Maito ei riitä! Keinoja lisätä maitomäärää?!
Eli maitoa ei tule riittävästi. Yleensä aamusta yöunien jälkeen maitoa rinnoissa hyvin. Mutta iltaa kohti rinnat on tyhjät ja joudun antamaan lisämaitoa, n. 1-3 kertaa vuorokaudessa 20-50ml kerralla. Vauva on nyt 2,5 viikoa. Jouduin jo laitoksella antamaan lisämaitoa.
Haluaisin kovasti täysimettää mutta se ei näytä onnistuvan. Joka kerta ennen lisämaidon antamista imetän aina ensin.
Eli jos on hyväksi havaittuja keinoja maidon lisäämiseksi niin kiitollisena otan vastaan!!
Kommentit (14)
Moi,
Sain itse näillä keinoin maidon määrää lisätyksi, eli rupesin ihan tietoisesti juomaan vettä lisää, hyvä keino pitää kannullinen jossain lähettyvillä valmiina koko päivän.
Sitten tärkeää muistaa syödä ja yrittää nukkua riittävästi, sekä itselläni auttoi tuo Weledan imetystee (still tee), jota saa luontaistuotekaupoista ainakin. Aluksi maistui vähän omituiselle, mutta laitoin maitoa vähän joukkoon ja tykästyin jopa teen makuun muutaman kerran jälkeen.
Eli näillä minä ainakin pärjäilin. Lepo (uni) varmasti myös todella tärkeää, yritin itse välillä nukkua samaan aikaan päivälläkin vauvan kanssa.
Myös vauvan pitäminen ihokontaktissa lähellä auttoi maidontuloa.
Tsemppiä!
Päätin että yritän jättää lisämaidon pois kokonaan. Eilen sitä meni vain kerran n.50 ml. Ja vauva kitisi kuitenkin pari tuntia haluten imeä rintaa kuitenkin (vaikka ei huolinut kaikkea mitä pullossa oli). Ja nukkui 4,5tunia yöllä kunhan nukahti. Annankohan turhaan lisämaitoa ja sitten vauva saa siitä vatsan kipeäksi :-(
Todella ensimmäinen lapsi meillä ja kaikki uutta. Ja kun rinnat tuntuvat TYHJILTÄ ja imetyksen jälkeen pumppaamalla ei tule kuin ehkä 1-2 tippaa niin tuntuu että vauva ei sitten saakaan mitään rinnoista...
Juonut olen litrakaupalla vettä ja sitä mamma teetä (Apteekkari Pomoellin mamma-teetä). Nukkua todella pitäisi enemmän mutta se ei aina onnistu vaikka vauva nukkuisi.
Vauvan paino on noussut hyvin, neuvolassa 13 päivää syntymän jälkeen 40g yli syntymäpainon.
Itsellä sama ongelma ensimmäisillä viikoilla. Rinnat tuntui tyhjiltä ja mietitytti riittääkö maito. Iltaisin meillä tankataan kunnolla: noin 19.00 alotetaan iltatohinat ja 22.00 tyttö menee nukkumaan. Noin 2h siitä rinnalla. Aluksi saatoin imettää samaa rintaa tunninkin ja sitten vaihtaa. Kunnes sain vinkin vaihtaa rintaa kun nielemisen ääni loppuu ja kas toisesta rinnasta riitti taas maitoa. Meillä imetetään nyt illassa se noin neljä rintaa ja vauva nukkuu tyytyväisenä n 5-6 tuntia putkeen.
Hepeliini ja Pinja 2kk
Oma kohtaista kokemusta ei ole,koska itse en sitä voi juoda ja olen imettänyt 4kk täysimetystä ja sen jälkeen antanut lisämaitoa ja imetän osittain edelleen.
Vauva täyttää 1,6 7kk.
Kuulostaa tosi tutulta. Minulle parhaiten auttoi kunnon yöunet maitomäärään. Silti lisämaitoa tarvittiin illalla usein. Joku varmaan suosittelee nyt pumppaamista. Minä en. Pumppaamalla siirryin vain ojasta allikkoon - seuraavalle syötölle ei maitoa ollutkaan kerääntynyt rintoihin tarpeeksi pumppaamisen takia, ja taas tarvi pulloa rintojen jälkeen. Tajusin lopettaa pumppaamisen noin 3kk jälkeen ja maito alkoi riittämään paremmin. Joka tapauksessa en kuitenkaan itsestäni ole saanut niin " maitoisaa" , että ilman lisämaitoa olisi pärjätty. Vasta, kun kiinteitä alkoi mennä, oma maitoni riitti, koska sitä ei tarvittu niin paljon enää.
oletko tarjonnut " kolmatta ja neljättä" rintaa?
illallahan vauvat yleensä asuu rinnalla, eikä se tarkoita sitä että maito on loppu (vaikka rinnat tuntuiskin tyhjiltä). sit tietysti jos vauva vaan huutaa ja tuntuu nälkäiseltä niin maitoa ehkä vähemmän.
imetätkö yöllä - se on tosi tärkeetä maitomäärän kasvattamisessa.
oletko ollut ihokontaktissa vauvan kanssa?
- tässä nyt jotain mitä äkkiseltään tuli mieleen. niin ja käy lueskelemassa imetystuki ry:n sivuja! siellä myhös tukipuhelin.
Joltakin toiselta palstalta jäi silmiini sellainen kuin mammatee, meniköhän nimi nyt oikein, mutta sitä myydään luontaistuotekaupoissa ja kuulemma lisää maidontuotantoa(ei ole omakohtaista kokemusta)
Voi olla, että sinulla ei maito ole vielä kunnolla noussut, joten älä vielä huolestu, ja jos sitä maitoa ei tule niin eihän sille mitään voi, ei siitä kannata itseään ainakaan syytellä, koska korvikkeetkin ovat ihan hyviä(itse imetän, mutta halusin vain sanoa, ettei rintamaidon puute tee äidistä huonompaa äitiä ja korvike lapsesta heikompaa)
Toivon, että maitoa rupee tulemaan ! Koita jaksella .. t. emmi ja neiti 7vkoa
sain laitokselta mukaan pahoinvointilääkettä, jonka sivuvaikutuksena on maidon herumisen lisääminen. Primperan nimeltään ja mulla ainakin auttoi.
..seuraavia keinoja:
-Mamma-teetä 4-6 kuppia päivässä
-Imetän aina ennen lisämaitoa kauan kunnes vauva hermostuu...
-Imetän yöllä aina kun vauva herää ja haluaa ruokaa
-Kotikaljaa
-Viini rypäleitä (jostain luin että auttaa)
-Yrittänyt syödä hyvin
Ainut mikä tehoaa on nukkuminen. Yleensä aina maitoa on hyvin kun herään, usein maitoa heruu niin että yöpaita on märkä. Tulee mieleen että stressaankohan liikaa tämän takia ja saan itse aikaan sen että maitoa ei tule!!??
Kävi niinkuin edellä kirjoittaneella, että seuraavalle syötölle maitoa ei ehdi tulla.
Vaihda vauvaa rinnalta rinnalle, jos tuntuu, että maito ei riitä.
Mitä enemmän/useammin annat lisämaitoa, sitä herkemmin vauva hermostuu rinnalla. Onhan sulla aventin tuttipullo, jossa sellainen tutti, josta tulee tosi " huonosti" ? Tavallisesta tuttipullosta vauva saa helpommin kuin rinnasta, ja siksi hermoilee rinnalla.
Jätä lisämaidot pikkuhiljaa pois ja tarjoa vain sitkeästi rintaa tai sitten tuttia. Saatko vauvan röyhtäisemään? ..ettei kitise vatsavaivoja?
Luota itseesi, maitoa tulee varmasti ihan tarpeeksi!
Weleda-merkkinen rintaöljy (" stillöl" ) saattaisi auttaa. Sitä saa mm. Sokoksesta ja varmasti monista luontaistuotekaupoistakin. Öljyä hierotaan rintoihin muutamia kertoja päivässä.
crateri
Itse olen huomannut, että kun hermoilen niin heruminen hidastuu. Kakkosemme on varsinkin ollut sellainen, että huutaa suoraa huutoa kun ei jaksa odottaa herumisen käynnistymistä ja silloin joskus tuskastun ja heruminen hidastuu huomattavasti.
Tyhjän oloiset tissit eivät ole silti tyhjät, eli sen kun imetät vain. Olisin varsinkin tän kakkosen kanssa ollut ihan epätoivoissani vauvan raivoamisen vuoksi, jos olisi eka imetettäväni. Vauva haluaa usein myös vain imeä, ei huuda iltaisin niinkään nälkäänsä vaan väsymystään ja imee rintaa muuhun tarpeeseensa kuin nälkäänsä.
Pumppaaminen on ihan tuskaa, mä en ole koskaan saanut mitään pumpulla irti rinnoista vaikka olen vähän yrittänyt joskus saada jotain varastoa pakkaseen että isä voisi antaa jos olen pois kotoa. Silti olen täysimettänyt 2 lasta 6kk, rinnoista ja pumppaamisen tuloksista ei voi päätellä yhtään mitään.
Eilen kun esim. oli pojan ristiäiset enkä tohinassa kerennyt juoda hyvin olit tissitkin aivan tyhjän tuntuiset. Kun juon vettä ja muita nesteitä paljon ja monta litraa niin maitoa tulee enemmän kuin tarpeeksi vaikka vauva tankkaa todella paljon kerralla.
MUista nyt siis ainakin juoda... MUlla puolen litran tuoppi on koko ajan huulilla:)
JA muuten tyhjän tuntuiset veltot tissit eivät ole tosiaan tyhjät. Mä imetän rintakumilla ja just esim. eilen kun tissit tuntuivat tyhjiltä oli rintakumin sisällä koko ajan maitoa kuitenkin... Ja poika nukkuin tyytyväisenä 2-3h päikkäreitä koko päivän. Eli imetä ja imetä vaan niitä tyhjiäkin rintoja siitä se lähtee:)