miehet =/
Tää on ihan mitätön asia, vaan sapettaa. En jaksa ymmärtää miten mieheni ei tajua 2v8kk:n lapsen ns."päiväaikataulua". Niinä aamuina kun raskin lähteä ulkoilemaan yksikseni niin mieheni nyhjää pojan kanssa kotona vielä klo:11.00 katsomassa jotain JIM- tv:n ohjelmaa. Ulos piti lähteä, vaan lahtevätkin vasta hieman jälkeen 11. Huoh..normaalisti olemme pojan kanssa tuolloin jo kotimatkalla puistosta ja menossa pian päiväunille. Ruokailu venyy....(poitsu alkaa tiuskimaan nälissään, on syönyt puuron kahdeksan maissa)nukkumaan meno venyy(poitsu alkaa tiuskimaan väsymystään). Keskustelun paikka siis, vaan miten olla tarpeeksi asiallinen ettei mies tunne syyllisyyttä tms. Joskus ärsyttää toi miesten ajattelutyyli. Kai silläkin on merkityksensä, vaan silti. No nyt on riidanpoikanen ilmassa, enkä jaksais yhtään kämistä, huoh! No onneksi kaikki perusjutut on o.k, piti vain johonkin purkaa etten räjähdä. Olisko taas se aika kuukaudesta.
Paihoittelen nurinaa:taapero poitsun äiti
Kommentit (2)
meilläkin. Tosin nyt 3:n lapsen kanssa mies on alkanut vähitellen ymmärtämään, että päivärytmillä on todellakin merkitystä. Minusta tuntuu siltä, että mies jotenkin hukkuu johonkin omaan maailmaansa, vaikka lapsia on ympärillä. Siis menee ajan- ja paikantaju, kun tulee eteen jotakin mielenkiintoista. Toinen ongelma meidän miehen kanssa on siinä, että hän kykenee keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Ei siis pysty mitenkään samanaikaisesti keittämään perunoita ja pukemaan lasta. Tai jos puhelin soi, niin kaikki muut asiat unohtuu eikä puhelun jälkeen enää muista, mitä oli tekemässä. Kolmas ongelma on kaaos, jonka mies saa lasten kanssa aikaan. Ei minun tarvitse olla kuin tunti pois, niin koti on kuin pommin jäljiltä.
Kymmenen vuotta jaksoin yrittää, huomauttelin ja yritin rakentavasti keskustella isän roolista. Mutta kun ei toimi niin ei toimi - minun haluamallani tavalla. Loppujen lopuksi tilanteesta kärsin vain minä, koska olen liian pedantti. Lapsilla on usein iskän kanssa paljon hauskempaa kuin minun kanssani. Isi ei nipota, vaan sen kanssa voi elää rennosti ajan hermolla, tehdä tilanteen mukaan mikä kivalta tuntuu. Joskus raivostuin, kun isä tekee vain remppahommia, vaikka hänen piti olla lasten kanssa. Lasten mielestä oli kuitenkin tosi kivaa, kun sai leikkiä ihan rauhassa eikä kukaan niuhonnut sekasotkusta tai ruoka-ajasta. Hmm....
Ei ne miehet pahuuttaan, ne vain ovat erilaisia. Onneksi.
Joo, vähän tutulta kuulostaa. Mä oon aatellut, että miehet (ainakaan mun mies) ei oo oppinut sellaista lasten parhaaksi toimimista ja uhrautumista samalla tavalla kuin äidit. Oon tarkkaillut itseäni ja huomioinut, miten sitä (pakon edessä) alkaa ajatella lapsien ja koko perheen etua. Ihan vaan, että homma toimii. Toisaalta itelke kotiäitinä homman toimiminen antaa mahdollisesti myös välilä pieniä hetkiä hengähtää itsekin. Jos esim. ruokaikatauluista ei pidä kiinni, saa sen itsekin tuntea nahoissaan.
Mutta siis mies on ihan eri maata. Hän ei vaan oo oikein sisällä näissä aikatauluissa ja muissa. Eikä ole oppinut olemaan uhrautuva. Vaan on edelleen kovin itsekäs, tekee pitkälti niin miten itselleen on helpointa. Yksi vaihtoehto olis olla jatkuvasti jankuttamassa ja käskemässä miestä, mutta se on tosi rasittavaa. Meillä mennään jonkinlaista keskitietä. En aina jaksa jankuttaa, mutta välillä on pakko. Välillä mies kyllä itsekin tajuaa, jos vaan jaksaa ja haluaa oikeesti paneutua asiaan. Se on se tärkeysjärjestys. Ja kyllähä sitä on ite vaan oppinut lukemaan lapsia paremmin: tajuaa nopeammin mitä vauva itkee, keksii raivokohtauksen syyksi nälän, eikä raivoa vain takaisin jne.