Munasolujen luovutus. Mielipiteitänne ja ajatuksianne?
En oikein tiennyt minne palstalle sitä kirjoittaisi. Lapsettomuus-puoli olisi toisaalta oikea paikka, mutta kokeilen nyt ensin täältä.
Mulla on ollut paljon mielessä munasolujen luovutus. Mulla on PCO ja oli lievää sekundääristä lapsettomuutta (clomifenhoito), mutta olen ymmärtänyt, että myös siinä tapauksessa pystyy luovuttamaan, en ole varma. En ole hirveästi ottanut asioista edes selvää, eli tämä on vasta mietintäasteella.
Onko jollain kokemusta munasolujen luovuttamisesta?
Entä eikö laki muuttunut niin, että luovutetuilla munasoluilla hedelmöitetyt lapset saavat täysikäisinä tietää keneltä munasolut on saatu? Minua jotenkin hämmentää tämä ajatus. Samoin hämmentää myös se, että jossain muualla kuin minun perheessäni olisi lapsia, joilla olisi puolet minun geeneistäni. Toivoisin kuitenkin voivani auttaa lapsettomia ihmisiä, mutta toisaalta on ylläolevista syistä kuitenkin kovin itsekäs olo?!
Hämmennys on se päällimmäinen tunne kaikessa. Haluaisin kuulla teidän muidenkin ajatuksia tai kokemuksia aiheesta. Yritän siis "kerätä rohkeutta" mennä luovuttajaksi, mutta on vielä kovin sekavat ajatukset, ja ehkä joku osaisi asetella ajatuksia niin, että ne selkenisivät itsellänikin.
Se, että voisin auttaa jotain pariskuntaa, on se syy, miksi menisin luovuttamaan. Mutta nuo toiset asiat täytyy myös miettiä päässään selväksi ennen sitä. Itseäni on siunattu kolmella lapsella ja toivoisin, että kaikki saisivat tuntea mitä itse tunnen lapsiani kohtaan.
Toivottavasti saisin paljon mielipiteitänne, suuntaan jos toiseenkin. On aika sekavaa tämä teksti, mutta niin on ajatukset itsellänikin.
Kommentit (6)
Ja onnea neljänteen odotukseen :)
Minä olen myös miettinyt, minkälaiseen perheeseen munasoluni menee. Olen tosi tunteellinen ihminen, joten ajatus, että jossain olisi puolikas minusta, tuntuu nyt aika rankalta. Nyt on mielessä se, että tuntisin olevani jotenkin hänestä "vastuullinen", vaikkei näin missään sanotakaan. Mutta ainakin henkisesti vastuussa.. jotenkin.. Kauhean vaikea ajatella..
Toivottavasti myös muut tulee keskustelemaan, kaipaisin kovasti henkistä tukea ja ajatusten selvittämistä.
KAIKKI ajatukset otetaan vastaan avosylin!
Suomi ei ole mikään iso maa, mitä jos nämä puolisisarukset vaikkapa tapaavat ja rakastuvat tietämättä olevansa sisaruksia?
Itse olen menossa luovuttamaan munasoluja, kunhan kolmas ja viimeinen lapsemme on tehty. Eli minua jarruttaa vain se, ettei omat "ole vielä tehty kaikki". Minusta on tärkeää auttaa muita. Asia ei ole vaikea, koska omat lapset on tehty luovutetuilla siittiöillä. Eli lahjaa on saatu ja sitä halutaan itsekin antaa. Koska kokemus on tuttu niin minua ei pelota samat asiat, mitkä teitä. Ihmiset, jotka on lapsettomuushoidossa on käyneet niin rankan ja pitkän "koulun", että ovat varmasti vanhempina valmiimpia kuin ehkä monet kovin helposti lapsia saaneet. Minua ei pelota puolisisaruksen vastaantulo, koska suomi on muutenkin niin pieni ja sisäsiittoinen maa, että sukulaisia voidaan muutenkin olla enempi tai vähempi tietämättä. Toki voinhan kannustaa lapsia naimaan ulkomailta, jos oikein pelottaa. Nämä lapset on tehty ennen lakimuutosta, joten meidän luovuttajat ovat anonyymejä eikä heitä koskaan saa selville. Ja koska heitä ei koskaan saa selville en viitsi asiasta kertoa, koska se toisi tuskaa ilman tietoa, kun ei isästä kuitenkin tiedä mitään. Nuoruus on ahdistavaa aikaa muutenkin minuus-pohdintoineen. Minusta kun tätä tietoa ei ole itsellä ja omalla perheellä tarjolla on vain hienoa uusi mahdollisuus saada tietää biologinen vanhempi. Minä siis olen vain iloinen, että kun joskus luovutan munasoluja niin mahdollinen puolilapseni saa tiedon minusta. Ei ole tuskaa anonyymistä luovuttajasta vaan voi tulla tutustumaan millainen ihminen minä olen jne.
Mutta minä olen ehkä huono vastaamaan tässä ketjussa, koska olen asiat miettinyt jo niin moneen kertaa, ettei mikään ahdista ja olen 100% valmis.
Aurinkoista kesää kaikille!
Yksi ajatuksistani onkin ollut se, miten luovutetuilla siittöillä/munasoluilla hedelmöitetyt lapset ajattelevat asiasta. Haluavatko he yleensä ottaa selville keneltä solut on saatu? Olen yrittänyt asettautua heidän asemaansa, mutten ole oikein pystynyt vielä. Mutta ymmärsin kirjoituksestasi, etteivät lapsenne vielä tiedä siittiöistä. Toisaalta, kuten sanoit, eihän he siitä sen enempää saisi koskaan tietääkään koska on luovutettu aiemmin.
Jotenkin mua hämmentää myös se, kun tällainen solujen luovuttaja voidaan etsiä.. Eihän moni yhdenillan suhteista syntynytkään saa koskaan selville alkuperäänsä (äiti ei kerro, ei tiedä, sanoo ettei muista tms), miksi siis luovutettujen munasolujen/siittiöiden avulla syntyneiden kuuluisi? Jotenkin tämä vielä häiritsee mieltäni, kertokaahan ihmiset valaisevia kommenttejanne!
Paivansateelle vielä, että tosi ihanaa, että olette saaneet kaksi lasta luovutettujen siittiöiden avulla! Hienoa, että kirjoitit tähän ja annoit näkökulmaa myös saaja-puolelta.
No, jos vielä kommentoin, vaikka kuten sanoin, voinkin olla väärä ihminen kommentoimaan. Luulisin, että kaikki lapset jossain vaiheessa haluisivat selvittää biologisen äitinsä/isänsä. Minusta se on pelkästään hieno mahdollisuus. Olen surrut sitä, että omilla lapsilla sitä mahdollisuutta ei ole. Se ei vähennä kasvattaja isän/äidin arvoa tai rakkautta millään lailla eikä tuo paineita biologiselle taholle. Toisin sellaisen näkemyksen tähän, että se antaa vain tälle lapselle enempi näkemystä omasta itsestään ja perimästään. Esim. meillä kun puolet perimästä on mysteeriä niin välillä on vaikeaakin ymmärtää lasta. Esim jos luovuttajalla on kuohuvampi tempperamentti jne. Meillä siis asiaa hämmentää sekin, että lapsemme on valiettavasti tehty eri luovuttajilla eli sekametelisoppa on isompi. Minusta olisi ihanaa tietää lasten isistä jotain, ymmärtäisi lapsien perimää paremmin. Meillä kun on kasvanut kaksi täysin erilaista ja erinäköistä lasta. Vaikeuksia lisää tuo se, että jos yritämme kolmatta lasta joskus, hänenkin luovuttaja tulee olemaan eri (!) ja uuden lain myötä hänen isänsä olisi ainoa, jonka voisi jälkikäteen selvittää. Lapset ovat siis eriarvoisessa asemassa enkä voi mitenkään tilannetta auttaa. Tässä näkökulmasta minusta on vain hienoa, että kaikilla lapsilla olisi tulevaisuudessa mahdollisuus selvittää biologinen perimänsä. Nyt joudun ehkä tekemään sen ratkaisun, ettei kenellekään lapsista kerrota alkuperästä, koska muuten kokisin kahden lapsen "kärsivän vääryyttä". Mutta asiaa olen siis pohtinut kuten sanoin todella, todella, todella pitkään. Minusta perimän selvittämisestä ei kärsi kukaan. Lapsi saa tietoa, ymmärrystä itsestään, jos itse haluaa. Ei ehkä heti 18-vuotiaana halua, mutta voi haluta myöhemmin, kun esim tekee omia lapsia. Mahdollisuus on minusta vain hieno. Biologiselle äidille/isälle se ei aseta velvollisuuksia, uhkia. Lapsi haluaa vain "tutustua" omaan geeniperimäänsä.
myös tuota luovutusasiaa. Meillä 3 lasta ja neljättä odotellaan. Ja tämä neljäs taitaa jäädä meidän viimeiseksi. Itse olen pitänyt lapsia Luojan lahjoina ja toisaalta jos voisi auttaa lapsettomia niin miksi en tekisi niin.
Mutta olen myös miettinyt sitä kuten sinäkin että jossain olisi sitten lapsia jotka olisivat "puoleksi minun". Ja miten sitä reagoisi kun joku päivä ovelle tupsahtaisi joku joka sanoisi minun olevan hänen äitinsä?! Ja mitä jos lapsi syntyisikin perheeseen jossa ei ole hyvä olla? Näitä olen pähkäillyt paljonkin enkä ole päätöstä saanut tehtyä suuntaan tai toiseen.
Toivottavasti aloituksesi saa aikaan paljon keskustelua!
Pähkäilyterveisin AIHA