Isosisko pelkää pikkusiskoaan
Meillä on kaksi tyttöä, joista vanhempi on 2,5-vuotias ja nuorempi 9-kuukautinen. Ongelmana tällä hetkellä meillä on se, että vauva on keksinyt kiljahdella vähän väliä TOSI kovaa, ja sitä sitten esikoinen pelkää. Eli tilanne etenee jotakuinkin aina näin (ja näitä tilanteita on miljoona päivässä!): Vauva innostuu nähdessään isosiskon ja kiljahtaa innoissaan kovalla äänellä aloittaaksen keskustelun. Isosisko menee paniikkiin, alkaa heti itkeä ja hokee, että " mua pelottaa" . Tästä vauva vaan saa lisää vettä myllyynsä ja kiljuu innoissaan kahta kovempaa, koska on saanut siskon " juttelemaan" . Ja isosisko huutaa kovempaa, josta vauva taas innostuu jne... Lopuksi tilanne on sie, että molemmat kiljuvat täyttä kurkkua, toinen peloissaan ja toinen innoissaan. Isompi haluaa syliin, mutta koska näitä tilanteita on päivässä lukematon määrä, ei häntä yksinkertaisesti pysty jokaisesta kiljahduksesta syliinkään ottaa. Isosisko ei yleensä pelkää vauvaa sillooin, jos vauva itkee, vain nämä kiljahtelut aiheuttavat ongelmia.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta? Olemme mieheni kanssa jo välillä aivan epätoivoisia, tuntuu että tämä tilanne on jatkunut loputtomasti. Todellisuudessa tätä on nyt kestänyt pari kuukautta. Olemme kokeilleet mielestäni kaikenlaisia keinoja: olemme rauhoitelleet pitkäpinnaisesti ja lempeästi, selittäneet lukuista kerrat, että vauvalla ei ole hätää, se vain innoissaan kiljuu koska ei osaa vielä puhua, vauva harjoittelee äänensä käyttöä, vauva haluaa jutella siskolle, vauva on ilonen, äitiä ja isääkään ei pelota, ei ole mitään hätää, tule syliin niin jutellaan asiasta, katsotaan yhdessä miten vauva ilahtuu kun sille juttelee... Välillä olemme kehottaneet isosiskoa menemään tekemään jotain muuta niin että vauvakin unohtaa kiljahtelun, olemme menettäneet lopulta malttimme ja ajaneet siskon omaan huoneeseen (koska joskus tuntuu että tämä on myös isosiskon tapa kerjätä ylimääräistä huomiota), olemme " komentaneet" vauvaa silloin, jos se selvästi kiljahtelee nimenomaan siskolle, että ei saa huutaa siskolle (tällöin isosisko ikään kuin luulee, että vauvalta vaaditaan samaa käytöstä kuin häneltä). Olemme heittäneet asian leikiksi ja ruvenneet matkimaan isosiskon " mua pelottaa" -lausahduksia, jolloin ne aikuisen suusta kuultuina ovat naurattaneet isosiskoa ja hän on lopulta nauranut yhdessä meidän aikuisten kanssa, kun se kuulostaa niin hassulta. Olemme siis koittaneet niin hyvää kuin pahaakin, mutta mikään ei auta! Kaipaisin jotain vinkkejä, jos kenelläkään on edes vähän samanlainen tilanne..!
Mietityttää lähinnä se, että teenkö hallaa isommalle, kun en aina ota hänen pelkoaan niin todesta, vaan yritän ohittaa sen jotenkin. Tarkoitan, että pitäisikö joka ikinen kerta jaksaa vastata perusteellisesti, ottaa syliin jne. Näistä tilanteista tulee itsellekin niin paha mieli, kun toisaalta ymmärrän, että ne kiljahdukset saattavat todella säikäyttää äkillisyydessään. Mutta toisaalta ne ovat jo käyneet niin tutuiksi, kun tätä on tosiaan jatkunut jo NIIN kauan ja toistuu päivittäin USEIN!
Esikoinen saa huomiota paljon osakseen, on jo sen luonteinenkin, että osaa sitä vaatia itsekin. Hänen kanssaan tehdään paljon asioita kahden keskenkin. Välillä tuntuu, että vauva on se, joka joutuu odottamaan vuoroaan, koska on luonteeltaan rauhallisempi. En siis haluaisi, että tästä kiljahteluasiasta tulisi vielä uusi tapa, jolla isompi saa huomion kokonaan itseensä. Haluaisin kumpaakin lasta kannustaa nauttimaan toisistaan (mikä kyllä onnistuu myös toisinaan, ei tämä ongelma onneksi sitä iloa ole täysin vienyt). Vai onko niin, että tähän asiaan auttaa vain aika..?
Kommentit (7)
ihan mielenkiintoinen... jäin sitä miettimään tossa kun kävin välillä tekemässä ruokaa... valitettavasti en kyllä taida yhtään osata auttaa sinua. Ei ole ihan vastaavaa tilannetta tullut vastaan. Pk:ssa muistan erään 3-vuotiaan tytön joka oli tosi herkkä ja ujo ja pelkäsi tosi paljon ryhmässä olevia 1-vuotiaita kaksospoikia. Pojat pitivä tkovaa meteliä ja ottivat välillä esim tavaroita toisen kädestä (no kukapa 1v ei ottaisi). Tyttö oli oikeasti ihan kauhuissaan ja häntä lohduteltiin kyllä sylissä ja muuten, mutta välillä tuntui että hän oli kyllä jo vähän liian herkkä.
mutta tarinasi perusteella kuulosti siltä että teidän isompi tyttö ei kuitenkaan ole muuten mikään kovin herkkä ja ujo tapaus. Mietit myös että jos tyttö hakeekin tempauksillaan van huomiota... luulen että äitinä kyllä näät itkeekö lapsesi oikeasti pelosta/kauhusta vai vain huomiota herättääkseen.
Itse toimisen varmasti niin että sanoisin ain avauvalle että ei saa kiljua ja siskon ottaisin syliin tai jos en voisi sitä tehdä niin rauhottelisin sanallisesti. Yrittäisin myös keksiä tytöille yhteistä puuhaa ja näyttää isommalle miten leikkiä pienemmän kanssa.
En osaa lohduttaa muuten kuin sanomalla että eiköhän se pian mene ohi!! =)
pelkääkö tyttösi muuten myös muulloin kovia ja äkkinäisiä ääniä vai ainoastaan tässä tilanteessa??
Niin voisimpa veikata että hänellä on " niin hyvä" kuulo, että korkeat, kimeät äänet sattuvat oikeasti korviin.
Itselläni on pienenä ollut tällaista. En pystynyt olemaan kerhossa ( päivähoidossa) koska meteli oli niin kova että sattui korviin.
Edelleenkin on nyt vielä aikuisena hieman herkkä korva. Eli kova meteli tuntuu pahalta ja hermo kiristyy.
Korvalääkärin kanssa kannattaa käydä keskustelemassa. Turha reissu ei varmasti olisi ( niitähän ei lääkäriin ole) mutta hän voisi kertoa tietoa asiasta. Tieto yleensä helpottaa myös arkea kotona. Mitään asialle ei tietääkseni lääketieteellisesti ole tehtävissä valitettavasti mutta hyvä korvalääkäri varmasti osaa myös kertoa asiasta enemmän ja tietoa on enemmän kuin itselläni.
Kiitos saamistani vastauksista! Totta on, että syynä ongelmaamme saattaa olla herkkyys äänille muutenkin. Olen huomannut, että joskus muutenkin tyttömme säikkyy kovia ääniä ja toisten lasten huutoa. Tyttö on kyllä reipas ja sosiaalinen, mutta samalla myös todella herkkä lapsi, pohtii asioita kovasti. Korvalääkärillä voisi kyllä kuuloa joskus testata. Jo vauvana esikoisemme oli tosi valpas kaikkien äänien suhteen, esim. nukkuminen pienessäkin metelissä oli mahdotonta, vaikka emme mitenkään totuttaneet nukkumaan hiljaisuudessa. Varmasti tässä tilanteessa osittain voi olla kyse myös huomion hakemisesta, uskoisin. Mutta jatkossa yritän kiinnittää huomiota siihen, että jaksaisin taas paremmin rauhoitella. Joskus on vaikea muistaa, että kyseessä on kuitenkin vielä pieni lapsi, joka ei yhdestä eikä vielä kahdestakaan selittämisestä opi asioita... ;)
Kiitos kuitenkin vastauksista, niitä otan vieläkin mielelläni vastaan! Mukavaa kevään odottelua kaikille!
vauvanakaan nukkunut melussa, niin epäilenpä myös että hänellä on jonkinlainen ääniyliherkkyys eli toisin sanoen liian hyvä kuulo, kuten toinen vastaajista sanoi itselläänkin olevan. Tunnen erään aikuisen joka on kärsinyt tästä lapsuudesta asti. Siirtyi pienenä päiväkodista perhepäivähoitajalle, kun pk:ssa oli niin paljon melua. Myös koulun sai käydä pienemmässä luokassa jossa ei ollut niin plajon mlua. Mutta lääketieteellisesti asialle ei voi mitään tehdä. Aikuisiällä käyttää esim. kaupungilla ollessaan korvatulppia (ja käytti kai lapsenakin jonkin veran). Mutta korvalääkärillä kannattaa poiketa, jos vaikka hänellä olisi hyviä vinkkejä tilanteeseenne antaa!!!
Hei.
Alkuun heti, tunnustan, että kahlasin pitkän viestisi suurinpiirtein läpi, enkä lukenut sanasta sanaan, töissä kun olen ;-) Tuliko esikoisen luonne yleensä selville, en nyt muista lukeneeni.
Meillä kaksi tyttöä, nyt 3,5 ja 1,5 v., eli 2 vuoden ikäerolla. Vanhempi tyttömme on ollut aina herkkäluonteinen ja arka lapsi, joskin todella voimakastahtoinen. Toisen syntymä nostatti hänessä pelkoa. Muuten meni ihan hyvin, mutta kun vauva alkoi itkeä (ja sitähän ne saattavat paljonkin tehdä...), tyttö meni aivan lukkoon, jähmettyi. Tätä kesti 1-2 vk, kunnes alkoi tottua. Se, mitä pelkäsi, oli juuri vauvan itku. Toinen asia mikä siihen liiittyi varmasti, oli juuri se, että siitä lähti niin kova ääni. Edelleenkin, jos 1,5-vuotias alkaa itkeä kovasti, laittaa kädet korville ja saattaa juosta pois. Toisinaan tekee näin jo valmiiksi, kun odottaa huudon tulevan, esim. nenätippojen laiton yhteydessä. Nyt jos näemme jossain pienen vauvan, saattaa käyttäytyä suojelevasti omaa pikkusiskoaan kohtaan, ei antaisi mennä lähelle, ettei tämä pelkäisi jos vauva alkaa itkeä. Kovasti on selitetty juuri vauvojen itkuista ja muista ja ymmärtää kyllä hyvin miksi vauvat itkevät eikä niihin satu jne.
Päiväkodissa aloittivat muutama kk sitten ja juuri tuota kovien äänten pelkoa jännättiin, mutta on siihen tottunut, eikä enää siellä sitä kavahda. Saattaa laittaa kädet korville toisinaan, esim. jos traktori menee ohi jne. Sanoo tällöin, että on kova ääni, eikä tykkää. Mielestäni meillä liittyy tuohon herkkään luonteeseen, eli reagoi hyvin herkästi tuollaisiin tilanteisiin ja varmasti tuo ääniherkkyys tulee seuraamaan läpi elämän.
Kyllä teilläkin varmasti tilanne helpottaa ajan kanssa. Tilanteet saattavat olla toisinaan hyvinkin rasittavia meille vanhemmille. Etenkin jos on yksin yrittämässä ratkoa tilannetta, jossa molemmat huutavat, toinen esim. kivusta ja toinen pelosta.
Minulla on hyvin herkät korvat juuri korkean kiljumisen suhteen. Meidän kuopus on valtavan kovaääninen ja juuri korkealta kiljuu. Mua oikeasti _sattuu_ korviin se ja tuntuu pahalta. Muu meteli ei haittaa, eikä sellanen tavallinen huuto-itku-rääkynä.
Luulen, niin kun muutkin, että esikoisellasi on jotain tämän tapasta. Lohtuna on, että tuo vauvan kiljahtelukausi ei onneksi kestä kauaa mutta nyt ihan akuuttina vinkkinä antaisin, että kun vauva alkaa kiljua niin viet esikoisen rauhallisesti pois vauvan luota. Sillon hänen korvansa säästyvät eikä vauva saa vettä myllyyn. Vauva varmaan pian huomaa että kiljumisella - niin hyväksi kuin se onkin tarkoitettu - ei saa hänen toivomaansa kontaktia, ja löytää varmasti pian muita keinoja hakea seuraa. Muista myös esikoisen kanssa aina jutella vauvalla ja antaa huomiota sillon kun hän käyttää jotakin muuta konstia kun kiljumista.
Toivon todella, että jollakin olisi jotakin vinkkejä... Sepustukseni taisi vain olla niin pitkä, että uuvutin lukijat. ;) Jos joku jaksaisi lukea loppuun ja vielä vastata, olisin hyvin kiitollinen!