Saako työtön kotihoidontukea?
Osaisikohan kukaan neuvoa, miten minun kannattaisi toimia äitiys- ja vanhempainrahakauden päätyttyä? Minulla ei ole työtä johon palata, joten olen ajatellut ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ja nostaa työmarkkinatukea. Voinko nostaa samalla myös kotihoidontukea? Ja jos voin, niin saanko kummatkin täysimääräisenä vai vähentääkö kotihoidontuki työmarkkinatukea tai toisinpäin? En kehtaisi tällaista kysyä työkkäristäkään, sillä oikeasti en aio edes etsiä työtä vielä.
Kommentit (8)
Tässä Kelan sivuilta kopioitua:
" Lasten kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa, vaan häntä hoidetaan kotona. Lasta voi hoitaa jompikumpi vanhemmista tai esim. sukulainen tai yksityinen päivähoidon tuottaja. Kotihoidon tukea maksetaan myös perheen muista alle kouluikäisistä lapsista, jotka hoidetaan samalla tavalla. Lasten kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha, joka maksetaan erikseen jokaisesta tukeen oikeuttavasta lapsesta. Hoitolisä sen sijaan maksetaan vain yhdestä lapsesta."
" Työmarkkinatukea maksetaan viideltä päivältä viikossa. Täysi työmarkkinatuki on 23,91 euroa päivässä. Lisäksi voi saada lapsikorotusta alle 18-vuotiaista lapsista. Lapsikorotus on
* yhdestä lapsesta 4,53 euroa päivässä,
* kahdesta lapsesta yhteensä 6,65 euroa päivässä ja
* kolmesta tai sitä useammasta lapsesta yhteensä 8,58 euroa päivässä.
Työmarkkinatuki on tarveharkintainen. Tämä tarkoittaa, että hakijan ja hänen puolisonsa/avopuolisonsa tulot vähentävät työmarkkinatukea. Vain hakijan työtulot vähentävät tuen määrää 180 ensimmäisen työttömyyspäivän aikana, jos hakija saa työmarkkinatukea perus- tai ansiopäivärahan enimmäisajan jatkoksi.
Työmarkkinatuen tarveharkinnassa ei oteta huomioon seuraavia tuloja:
* lapsilisää
* lasten kotihoidon tuen hoitorahaa ja hoitolisää
* asumistukea
* sotilasavustusta
* sotilasvammalain mukaista elinkorkoa ja täydennyskorkoa
* perhe-eläkelain mukaista täydennysmäärää
* toimeentulotukea
* vian, vamman tai haitan perusteella maksettavia erityisten kustannusten korvauksia."
Eli kyllä minä näkisin, että noita kahta tukea voi saada yhtä aikaa, mutta toki asia kannattaa vielä varmistaa Kelalta. Mutta jos ilmoittaudut työttömäksi työnhakijaksi, sinulle voidaan osoittaa työpaikka tai koulutus, josta kieltäytyminen aiheuttaa karenssin. Tämä kannattaa myös huomioida, mikäli haluat hoitaa lastasi kotona.
Tytteli-83:
Se on varma tieto.Tytteli-83
Mutta työttömyyspäivärahasta vähennetään kotihoidontuki 100%.
Näin ainakin itselläni tehdään. Tosin en saa työmarkkinatukea vaan asoiosidonnaistapäivärahaa liitosta.
ja siis kotihoidontukea saa mutta se vähennetään työttömyysrahasta 100% niinkuin ylläolevakin kirjoitti!
Itse koin ainakin helpommaksi hakea rahaa pelkästään liitosta.. Eipä mene sitten sitä lisä-vero-prosenttiakaan (vai mikä lie) kun hakee vaan toista! =)
Saisin myös kotihoidontukea, mutta vähennetään 100%:na liiton työttömyyspäivärahasta, joten ei hyödytä, ainakaan minun tapauksessani, sitä hakea.
eikä siihen vaikuta oletko työssä vai työtön työmarkkinatuella. Hoitolisään vaikuttavat tulot, mutta jos olet työmarkkinatuella saat kotihoidontuen, siis et välttämättä hoitolisää, mutta sen perusosan. Jos saat ansiosidonnaista, vähennetään siitä kotihoidontuki. Eli on syytä pitää erillään työmarkkinatuki ja ansiosidonnainen päiväraha, ovat kaksi eri asiaa.
Minäkin olin edellisen lapsen vanhempainvapaan päättymisen jälkeen työmarkkinatuella ja sain kotihoidontuen perusosaa. Jouduin antamaan selvityksen, kuka hoitaa lasta, jos minulle tarjotaan työtä. Toisin sanoen, lapsen hoito ei saa estää työpaikan vastaanottamista. Hoitajaksi kelpasi mummi. Taktikoimisessa kannattaa olla tarkka, koska joudut todellakin karenssiin, jos et otakaan työtä vastaan. Omalta kohdaltani työttömyys kesti vain muutaman kuukauden sellaisena aikana vuodesta, että varmasti tiesin, ettei töitä ole tarjolla (tai jos olisi ollutkin olisin sen hihkuen ottanut vastaan).
Tämä siis oikeasta elämästä (ei arvailua kelan tai mistään muultakaan sivulta), joten ainakin minun kohdallani se oli varma asia.
Minäkin sekoitin tuon työmarkkinatuen ja ansiosidonnaisen. Liiton rahoilla minäkin siis olisin. Ja silloinko ei siis voi saada kotihoidontukea???? Onko kenelläkään kokemuksia, miten käy, jos puolisoni hakisikin kotihoidon tukea? Mitenkähän silloin kävisi?
ja kysyisin sieltä. Eipähän tarvitsisi miettiä miten asia on, kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista... ;o)
Se on varma tieto.
Tytteli-83