kaikista omista harrastuksistani vaan vauva käy mukana kuorossa laulamassa kerran viikossa ja nautimme molemmat.



Kuitenkin myös isovanhemmat toivovat vauvaa enemmän kylään ja varmaan yökyläänkin hänen kasvaessaan ja täys- & yöimetyksen loputtua - sillä ajallahan hekin luovat omaa suhdenttaan lapseen. Väitän että tämä käy helpommin kun lapsen vanhemmat eivät ole koko ajan päältä katsomassa. Äitinikin pelkää että lapsi alkaa vierastaa häntä jos eivät tarpeeksi usein tapaa (ei tietenkään vaadi yökyläilyä ettei vierastaisi). Ja uskon että isovanhemmat osaavat hoitaa lastamme ihan yhtä hyvin kuin mekin (näin meillä, en tiedä muista) eikä lapsi tästä kärsi (jos ei kerran ole yhtä itkua äidistä erossa olot) joten mielestäni olisi itsekästä viedä heiltä tämä ilo. Eikä tämä mitenkään tarkoita ettemme olisi itse lastamme halunneet ja ilolla tätä vastuuta kantaisi. Kummeille suon myös ihan mielellään saman ilon. En siis tyrkytä lasta kenellekään hoitoon omien tarpeideni vuoksi, mutta annan muidenkin nauttia tämän hurmaavan persoonan seurasta ilman että vahdin päältä. Me ainakin olemme kummeiksi valinneet ihmiset joihin luotamme, ja joiden toivoisimme pitävän lapsestamme huolta jos meille vanhemmille tapahtuisi jotain. Eli lapsesta saa oikein mielellään tulla läheinen heidän kanssaan!



Ja vielä kaikille jotka eivät yhtään pidä tarpeellisena totuttaa lasta yökyläilyyn ja hädin tuskin päästävät lasta luotaan vaikka tämä itse pyytäisi: mitä jos teille vanhemmille sattuu jotain? Toinen joutuu vaikka sairaalaan ja toinen haluaa olla hänen luonaan? Kaikkiin paikkoihin ei voi ottaa lasta/lapsia mukaan ja minusta ainakin olisi kiva tietää että lapsi voi tällöin luottavaisin mielin olla yökylässä muuallakin. Niin se vaan on, että yökyläily on omiaan lujittamaan lapsen luottamussuhdetta muihin aikuisiin ja toisaalta myös omaan pärjäämiseensä myös äidistä erillään.

Eräs ystäväni oli ala-asteikäisenä meillä ensi kertaa yötä poissa kotoa. Nukkumaan mentäessä alkoi itku äidin perään ja silti lapsi sanoi samalla että ei halua että hänet viedään kotiin, halusi osata olla yötä pois kotoa! Lopulta hän halusi vain soittaa vielä vanhemmilleen ja toivottaa hyvät yöt. Äitinsä tuli estelyistä huolimatta hakemaan lapsen kotiin yöksi kuultuaan tämän itkuisen äänen puhelimessa... Eli viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi itse osoittaa halua itsenäistymiseen, se pitäisi mielestäni ehdottomasti sallia. Lapsemme ovat meillä vain lainassa, ketään heistä emme omista!

tämä on aika kaksiteräinen asia. tulkitsen " tuulettumisen" omaksi ajaksi. että voi tehdä oikeasti siitä mistä nauttii. Jos joku nauttii vaan ja yksinomaan vauvansa/lastensa kanssa olemisesta, niin sillä hyvä.



minä taas kuulun niihin, jotka lastensa lisäksi nauttivat kyllä muistakin asioista. nautin siitä, että saan lukea hesaria " rauhassa" , tai nukkua joskus pitkään, tai mennä lenkille yksin tai miehen kanssa, että saa joskus jutella ilman keskeytyksiä ystävien kanssa, tai ottaa pari lasia viiniä, tai vaikka matkusta kaupunkilomalle miehen kanssa kaksistaan.



nämä mitkään eivät poissulje sitä, ettenkö nauttisi lapsistani. haluan vain sanoa, että minulla on asioita, joista en halua kokonaan luopua. ja joskus on mielestäni todella ihanaa saada aikaa vaan itselleen. se on todella harvinaista ja sitä itse kaipaan kaikista eniten. lapsemme 4 v ja 6 kk.



niin....ja ainakin 4 v lapsellemme isovanhemmat ja kummit ovat tosi tärkeitä. hänkin oikeasti NAUTTII kun pääsee isovanhempien luokse YKSIN yökylään. tai kaverin luokse leikkimään. niin että tietynikäiset lapset jo kaipaavat muutakin seuraa kuin aina vanhempia. hekin jo nauttivat muistakin asioista, monipuolisesti.--olettekos tätä puolta ajatelleet ?

Käyn noin joka toinen viikko kauppareissulla ilman lapsia, lapset ovat silloin joko isänsä kanssa kotona tai isovanhemmilla. Isompi (kohta 4 v) käy kerhossa ja kavereidensa luona ilman minua, samoin on välillä isovanhempien tai kummitätinsä luona päivän.



Yökyläillyt esikoinenkaan ei ole vielä koskaan, esim. kun menin synnyttämään kuopusta, tulivat vanhempani meille ja esikoinen heräsi sitten mummin vierestä mutta omassa kotona. eipä tuo siitä hätkähtänyt muuta kuin iloisesti yllättyi eli sellaisen " koulimisen" takia en ymmärrä lasten yökylään vientiä. Jos lapset täytyy " opettaa varmuuden vuoksi" olemaan yökylässä niin sitten täytyisi tehä kaikkea muutakin " varmuuden vuoksi" - voihan sitä vaikka tulla avioerokin niin pitääkö sitä kouluttaa lapsi tapaamaan toista vanhempaa vain kerran-pari viikossa... No joo, kärjistystä, tiedän ja sitä paitsi yökyläilyt ei kai olleet ketjun pointtina.



Olen jo pitkälle yli 30 v ja ehtinyt elämässäni opiskella, matkustella, bilettää ja tehdä töitä. Nyt on lasten aika. 10-15 vuoden päästä niitä ei äidin seura kauheasti kiinnosta joten sitten viimeistään ehdin taas tehdä pelkästään omia asioitani... =) Toki siis lenkillä, kampaajalla tai shoppailemassa käynti ilman lapsia tekee hyvää mutta mitään varsinaista tuuletusta eli baari-iltaa tai matkaa ilman lapsia en kaipaa lainkaan. Kun olin pieni, matkustivat vanhempani paljon - aina meidän lasten kanssa. Olen siis saanut kotoa jo opin siihen, että koko perheen kesken voi tehdä kaikkea eikä mistään tarvitse luopua - joitain asioita toki täytyy tehdä hiukan eri tavoin.



Tulipas pitkä sepustus. Pointtina se, että lasten kanssa minäkin viihdyn. en toki mitenkään tuomitse niitä, jotka silloin tällöin tarvii sen baari-illankin. Mutta se mua itseäni välillä raivostuttaa, että joille kuille ulkopuolisille tää mun ratkaisu tuntuu toisinaan olevan niin vaikea hyväksyä - kaiken maailman vihjailua lapsissa riippumisesta minäkin olen kuullut. Esikoisemme on kuitenkin erittäin omatoiminen ja reipas tapaus ja kuopuksesta taitaa tulla vielä menevämpi, joten tuskinpa teen lapsillenikaan sillä hallaa, että omistaudun enimmäkseen heille vauva-, taapero- ja leikki-iän...?



PS. Joku sanoi, että tuntuu kauheelta kun lapsi haluaa olla välillä isänkin kanssa... Se on vaan erittäin tervettä, että haluaa , ja pitää muistaa, että lapsella on oikeus luoda isäänkin samanlainen vahva suhde kuin äitiin. Eli sitä asiaa kannattaa mun mielestä enemmänkin rohkaista kuin pelätä... =)

Eipä ole baariin minusta lähtijäksi, en voisi kuvitellakaan. En paheksu äitejä, jotka käyvät " tuulettumassa" , itselleni se ei ole mikään rentoutuskeino, eikä minulla ole uskonnollista tms. taustaa. Olen itsekin ehtinyt mennä ja olla sydämeni kyllyydestä, ne vuodet ovat takana päin eikä harmita yhtään ;D



Sen sijaan pikku kakkosen jälkeen olen huomannut tarvitsevani muunlaista pientä vapaata silloin tällöin: käyn jumpassa 1-3krt/vko tilanteen ja tarpeen mukaan ja silloin tällöin yksin kaupungilla tai kirjastossa. Koen tämän paremmaksi rentoutumiskeinoksi, mutta joka kerta ajattelen ja ikävöin lapsiani aina poissaollessani, enkä voisi enää kuvitellakaan elämää ilman heitä! ;D



t.Saraida ja tytöt 2v10kk ja 10kk