ihan tavallinen äiti
Kirjoitteleeko tänne palstalle ollenkaan muita semmosia ihan tuiki tavallisia äitejä. Jotka ovat samoja ihmisiä edelleen vaikka heille vauva on tullutkin. Tuntuu, että joka keskustelussa olen ihan " kala kuivalla maalla"
Onko muita jotka ei havittele " täydellisen äidin" titteliä ja jotka hoitavat vauvaa luonnollisesti ja vähän miten sillä hetkellä vaan tuntuu?
Minä menin synnttämäänkin niin, että en ollut päättänyt mitään etukäteen. En ollut myöskään käynyt missään valmennuksissa. Synnytys meni todella hyvin. En ole myöskään vauvan hoidossa päättänyt mitään etuäteen, vaan elän päivä kerrallaan ja katselen vähän mitä minun vauvani haluaa ja tarvitsee, sillä jokainen vauva on erilainen. En jättänyt mitään pois vauvan tultua, opiskelen edelleen, käyn treenaamassa 5 kertaa viikossa (yleinsä vauva mukana), matkustelen edelleen, kesällä lähdetään vauvan kanssa Italiaan. Imetin niin kauan kun se hyvältä tuntui, aloitin kiinteät ruuat kun hyvältä vaikutti, vauva nukkuu normaalisti kuin mutkin ihmiset omassa sängyssään ja välillä kun oikein halituttaa niin nukahtaa se päivällä äidin kainaloonkin :) Näin siis vaan elellään, ilman mitään suurempia mullistavia laskelmia ja suunnitelmia, että millon voi tehdä sitä ja millon tätä. Ja pitäisikö tätä asiaa tehdä vuoden ikään aisti vaikka väkisin. Meillä kasva oikein tyytyväinen poika, joka on yhtä hymyä aamusta iltaan.
Onko muita vai olenko todellakin ainut?
Kommentit (16)
kuulostat juuri siltä miten itsesi otsikoitkin, " ihan tavalliselta" . En minäkään koe hoitavani vauvaa (joka tosin alkaa jo olla enemmänkin pieni tyttö) minkään muun kuin oman vaistoni mukaan, joka on omalta äidiltäni osaksi perittyä. Toki myös kuuntelen neuvoja ja ohjeita, jos ovat asiallisia.
Ja nyt haukkuja uhmaten: tämä palstahan vain on suurelta osin melkoista pätemishöttöä, kai ihmisistä on hauska tapella täällä. Tapelkoot ja pätekööt, ja haukkukoot toisia -kannatta jättää lukematta, jos ei kiinnosta. Niin minä teen, ja parhaani mukaan olen myös osallistumatta tiettyihin keskusteluihin. Kyllä täältä aina joskus joku mukavakin viestiketju löytyy.
Tietty voi perustaa oman ns. pinon, vaikka " tavalliset äidit" tms. Joku jo sisällöltään vastaavaa yritti, mutta erehtyi kutsumaan sitä hienommalla nimellä ja sai haukut. Ihme sakkia.
Niin, lopuksi vielä: vaikka olenkin mielestäni ihan tavallinen äiti, en voi sanoa olevani sama ihminen joka oli ennnen tyttären syntymää. Nythän minä olen Äiti! ;)
K
Onnea sinulle, jos todellakin osaat olla noin luottavainen omista äitikyvyistäsi! Täällä on yksi esikoisensa vasta saanut äiti (ihan fiksu ja kouluja käynyt :), mutta silti sormi menee suuhun monesti päivässä. Osaan siis olla huolissani kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin. Siksi luen paljon ja yritän imeä kaiken mahdollisen vauvan hoidosta, hyvästä hygieniasta, uusimmista tutkimuksista, terveydestä ja sairaudesta jne... Kyseessä ei todellakaan ole mikään pyrkimys superäidiksi; en vain uskalla luottaa vaistoihini, tarvitsen tukevampaa tietoa. Ja sehän stressaannuttaa, *huokaus*.
Tai mä ainakin pyrin siihen, et teen miten parhaimmalta tuntuu.
Mulla on kolme lasta ja kaikkien kans on menty eteenpäin samalla tavalla. Tosin mä olen " joutunut" tinkimään menoista, kun mies on paljon töissä ja kolmen muksun kans ei oloe helppoa ihan kaikke tehdä mitä mieli tekis:)
Täällä palstalla on äitejä laidasta laitaan ja kaikkea ei todellakaan kannata ottaa kirjaimellisesti! Mäkin teen niinkuin meidän perheelle se parhaiten sopii ja miten vauvan kans parhaiten asiat sujuu. Jos yksi asia ei sovi yhdelle, se sopii parhaiten taas toiselle, näin se vaan menee.
Pidän itteäni tavallisena äitinä, virheineni päivineen. en usko täydelliseen äitiyteen tai muuhunkaan. en usko mihinkään kasvatusmetodeihin tai oppeihin, kyllä elämä opettaa! Ja kolmen lapsen kans kantapään kautta oppii tosi paljon:)
Kyllä meitä tavallisia äitejä on, se vain verhoutuu tänne kaikkien imetys ym taisteluiden jalkoihin.
otan asiat semmoisenaan kuin ne tupsahtaa eteeni, jos nyt vauvalla sattuu olemaan huono päivä, niin mitä sitte, huomenna parempi päivä, ei kannata jäädä surkuttelemaan.
tänäänkin reissattiin ratsastuskilpailuihin, vauva oli tyytyväisenä vaunuissa, kun ruokkii ja kuivittaa säännöllisesti, ei liiemmin ongelmia ole. ei asioista kannata tehdä suurta numeroo, vauva tulee mukana minne tahansa, kun ei ressaa niin elämäkin on helppoo.
meillä vauva syntyi perheeseen, ei perhe vauvaan.
tiedän yhden esikoisen äidin joka suurinpiiretin linnoittautui ensimmäisen puolen vuoden ajan kotia koska ei uskaltanut lähteä mihinkään, olisi pian joutunut ottaa koko kodin mukaan, eli vaippoja paketti, maitoo litra, stressi missä lämmität maidon, puklaako ja onko varavaatteet.... huokaus. nyt se uskaltaa jo lähteä kauppaan.
Jeps,kirjoitit aiheesta.Olen ihan tavallinen äiti.Minulla ei ollut synnytysvalmennuksia,eikä juuri aiempaa lastenhoitokokemusta.Ei ollut kyllä mummillakaan,jolla on 10:n tervettä maailmalla.Kyllä minun äitiydessäni on luonto vienyt ja osoittanut selkeästi äityden elämääni.Elämäni on kahden lapsen onnellisena kotiäitinä kylläkin varsin pieni lapsi-keskeistä,mutta aika on hyvin lyhyt ,kun lapsi on todella pieni.Minusta rullailet poikasi kanssa ihan ok.Todella hienoa,että sinunkin kasvatusmallissasi on vielä helliminen ja lähelle ottaminen mukana.Nykyajan kiireissä lapset saattavat jäädä kiireen ja ulkokoreuden jalkoihin.
Olen oppinut jo kahden lapseni kanssa,että jos me emme ole jossain...se paikka pitoineen ei ollut meille.Kylävierailut,joihin lapseni eivät kanssani sopisi,eivät sovi elämääni!
Olen kans näitä lukiessani ajatellut, että pitäisikö tämän äitinä olon todella olla noin vaikeeta?
Mä luotan kans maalaisjärkeen ja siihen, että luonto ohjaa ja opettaa. Ja niin on tehnytkin!! Meillä on koiria ja tallissa kaksi hevosta, kaikki nauraa, kun sanon, että laumaan on tullut uusi jäsen. Mutta me olemme yhtä suurta perhettä ja sama luonto kaikkien elämää ohjaa. Tätä on vaikee selittää, varsinkin niille, joille ei eläimiä ole, mutta minulle ei esim. tullut minkäänlaisia " oman elämän menetys -ajatuksia" . Sama oma aika minulle järjestyy vieläkin ja olen jo vuosia ollut vastuussa muistakin kuin itsestäni, joten ensimmäisen lapsen syntymä vain aikatauluttaa rutiineja ja elämää omalla tavallaan.
Olemme paljon liikkeellä, kesällä vielä enemmän, vauva tykkää matkustaa, on erittäin kiinnostunut ympäristöstä ja kun alkaa nukuttaa, niin nukkuu ja syödään kun on nälkä. Rytmiä olen illoille " rakennellut" kun olen huomannut että itkuisuus on sitä, että väsyttää, mutta ei malta nukahtaa. Ainakin tällä hetkellä näyttää hyvälle, mutta voihan olla, että " tyyliä" muutetaan vielä monen monta kertaa. Välillä vauva nukkuu omassa sängyssä välillä vieressä, tästäkään ei kai toinna paineita ottaa!
Vauva ei ole täysimetetty, imetän niin paljon kun huolii ja ikää 4 kk ja päivä. Kiinteitä on tarkoitus alkaa hitaasti maistamisperiaatteella, eli ei vielä niinkään vatsantäyttö tarkoituksella.
Kummallista on täällä toisten haukkuminen ja juupas eipäs väittelyt, jokainen tekee niin kuin tahtoo, vai mitä? Toki on kiva kuulla muitten mielipiteitä ja tapoja, mutta jos ne ei tunnu itsestä hyville, niin antaa olla!
Juttua tulee kauheesti ja nauretaan niin paljon, että mua oikein poskiin koskee välillä! :)
Lapsen saaminen on maailman luonnollisin asia. Juuri noin meilläkin eletään, turhia miettimättä, niin että kaikista tuntuu hyvältä. Ei sen elämän tarvitse muuttua minnekkään vauvankaan jälkeen. Tai jos muuttuu niin sekin on luonnollista. Ap kirjoitus oli piristävä näillä sivuilla, täältä kun löytyy aina tuomitsevia mielipitaitä. Ihanaa reissua teille Italiaan!
Mielestäni oli edellä tosi osuvasti sanottu, että vauva tuli perheeseen. Juuri näin meilläkin. Tulihan sitä toki välillä asioita, että sormi meni suuhun, mutta kyllä ne selvisi ja sitä kautta oppi.
Itse asiassa minulle ei ihan oikeasti edes ollut tullut mieleen, että joku lukee vauvan hoito-oppaita(näistä toki on oikeasti apua) tai kasvatusperiaatteista sillä mielellä, että noin meillä vauva sitten hoidetaan ja kasvatetaan. Mitäs sitten, kun se vauva ei toimikaan kirjan mukaan? Tutkimuksia tulee ja menee sitä vauhtia, ettei ehdi perässä pysyä. Mutu-tuntumalla tässä on menty tai sitten kilauteltu kavereille/siskolle/äidille, jos joku asia on vaivannut. On tehty niin kuin hyvälle tuntuu. :) Ja kai tämä jotenkin periytyy, monesti huomaan lasteni kanssa toimivan samalla tavalla kuin äiti tai mummot. Esikoisen kanssa reissattiin enemmän, nyt on omakotitalon pihahommat ja kuopus seuraa rattaista tai konttaa pihalla parhaansa mukaan.
En toki tarkoita, että suinkaan olisi mitään " hälläväliä-asennetta" , eletään päivä kerrallaan ja yritetään olla onnellisia, rakastetaan ja välitetään.
koska mites sitä suunnittelemaan jos ei asioista mitään tiedä:) Synnytysvalmennukseen olisin halunnut mennä, mutta miehen mielestä huuhaata. Juuri sen takia, kun lapset ovat niin erilaisia en ole mennyt minkään neuvolan tm ohjeiden mukaan, vaan maalaisjärkeä käyttäen lapsen kehityksen ja halujen mukaan.
Mutta ettäkö en olisi joutunut jostain luopumaan?! En ole kyllä pystynyt vanhoja harrastuksiani säilyttämään enkä pysty samallalailla menemään tai tulemaan kuin ennen. Eli siinä mielessä en ole " niin" tavallinen äiti. Kyllä vanhaan elämään jäi asioita asioita joita kaipaan.
synnytys alkoi niin pian et ehdin sairaalaan just ja just. Suunnitelmis oli et synnytän ja tulen kotiin.
Nyt vauvan ehdoill elellään, käydään ulkona, leikitään, mitä nyt 4kk vauvan kanssa voi leikkiä, syödään vaihdetaan vaippoja ja nukutaan.
Täällä yksi tavis ilmoittautuu! Synnytykseen en ehtinyt juuri valmentautua, kun tyttö päätti tulla maailmaan etuajassa, ja vaikka alku olikin ehkä vähän tavanomaisesta poikkeavaa sairaalavauva-arkea, pian sitä tottui ajatukseen, etten ole maailman ensimmäinen ja ainoa äiti kaiken uuden edessä. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei vauva rajoittanut elämääni ja menojani millään lailla. Tyttö oli vauvana hankalahko tapaus, eikä saamistamme neuvoista aina ollut apua. Ihan vain omaan itseeni ei ollut luottamista, kun kyseessä oli pikkuinen vauva, mutta siitä se lutviintui. En näe tiedon hankkimista vastakohtana maalaisjärjelle.
Meillä on myös ollut periaatteena, että vaikka lapsen syntymän jälkeen asiat ja ihmiset muuttuvat, lapsenkin pitää sopeutua perheeseen. Kaikkea ei tarvitse tehdä lapsen mukaan. Ja toisaalta joskus voi itsekin joustaa ja ottaa rennosti. En ole paljostakaan joutunut luopumaan lapsen takia. Tai en ajattele sitä niin. Monet asiat eivät enää tunnu niin tärkeiltä ja joitakin on voinut lykätä. Kaikella on aikansa.
Muuten olen ihan samanlainen kuin ennenkin, paitsi että nyt olen äiti. Vastuullani on joku muukin kuin minä itse!
Joskus raskauden alussa koetin lukea kaikenmaailman oppaita, mutta huomasin vain stressaantuvani kaikenmaailman ihme ohjeista ja neuvoista sen verran paljon, että heitin oppailla vesilintua. Ja hyvin on pärjätty ilman oppaita :0).
Mitä synnytykseen tulee, niin minulle oli alusta asti selvää, että sektio tulee. Joten en siihen valmistautunut millään tavalla. En osannut pelätä enkä jännittää kun tiesin, että hyvät kipulääkkeethän silloin saa ;0)
Eniten koko vauvan saannissa harmittaa se, etten osannut nauttia raskaudestani ollenkaan :(... Olin niin huonovointinen koko tuon ajan. Mutta ehkä seuraavalla kerralla sitten.
Vaikka minä en koekaan muuttuneeni, niin koen, että mieheni on muuttunut todella paljon. Hän on jollain tavalla saanut melkein pakkomielteen siitä, että nyt kun on vauva, niin menot on menty ja elämä muuttuu täysin. Onneksi tämä ajattelutapa on tässä 10kk aikana hieman laantunut. Isäksi tulo oli miehelleni hänen unelmiensa täyttymys...
Aurinkoista kesää!
heather ja neiti-nessukka 10kk
Koen olevani suht sama ihminen, kuin ennen lapsen tuloakin. Ehkäpä hieman harkitsevampi ja univelkaisempi, kuin ennen muksua;). En lue lastenhoito-oppaita tai leivo, siivoa, silitä, pyykkää, kokkaa joka käänteessä, enkä ole aina ihana vaimo, niinkuin jotkut myös tällaisillakin palstoilla kirjoittelevat kertovat olevansa;) .Olen toisinaan väsynyt ja kiukkuinen, jätän kotityöt tekemättä. Äitinä voi olla olematta hypersuperaktiivinen ja umpisosiaalinen. Itse olen maailman paras äiti lapselleni tällaisena kuin olen:).
...meillä on tämän viikon mieheni kummityttö hoidossa äitinsä työpäivien ajan ja juuri tänään sain palautetta, että meillä on kovin pölyistä. Oli ottanut portaan kaiteesta kiinni ja jäänyt kourallinen pölyä käteen, että näin super-koti-ihmisiä täällä ollaan :-DD
Mulle tämä palsta on ollut sellainen vinkki-nurkka esim. sopivan tutin löysin tän palstan vinkin avulla. Mutta muuten tulee luettua aika kriittisesti. Luulen, että suurimmalle osalle tämä(kin) palsta on ajanvietettä. Jotain, mitä tehdä pitkien päivien aikana... kun ainakaan pölyhuiskuun ei tee mieli tarttua, eikä ikkunanpesuun... ehkä ne itsestään puhdistuu kun tarpeeksi odottaa?
Vaikka maalaisjärjellä vauvaa hoidetaan niin silti tuntuu, että välillä on pihalla kuin ankka. Harrastuksista on ainakin meillä jouduttu tinkimään kun aiemmin molemmat harrasti 3-5pv viikossa niin eipä se tahti enää vauvan kanssa toimi -tai sitten ei yhteistä aikaa olisi koskaan. Luultavasti vanhemman vauvan voikin ottaa treeneihin, mutta ainakin meidän 4-kuinen jätkä on sen verran seurankipeä, että kahden tunnin treenit ilman täysvarustusta: maitopullot, vaunut, viltti, rintareppu ja ties mitä, on erittäin haasteellisia. Kas kun esim. tunnin yhtäjaksoinen hyväntuulisuus on harvassa... saas nähdä, millainen taapero pojasta kuoriutuu.
olen :(