Muita herkästi reagoivia lapsia?
Moi!
Minua jaksaa aina hämmästyttää lapset, jotka nukkuvat kauppareissuilla tms. ja jaksavat istua rattaissa pitkiäkin aikoja. Senpä vuoksi haluaisin kuulla muista päinvastaisista tapauksista! :)
Yritin itsekin aluksi totuttaa nyt 1,5-vuotiasta tytärtämme nukkumaan myös liikkuvissa vaunuissa ja kaupoissa, mutta väsyin nopeasti. Tyttäremme nimittäin heräsi, kun ohi ajoi auto/ ohitsemme kulki puhuvia ihmisiä/ liikennevalot piipittivät/ menimme ulkoa kauppaan jne. Hän ei koskaan nukkunut liikkuvissa vaunuissa 45 minuuttia kauempaa, paikallaan parvekkeella olevissa vaunuissa sitten enimmillään 2 tuntia. Yritystä ei puuttunut, mutta hän ei vain tottunut. Hän ei myöskään ole nukkunut hyvin autossa enkä nykyään voisi kuvitellakaan hänen nukahtavan rattaisiin ulkona tai kauppareissulla. Kaikki kauppareissut, matkat, vierailut ym. on aina pitänyt ajoittaa unien väliin.
Pienestä pitäen tyttäremme on arastellut vieraita paikkoja ja ensimmäisellä mummolareissulla 3 viikon ikäisenä hän itki ja sätki ja rauhoittui vain yhdessä huoneessa äitin vieressä. Toipumiseen tuosta viikonloppureissusta meni noin viikko (oli poikkeuksellisen itkuinen ja vääntelehti pelästyneen oloisena vielä kotiin palattuamme). Nyt jouluna, hänen ollessa siis 1,5 vuotta, meni hän tolaltaan, kun vierailimme vähemmän nähdyn mummomme luona ja heti ovesta sisään päästyämme halusi ulos. Rauhoittumiseen meni noin 5 min.
Kotioloissa, kun elämän pyörii tuttua rataa, on tyttäremme reipas, iloinen, hassutteleva ja hyväntuulinen pikku-enkeli, mutta uudet paikat ja ihmiset saavat hänet vakavaksi. Itse olen todennut kaikille parhaaksi järjestää elämän rauhalliseksi ja välttää liikoja reissailuja (tosin asumme eri paikkakunnalla kuin sukulaisemme, joten olemme olleet poissa kotoa tyttäremme aikana noin 20-30 yötä, joten harjoittelua on ollut) ja haluan huolehtia tyttäremme ruoka- ja uniajoista tarkasti (jotta itsekin saisin nukuttua). Ja sitten isäni pitää minua liian hysteerisenä ja tarkkana lapsenkasvattajana... :)
Löytyykö muita ympäristöön tms. herkästi reagoivia lapsia?
hysteerinen Akileia :)
Kommentit (4)
sen kuumissaan nukkumisen lisäksi heräsi kanssa vaunuissa pieniinkin ääniin, ei tarvinnut kuin naapurissa ulko-ovi mennä kiinni tai koira haukahtaa kauempana niin jo oli hereillä. Mutta se ääniin reagoiminen lie kyllä varmaan tottumisjuttu. Odotusaikanakaan ei tottunut ääniin sen kummemmin kun olin paljon yksin kotona silloinkin enkä ole stereoiden huudattaja.
Nyt on hyvä verrata, kun kuopus on 2 kk. Odotusaikana jo tottui meteliin (jota poika kyllä kotona pitää yksistään :) joten ei ihan vastasyntyneenäkään juuri minkäänlaista meteliä säikkynyt, nukkuu melki missä metelissä vain! Mutta on kyllä luonteeltaankin topakamman oloinen, joten se kyllä osasyy..silti luulisin, että suurin syy oli se " ääniin tottumattomuus" ja kun vielä ujo luonteeltaan, niin..
Poika on nyt 2v10kk ja on reipastunut tässä viimeisen vuoden aikana ihan hirmuisesti. Lapsen ehdoilla ollaan hyvin pitkälti menty ja sen takia ollaan vältelty kerhoja ynnä muita sellaisia paikkoja missä lapsi on ollut lähinnä kauhuissaan. Kyläilytkin olivat ennen lähinnä kauhukokemuksia, kun toinen pelkäsi ja arasteli niin paljon. Nykyään katselee hetken aikaa ja sitten menee touhuamaan eikä enää arastele lähellekään niin paljon kuin pienempänä. Itse ainakin tunnen tehneeni oikein, kun olen lapsen ehdoilla mennyt, enkä ole väkisin yrittänyt häntä viedä paikkoihin joissa hän ei ole viihtynyt (esim. kerhot), koska tilanne on nykyään niin paljon parempi.
Akileia: Anna muiden vaan pitää sua hysteerisenä ja vaikka minä! Niin on kuule muakin pidetty ja sanottu että lapsesta tulee epäsosiaalinen ja vaikka mitä! Pah! ;) Luota vain omiin vaistoihisi ja kuuntele lastasi. Sinähän hänet parhaiten tunnet ja varmasti teet asiat hänen parhaaksesi. Jatka samalla linjalla, eläkää rauhaisaa elämää ja vältelkää niitä liikoja reissailuja (en tarkoita että sulkeudutte 4 seinän sisälle.. ;). Kun ei lapselle liikaa paineita kasaa moisesta niin kyllä ne siitä sitten reipastuvat ja arkuus alkaa pikku hiljaa karisemaan. Uskon niin :)
..ja se on varmasti aika lailla lapsesta riippuvainen juttu. Meillä poika tykkäsi olla silti isossa joukossa, KUNHAN sai sielä itsekseen touhuta ja katsella muiden leikkimistä turvallisesti sivummalta ja äidin ollessa lähettyvillä. Ei koskaan tullut sellaista tunnetta, etteikö olisi mielellään mennyt kerhoihin tai hoitopaikkaan (9 kk aikana itki vain yhtenä aamuna, ettei halua hoitoon ja silloinkin oli korvatulehdus, josta en tiennyt). S
Se arkuus tuli vasta jos joku yritti tehdä lähempää kontaktia tai sitten ihan pienenä silloin, jos oli liikaa meteliä (tai sanotaaanko niin, että vähäkin meteliä ;), ja se taas oli nyt jälkikäteen ajateltuna ihan opittu juttu - pelkäsi ääniä, kun kotona oli aina niin rauhallista.
Olin myös luonteeltani vähän liiankin varoittelevainen pojan ollessa pienempi- " vaaroja siellä, vaaroja täällä" . Sitten pph joskus sanoikin, että anna pojan kokeilla vaan, saa onnistumisen iloa kun on rohjennut tehdä jotain uutta mitä haluaisi kokeilla esim. ulkona touhatessa (toki järkevästi ohjaten, eli ei nyt mitä sattuu annettu tehdä tai sitten vieressä avustaen) ja tulee reippaammaksi.. sekin vinkki oli kyllä hyvä hoksata ;)! En huomannut itse, että pidin poikaa liikaa ohjaksissa varoitellen vähän kaikesta.
Mutta eipä silti, oman lapsensa varmasti tuntee parhaiten :), tuli vain nämä vielä mieleen.
oli myös paljon arempi. Koskaan ei nukkunut automatkoilla vaikka esim. 400 km reissu tehtiin (!) ja kun harvoin käytiin esim.mummulassakin niin vierasti ihan kauheasti ja itkeskeli herkästi. Vaunuissa nukkuin max 45 min, mutta siihen oli kyllä syynä liika vaatetus..(jälkiviisaana olen todennut.. ;). Mll:n kahviloissa ja muskarissa arasteli toisia tosi paljon, vielä keväälläkin muskarissa koko kauden käytyämme saattoi alkaa itkeä yhtäkkiä jos joku alkoi pelottaa. Tykkäsi leikkiä mieluiten itsekseen ja seurata muiden touhuja kauempaa.
Perhepäivähoitoon kesti tottua 2 kk, saattoi jopa koko päivän itkeä tuhertaa leikkipupunsa kanssa pph:n helmoissa. Esimerkkejä olisi vaikka miten! Ja kotona oli kanssa iloinen ja vilkas touhottaja ja kova puhumaan, vieraassa paikassa ei välttämättä sanonut sanaakaan.
Poikamme on luonteeltaan ujo ja ehkä tavallista arempi. Olin kakasin hänen kanssaan kotona kun iskä reissuhommissa, joten yksistäni en kovin meteliä pitänyt ja poika varmaan tottui hiljaisempaan ympäristöön. Asuimme tosi kaukana sukulaisistakin, joten kavereilla vaan käytiin ja niissäkin paikoissa paljolti poika leikki itsekseen.
Halusin rohkaista poikaa ja siksi kävin hänen kanssaan paljon ihmisten ilmoilla, vaikka arastelikin. Lastenoitajina pyrimme käyttämään aina samoja ihmisiä. Joskus 2 vuoden jälkeen alkoi olla vähän rohkeampi ja nykyään muuten nukkuu autoreissutkin! Tilttaa sielä tosi herkästi ;). Nyt jo tohtii jollekin lapselle kerhoissa sanoakin jotain, vaikka vieläkin leikkii mieluummin rauhallisten tyttöjen kanssa kuin poikien tai sitten tykkää olla joukossa, mutta touhata omiaan. Meillä kävi nyt pari vilkasta lasta kylässä eilenkin, ja poika halusi heti kättelyssä vain syliini, jonkun ajan päästä tohti mennä niiden seuraan leikkimään. ja vieraiden tullessa ujostelee aina, vaikka olisi kuinka tuttuja (asumme eri paikkakunnalla ja mummuja yms.tulee nähtyä jo useammin kuin vauva-aikanaan), niin tuijottelee pitkän aikaa seiniin/kattoon kun hänelle puhutaan ja vasta pitkän ajan päästä on oma touhuava itsensä
.
Mutta tosi paljon on iän myötä tullut reipastumista ja aina rohkaisen poikaa tekemään kaikkea ja menemään mukaan, kun ollaan jumpassa yms. Mutta kyllähän sieltä se ujouskin aika ajoin tulee esiin, mutta mitäpä tuosta, luonteenpiirre se vain on :))
Toivottavasti sait jotain tästä itsellesi :)