Lue keskustelun säännöt.
Kun kaikenlaiset muutokset ottavat aina tosi koville
03.08.2015 |
Pidän siitä, että asiat ovat "normaalisti" (oli se sitten mitä tahansa). Eli arki on rutinoitua ja turvallista, elämässäni on tietyt tärkeät ihmiset jne.
Aina jos edessä on jokin muutos (oli se sitten iso tai pieni, positiivinen tai negatiivinen) menen ihan sekaisin ja kestää pitkään, että pääsen taas sille rutiinitasolle.
Esim. työpaikan vaihdos. Sama tuttu työ mutta eri ympäristö. Itkin monta viikkoa ahdistustani, vaikka tavallaan kaikki oli työpaikalla hyvin. Tuntui vain oudolta olla eri paikassa kuin ennen. Tosin työpaikan vaihdos on mielestäni aika iso muutos, niin kuin vaikka lasten syntymä tai talon ostaminen. Kivoja asioita, mutta otan ne tosi raskaasti.
Haluasin päästä tästä ahdistuksesta eroon, mutta en tiedä miten? On vaikea selittää tätä ihmiselle, joka ei stressaa herkästi ja elää iloisena päivän kerrallaan. Itse en ole sellainen vaan mietin elämääni noin vuoden kerrallaan eteenpäin, vaikka se on ihan tyhmää. Elän aina hetken edellä ja varaudun aina siihen pahimpaan.
Olen myös miettinyt, jos elämässäni tapahtuisi jokin hirveä muutos, jos joku rakas vaikka kuolisi niin tuskin pystyisin jatkamaan elämääni enää normaalisti. :( Se tuntuu myös todella itsekkäältä, mutta en voi sille mitään.
Olen miettinyt, pitäisikö tämän takia jo hakeutua jonkun juttusille. Toisaalta jos olisi edes joku joka on samanlainen kuin minä?
Kommentit (2)
Hei, olen samanlainen. Jos hieman kärjistän, niin elämäni hirveimpiä asioita ovat olleet naimisiinmeno, kaikki muutot paikkakunnalta toiselle, työelämäkuviot ja etenkin lasten syntymät. Ihania asioita elämässä, mutta koen vain muutokset tosi raskaina, kuten sinäkin. Ihana kuulla, että en ole ainoa...Mun mies pitää mua ihan outona kun tunnen aina "vääriä" tunteita.
Mua myös raivostuttaa pienen mittakaavan suunnitelmanmuutokset. Esimerkiksi ollaan miehen kanssa illalla suunniteltu, että aamulla voisimme lähteä lasten kanssa leikkipuistoon, ottaa eväät mukaan ja viettää kiva aamupäivä kaupungilla. Minä suunnittelen mielessäni eväät, mitä lapsille laitetaan päälle, miten itse pukeudun, ketä ehkä tapaamme, millaista se olisi. Sitten aamulla anoppi soittaa ja kutsuu kylään ja mies lupaa! Argh! Käyn mielelläni mummolassa kylässä, mutta en vain kestä suunnitelmanmuutoksia! Minähän olin jo ajatuksissani valmistautunut ja taltuttanut mahdolliset stressin- ja huolenaiheet ja sitten kaikki vaivannäkö on yhtäkkia ollut turhaa!
Inhoan esimerkiksi syntymäpäiväyllätyksiä. Niihin sisältyy aina vaatimus siitä että minun pitäisi käyttäytyä tietyllä tavalla tai tuntea tiettyjä tunteita, joita en tietenkään siinä hetkessä saa aikaiseksi. Kaikkein kamalinta on, jos minun pitää yllätten lähteä johonkin paikkaan, ilman että olen ehtinyt valmistautua - vaikka se olisi mukavakin paikka.
Jep, olen neurootikko. Elämäni on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itsessäni samoja piirteitä, pahenevat vain vanhemmiten. Yritän kyllä tietoisesti joskus vähän rikkoa rutiineja, vaikka se ahdistaakin.