Onko muita, joiden tekisi mieli lähettää uhmaikäisensä Afrikkaan mahdollisimman hidasta maareittiä myöten?
Meillä on poika 2v1kk ja sellainen niin kuin sanoisinko täydellinen oppikirja uhmaikäinen. Kaikesta pitää vedättää ja heittää herjaa niin paljon, että pinna palaa ihan oikeasti. Tiedän, että sitähän ne lapset haluavat, siis että äiti tai isä suuttuu, mutta minkäs teet, kun ei sitä vaan aina jaksa kiltisti silittää päätä.
Tänään on esimerkiksi taas sellainen aamu, että oksat pois: " Mä haluun maitoooo! Ei sitä mukiaaaa! Mä haluun nokkamukin! En mä haluu tota nokkamukia! Mä haluun leipäääää! En mä haluu tota leipäääää!" *tässä vaiheessa se pinna palaa ja laitan sen leivän jääkaappiin ja annan uhmiksen jäädä potkimaan keittiön lattialle* " ÄÄÄÄÄÄ! Mä haluun leipääääää!" Annan pojan vinkua about 5 min siinä lattialla, jonka jälkeen laitan hänet pöytään istumaan ja annan sen leivän jääkaapista. Rauha on maassa ainakin toistaiseksi. " Mä haluun kattoo tomi lakloliaaaa! ÄÄÄÄ!" (Tuli hetki sitten subilta, mutta loppui jo).
Miten te muut jaksatte tätä samaa päivästä toiseen!? Ohimeneväähän tuo on, mutta nyt tuntuu, että hermot ja voimat menee enkä pysty nauttimaan lapsesta yhtään. Kolmas tulossa ensi keväänä ja todella mietityttää oma jaksaminen.
Kommentit (13)
HÄ OOT PATKA! (=sä oot paska) IHAN PITTAA! TÄÄ ON KAKKAA!
ÄIPPÄ HÄ OOT TYHMÄ!
Aamulla hoitoonmennessä 10 min. ajomatkan aikana ehdin ensin uhata suosikkipupun takavarikoinnilla 3 kertaa, sitten takavarikoin sen, sitten uhkasin saippuasuupesulla, sitten lupasin toteuttaa sen illalla.
Juu tiedän että aina ei pitäisi kiinnittää huomiota ja on kausia, mutta tätä kautta on nyt kestänyt niin etten yksinkertaisesti kestä kuunnella enää....
Mutta olen myös pikkuhiljaa alistumassa siihen ajatukseen, että kun uhmis joskus loppuu, niin sitten on edessä murrosikä. Meillä 3 v 8 kk uhmaikäinen, eikä loppua uhmalla näytä tulevan.
Meillä 3v4kk poika näyttää tahtoaan kans joka päivä niin, että hermot kiristyy väksinkin äidillä. Ei kait siinä mitään jos on vaan yksi uhmis, mutta kun niitä on kaksi, pienempi on juuri sattunut löytämään oman tahtonsa 1v4kk. Ja vielä kun lisätään siihen talonrakennusprojekti, jonka aikana olen lähes koko ajan lasten (tai ainakin toisen) kanssa kotona. Kaipa se on vaan pakko jaksaa, välillä pitää tosin tehdä jotain mukavaa ihan itsekseen, että saa niitä voimavaroja :)
Adele ja uhmisx2
Aloitankin sen hitaimman reitin etsimistyön samantien! Meillä molemmat kun ovat nyt vielä kuumeessa, niin välillä meinaa äidin hymy hyytyä..
Lila ja tytöt 2v ja 7kk
Täältä lähtis yks kappaletta superuhmiksia, olkeehan hyvät!
Mä ne edes jaksa enää muistella,miten poika koettelee hermoja päivittäin. Mutta siis pääperiaatehan on, että kaikkeen vastataan ensin EI.
Poika kysyi tänään: ' äiti, onko nyt perjantai?' johon vastasin, että ei, kun ' nyt on torstai' . Siitä se sitten lähti. ' EI, kun nyt ON PERJANTAI!!!!!' ja alkaa huutamaan ja itkemään ja takomaan lattiaa nyrkeillä.
Tänään myös seuraava keskustelu: poika sanoo klo 15 päivällä: ' äiti, lastenohjelmat alkaa' , johon minä, että ' ei vielä pariin tuntiin' . No, se vastaus ei todellakaan kelvannut ja alkoi sama mekastus, kuin hetkeä aiemmin tuosta viikonpäivästä. ' ne alkaa NYT, mä laitan telkkarin päälle!!' (huutoa ja itkua, kun en anna laittaa telkkaria päälle)
Että tätä rataa mennään:). Aina on väärä lusikka tai haarukka, liian kuumaa ruokaa, väärää ruokaa. kaikki on TYHMIÄ. ' mä en tykkää susta' on varmaan yleisin lause nykyään pojan suusta...;)
kaipa täät tästä joskus menee. tai sitten ei...
pakko se on vaan jaksaa. pääasia kai on, ettei mene mukaan siihen kiukutteluun (tuntee lapsi muuten turvattomuutta) ja pysyy lujana. säännönmukaisuus ja reiluus on kaiken a ja o, rajoja ja rakkautta yhtä paljon.
sitruska ja muksut 3kk/2v4kk
sitruska
Eli kun tässä alkaa olla pian laivalastillinen uhmaikäisiä koossa, niin ainakin riittävän hidasta olisi matkanteko reilun kaupan purjeven Estellellä, jonka toimintaideologia on tuoda sielä Afrikasta reilun kaupan tuotteita ekologisesti Suomeen ja kaippa ne jotain vievät mennessäänkin.
Mutta asiaan: Täällä olis kanssa yksi uhmis lisää porukkaan. Ikää on 3v 3 kk ja kaupanpäälle tulisi kyselyikä. Eli tosi tuttua tuo " Tänään on perjantai" " Eikä ole!!!" keskustelu. Meillä joka-aamuista on myös hirvittävä syyllistämisshow isille, joka lähtee töihin ennen kuin minä kuskaan poikia hoitoon. " Isi älä lähdeeee! Isi sä oot tuhma kun sää lähdet!" Ja sitten aletaan itkeä ja maataan lattialla ja potkitaan. Jos mahdollista, pidetään huoli siitä, että pikkuvelikin (1v 9 kk) saadaan itkemään seuraksi. Onnistuu kätevästi kaatamalla maahan ja repimällä hiuksista. Ja tämä tietenkin juuri sillä hetkellä, kun olen vessassa, enkä ehdi hätiin.
Silloin kun poika ei kiukuttele, niin kyselee. " Äiti miksi tiellä on tynnyreitä? Äiti miksi kukissa on lehtiä? Äiti miksi pitää herätä/syödä/juoda jne....?" Jos vastaan, seuraa uusi kysymys, välittömästi. Jos en vastaa, siis ihan heti, alkaa karjuminen. ÄITI VASTAA!!!! Kai minä sitten olen piilomunainen putkiaivo, kun en osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, mutta esim. lasten hakeminen hoidosta ja iltapäiväruuhkassa ajaminen, kun takapenkki on yhtä kysymystulvaa ja/tai kiljuntaa, on joskus todella vaikeata.
Ei olis kovin reilua, niitä vastaanottajia kohtaan meinaan ;)
Minä_vaan:
Eli kun tässä alkaa olla pian laivalastillinen uhmaikäisiä koossa, niin ainakin riittävän hidasta olisi matkanteko reilun kaupan purjeven Estellellä, jonka toimintaideologia on tuoda sielä Afrikasta reilun kaupan tuotteita ekologisesti Suomeen ja kaippa ne jotain vievät mennessäänkin. /i]
Mutta oikeasti - tietääkö kukaan kuinka kauan tätä kestää? Päreet on niin tosi vähissä, meidän neljävuotias on koetellu n. kaks ja puoli vuotta...
ja sittenkin vain helpottaa, ei lopu kokonaan... ;o))
Nimimerkki yhden 3 v 10 kk ikäisen, 8v ja 11v poikien eläkeikää odotteleva äiti... ;-)
Pelastit loppupäiväni! Täältä saa oikeasti oivaa vertaistukea :)
Rauhallista lauantai-iltaa!
Kuulostaa niin tutulta.
Meillä 2v3kk tyttö joka koettelee hermoja.
Meillä taistellaan mm aamupuuron syönnistä ja päiväunista.
Väliilä palaa hermot sitten helpottaa ja aurinko paistaa kun neiti tulee viereen ja nenuttaa (nenät vastakkain ja sitten sanotaan nenunenunenu), halaa tai pussaa..
Mukana on myös eroahdistuksesta kärsivä 9,5kk poika.
Meillä on tyttö 5v ja poika 1½v. Tyttö on ollut enemmän ja vähemmän uhmaiässä 2-vuotiaasta asti ja poika on kovaa vauhtia tulossa uhmaikäiseksi.
Pinnaa kiristää aivan hirvittävästi välillä...
Lohduttaudun Jari Sinkkosen ajatuksella, joka menee jotenkin näin: " Lapsi uhmaa ympäristössä, jossa tuntee itsensä turvalliseksi. ELi jos lapsi saa riittävästi rakkautta, hän uskaltaa myös uhmata" Tuo ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö uhmaan pitäisi puuttua, tottakai lasta pitää opettaa hallitsemaan tunteitaan.
Mutta minulle ajatus siitä, että lapsi uskaltaa uhmata koska saa myös rakkautta osakseen on tavallaan lohduttava. Olen ehkä sittenkin osannut tehdä jotain oikein (vaikkei se kyllä aina siltä tunnu:))
Meillä on meno vähän rauhoittunut, tyttö on pian 3 v. Tai sitten on vain jokin suvantovaihe päällä. Oman tahdon osoitukset alkoivat alle 1-vuotiaana ja tähän päälle vielä tytön lähes olematon kyky rauhoittua - siinähän sitä oltiin.
Mä olen yrittänyt ottaa huumorilla niin paljon kuin mahdollista ja varautua etukäteen hankaliin tilanteisiin. Koskaan ei saisi olla kiire (helppo sanoa). Joskus vedän syvään henkeä ja lasken valmiiksi kymmeneen ennen kuin edes ehdotan tytölle vaikka pihalta sisälle menoa.
Ei siinä muu auta kuin pysyä jämäkkänä. Meillä on usein toisteltu, että " nyt ei ole vaihtoehtoja" tai kysytty, " tehdäänkö mukavasti vai kurjasti" eli " huudon kanssa vai ilman" . Uhma menee aikanaan ohi (kai?) ja se on vain kestettävä. Mitä enemmän lapsi uhmaa ja protestoi, sitä tärkeämpää vanhemman olisi pysyä rauhallisena. Meillä ainakin on selvästi nähty, että tyttö on välillä itsekin hukassa tunteidensa kanssa eikä tiedä, mitä oikeasti haluaa.