Miten 2,5-vuotiaanne ymmärtävät ettei lyöminen ole leikkiä?
Meillä on rauhallinen ja kohtalaisen kiltti lapsi, joka kuitenkin innostuu välillä lyömään, läpsimään, potkimaan, kävelemään sängyssä tms. uhmaamaan ei-hyväksyttävillä tavoilla, ja kun kiellän, vetää mairean hymyn naamalle ja tekee lisää. Miten saan hänet ymmärtämään, ettei ole kyse leikistä vaan oikeasti vaarallisista asioista? Olen selittänyt asiat ties kuinka monta kertaa, ei saa lyödä jne, lapsi huutaa kovaan ääneen, että " saa" . Olen vienyt arestiin. Olen pitänyt kiinni käsistä tai jaloista tai koko lapsesta. Joskus olen hermostunut itse ja läpsäyttänyt tai tukistanut mistä en todellakaan ole ylpeä.
Lapsi ei tee tätä muuten kuin silloin kun ei saa riittävästi meidän huomiota. En tiedä kuitenkaan, pitääkö meidän olla joka hetki vain häntä varten, olen kyllä sitä mieltä, että hänen olisi jo siedettävä niitäkin hetkiä, kun en juuri nyt voi häneen keskittyä. Olen kehottanut puhumaan ja kertomaan mitä hän haluaa sen sijaan että lyö, joskus tehoaa, joskus ei kuule mitään.
Tietysti se tehoaa aina että käännän ajatukset muualle ja luen hänelle kirjaa tms mutta silti haluan että tuo käytös loppuu. Olisiko teillä vinkkejä?
Kommentit (9)
niin älä palkitse siitä häntä huomiolla. eli ei missään nimessä mitään kivaa tekemistä. meillä on ollut myös tapana se, että jos lapsi läpsii eism minua niin menen pois tekoitkun kanssa ja sanon että äitiin sattuu, ei äiti tykkää kun lyöt ja menen pois.
ja huomiosta jäähyllä on aika sopiva että äiti on lähistöllä mutta ei kiinnitä lapseen hirveemmin huomiota- käy vain kantamassa takaisin jos lähtee liikkeelle. kun lapsi näkee sinut ei tunne itseään hyltyksi, mutta huomaa kuitenkin että läpsimisellä ei saa sitä huomiota.
olen kaikesta samaa mieltä. Kuvaamasi jäähyn kaltainen aresti on ollut meillä käytössä jatkuvasti, tämä tyyppi vain on hyvin sitkeä ja itsepäinen vaikkakin kultainen tapaus.
Huomautan kuitenkin, että kirjoitin etten todellakaan läpsäyttele tavanmukaisesti vaan pari kertaa olen itse hermostunut ja sortunut siihen enkä ole siitä ylpeä - en kaivannut moralisointia, tiedän kyllä mikä on väärin. Halusin vain kirjoittaa tämänkin (olisi pitänyt jättää kirjoittamatta koska se heti ymmärrettiin väärin) koska en usko että olen ainoa joka ei niinä 365 päivänä vuodessa pysty pitämään hermojaan joka ikinen kerta vaan toimii joskus myös vastoin omia periaatteitaan. Onneksi olen osannut myös pyytää anteeksi.
momentti:
siis kiellät lyömisen ja lataset itse perään! ei se mitään opeta. Mutta kun että isompi saa lätästä ja sen että teillä lätästään kun on tarpeeksi ärtynyt.jos läpsit itse hermostuneena voit olla aika varma että lapsesi myös niin tekevät. jos nyt tulevaisuudessa läpsäiset niin suosittelen kyllä sanomaan lapselle että äiti teki väärin ja oli tuhma. ja pyydät anteeksi. parasta tietysti olisi jos pidät omat nyrkkisi kurissa.
ja herättähän se kysymyksen siitäkin että jos tämän ikäisen kanssa joutuu fyysiseksi heittäytymään niin mikä on tilanne ja keinot sitten kun ovat jo isompia?
Eli tärkeintä on ettei lyömistä ja potkimista hyväksytä koskaan. Jos teidän alle 3-vuotiaat pysyy jäähypaikassa, niin se on hyvä rangaistus - meidän vilpertti ei koskaan pysynyt paikoillaan ja koko jäähyily meni leikiksi ja painiksi ja lopulta kiinnipitämiseksi ja itkuraivoksi. Meillä onkin toiminut paremmin tiukka puhuttelu: lapsesta sen verran kiinni että hän pysyy kasvot aikuiseen päin ja TODELLA vakava puhe, siitä miten väärin lyöminen on ja miten toista sattuu ja miten sitä ei koskaan koskaan saa tehdä. Aina puhutellaan kun lapsi tekee väärin, ja puhutellaan uudestaan jos väärin tekeminen jatkuu. Jos aikuisella menee hermo (kuten mulla monta kerta...), niin kiikuta lapsi omaan huoneeseen oven taa ja pidä vaikka väkisin ovea kiinni, kunnes jompikumpi teistä vähän rauhoittuu.
Ehkä kaikkein tärkeintä minusta on se, että aikuinen tosiaan on haudanvakava. Usein sitä tuntuu, ettei se nyt niin vaarallista ole ja ymmärtäähän se, jos uhmiksella hihat palaa ja käsi heilahtaa, mutta tätä ei saa lapselle paljastaa. Lapsi kun tarvitsee ehdottomia sääntöjä, joustavuus opitaan vasta paljon isompana. JA kyllä, tuo on myös ohimenevä vaihe, ihan varmasti, joten älä ole hirveän huolissasi vaikka se ei ihan heti tunnu komentamalla loppuvan. Pidä vain kiinni säännöistä, niin ennen pitkää lapsi ne omaksuu, osin sinun ansiostasi, osin luontaisen kehityksensä myötä.
ei ollut tarkoitettu sulle läksytykseksi vaan ihan pohjustukseksi sille, että miten lapsi kokee ja mitä oppii siitä jos vanhemmat läpsäyttää. ja olen samaa mieltä, että et varmasti ole ainut joka on tukkapöllyä antanut- tukkapöllöt ja läpsyt ovat näilläkin palstoilla ikuinen keskustelun aihe. itsekin olen joutunut miettimään kasvatustapoja ja metodeja perinpohjin syystä sun toisesta.
juu, toi meidän esikoinen jonka kanssa jäähy otettiin ensin käyttöön on myös todella itsepintainen tapaus. koska kyseessä on aspergerpiirteinen lapsi niin se itsepäisyys on perin juurin sitkeää. meillä oli kokeilussa holding- mutta se sai lapsen sekoamaan totaalisesti. jäähyt sitten toimivat. ja meilläkin on ollut sitä että lapsi lyö ihan leikkipeliksi jäähyn, hyppii jäähysohvalla tai tulee heti lällätellen pois tai kun jäähy on loppu niin mätkäisee ensi töikseen. sillä sanoinkin että siinä alussa menee aikaa- varsinkin näiden " vaikeiden" lasten kanssa.
meillä se homma oli ihan kirjaimellisesti sitä, että alussa tuo isompi poika oli jäähyllä koko ajan. ja kun hyppi jäähyltä pois niin saatoin kantaa hänet parikymmentä kertaa takaisin yhden jäähyn takia. siinä itki ja karjui poika ja äitikin oli ihan ihmeissään että voiko tästä tulla ikinä mitään. alkoi siis todella olla keinot loppu. pari ekaa viikkoa oli aikamoista taistelua, mutta sitten pojalla joku osui päässä jengoille ja tajusi että näinhän siinä käy _joka ikinen_ kerta. ei ole yhtään poikkeusta, ei silloinkaan kun äiti olisi epätoivoinen ja väsynyt ja epäuskoinen koko homman toimimisesta.
itse uskon tuohon jäähyn voimaan kunhan se tehdään johdonmukaisesti aina. joillakin muilla saattaa toimia joku muu, mutta olen sitä mieltä että jos se asperger-piirteisellä lapsella (joihin voi olla todella vaikea saada kontaktia ja jotka ovat niin perin uppiniskaisia) toimii niin jotain taikaa siinä on. tuon toisen helpomman tapauksen kanssa onkin sitten ollut aika kevyttä opetella jäähyhommat.
S.O.:
olen kaikesta samaa mieltä. Kuvaamasi jäähyn kaltainen aresti on ollut meillä käytössä jatkuvasti, tämä tyyppi vain on hyvin sitkeä ja itsepäinen vaikkakin kultainen tapaus.Huomautan kuitenkin, että kirjoitin etten todellakaan läpsäyttele tavanmukaisesti vaan pari kertaa olen itse hermostunut ja sortunut siihen enkä ole siitä ylpeä - en kaivannut moralisointia, tiedän kyllä mikä on väärin. Halusin vain kirjoittaa tämänkin (olisi pitänyt jättää kirjoittamatta koska se heti ymmärrettiin väärin) koska en usko että olen ainoa joka ei niinä 365 päivänä vuodessa pysty pitämään hermojaan joka ikinen kerta vaan toimii joskus myös vastoin omia periaatteitaan. Onneksi olen osannut myös pyytää anteeksi.
Meillä jäähylle vienti meni leikiksi ja se oli lapsesta kivaa --> riehui siis lisää, että pääsisi jäähylle.
No, koetin sitten tätä täydellistä huomiotta jättämistä, jos ei toteltu, riideltiin tai muutoin vain terrorisoitiin. Ilmoitin lyhyesti että äiti ei suvaitse moista ja jatkoin touhuja toisen lapsen kanssa. Jos kiukuttelu jatkui niin toistin, että " Äiti leikkii nyt " Pertun" kanssa. Jos haluat mukaan niin lopeta riitely."
Yllättävän vähällä riitelijä luovutti ja uskoi ettei saa huomiota mekkaloimalla.
Vauvan synnyttyä alkoi mustasukkaisuuden puuskassaan potkimaan äitiä varsinkin kun imetin kuopusta. Monta viikkoa kokeilin ihan suoraa, tosi vakavaa kieltoa, mutta ei tehonnut. Olen aika varma että neiti tiesi tekevänsä väärin, silti aina vaan naureskeli mielipuolisen oloisena (tästä tiesinkin että kyseessä ei ole ihan tavallinen leikki). Sitten tajusin että pahin rangaistus tilanteessa jossa lapsi hakee noin epätoivoisesti huomiota on se kun vien hänet yksinkertaisesti tilanteesta pois. Ei välttämättä tarvinnut kiikuttaa kovinkaan kauas, esim. sohvalta alas nosto riitti monesti. Pian loppui potkiminen :)
Käyvätkö sinun lapsesi sinuun kiinni, jos olet huomioimatta heitä? Minun lapseni (molemmat) käyvät suoraan käsiksi minuun, jos yritän olla huomaamatta. Sitten on enää vaikeaa olla huomaamatta, kun 16-18 kiloa muksua roikkuu kimpussa (takapuolessa tai selässä). Muuten kuulostaa ihan toimivalta systeemiltä tuo huomiottajättäminen.
eli istuttaa lapsi pahanteoin jälkeen tylsään paikkaan tuoliin istumaan pariksi minuutiksi. (min/ ikävuosi). Ja täytyy todeta kiittäen vauva-lehden fiksuille vanhemmille, että todella tehokas keino pitää uhmikset kurissa. Meillä istutettiin eka päivänä n. viisi kertaa. Seuraava päivä meni myös tuolilla istuessa, mutta sittemmin istuttamiset ovat pysyneet minimissään ja lyöminen, pureminen ja turha kiukku samoin. Kokeile :)
siis kiellät lyömisen ja lataset itse perään! ei se mitään opeta. Mutta kun että isompi saa lätästä ja sen että teillä lätästään kun on tarpeeksi ärtynyt.
meillä tulee molemmille pojille jäähy. nuorempi täyttää kohta 2v ja kyllä tajuaa jo missä mennään. joka ikinen kerta kun käsi nousee niin poika laitetaan minuutiksi jäähylle istumaan. ei sitä kiinni tartte pitää- jos tulee jäähyltä pois niin nostaa uudestaan jäähylle ja jäähy alkaa alusta. sitten jutellaan ja pyydetään anteeksi.
meillä ainakin toi johdonmukainen meno on johtanut siihen että toi 2v jo silloin harvoin läpsäyttäessään isoveljeään (onka kanssa tappelevat leluista yleensä) sanookin itselleen että " ei saa lyödä, veljeen sattuu" ja sitten halaa ja pyytää anteeksi.
isommalle (kohta 4v) toimi myös tuo jäähypenkki. Ja molemmat tietävät että lyöminen ei ole sallitua milloinkaan. karjua saa vaikka naama punasena- kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta lyöminen on ehdttomasti kiellettyä.
jos jäähypenkkiä käytätte, niin suosittelen että johdonmukaisesti joka ikisestä läpsäisystä tulee se jäähy. aluksi voi olla elämä yhtä jäähyllä istumista, mutta aika nopeasti lapset tajuavat että lyöminen on kiellettyä aina ja kaikissa tilanteissa eikä jäähyllekään enää lyömisen takia tartte laittaa kuin hyvin harvoin. sillä tavalla lapset oppivat myös itse kontrlloimaan käytöstään ja ne rajat joita noudatetaan.
jos läpsit itse hermostuneena voit olla aika varma että lapsesi myös niin tekevät. jos nyt tulevaisuudessa läpsäiset niin suosittelen kyllä sanomaan lapselle että äiti teki väärin ja oli tuhma. ja pyydät anteeksi. parasta tietysti olisi jos pidät omat nyrkkisi kurissa.
ja herättähän se kysymyksen siitäkin että jos tämän ikäisen kanssa joutuu fyysiseksi heittäytymään niin mikä on tilanne ja keinot sitten kun ovat jo isompia?
onnea ja kärsivällisyyttä jäähypenkkiharjoituksiin.