Miten naimisiinmeno näkyi arjessanne?

Tapasimme kaksi vuotta sitten ja menimme kuukausi sitten naimisiin. Tänä aikana riitely on huomasti lisääntynyt! Sanotaan suorempaan... Molemmat. 

Ei mitenkään. Toisin laillisesti naisen kannalta naimisiin meneminen on varmaan parempi vaihtoehto. Itse en olettaisi että mies ottaisi suhdetta mitenkään tosissaan jos naimisiinmeno ei olisi päämääränä.

Väliaikaisten horojen kanssa tavallisesti ei mennä naimisiin, koska virallisesti naimisiinmeno sitoo miestä enemmän oikeudellisesta näkökulmasta.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 20:02"]Tapasimme kaksi vuotta sitten ja menimme kuukausi sitten naimisiin. Tänä aikana riitely on huomasti lisääntynyt! Sanotaan suorempaan... Molemmat. 
[/quote]

Alkuhuuma alkaa hälvetä siis.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 20:07"]

[quote author="Vierailija" time="18.07.2015 klo 20:02"]Tapasimme kaksi vuotta sitten ja menimme kuukausi sitten naimisiin. Tänä aikana riitely on huomasti lisääntynyt! Sanotaan suorempaan... Molemmat.  [/quote] Alkuhuuma alkaa hälvetä siis.

[/quote]

minusta se hälveni jo puoli vuotta sitten. Jotenkin ajattelen, että nyt on turvallisempaa laukoa mielipiteitään. 

Tai sitten se on huuman lopullista hälvenemistä.

Ei juurikaan mikään muuttunut, minun nimeni ja toki yleisellä tasolla olemme onnellisia siitä, että olemme toistemme puolisoita. Avioliitto ei tosin ollut meille ikinä mikään suhteen "pelastuskeino" tai pelkästään toisen osapuolen vaatimus vaan molempien yhteinen toive.

Ei mitenkään. Joka vuosi kumpikin myös unohtaa hääpäivän :D

Menin naimisiin neljän vuoden seurustelun ja kahden vuoden yhdessäasumisen jälkeen eli eiköhän tunnettu toisemme erittäin hyvin tuossa vaiheessa.

Muutosta oli tietysti  yhteinen sukunimi, passin ja ajokortin vaihto ja uuden sukunimen muistaminen. Allekirjoitin satunnaisesti väärällä nimellä ja kerran lääkärissä en tajunnut, että minua pyydettiin, kun kutsui etunimellä ja uudella sukunimellä.

Olin onnellisempi ja luulen, että mieskin. Oltiin yhdessäasumisen ensi päivistä asti sitä mieltä, että suhteessamme edetään hitaasti kohti lapsia ja avioituminen oli se viimeinen askel ennen niitä, kun laitoimme juridiset asiat kuntoon. Sitä ennen olimme jo ehtineet pohtia omaisuusasioita ja perimistä, testamentin tekoa yms. ja päätyneet siihen tulokseen, että parhaiten katamme tavoitteemme avioitumalla. Ihan hyvä fiilis siitä avioitumisesta tuli, sellalinen, että olemme perhe, vaikka meillä ei vielä ole lapsia. Emme ole vain kämppiksiä vaan yhteinen yksikkö. Sillä luotiin vankka pohja perheellemme, kun ei jätetty asioita sattuman varaan tai uskottu, että kyllä se siitä, ei meille mitään voi tapahtua.

On joku sellainen syvempi rauha olla suhteessa. Varmuus ja avoimuus. Mutta muuten ei ole muuttunut, ihan samanlaista on yhteiselo kuin ennenkin.

Ehkä se vähän lähensi meitä entisestään, mutta ei nyt suurempia vaikutuksia. Menimme maistraatissa joten ei ollut mitään suurta häästressiä ja välillä jopa unohtaa olevansa naimisissa ja tulee hetkellinen ahaa-elämys "ainiin mehän ollaan jo naimisissa!". 4 onnellista ja autuasta aviovuotta takana, toivottavasti vielä monta edessä

Ei mitenkään. Seksi tosin lopahti se vähäkin. Nyt onneksi erottu.

Ei mitenkään.