Minkälainen ihminen on oinas?
Kommentit (30)
Ihanan kiltti ja kultainen, joskin hiukan jääräpäinen. Hyväsydäminen, joskin ehdoton vaatimuksissaan. Hieman ehkä mustavalkoinen ajattelutapa, joko-tai. Vanhemmiten tullut kyllä hiukan harmaankin sävyjä ajatuksiin.
Tytär-oinas. Kiltti ja kultainen, mutta tekee tasan oman päänsä mukaan. Oma-aloitteinen, sinnikäs.
Tälläisiä oinaista meillä.
Ilmaisee tunteitaan hyvin. Toisaalta oinaat on saattavat olla ns. nahjuksia, puheet on suuret, teot pienet. Tapaavat liiotella asioita PALJON. Kiteytettynä, oinaaseen on helppo rakastua koska oinas on hurmaava, mutta hurmaava kuori peittää alleen varsinaisen nahjuksen...
(tämä vaan omista kokemuksista)
vain hän voi olla omasta mielestään oikeassa.
sitä sanotaan oinaiden olevan. Olen itse oinas ja luonteeltani olen ujo, herkkä, tunteellinen romantikko, en paljasta kuitenkaan helposti tunteitani muille, oikeudenmukainen, en halua muille pahaa, empaattinen. Olen kuitenkin myös itsepäinen ja melko tiukka kasvattaja mutta silti kiltti. En suinkaan ole aina oikeassa ja myönnän kyllä jos olen väärässä. Olen melko pitkäpinnainen mutta suuttuessani olen todella tulta ja tappuraa. En koe olevani niin hyvä seuraihminen itse mutta ihmiset ovat sanoneet että minuun on helppo tutustua. Olen hyvä kuuntelija ja autan mielelläni muita. Eli ei kaikki oinaat niin hirveitä luonteeltaan ole.
mieheni -oinas- on aviomiehenä ja isänä maailman luotettavin jääräpää. Käytännöllinen, tehokas, mutta herkkä, jos oikeasti myötätuntoa kaivataan. Ei mikäään seuramies (eikä tosiaankaan keikari), vaikka seurassakin viihtyy. Ulkopuolisten mielestä ujo, mutta se vaan ei puhu, jos ei ole kunnon asiaa tai hyvää tilaisuutta huumorille.
Tuo pitää itsessäni paikkansa, että suuremmat sanat kuin teot. Olen todella rehellinen (sanon päin naamaakin vahingossa välillä) ja uskollinen. Sisukas ja sinnikäs. Itsepäinen ja lyhyt pinnainen. Hermostun helposti, mutta niin myös lepyn. Todella rakastettava, jos ja kun niin tahdon. Otan toiset huomioon, tykkään paljon antaa pieniä lahjoja tms. huomiota.
uraihminen ollenkaan, raha ei kiinnosta enkä koskaan uskaltais tehdä mitään benji-hyppyjä ym. ( monesti sanotaan että oinaat on extreme lajien harrastajia) Pidän väittelyistä mutta en kilpailusta. Voin myöntää olevani väärässä. En suutu helposti ja jos suutun niin lepyn myös vähän liiankin nopeasti. Olen impulsiivinen ja itsepäinen ja PAHINTA MITÄ TIEDÄN on odottaminen!!!! Argh! :)
ja todella vaikea luonne. Toi pitää paikkansa, että puheet suuremmat kuin teot. Itsekäs ja ei tule ns. vastaan missään tilanteessa vaan odottaa, että häntä lepytellään.
Osaa halutessaan olla oikein mukava, vaan niitä päiviä oli hyvin vähän. Niinpä ko. henkilö ei ole kuvioissa enää. En jaksanut nimenomaan sitä oikuttelua, oli kuin pieni lapsi.
mutta oikeudenmukainen ja lempeä kun oikein kohdellaan
sen olen huomannut että ovat todella itsekkäitä ja itsekeskeisiä.
Oinaat ja skorpionit ovat tosi vaikeita tähtimerkkejä mutta jostain syystä heitä löytyy ystäväpiiristäni. Reiluja ovat ja rehellisiä.
Kaikki oinaat vaan surffailee täällä vauvapalstalla, ja kun joku kysyy, että mitäs olet tänään tehnyt, niin vastataan, että olipa tosi rankka päivä! Istuin koko päivän tietokoneen ääressä, ja vielä jäi töitä illaksikin. :)
Vierailija:
Kaikki oinaat vaan surffailee täällä vauvapalstalla, ja kun joku kysyy, että mitäs olet tänään tehnyt, niin vastataan, että olipa tosi rankka päivä! Istuin koko päivän tietokoneen ääressä, ja vielä jäi töitä illaksikin. :)
jotenkin me vain sovitaan hyvin yhteen ja tullaan toimeen keskenämme vaikka oinaista yleensä sanotaan ettei kaksi oinasta voi olla hyvintoimiva pari. Molemmat olaan luonteeltamme hyvin äkkipikaisia ja herkkiä suuttumaan mutta lepytään kyllä yhtä nopesti. pohjimmiltaan ujoja oudossa seurassa mutta tuttujen kans todella avoimia. Minä itse en tule toimeen kilttien miehien kans, vaan minulla on oltava parina saman henkinen mies tai kyllästyn ja ahdistun.
Rehellinen, oikeudenmukainen ja kulkee omia polkujaan. Tulinen luonne, joka ei anna periksi.
Miksi ihmisen luonteen määrittelisi syntymäpäivä? Horoskoopit on pelkkää huuhaata.
Heiltä saa vaan paskaa niskaan eivät välitä muden tunteista eivätkä yleensä osaa käyttätyä.
Ovat hyvin äkkipikaisia
Oinas ei ole ihminen vaan kuohittu pässi (uroslammas).
Väkivaltainen, epäluotettava, gigolo, äkkipikainen, valehtelija...