Onkohan vauvani saanut traumoja
Tuli tuosta vauvojen yökylään jättämisviestistä mieleen, että onkohan minun vauvani saanut jotain traumoja, kun joutui olemaan suurimman osan ajasta erossa äidistään elämänsä ensimmäiset 4 vrk.
Raskausaika meni ihan normaalisti, raskaus oli täysaikainen ja vauva hyvänkokoinen, lähes 4 kg. Vauva ei kuitenkaan edes itkenyt syntyessään, oli harmaa, veltto ja hengitti tiheästi. Heti syntymän jälkeen vauva vietiinkin lämpökaappiin pariksi tunniksi.Sain parin tunnin jälkeen vauvan hetkeksi vatsan päälle, mutta sitten hänet vietiin vauvojen teho-osastolle. Keuhkokuume ja infektio, oli niellyt veristä lapsivettä.
Aluksi vauva oli lähes sairaalan omaisuutta. Olin itse synnyttäneiden osastolla ja kävin hänen luonaan 3- 4 krt päivässä. En saanut kuin katsella, ei saanut edes silittää, saati ottaa syliin. Minusta tuntui pahalta, kun olin hänen luonaan. Itkin ja tunsin itseni avuttomaksi, kun en voinut tehdä mitään. Lääkäri tosin sanoi, että sairaat vauvat eivät osaa ikävöidä äitiään, tärkeintä on paraneminen. Vauva vain nukkui ensimmäiset vuorokaudet, ei itkenyt tai en ainakaan tiedä siitä. Paitsi kerran, kun menin poikkeuksellisesti yöllä vauvan luokse viemään lypsämääni maitoa, hän itki kovin ja rauhoittui heti, kun otin hänet syliini. Mietin, kuinkahan kauan hän oli jo itkenyt ja kuinka kauan olisi vielä itkenyt, jollen olisi tullut juuri silloin paikalle.
Kun kotiuduimme sairaalasta, vauva halusi olla minussa kiinni ihan koko ajan ja alkoi itkeä heti jos laskin hänet hetkeksikin vaikka sohvalle. Ei riittänyt että sai nukkua samassa sängyssä, piti olla ihan kainalossa mieluiten rinta suussa. Toisaalta monet vauvat haluavat aluksi olla mahdollisimman paljon äidin lähellä, mutta olen ajatellut johtuiko alun suuri läheisyydentarve siitä, että vauva joutui olemaan ensin erossa äidistä.
Nyt on kulunut 3 kuukautta vauvan syntymästä. Yöllä hän nukkuu vieressäni ja syö rintaa aina kun haluaa, päivällä myös imetän lapsentahtisesti ja tähän asti olen nukuttanut päiväunet kantoliinassa. Hän on siis tähän asti ollut minussa kiinni melkein 24/7. Mutta nyt hän on alkanut nukkua myös vaunuissa ja viihtyy myös sitterissä itsekseen ja tuntuu, että hän on alkanut saada perusturvaa ja luottamusta elämään eikä pelkää että äiti hylkää jos hetken joutuu olemaan yksinään.
Mitä luulette, mikä vaikutus tuolla alun sairaalaepisodilla on lapseni elämään? Onkohan tiivis läheisyys korvannut alun eron äidistä?
Kommentit (5)
Tyttömme oli sairaalassa reilut 5 viikkoa, jotkut joutuvat olemaan kuukausia. Vauvat kyllä tunnistavat äitinsä ja usein isänsäkin. Pikkuvauvan tarpeisiin pitäisi vastata pian, mutta kokemukseni mukaan se ei aina ole sairaalaoloissa mahdollista.
Tyttömme oli vaikeasti rauhoiteltava vauva, jolla oli lievää aistiyliherkkyyttä. Hän halusi olla sylissä, mutta toisaalta ei jaksanut seurustella pitkiä aikoja eikä esim. imetettäessä ottanut katsekontaktia. Tuntui, ettemme olleet samalla aaltopituudella. Vauva tulkitsi ärsykkeitä väärin ja vaikka hätä oli ohi, huuto jatkui. Se ei tehnyt kovin hyvää äidin itsetunnolle. Ja jos äidillä on epävarma olo, vauva aistii sen ja reagoi sen mukaan.
On oikein, että varhaisesta vuorovaikutuksesta puhutaan ja sitä pidetään tärkeänä. Valitettavasti vain joistakin jutuista voi saada sen kuvan, että loppuelämä on piloilla, jos vaikka ei saa vauvaa synnytyksen jälkeen rinnalle. Ehei, paljon on tehtävissä.
AP:lle: en usko, että mitään traumoja olisi ehtinyt syntyä. Pikkuvauvan mieli on taipuvainen ja sopeutuvainen. Kun kerran itsekin olet ymmärtänyt kiinnittää asiaan huomiota, annat vauvalle läheisyyttä ja tyydytät vauvan perustarpeet, teillä on kaikki mahdolisuudet turvalliseen suhteeseen!
Kun vauvani syntyi, joutui hän heti vanhemmistaan eroon, sillä hänet vietiin saman tien ambulanssilla teho-osastolle odottamaan isoa leikkausta. Näin hänet seuraavan kerran operaation jälkeen, kahden vuorokauden kuluttua syntymästä. Vauva joutui olemaan sairaalassa kolme viikkoa, ja suuren osan tuosta ajasta teho-osastolla, jossa lasta sai käydä katsomassa vain tiettyinä aikoina, eikä esim. yöllä laisinkaan.
Vauvan sairaus, sairaala-aika ja kaikki muu huoli niiden ympärillä oli tietysti iso shokki, varsinkaan kun emme tienneet niistä etukäteen. Tämä tottakai vaikutti molemmin puolin varhaiseen vuorovaikutukseen, se on aivan selvä. Kiintymys vauvaan kasvoi pikkuhiljaa, sillä hän tosiaan ensin tuntui " sairaalan lapselta" . Me saimme tukea ja apua tähän tilanteeseen (lastensairaalan kautta)psykiatriselta sairaanhoitajalta, jonka kanssa olemme käyneet juttelemassa aina välillä. Olemme myös tehneet vauvatanssia ym. muuta, joka auttaa vahvistamaan vanhempien ja vauvan välistä sidettä.
Nyt vauva on 8 kk, ja meille tosi rakas ja tärkeä. Sairaus on jäänyt taka-alalle, eikä hallitse ajatuksia niin kuin aluksi. Jos tilanne vauvan kanssa tuntuu hankalalta, niin kannattaa pyytää apua ajoissa!
Joskushan voi olla että ei uskalla kiintyä vauvaan kun menettäminen on lähellä. Teidän tapauksessahan näin ei ole käynyt vaan jo viestisi tänne osoittaa kuinka tärkeä ja rakas vauvasi on sinulle ja ilmiselvästi kiintymys on molemminpuolista. Kaikki on varmasti ihan hyvin!
Noin olen itsekin ajatellut. Nyt meidän pikkuinen on kyllä kieltämättä hyvin tasapainoisen ja tyytyväisen oloinen. Välillä rankka alku silti mietityttää, vaikka kaikki on vauvan kanssa sen jälkeen mennytkin hyvin.
Eiköhän vauva ole saanut rakkautta ja syliä sekä turvallisuutta sitten rankan syntymänsä jälkeen.Aina vain ei ole mahdollista pitää vauvaa vierellä,edes silittää ;( Mutta vauvasi varmasti vaistosi läsnäolosi sairaalassakin jo,se oli siinätilanteessa parasta mitä vauvallesi ole voinut tarjota.Senjälkeen olet antanut kaiken lämmön ja turvallisuuden mitä hän on kaivannut :))
Meillä keskinmäinen joutui teholle heti syntymän jälkeen vilvoitteluhuoneen jälkeen,en nähnyt vauvaani ensinmäisiin tunteihin ollenkaan.Mutta parhaani annoin mitä siinä tilanteessa voin. Ja kaikkeni tälle pienelle Taivaan lahjalle muutenkin,hän on Enkelinä Taivaassa nyt.
Kolmonen joutui Keskolaan muutamantunnin iässä ja häntä kävin imettämässä vauvantahtisesti ja pitämässä samalla sylissä hetken.Kun keskolasta pois pääsi en sitten sylistä pois päästänytkään:) Ja ihan onnelinen neiti tuo lapsi on,vaikka erossa äidistä joutui ensinmäiset päivät olemaankin. Lattialla,sitterissä olen ihan samallatavalla antanut olla ku siskonsakkin joka vierihoidossa sai alusta asti olla.
Mieleenikään ei ole tullut,onko erosta haittaa ollut neitille,läheisyyttä ei ole senjälkeen puuttunut.
Että oleppa ihan huoletta,onnelinen lapsi sinullekkin tulee rankasta alusta huolimatta.
Yökylään menot sun muut on sitten asia erikseen,siinä vanhemmat " eroaa" omasta tahdostaa vauvasta.