HUHTISTEN ' 05 ystävänpäiväviikko
Kommentit (23)
Jospa tässä pikaisesti kirjoittelisi, kun on yllättäen omaa aikaa :-0 ( tai siis lähinnä luulin, että kaikki EI MENISI näin kivuttomasti ja kaikki nukahtaisi kiltisti päiväunilleen).
Jeps eli uusi hoitopoika aloitti tänään ja hyvin on toistaiseksi mennyt (koputtaa puuta). Yhtään itkua ei ole päässyt ainoastaan yksi isin kysely ja pieni vinkaisu, kun herralle selvisi, että täällä levätään/nukutaan päivä-unet, mutta ei mitään sen kummempaa. Ulkoilemaan pääsimme hyvin. Menimme " junana" , eli hoitopoika toisessa ja Elmo toisessa kädessä ja minä sivuttain ( meillä on kierreportaat ja halusin kummankin menevän leveää puolta). Elmolla on huimasti motoriikka parantunut ja rappuset ovat alkaneet sujumaan varsin kivuttomasti.....mitä nyt välillä kuikuillaan alas ja ihmetellään muuten vaan asioita ;-) Äiti onkin joutunut pienelle " mikäskiiretässäon" -kuurille :-)
Tutin syönti on vähentynyt huomattavasti, mitä varmaan edesauttaa se, että " äiti ei ymmärrä" kun puhuu tutti suussa ja Elmolla on tosiaan nyt puhe kehittymässä kovaa vauhtia. 2-3 sanaisia lauseita yritetään jo päivittäin.
Elmo ei myöskään huolestani riippumatta ole puraissut uutta poikaa, mikä on hyvä sekin. Pitäisi näin alussa saada luotua mahdollisimman turvallinen ja mukava alkutaival, niin sitten myöhemmin jo vähän kestääkin mahdollisia kolhuja.
Mutta nyt lähden valmistelemaan välipalaa, kun ei ole aavistustakaan, miten kauan unta riittää kenelläkin ja miten niiltä heräillään ;-)
Sorry, vähän omaa napaa. Yritän ehtiä lukemaan juttunne tarkemmin läpi....jäi viime viikko vähän väliin.
Pitäisi tehdä töitä mutta...
Ompunäiti taisi joskus kyselle opiskeluista ja lapsista. Minulla on ainakin hyvät kokemukset. Itse alotin opiskelut kun esikoinen oli 13 kk vanha ja valmistuin Amandan ollessa 2kk eli oikeastaan koko ajan opiskelin yhden, kahden ja vielä kolmenkin kanssa =) Opiskelut ja lapset on mielestäni huomattamasti helpompi yhdistää kun (tavallinen) työ ja lapset. On paljon enemmän vapautta ja asioita voi aina tarvittaessa lykätä eteen päin.
Errj, rattaista: Amandalla on isoveljeen ikäeroa vajaa 1v8kk. Me hankittiin kaksostenrattaat, mikä olisi ollut tosi kätevä juttu, jos Amanda olisi suostunut olemaan vaunuissa, keskari kyllä suostui! Itse siis alussa kuljin niin ett keskari oli tavallisissa rattaissa ja Amanda liinassa. Yhdessä vaiheessa oli sitten kausi, että A suostui hetken istuskelemaan rattaissa niin sillon käytettiin kaksostenrattaita (keskari tällöin 2,5-vuotias). Nyt kun keskari on 3,5v niin sillon kun Amanda päättää etä hän haluaa mennä rattailla niin keskimmäinen yleensä menee pyörällä tai potkulaudalla mutta välillä tykkää olla myös seisomalaudalla. Eli ääh, tästä sepostuksesta tais kyllä olla enemmän haittaa kun hyötyä...
Lyle, mustakin on ihanaa kun A joskus harvoin nukahtaa syliin! Viikonloppusin tosin me mennään yhdessä pötköttelemään ja sillon A tykkää olla kainalossa (ja minä nukahdan ensiksi).
Kiva, että vaakamomilla on sujunut hoitopäivä hyvin ja pieni hoidettava on ollut tyytyväinen!
Kiitos kaikille osanotoista, mummi oli jo vanha ja ollut pitkään sairaalassa tipassa, joten tiedettiin, että loppu on lähellä. Varsinkin kun tippa otettiin pois keskiviikkona, eikä mummi voinut juoda tai syödä. Kerettiin kaikki käydä hyvästelemässä mummi, eikä mitään jäänyt sanomatta, joten olo on ihan ok, haikea kyllä. Kuulostaako tämä tosi kylmältä?
Lylen perheelle paranemisia, toivottavasti sairastelut loppuisivat teillä. Se tunne, kun pieni nukahtaa syliin on ihana, me harrastamme Antonin kanssa kainaloon nukahtamista ja lähekkäin nukkumista, unituhina on niin suloista =)
Kiva Vaakamom, että hoitopojan hoitoura on alkanut teillä noin hienosti =)
Kaikille, joilla nukahtaminen on vaikeaa, jättisuuret tsempit ja halit, tiedän mitä se on...
Kiva kuulla Katsura, että tyttö nukkuu hyvin nyt
Ompunäidille opiskelusta ja lapsista, lasten kanssa opiskelu on suhteellisen helppoa (helpompaa, kuin työssäkäynti ja opiskelu) kunhan ottaa oikean asenteen (tiedän helpommin sanottu kuin tehty) ja on tarpeeksi armollinen itselleen. Minä olen tehnyt lukusuunnitelmia itselleni (päiväunien aikana luen esim. tunnin ja illalla toisen) ja mahdollisuuksien mukaan pitää kirjastopäiviä.
Kent: Suloinen tuo teidän esikoisen " sydän kuolee" kommentti.
Errj: tsemppiä tutista luopumiseen, yleensä huudot helpottuvat kun aikaa menee muutama päivä (huomaa tuo YLEENSÄ, Antonin syntymän jälkeen olen oppinut olemaan antamatta mitään suuria yleispäteviä neuvoja, kovasti ne väittää, kun tarpeeksi sitkeästi vie sänkyyn, lapsi sinne lopulta jää p*****marjat sanon minä) Vielä tuohon masuun ja ratas asiaan kommenttia, minulla oli isompi maha Antonista kuin esikoisesta, olihan Anton iso, MUTTA synnytys oli 100 kertaa helpompi (eka synntys oli ihan normaali, ei mikään tosi kamala) vaikka pojilla oli yli kilo painoeroa (esikoinen syntyi mitoin 3,100 ja 48 cm ja Anton 4,205 ja 54cm) Meillä oli Antonin alullepanon aika hyvin epämääräinen (Anton oli toivottu, mutta minulla ei ollut menkkoja ollut puoleen vuoteen, joten oli hieman hankala arvioida) oletetun kierron perusteella, la olisi ollut 5.5, ultrassa siirtyi 28.4 ja Antonhan syntyi 5.5., joten se piti paikkansa. Rattaista vielä, jos meille nyt tulisi kolmonen, en ostaisi kaksosten rattaita, vaan koittaisin alkuun pärjätä sisaristuin-rattaat-liina yhdistelmällä ja katsoisin tarvitaanko kaksostenrattaita.
HUHTITAPAAMINEN ON ENSI VIIKOLLA, TARKEMPAA INFOA LUVASSA MYÖHEMMIN
johan tuli höpötettyä, nyt on pakko mennä pukemaan pojat, esikoisen muskari alkaa ja lupasin hakea ystäväni lapsineen mukaan, kun heidän autonsa hajosi.
Hauskaa alkanutta viikkoa
Toivottelevat Mareila ja Anton-ihanainen
Odotelin tuolla tien pielessä lasten kanssa miestäni saapuvaksi (meidän oli määrä tulla sinne että päästään heti matkaan). Kun kello oli yli sovitun ajan, totesin esikoiselle että " missä se ukkeli nyt luuraa" . Amanda ja keskimmäinen leikkivät siinä hiekkiksellä ja odotettiin vielä 5 minuuttia. Sitten A näki että meidän auto tulee niin totes iloisesti " katso, sieltä se ukkeli tulee!" =D Nauratti kauheesti, en edes tiennyt että oli kuullu mun ukkeloinnit... Mutta havaitsin, että aika nopsaan ja helposti nuo taitavat imeä kaiken itseensä.
Lauran nukkumaanmenopompotus kuulosti myös tutulta, erityisesti vetoketjun veteleminen ja petivaatteiden nakkeleminen alas sängystä. Ja kaikki tapahtuu tietysti sellaisen ilkikurisen rätkätyksen säestämänä...
Helka oli tänään hoidossa mennyt ihan kivutta päiväunille ilman tuttia. Mies vei tytön aamulla hoitoon ja kertoi sunnuntain päiväunizembaloista. Hoidossa arcelivat, että tilanne voi olla helpompi siellä, koska Helka nukkuu isojen tyttöjen kanssa eikä kukaan muukaan siellä syö tuttia. Näin oli sitten ilmeisesti ollutkin. Joten jatketaan tutitta. Mies sai Helkan myös ihan normaaliaikataulussa yöunille, joten ihan yllättävänkin helposti tämä tuntuu sujuvan (koputan puuta ja odotan pahinta - ehkä karjunta alkaa yöllä?)
Lyle ja Mareila, kiitos tsempeistä mahan kasvun suhteen, mutta IIK minä en halua mitään nelikiloista vaan sellaisen kompaktin vajaa 3,5-kiloisen kuten Helkakin oli :) Helkan odotusaikana näin paljon painajaisia, joissa me oltiin autossa menossa synnyttämään, muttei koskaan päästy perille vaan lapsi alkoi syntyä autossa ja jäi jumiin minuun, en saanut sitä ulos millään. Pelkään varmaan edelleen sitä samaa, ettei lapsi mahdu tulemaan vaan jää " välille" jumiin, kuten Nalle Puh Kanin koloon syötyään liikaa hunajaa (ja tätä kirjaa ollaan luettu ahkerasti viime päivät). Jos tästä näyttää tulevan paljon isompi kuin Helka oli niin huijui.
Jotain piti kommentoida, en enää muista mitä. Taidan lähtee sänkyyn lukemaan.
Minun mummoni kuoli aika yllättäen, mutta silti se ei tuntunut niin pahalta kuin toisen mummon kuolema aikoinaan melkein 20 vuotta sitten. Mietin minäkin, että olenko jotenkin kylmä ihminen, kun ei itkettänyt niin kauheasti, eikä tuntunut yhtä paljon siltä, että pala elämästä puuttuu kuten toisen mummon kohdalla. Ehkä sitä vaan on sen verran aikuisempi, että ymmärtää että jossain vaiheessa kuolema vaan tulee. Ja jos ihminen on 90-vuotias, niin on aika todennäköistäkin, että kuolema tulee tai jos ihminen on sairastanut pitkään, niin ehkä kuolema voi olla helpotuskin. Enkä minä enää edes toivo, että eläisi ikuisesti, kuten joskus nuorempana toivoin. Totta kai sitä suree, mutta jotenkin pystyy paremmin myös sulattamaan sen, että jonkun aika on täynnä silloin kun se " oikeasti" on eli kun joku on elänyt pitkän elämän vanhaksi asti. En sitten tiedä, miltä omista vanhemmistani tuntui heidän äitiensä kuolema... Sitä asiaa en halua edes ajatella omalle kohdalleni.
Niinhän se on, että kun toinen on elänyt hyvän ja pitkän elämän ja itse kerinnyt aikuistua, ei kuolemakaan tunnu niin pahalta. minunkin mummolla ikää oli 84 vuotta ja hän oli pitkään (=monta vuotta) ollut huonossa kunnossa ja dementoitunut, joten kai sitä oli valmistautunut alitajuisesti tähän.
Vielä tuosta vauvan koosta: Minä EN ikinä halunnut yli nelikiloista (vaan sellaisen sopivan 3-3.5 kg) synnyttää ja oikeasti pelkäsin ihan järjettömästi, että poika olisi iso (kätilöiden arviot olivat 3,2-3,4 kg) Ja kun Antonin mitat kerrottiin, JÄRKYTYIN. Synnytys oli ollut niin helppo ja hyvä kokemus, että en ikinä olisi uskonut, että poika on niin iso. Toisaalta ei ne vauvat kamalasti kysele minkäkokoinen sopii olla ;) Oli sitten pieni tai iso, niin hyvin se menee =)
Nyt lukemaan sänkyyn, Antonin kainaloon =) Hyvää yötä
Mareila+Anton
Enpä oo kerennyt tänne pinoon paljoo kirjuttelemaan taas, ja on lukeminenkin jäänyt vähän vähemmälle..Oon taas vähän liian paljon surffaillut vaan tuolla kuumeiluosastolla:)
Mut;
Mareilalle osanotot täältäkin!
Ja tuosta vauvan koosta..Minuu pelotti Miiaa odottaessa, kun kaikki antoivat painoarvioksi yli 4kg, viimeisin tais olla 4,1kg. Onneks en tiennyt etukäteen että vieläkin isompi oli tulossa, Miiahan painoi sen 4,480 ja pituutta oli 52cm. Eli melkoinen pallero oli silloin ja onhan tuo iso tyttö nytkin:)
Muuten synnytys meni hyvin, mut harmitti jälkeenpäin, kun piti imukuppia käyttää, enkä saanut häntä itse punnerrettua ulos:(
Tulihan se PIhlakin sitten kipeäksi. Esikko sai lääkäriltä hyvät yskänlääkkeet eilen ja haimme sitten " terveen" PIhlan hoidosta. PÄäsimme kotiin ja neiti oksensi valtavat limat matolle. KUumetta oli miltei 39 ja kovasti yskitti ja nenä vuosi. Mutta reipas sairastaja Pihla on ollut ja nukkuikin hyvin (nyt kyllä koputan puuta oikein olan takaa!) Tuo oksu matolla oli muuten yllättävän kiinnostava: PIhla ja esikko seisoivat sitä ihailemassa ja koiramme tunki tuotokseen nenän. Ja kaikilla oli hauskaa.
Epäilen muuten, että PIhlalla on myös silmatulehdus, mutta katsellaan... Kotona olo joka tapauksessa jatkuu, Soitin jo töihin, etten tule huomennakaan.
Pihla tekee minulle nyt ruokaa ja huutelee: syömään! Joten eiku leikkiruokailemaan.
Tenttikirjahan se tuossa odottaa pöydällä, mutta pakko tulla ensin vähän huilaamaan tänne! (vai olisikohan sittenkin viisaampaa nukkua?!?)
Flunssaa tuntuu olevan nyt joka puolella, tsemppiä vaan Lylelle perheineen (ja olikos muitakin sairaina?)! Me ollaan toistaiseksi säilytty Lauran kanssa terveinä, mutta miehelläni on ollut pari päivää jo kevyitä nuha- ja kurkkuoireita.
Errj, mullakin vatsa on mielestäni jo paljon suurempi kuin vastaavaan aikaan Lauraa odottaessani. Kävin sen myooman takia ylimääräisessä ultrassa pari viikkoa sitten, ja siellä lääkäri arvioi vauvan olleen n. 950g eli ihan " normaalilla" käyrällä. Jotenkin en niin pelkääkään vauvan kokoa vaan sitä, miten jaksan ja pystyn hoitamaan Lauraa sinne toukokuuhun saakka! Onneksi selkäkrempat ovat helpottaneet nyt, kun luovuin joskus viikko sitten rattaat+koira-lenkkeilystä. Nyt vaan koira on vietävä lenkille ennen kuin mies lähtee töihin, eli ennen aamuseiskaa..! No, toistaiseksi se on ollut ihan virkistävää, ja meillähän olis se aamuherätys niihin aikoihin joka tapauksessa.
Rattaista vielä - me yritetään pärjätä noilla Lauran rattailla, eli hankitaan niihin kantokassi vauvalle ja seisomalauta Lauralle. Toivon myös tosi paljon, että vauva viihtyisi kantoliinassa, jolloin L voisi istua tarvittaessa rattaissa. Laura saa lisäksi kesäksi pyörän, joten ehkä voidaan liikuskella myös vauva vaunuissa ja Laura pyöräillen... En usko, että lähden yksin kahden lapsen kanssa mihinkään kovin kauas tai kaupungille tms, joten toiveissa olisi, että näillä systeemeillä pärjätään! Kesän tulo tietysti helpottaa liikkumista - talvea vasten tuplia pitäiskin varmaan harkita tarkemmin.
Oli puhetta syliin ja kainaloon nukahtamisesta. Meillä se on ollut tosi harvinaista herkkua, kun tuo tyttö on aina ollut sellainen venkula, eikä ole tykännyt pötkötellä paikallaan yhtään. Mutta eilenillalla nukutus meni suorastaan ihanasti: kirjan lukemisen jälkeen Laura halusi leikkiä suosittua " Jaua pieni vauva, äiti hoitaa" -leikkiään ja makoilla sylissäni kuten vauva. : ) Lauloin muutaman unilaulun, ja tyttö melkein nukahti siihen! Siirsin hänet sitten omaan sänkyynsä, jossa hän kyllä vähän heräsi, mutta pyysi vain nätisti: " äiti sijittää jauaa" . Siispä silitin hänen selkäänsä jonkin aikaa, ja lähdin pois. Kerrankin oli tosi rauhaisa ja ihana tunnelma! (eikä edellisiltainen show toistunut, huoh.)
Ei mutta kyllä mun täytyy nyt lopetella; neiti kun herää tasan tarkkaan tunnin päästä. Terveiset!
t. Ompunäiti 27+5 ja Laura
ja tällä kertaa minä olen se ehkä nuhainen, nenä tukossa ollut pari päivää, muuten ei pahempia oireita, toivottavasti tämä häviää: lylelle vielä lisää jaksuja sairatuvalle.
Ihanalta kuulosti Ompunäidin nukutustuokio, meillä ei MITÄÄN toivoa, mistään noin ihanasta. Eilen Anton KIRKUI tunnin ennen nukahtamista, *huoh* Yö meni ihan ok, parilla heräämisellä, mutta silitys+kainaloon otto auttoi. Kiva, että selkävaivat on vähentyneet, minulla oli Antonia odottaessa selkä usein kipeä.
Oli joku hieno gallupin aihe, jonka unohdin, joten poistun takavasemmalle ihmettelemään =)
Mareila+Anton
Väsynyt tervehdys täältä. Vesirokko rantautui meidän perheeseen. TOIVOTTAVASTI oltaisiin ohitettu hippusen osalta pahin vaihe. Ja Kent, aivan mielettömän hyvä muisti sinulla, meidän hippusen nimi on todellakin Tuomas, mutta olen sen varmaan ihan pari kertaa vain maininnut. Hän on T. Paremmin vielä Iso T. Ainakin -äidin mielestä : ). Vesirokon osalta pelottaa mahdolliset jälkitaudit ja Lauran sairastuminen pelottaa vähäsen. Hän on kuitenkin niiin pieni. Tympii vaan tämä sisällä olo. Viime viikolla oli niin kylmä, nyt vesirokko T:llä ja sitten seuraavaksi on Lauralla. Ulkoillaan seuraavaksi maaliskuussa.
Errj:kö se kyseli sisarusrattaista. Me ei ostettu ennakkoon rattaita ja se oli viisas päätös meidän osalta. T:n " minä itse " kausi esiintyy myös ulkoilussa, eli hän ei suin surminkaan halua istua rattaissa, vaan kävellä itse. Esim. pulkkaankin pitää houkutella, sillä voi laskea, mutta tiellä hän ei suostu sen kyydissä istumaan. Ei sitten hirmuisia lenkkejä tehdä. Seisomalautaa yritän seuraavaksi. Ja kesäksi hankin ehkä ns. matkarattaat sisarusversiona, eivät ole hirmu kallis investointi ja ehkä jotenkin saisin T:n kiristettyä istumaan ainakin silloin tällöin rattaissa.
Rakas lapseni totesi muuten tänään minulle, että " äiti ei heemostu" . Pikkasen koettelee tämä esikoinen hermoja aina välistä. Itse jossain vaiheessa surin, että mitenköhän tämä nuorempi lapsukainen tulee saamaan oman huomionsa, kun esikoinen on niin " tilaa ottava" . En enää sure tätä, koska myös lolalutusemme on vahva oma persoonansa. Ihana huomata hänen omat juttunsa ja sen, että lapsia pystyy rakastamaan yhtä paljon. Esikoinen on varmastikin omalla tavallaan erikoinen, mutta kyllä muut lapsetkin oman paikkansa sydämessä saavat samalla tavalla.
Koosta, siis vauvan; itse pelkäsin sitä myös, koska toista lasta odottaessa vatsa oli paljon isompi. Mutta ymmärtääkseni se on täysin normaalia, varsinkin, jos on lyhyt väli synnytysten välillä. Samoin kakkosesta oli paljon enemmän ennakoivia supistuksia ja ihan kipeitäkin. Kohdunkaulan lyhentyminen ja avautuminenki n ovat ihan normaaleja asioita uudestaan synnyttävälle, eivätkä välttämättä merkitse ennenaikaista synnytystä.
Nyt jos olisi fiksu, niin menisi sänkyyn nukkumaan, ettei huomenna tarvitsisi valittaa väsymystä täällä, mutta kun on niiiin mukava vähän olla ihan rauhassa.
Mukavaa loppuviikko kaikille ja voimia kaikille tasapuolisesti. On tämä äitiys vaan melkoista, kaikin tavoin.
K&T030405&pikku-L
Se on sitten ystävänpäivä, juhlistatteko sitä jotenkin? Meidän perheessä ei ystävänpäivää ole juuri juhlistettu, pojat saivat välipalaksi jätskit =) Ystäviä koitan muistaa muutenkin ympäri vuotta =)
Katsuralle kovasti jaksamista pikkupotilaiden kanssa. Antonhan sairasti vesirokon 5kk iässä, ja se meni helposti ohi.
UlkoiluG: kuinka paljon ulkoilette hippujen kanssa päivässä? Mietin vaan, kun me ei juurikaan olla ulkona (Anton kyllä nukkuu ulkona sen 3h ja kun viedään ja haetaan esikoista/käydään kaupassa, tulee vähän ulkoiltua. Syy meidän hyvin vähäiseen ulkoiluun (tarkoitan puistoilua yms) löytyyy Antonista, joka huutaa jos mennään ulos, eikä viihdy pulkassa, leikkimässä, keinumassa, liukumassa siis yhtään missään, haluaa vain olla sylissä.
Hippustapaaminen on TIISTAINA 20.2 klo 10 alkaen, täällä meillä. Ilmoittautua voi jean1@luukku.com . Sitten saapi lisäinfoa =)
Olikohan jotain muuta kommentoitavaa...hmm...ajatukset häviää päästä...ei kai ollut...
Vielä kerran HYVÄÄ YSTÄVÄN PÄIVÄÄ
toivottelevat Mareila+Muru
Hyvää Ystävänpäivää ihanat virtuaaliystävät! Kiva että olette olemassa!
Kertoilen kuulumisia myöhemmin:)
Miiru ja Oskari
Amanda on flunssassa, mutta nyt jo onneksi siinä keltaista-paksua-räkää -vaiheessa. Siksi onneksi, että noin kolme päivää ennen tätä A on aina tosi kiukkunen ja itkee yöllä jne, nyt rupeaa helpottamaan.
Heh, me ollaan Suomessa tuolloin 20. päivä, mutta ainoa on, että olen ilman hippusta. Tulen käymään keskimmäisen kanssa vanhemmillani ja toivon että päästään pulkkamäkeen! Musta on jotenkin ihanaa päästä kerrankin kaksin keskarin kanssa johonkin, tuntuu, että hän on se, kelle ei koskaan ole kahdenkeskistä aikaa. Luulen, että A pärjää täällä iskän kanssa hyvin, molemmat tytöt tuntuvat olevan isin tyttöjä =) Saa sitten nähdä onko A tosi kiukkunen kun tulen takasin, siinä vaiheessahan se vasta yleensä purkautuu.
Nukutukset meillä sujuu nyt hyvin, mies nukuttaa lapset, kun ite en vaan saa töitä päivällä valmiiks. Amanda taitaa nukahtaa itse asiassa tosi hyvin ja nopeasti. Mies on niin tylsä, että A kömpii sänkyynsä lukemaan ja simahtaa... Keskimmäisen kanssa on enemmänkin ongelmia kun nukkuu nykyään tarhassa päiväunet niin ei illalla meinaa uni millään tulla.
Näihin tunnelmiin siis, heippa.
Pian - toivottavasti - on tämä tauti selätetty. Olen vielä tämän päivän Pihlan kanssa kotona ja huomenna, viikon tauon jälkeen, tämä mamma painelee ilolla töihin! ON ihanaa olla lasten kanssa kotona, kun he ovat terveitä. Sairastelu ja sisätiloissa nyhjääminen sen sijaan on aika tylsistyttävää. Onneksi PIhla on pitänyt huolen siitä, että toimintaa riittää. Pikku riiviö!
Täytyy muuten itsekin kommentoida tuota ratasasiaa. Meillä lapsilla oli 2,5v ikäeroa, eikä poju olisi kyllä suinsurminkaan enää matkustanut rattaissa. Kesällä sisarlaudat ja muut ovat käteviä. Mietin itse, että jos asuisin isossa kaupungissa, olis kaksosrattaat varmaan kuitenkin hankittu, sillä onhan lapsi rattaisiin kytkettynä paremmin liikenteeltä ja muulta turvassa.
Huomenna olis tarkoitus lähteä mieheni (joka on kipeänä parhaillaan) ja hänen siskonsa kanssa ulos syömään. Lapset menee mummolaan. Kun on parin kuukauden ajan syönyt terveelisesti (suomeksi sanottuna laihduttanut pirusti) ja viikon ollut mökkihöperönä sairastuvalla, niin kylläpä ilta hyvän ruuan ja seuran parissa houkuttelee mojovasti!
Nyt rasvatukkamme kanssa touhuamaan. Pihlan pää öljyttiin eilen, koska päänahka oli täynnä karstaa. Nyt on tukka aivan hurjan ällön rasvaisen näköinen.. Mutta se ei menoa haittaa!
Lyle
ja MYÖHÄSTYNYTTÄ HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ tai voinhan mä toivottaa hyvää kaveripäivää, kun sitä voi viettää joka päivä....niinkuin FRANKLIN sanoi kirjassaan ;-)
Jeps enpä paljon ehtinyt eilen koneelle. Uuden hoidokin kanssa menee kivasti (on toki vielä eksyksissä), mutta jotenkin energiaa menee ihan rutosti siihen kun miettii, miten kaikki kannattaa tehdä 3 kanssa etc. Kyllä se tästä taas kuukauden päästä.
Niin ja vaikka se talvi vasta äsken tuli, niin kyllä mä jo odotan kevättä ja sitä, ettei noita mukuloita tarvitse dumpata niin kauheasti.
Ulkoilusta. Me ulkoillaan aamupäivisin 1-2 tuntia ja iltapäivisin 1-2 tuntia. Jompi kumpi ulkoilu tehdään joka tapauksessa, vaikka tulis palavia mummoja taivaalta ;-)
Hemmo on varsin lämminverinen tyyppi ja viihtyy ulkona mainiosti. Tykkää keinua, laskea pulkalla, laskettaa mäkihyppääjää ja kelkkaa, sekä kiivetä kalliolla veljiensä perässä :-0 jesh
No mä oon kyllä itsekkin sellainen ulkoilufriikki, että multa kaatuu seinät päälle, jos joutuu olemaan sisällä koko ajan. Nimimerkillä vieläkin tuoreessa muistissa se meidän lasten vesirokkokierre, kun 3 poikaa sairasti sen peräkanaa ja oltiin melkein 3 viikkoa sisällä jumissa. Ei kiva ei.
Nyt jotain edes muistaissani...
Mareilalle osanottoni. Onhan se aina surullista, mutta niinkuin itsekkin totesit hyvän pitkän elämän jälkeen toinen on helpompi luovuttaa pois. Kaikkihan me täältä mennään joskus...
Kent olipa onni, että touhu-Amandalle ei käynyt kuinkaan karatessaan. Jestas, että nämä kerkeävät :-0
jahas hoitopoika heräsi....got to go
Ihanaa, tänään sain tiedon, että Amanda pääsee alottamaan Emilin kanssa samassa päiväkodissa ja samassa ryhmässä elokuussa! Olen NIIN iloinen, koska noita alle 3-vuotiaiden paikkoja on tosi vähän jaossa eikä alle kolmevuotiaalle ole mitään samanlaista velvotetta täällä antaa paikkaa kun yli 3-vuotiaille.
Ei muuta, täällä on karnevaalit menossa ja sekä esikoisella että keskimmäisellä on tänään juhlat koulussa/tarhassa. Piti herätä aikasin laittamaan naamiaisvaatteita ja kasvomaaleja jne.
Hyvää viikonloppua!
Maanantai alkoi kotosalla. Oma olo alkaa olla paranemaan päin, mutta esikon perjantaina alkanut räkis on yskän osalta sellainen, etten viitsi hoitoon viedä. Käymme tänään lääkärissä, jos saatais resepti hyvälle yskänlääkkeelle. Pihla on hoidossa, koska hän pääsee siella ulkoilemaan sekä konserttiin.. Ja näin esikko saa rauhassa lepäillä. Täytyy myöntää, että asunnossa on ihanan rauhallista, kun Pihla ei ole mekastelemassa. Kaikella rakkaudella PIhlaa kohtaan :=) Hän on vain sellainen touhottaja..
Pihla ehtii ja kerkeää.. Ja Amandan seikkailuista opin olemaan tarkempi. ONneksi AManda kohtasi retkellään niin avuliaat ja järkevät ihmiset!
Minä sain muuten lauantaina kokea harvinaista herkkua, kun PIhla nukahti syliini. PIhla heräsi vähän ajoissa päiväunilta, ja menimme sohvalle istuskelemaan. Neiti nukahti masuni päälle tunniksi. Voi sitä suloista tuhinaa!
Errjille tuosta mahan kasvusta piti lohduttelemani. Meillä on molemmat vauvat kulkeneet masussa omia ylhäisiä käyriään. Molemmat ovat myös ultran mukaan olleet ikäistään isompia, ja laskettua-aikaa on siirrelty. Siirtoihin en usko, koska molemmat syntyivät yli 2vk jälkeen lasketunajan, eli alkuperäinen la piti kutinsa. Ja siitä koosta, no, molemmat olivat ihan " normaalin" kokoisia reilu nelikiloisia.. Ymmärrän silti huolesi, koska itseänikin niin hirvitti ajatus ison vauvan synnyttämisestä odotusaikana.
Sellaisia tänne meitin valtakuntaan kuuluu.. Nukutusrumbaan toivon kaikille helpotusta.
lyle