Eroahdistusta vai mitä?
Poikani täyttää tiistaina 8kk ja hänestä on tullut viimeaikoina suoraan sanottuna vähän rasittava. Poika oppi ryömimään 5,5kk:n iässä ja kaksi viikkoa sitten alettiin kiipeilemään ja nyt noustaan koko ajan seisomaan ihan mitä vasten vaan. Viimeisen kahden viikon aikana on myös vähän opittu konttaamaan. Hampaita on kaksi.
Mutta tilanne on siis tämä: syöminen on yhtä tuskaa, ilman itkua ei siitä selviä. Poika syö paljon, mutta kitisten. Myös imetyksen yhteydessä usein itketään. Yöt ovat nykyään sitä, että jossain vaiheessa yötä poika nousee pinniksessä seisomaan ja itkee vaan. Esim. viime yönä klo 2-3 meni siten, että kävin 9 kertaa hänen huoneessaan laittamassa häntä takaisin nukkumaan ja kohta hän taas seisoo siellä ja itkee todella kovasti. Aamuyöllä oli toinen samantyylinen sessio imetyksen jälkeen, tosin vähän lyhyempänä. Poika on syönyt viimeiset pari kuukautta yöllä vain kerran, yleensä n.klo 4-5 maissa.
Päivällä en saa oikein mitään kotitöitä tehtyä pojan ollessa hereillä, koska hän on jatkuvasti lahkeessa roikkumassa tai sitten yrittää kiivetä pitkin minun jalkoja. Jos esim. yritän laittaa ruokaa tai täyttää astianpesukonetta, poika pyörii siinä jaloissa ja kitisee niin kauan että otan hänet syliin. Kitinä loppuu samantien. Aiemmin hän viihtyi vähän paremmin omien lelujensa kanssa niin että sain edes jotenkin vaikka syötyä, mutta nyt ei siitäkään tule mitään.
Poika viihtyy kahden kesken isänsä tai esim. mummonsa kanssa, mutta jos minä tulen paikalle, kitinä alkaa melkein samantien. Ihan kuin poika silloin tajuaisi, että eihän se äiti ole ollutkaan täällä. Tai jos poika näkee minun poistuvan huoneesta, toistuu sama juttu.
Onko tämä nyt sitä eroahdistusta vai mitä? Tiedän, että myös noiden uusien liikkumistaitojen opettelu voi vaikuttaa ja hampaiden tulo myös, mutta minusta tässä on nyt muutakin. Miten kauan tämän voi odottaa kestävän? Alkaa olla pikkuisen rasittavaa, kun aina minun ollessa näkyvissä on jonkunlainen kitinä melkein koko ajan päällä, jos en pidä poikaa sylissä. On meillä toki paljon hyviäkin hetkiä, mutta tämä kitinä tässä on nyt päällimmäisenä.
Joten sympatiaa täällä ollaan vailla...
Kommentit (3)
ikäinen poika ja tutulta kuulostaa. paitsi että tää poika ei liiku muuta kuin kierimällä eli viihtyy tosi vähän itsekseen. siis 6kk ikäsestä asti oikeesti en ole sanaut tehtyuä mitään rauhassa kun heti ku äiti menee pois niin kitinä alkaa. nyt on viimesen parin päivän aikana alkanu viihtymään enemmän yksinkin että olen voinut ilman kitinöitä jättää vähäks aikaa eesim olkkariin ja käydä yksin vessassa. mutta tähän asti oon sitte tyytynyt vaikn istumaan vieressä kun poika leikkii ja ite vaikka lukenut silloin. ja viihty kyllä kans isän kans mutta kun äitin ääni kuulu tai äiti näky nurkan takaa niin kitinä ja huuto alkoi. nyt on ollu niin ihanat muutama päivä kku vähä saanu omaa rauhaa! toivottavasti teilläkin rauhottuisi. voimia kovasti. tiedän että on tosi rasittavaa kun ei saa edes rauhassa syödä eikä vessassa käydä. (ite kävin yhessä välissä poika sylissä vessassakin ku ei jaksanu kuunnella sitä kitinää joka välissä)
Kiramiialle: Meillä poika on nukkunut omassa huoneessa 4kk:n iästä lähtien, siihen asti pinnasänky oli meidän makkarissa. Meillä ainakin tuo omassa huoneessa nukkuminen on todettu hyväksi jo siitä syystä että kaikki nukkuvat paremmin. Parhaiten tämän on kokenut isä, jonka siis täytyy jaksaa käydä töissä, eikä yövalvomisiin oikein työviikon aikana ole mahdollisuutta. Uskon myös että itse nukun paremmin, kun ei ihan jokaiseen pieneen vinkaisuun herää. Ja uskon myös, että poika nukkuu paremmin omassa rauhassaan.
Kyllä se lapsi sitten itkee kunnolla, kun sillä on hätä. Ja jos oikein paljon yöllä itketään, niin isä nukkuu korvatulpat päässä. Pojan huone on meidän huoneen vieressä ja pojan huoneen ovi on ihan vähän raollaan ja meidän huoneen ovi on auki. Kuuluvuus on riittävän hyvä.
Alkuun se huoneesta toiseen ravaaminen tuntui rankalta, kun meillä syötiin silloin vielä kolme kertaa yössä, mutta kyllä siihenkin tottuu. Joten voin kyllä suositella tätä nukkumisjärjestelyä!
Ja voimia muillekin!
tais olla meillä muuten samankaltaista käyttäytymistä , tuossa iässä vuoden ikään saakka, tai en nyt muista tarkalleen kauan sitä kesti vaikka siitä on niin vähän aikaa. (aivot ei toimi kunnolla kun taas on puol yötä joutunu valvomaan) mulla onkin jääänyt päälle se että en edes viitsi yrittää istahtaa pöydän ääreen syömään jos olen pojan kanssa kahdestaa kun toinen aina kiipesi tai kiipeäisi vieläkin(?) syliin ja katsomaan mitä syön, kaiken lisäksi hän ei saa itse syödä mitään "tavallista" ruokaa allergian takia. ja jos sanoin vaikka että "käyn vessassa" niin hirvee paniikki kiljuminen!? siis jos nousin ja sanoin "käyn ... niin toisella iski paniikki, en todellakaan ole yksin häntä jättänyt koskaan ja vessan oven joudun aina jättämään auki. ennen rupesi itkemään kun menin parvekkeelle mutta nyt hän on siihen tottunut ja tulee aina lasin taakse katsomaan ja pelleilemään. joo ei kotitöitä kyllä rauhassa ole saanut tehdä, mutta, olenkin tottunut siihen, kun imuroidaan niin imuroidaan lapsen kanssa vuorotellen(enne pidin sylissä aina välillä,laskin maahan ja otin taas syliin(se oli raskasta en suosittele=) tiskit tiskattiin yhdessä, sekään ei ollut kovin kätevää. nyt meillä on ollut pari viikkoa kone mutta sekin täytetään ja tyhjennetään yhdessä. mutta mutta, luulen että tuo on eroahdistusta. joillakin se on voimakkaampaa, ehkä kun on niin paljon oltu kahdestaan yhdessä, en tiedä.. luulen että olen myös itsekin vaikuttanu asiaan, sillä olen heti hääräämässä jos lapsi vähänkin inahtaa.
onko tuo nukkuminen eri huoneissa teillä muuten osottautunu toimivaksi? itsekin mietin että voisin siirtää pojan omaan huoneeseen nukkumaan, mutta epäilyttää kun hän on niin läheisyyden kaipuinen, kai siihenkin tietty jossain vaiheessa tottuisi. paljon voimia yöheräämisiin!