Pinna katkeaa päivittäin
Ihana kesä, ihana vauva ja vaativa taapero + kiukkuinen ja väsynyt äiti. Siinä meidän perhe (ja isä joka tasapainoilee siinä välissä). Olen itse ihan kyllästynyt tähän tilanteeseen ja joka ilta päätän että huomenna käyttäydyn paremmin enkä huuda tuolle 3-vuotiaalle.
Ja jo aamulla hyvä päätös on tiessään, tai viimeistään puolilta päivin. Varmaan ihan normaalia että tuon ikäinen ei usko mitään mutta en oikein jaksaisi joka päivä sanoa montaa kertaa samoista asioista. Tilannetta pahentaa aina se jos vauva tarvitsee samalla jotain ja esikoinen mankuu samalla vieressä. Turhauttavaa kun ei pääse esim. ottamaan tappelu tilanteesta pois kun on vauvan kanssa tms.
Tänään yritimme lähteä ulos kun vauvakin oli jo väsynyt. Yritän aina etukäteen sanoa että kohta lähdemme mutta silti esikoinen alkaa inttää ettei lähdetä ulos tai en pue päälle kun lähdön hetki on. Hyvinä päivinä jaksan ehkä selitellä ja auttaa. Mutta liian usein raivostun, vedän pojan kädestä eteiseen ja alan itse marmattaa. Tämä oli vain esimerkki. Tämän tyyppisiä tilanteita on mielestäni tosi paljon. Tavallaan tiedän miten pitäisi toimia mutta en vaan jaksa joka päivä samaa showta.
Kertokaa hyvät ihmiset, miten ihmeessä jaksatte jatkuvaa temppuilua ym. Kasvattamisesta kai tässä on kyse ja tuntuu ettei enää oikein voimat riitä. Puhun välillä tuolle kuin jollekin murrosikäiselle. Pelottaa että suhteemme alkaa mennä väärille urille tai että hänelle koituu tästä pysyvää haittaa.
Tiedän myös että olen aika ankara itselleni koska tavallaan tiedän suunnilleen miten pitäisi olla ja kasvattaa enkä kykene siihen. Tuntuu myös että muut kykenevät, ainakin he huutavat vain oman perheen kesken.
Harmittaa että lapsillani on tälläinen liian ' temperamenttinen' äiti joka tulistuu helposti.
Kommentit (12)
Tuntui kuin olisin omaa kirjoitustani lukenut. Meillä myös 3 v ja 9kk neidit. Erityisesti taaperon kanssa väännetään kättä jatkuvasti, tavallisimmin kaikki kärjistyy juuri tuohon jonnekin lähtemiseen ja syömistilanteisiin. Koetan ja koetan selittää mitä tapahtuu ja ,yös ymmärtää hänen ajatuksen juoksuaan (esim siinä että sillä matkalla omasta huoneesta vessaan voi tulla vastaan tuhat ja yksi ihmetyksen aihetta jotka keskeyttävät matkanteon) mutta silti pinna palaa. Joka päivä päätän että huomenna koetan olla parempi enkä hermostu. Hermostumisella tarkoitan siis sitä että alan huutamaan. Päätettiin sitten tuota edellisen kirjoittajan konstia muutama kuukausi sitten eli 10-5 minuuttia ennen lähtöä sanoin että kohta ollaan lähdössä, nyt pissalle ja pukemaan. Jos ei ala mitään tapahtua niin sitten toinen kehoitus sitten kun ollaan vauvan kanssa jo kohta lähtöä tekemässä (eli muutamaa minuuttia ennen). Paras keino saada liikettä taaperon jalkoihin on sanoa että ollaan jo menossa ja alkaa avaamaan ovea niin hän viimeistään tajuaa että nyt mennään. Lähtö sujuu jo nyt vähän paremmin mutta kyllä valitettavasti tällä äidillä on pinna kuitenkin kireällä. KAikessa huonon oman tunnon tuskissa olen täysin varma että kaikki muut äidit selviävät näiden uhmisten paremmin ja ovat muutoinkin parempia äitejä kuin minä.
Lasten kasvattaminen on totisesti kokopäivätyö jossa ylityöt ovat jokapäiväistä. Koetan kovasti ymmärtää että tuon taaperon päässä ajatuksen juoksevat valtavaa vauhtia. Mutta siinä vaiheessa kun vauvan yhden imetyksen aikana taapero on kantanut sankolla vettä rappuihin, sotannut kasvonsa täyteen tussilla ja käynyt aukaisemassa pakastimen oven, ei ymmärrystä siinä tilanteessa aina riitä. Nuo siis siitä huolimatta että koetan aina järjestää imetyksen ajaksi taaperolle sellaista tekemistä ettei hän pääsisi tekemään kyseisiä tuhojaan.
Voimia ja jaksamista sinulle.
Ilmoitan vaan tähän, että päreet palaa myös minulla tosi helposti. Minäkin illalla päätän, että huomenna sitten koitan olla iisisti ja huutamatta mutta eipä se onnistu, kun 3,5-vuotias saa jonkun pääkkökohtauksen ja ei millään tottele. Olen kyllä huomannut, että muutkin äidit ja isät huutavat, joten onneksi en ole ainoa. Ei kai sitä kukaan jaksa ainaista kiukuttelua kuunnella. Mä annoin tukkapöllyäkin mutta huomasin, että se ei ainakaan auta. No ei tää huutaminenkaan auta mutta siihen se aina menee. Minä oon itse saanu tukkapöllyä ja selkäsaunaa pienenä ja minusta tuli kyllä ihan normaali. (Ainakin omasta mielestä.) Täytyy vaan toivoa, että toi uhmaikä menee ohi nopeesti ja tilanne rauhoittuu. Nyt tätä on kestäny vähän yli puoli vuotta.
tosi temperamemttinen ja on ruvennut jo hävettää asua täällä kun naapurit näin kesäaikaan kuulee niin paljon kun tämä mamma ärisee. Omasta syyllisyydentunteesta pääsen eroon sillä, että hellin isompia lapsia (3- ja 4-v) aina kun vauvanhoidolta ehdin (tässä tapauksessa usein, vauva on tosi helppo tapaus). Ovelasti kuitenkin ajattelen että vauvan tarpeet ensin, eli kun vauva saa tarpeeksi syliä ja maitoa, nukkuu hän levollisesti, ja pyrin välttämään karjumista sillon kun vauva on sylissä... Unohdan usein siivoilut (paitsi välttämättömimmät pyykinpesut ja ruoanlaitot) ja pelaan kolmevuotiaani kanssa jalkapalloa ja tytön kanssa leikin paperinukeilla. Pelastuksia on myös lasten kaverit, joita haen usein meille leikkimään, pyrin että pari kertaa viikossa lapsilla on muitakin kavereita kun toisensa. Energiaa tämä kovasti vaatii, mutta mun kohdalla on totta se, että kun lapset pysyy tyytyväisinä ,pysyn itsekin (toki lapset saa välillä kiukutellakin, se on ihan tervettä ;) ). Jaksamista teille!
pinna menee, joka päivä! omasta mielestäni suurin syy on unien vähyys, olen aina väsynyt. olen aamu-uninen ja aina pitää herätä aikaisin kuuntelemaan lasten kitinää. silloin menee hermot jo heti ylös noustessa. ja huono omatunto... meillä 3-v ja 10kk lapset. ja minua myös hävettää, kuinkahan paljon naapurit kuulevat raivoamisiani kun naapurit asuvat lähellä. niitä hermonmenetystilanteita vain tulee liika usein, olen liika piipussa. välillä yritin lastenhoitoapuakin etsiä, mutten löytänyt mieluista hoitajaa. nyt vain odottelen, että lapset kasvaisivat ja elämä helpottuisi... ei ole aina helppoa.
Mutta ei sentään koko aika ole voimat lopussakaan...
Meillä tilanteet menee niin päin, että vajaa 3-vuotias tyttömme olisi KOKO AIKA PIHALLA! Sekin rasittaa, kun toinen on koko aika menossa ulos, eikä millään tulisi sisään. Aina vaan ulkona olisi. Kerrostalossa asuvana tämä on aika hankalaa. Tuota käytöstä alkoi ilmetä vahvimmin toukokuusta asti, kun olimme maalla, jossa saa olla ulkona koko aika, ja nyt kesällä ollaan monesti oltu muutenkin, ei osaa enää sisällä ollakaan. Kengät jalassa sitten hypellään sisällä koko aika... mutta sitten takas sisään tulot on yhtä myrkkyä...
Tappeluita vauvan kanssa, ja yhtä alituista kieltämistä. Ei tähän auta, kun aika, ja oma pinna, tiukka kuri. Kolmannesta käskystä on toteltava, ja jäähylle herkästi. Sylittelyä myös, ja huomiota paljon, vastuuta ja paljon tekemistä... niin on aika enkeli sitten. Ja lyöminen on kielletty kokonaan, toinen lapsista lähes aina mukana menin minne tahansa, ettei käy vahinkoja. Ja isompi tekee samat temput mitä vauva, ja toisaalta vauva matkii isompaa... Ruokailut ja nukahtamiset on pahinta ja ne kotiintulot, lähtemiset vain, jos molemmat lapsista ei pääse mukaan... kaikki pitäisi saada tehdä yhdessä, molemmat ja saada samat asiat ja tavarat ja ruoat jaettua..
aina vaan tuntuu että itse on kaikista kamalin. Tuntuu että pinnani palaa välillä niin pienestä. Ulkona viihdymme paljon mutta sielläkin on hermo kireällä kun esikoinen kiistelee kavereiden kanssa, kun ei koko ajan jaksaisi jankata ' älä törmäile' , ' älä lainaa jos et saa lupaa' jne. jne. Siis tosiaan kyse olisi kai ihan perus kasvattamisesta jota ei vaan joka päivä jaksaisi.
Kun samat asiat ja kiellot toistuu päivästä toiseen, alkaa tympiä. Ja hyvin kuvasi teistä joku (väsymyksen kourissa en muista nimimerkkiä) että alati väsyneenä ei jaksaisi ja että aamu kun alkaa kitinällä niin hermo menee. Itse olen todella huono aamu ihminen ja kun se kolme vuotiaan tahto alkaa kuudelta aamulla niin tekis mieli lyödä hanskat tiskiin.
Itsestä tuntuu että on NORMAALIA hermostua jos lapsi esim. jatkuvasti kiusaa sisarustaan tai vaikka paiskoo ovia mutta kun itsellä piuha katkeaa kun vekara meuhkaa ympäriinsä (=leikkii kai), vetkuttelee syömisessä, haluaa koko ajan leikkiseuraa jne. Hitsin vaikea kuvailla mitä tarkoitan. Välillä vaan tuntuu että täällä on ihan normaali uhmaikäinen (ja välillä että sillä ei ole kaikki kohdallaan) jota ei vaan jaksaisi.
Vauva on vielä ihanan helppo. Lopullisesti varmaan pimahdan kun sekin alkaa tehdä ' tepposia' ; )
Temperamenttinen äiti ja samanlainen poika meillä..kummallakin paljon omaa tahtoa ja kummatkin huutaa! poika siis 1v5kk. En huuda kokoajan enkä läheskään joka kerta, mutta ei tässä kukaan ole täydellinen hermojensa kanssa. Osansa huudosta saa lapsen isäkin :) Rakkautta annetaan paljon ja sitä tulee lapselta vanhemmille ja kummaltakin vanhemmalta lapselle roppakaupalla, joten ei hätää. Kesällä on ikkunat auki meilläkin ja naapurit kuuntelee varmaan korvat punaisena, mutta mitä sitten?
uskon että jokainen vanhempi yrittää parhaansa ja annetaan itsellemme anteeksi se ettei olla täydellisiä :)
Kunhan lapsi saa myös vastapainoksi paljon haleja,pusuja,syliä ja turvaa niin ei komentamisesta haittaa ole.
kun on NIIIIN tuttua.
Meillä poika 3v 4kk ja pikkuveli 10kk. Isomman kanssa on kyllä melkoista pinnan jatkuvaa palamista tämä elämä. Rajoja haetaan koko ajan ja pääsääntöisesti ei kyllä totella ollenkaan :-(
Minä olen usein päättänyt, että nyt loppui huuto ja raivoaminen, kun tiedän kyllä mitä kasvatusoppaissa sanotaan ;-) Pojalla on kuitenkin todella luja tahto ja uhma nyt pahimmillaan. Lopputulos on yleensä se, että raivostun. Meillä jäähy ei toimi, mutta " jättäminen" kylläkin. Lahjonta toimii joskus, kiristys ei enää toimi. Aktiviteettia pitäisi olla koko ajan ja pitää vahtia silmä kovana, että ei esim. tönäise seisomaan opettelevaa pikkuveljeä alas sohvan reunalta.
Välillä pojat kyllä leikkivät tosi ihanasti yhdessä ja kikattavat keskenään. Isompi on vaan alkanut matkia pienempää esim. siinä, että haluaisi syödä soseita !!! Muutenkin isomman kohdalla syöminen nyt iso ongelma ja yhtä taistelua. Kunnon kotiruoka, joka maistui ennen, ei maistu nyt ollenkaan ja välillä on päiviä, että poika syö todella huolestuttavan vähän. Onko muilla näitä ongelmia?
Lasten osalta kyllä aika helpottaa eli kunhan kasvavat niin kyllä se siitä helpottuu... joskus..
Minä olen opetellut pyytämään anteeksi esikoiselta kun räjähdän, muuten jää itselle niin paha olo ja lapsestakin näkee että jää vaivaamaan kun äippä on rähjännyt. Onneksi olen vain harvoin ottanut kiinni siis raahatakseni tai pakottaakseni esikoista johonkin ja sitä vastaan kyllä ihan tietoisesti teen töitä, etten retuuta tai temmo tai pakota fyysisesti. (siis en todellakaan lyö tai läpsi tms. )
Mies aina välillä herättää minut tehokkaasti sanomalla jos puhun tylysti tai käskevästi vaikkei olisi tarvettakaan! Lisäksi tässä kesälomareissujen aikana olen kuullut kyllä muidenkin äitien puhuvan varsin rasittavasti lapsilleen, mikä toisaalta lohduttaa, toisaalta aina havahduttaa kuinka hirveältä sellainen perusnalkutus kuulostaakaan...
Väsymys on kaikkein pahinta minulle. Silloin kyllä pinna palaa sadasosassa mutta onneksi nuo 2- ja 4-vuotiaat ovat jo hiukan kehittäneet sietokykyä. Tuttavapiiristä löytyy kaksi äitiä joilla samanikäiset lapset ja kyllä olemme tätä asiaa pohtineet paljon. Jossain vaiheessa meistä jokainen on kokenut jonkin " valaistumisen" ja tullut siihen tulokseen, ettei se (alituinen) rähjääminen oikeastaan johda mihinkään...
Ihailen viilipyttyäitejä, joilla on tilanne hallinnassa koko ajan. En vielä itse ole ihan saavuttanut sellaista suvereenia itsehillintää ja -hallintaa, mutta pyrin siihen!!!
Minusta se on jo hyvä askel, että tunnustat ja mietit asiaa. Et ole ainoa, et ensimmäinen etkä viimeinen joka taistelee saman asian kanssa.
Tsempataan ...
palkitse lapsi aina hyvin menneen päivän jälkeen yhdellä tarralla, minkä saa itse valita, esim 10 tarran jälkeen teette jotakin kivaa. Toimii hyvin.
- meillä 4-vuotias menee mielellään ja hyvin helposti päiväunille, kun saa kuunneella satu-cd:tä tai omaa musiikkiaan kuulokkeilla sängyssä. Ei tarvi kuunnella kuin n. 5-6 biisiä, niin johan on sikesääs unessa.
Vauvan takia en kerkiä lukemaan lapselle satuja niin paljon kuin haluisin, mutta tykkää noista satu-cd:stä. Pysyy hyvin sängyssä eikä ravaa.
Eikä mullakaan ole mitään muuta ratkaisua kuin AIKA ja OMA AIKA. Meillä vauveli ja kaksoset 4v9kk. Kunhan tämä vauva tästä kasvaisi, niin ehkä helpottaa. Nyt vauvallakaan ei ole kunnon rytmiä, hän nukkuu päivisin vain pätkäunia joten oma jaksaminen on todella kortilla. Tilannetta hankaloittaa se, että toinen kaksosista on todellinen " päällepäsmäri luonne" ja toinen on erityislapsi, jonka kanssa pitäisi päivittäin myös jaksaa puuhata yhtä sun toista kehittävää. Mutta kun mulla ei vain ole aikaa eikä energiaa mihinkään ylimääräiseen! Lisäksi kaksoset nahistelevat ja riitelevät paljon päivittäin ja se kiristää hermojani lisää.
Ehkä joka päivä ei nyt tule huudettua, mutta kylläkin tiuskittua. Silloin jaksan selkeästi paremmin kun miehellä on aikaa osallistua tähän arkeen paremmin. Jos on takana hyvä ja rentouttava viikonloppu niin minäkin jaksan paremmin, mutta nyt miehelläkin on ollut viikonloppuisin paljon muuta niin sen sitten heti huomaan omassa käytöksessäni. En vain jaksa yhtä hyvin!
Toisaalta luulen, että olen liian perfektionisti-luonnekin. Vaadin itseltäni niin paljon: pitäisi laittaa joka päivä ravitsevaa ja hyvää ruokaa, huusholliakin pitäisi välillä siivota, lasten kanssa haluaisin ehtiä tehdä jotain kehittävää (erityisesti tämän toisen kaksosen kanssa jolla mahd. dysfasia) jne jne. Ehkä vaadin itseltäni liian paljon.
Paljon tsemppiä samassa tilanteessa oleville. Ratkaisua en tosiaankaan tiedä.
ja jossain vaiheessa sitten tajusimme että ei siitä marmattmisesta mitään apua ole. eikä ole hyötyä selittää kymmentä kertaa että lähdetään ulos.
elämä on helpottunut huomattavasti sen jälkeen kun otettiin tiukka linja. 10min ennen lähtöä huudellaan että kohta mennään- leikit loppuun ja pissille. ja sitten kun mennään niin ei enää houkutella kymmeniä kertoja ja selitetä miksi mennään. Jos lapsi alkaa kiukutella ja väittää vastaan niin tulee jäähy tai saat jäädä pukemaan yksin.
PIenempänä toimi jäähy, mutta nyt kun isompi on 4v ja osaa pukea itse niin parhaiten pelaa se (ainakin näin kesäisin) että muu porukka menee vaan tyynesti ulos, jos siitä on jo varoitettu. ja 4v :lle tulee kummasti kiire päästä samalla oven aukaisulla.
No, nämä toimi meillä. saas nähdä mitä se sitten on taas talvella ja kun on kolmas lapsi mukana. mutta tuttua se on muillekin että samoja asioita jankkaa miljoona kertaa. ja jossain vaiheessa sitä huomee että lapsi on ihan yhtä kyllästynyt ja kuuro niihin saman jankkauksiin uin itsekin. koita siis vaihtaa taktiikkaa.