Mitä kotiruokia samoja ruokia aloittelevalle taaperolle
Olen muutaman päivän pähkäillyt taaperomme ruoka-asiaa. Tyttelimme on syönyt hyvällä ruokahalulla useampia tiettyjä kaupan valmispurkkiruokia. Mielestäni vihdoin olisi aika siirtyä samaan ruokaan meidän vanhempien kanssa, sillä kaikki mitä muut syövät on alkanyt kiinnostaa.
Kertokaapa kokeneemmat, mitä ruokia tekisin!! Uskon, että peruna- ja kasvispohjaiset liharuoat uppoaisivat makaronia ja pastaa paremmin. Toivon vinkkejä lähinnä maustamispuolesta - ei suolaa, mutta vähäsuolaista liemikuutiota, mitä mausteita...
Terkuin mininalle
Kommentit (4)
Mausteena olen käyttänyt jo pitkään ihan vain suolaa, pippuria ja parikajauhetta. Valkosipulijauhetta, oreganoa ym sitten lasagneen, pizzaan jne. Eli lihaliemikuutiot on jätetty lasten myötä pois, ne kun sisältävät niin hirveät määrät kaikkea lisäaineita, että mielummin maustan ruoat ihan oikealla suolalla ja pippurilla. Silti meillä suolan saanti jää vähäiseksi, kun en käytä suolaa sisältäviä mausteita tai mausteseoksia, eikä eineksiäkään käytetä. Leipäkin tehdään itse. Eli hyvillä mielin käytän oikeaa suolaa sen vähän mitä ruokaan tulee.
Jauhelihakastike ja perunat tai spagetti oli myös taaperoilla suosikkeja. Ja lihapullat. Ja jauheliha- tai kinkkukiusaus. Eli ihan perusruoat. Ja nakit on mieleisiä myös. Ostan nitriitittömiä nakkeja, joten ei tarvitse niistäkään niin huolehtia, että antaako enemmän kuin yhden viikossa.
Hinpu
... kirja Herkullista kotiruokaa lapselle (aila Paganus oli toinen kirjoittajista). Siellä on tosi monta hyvää ohjetta koko perheen ruokiin.
Suolaa tosiaan kannattaa välttää, mutta sen sijaan voi käyttää esim. vähän sitruunamehua ajaa lähes saman asian. Myös yrtit ovat erittäin hyviä ja monipuolisia mausteita. Niillä saa vaihtelua aikaan.
Toki liemikuutioitakin voi käyttää silloin tällöin, mutta en itse käyttäisi niitä missään tapauksessa päivittäin. Niissä on tosi paljon lisäaineita.
Kaupasta saa valmiina esim. Via lihalientä tai kanalientä. Niillä saa tosi hyvän maun ruokiin ilman ylimääräisiä lisäaineita. Suosittelen kokeilemaan!
Meillä tehty muuten ihan samoja ruokia kuin ennen lasta. Mausteilla aloitettiin varovasti vähitellen lisäten. Nykyään menee varsin tulisetkin ruoat. Ollaanpa itsekin opittu syömään vähäsuolaista ja -rasvaista ruokaa.
Jauheliha / lihakeitto. Mausteeksi vähärasvainen ja -suolainen liemikuutio ja kokonaisia pippureita ja valkosipulia. Pippurit vaan noukitaan pois taaperon lautaselta ja muu jengi voi lisätä halutessaan suolaa.
Jauhelihakastike. Mausteeksi taas tuo liemikuutio ja pikku roiskaus ketsuppia ja ehkä basilikaa tms.
Uunilihaa jossa siis silputtuna naudanlihaa, porkkanoita ja sipuleita. Mausteena edelleen liemikuutio, ketsuppi ja pippurit.
Uunilohi on herkkua. Päälle kalamaustetta, tilliä ja vähän sinappista kermaa.
Oikeastaan nykyään (2 vuotta) syö ihan mitä vaan mutta noilla aloiteltiin ja hyvin upposi.