Lue keskustelun säännöt.
Te joiden vanhemmat erosivat kun olitte lapsia:
02.08.2015 |
Kuinka monelle teistä tästä seurasi jotain traumoja? Ihan oikeasti? Itse olen eroperheen lapsi ja moni ystäväni on ja heidän moni kaverinsa, tuttunsa tai sukulainen on, ja kukaan meistä ei ole mitenkään kärsinyt vanhempien erosta.
Ihmeellistä vinkumista miten lapset niin kärsii, niin kärsii jos vanhemmat eroaa. Onko lapset nykyään jotenkin super herkkiä vai mikä tässä nyt on?
Ja ei, en itse ole eroamassa, mutta jos mieheni esim pettäisi minua edes kerran tai muuta yhtä vakavaa, niin eroaisin varmasti, vaikka lapsia meillä onkin. Aikuisina jos haluavat tietää miksi erottiin niin kertoisin syyn ja kyllä kasvatus mennyt pieleen jos eivät ymmärtäisi miksi halusin erota.
Kommentit (30)
Olihan se silloin vähän ikävää. Myös vanhempien uudet kumppanit oli pakko ottaa omaan elämään, vaikka vihasi niitä naamoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:34"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:31"]No, mulla on varmasti jotkut traumat jäänyt, sillä isäni ei eron jälkeen ollut kanssani tekemisissä, ja sen oletan ovan syyn sille, että olen aina seurustellut vanhempien miesten kanssa. Eikä se muutenkaan ollut herkkua, kun ei äidillä ollut enää varaa elättää mua kuten aiemmin olin elänyt, joutui tekemään kahta duunia, joten vähän vähän edes nähtiin, jouduin hoitamaan kodin ja koiran, kun mutsi raatoi.
[/quote]
Ok. Tämä kuitenkin vähän eriasia, kuin normaali ero jossa lapset saavat tavata vanhempiaan ihan milloin haluavat tai kuten on sovittu.
Esim minä ja sisarukseni saimme itse aina päättää kumman luona olimme. Välimatkaa vanhempien kotien välillä oli noin 3km.
Ap
[/quote]
Mikä on normaali ero? Hyvä sinulle, jos välimatka oli tuo. Minulla se oli yli 300 km.
Kyllä se on monille, erityisesti pienille lapsille kova paikka. Meillä naapurissa oli perhe jossa vanhemmat erosivat ja lapset tulivat meille joka päivä itkien pyysivät ettei annettaisi heidän vanhemoiensa erota. Erosta on nyt 5-6 vuotta ja lapset edelleen kyselevät asiasta ja eivät pidä äidin uudesya miehestä. Sanovat, että isä pitäisi olla siinä, eikä tämä uusi mies. Kyselevät myös jatkuvasti edelleen miksi erosivat ja ovat todella aggressiivisia, erityisesti esikoinen. Se jatkuva muutto äidiltä isälle ja isältä äidille on rankkaa lapsille. Kyllä lapsi tarvitsee sen yhden turvallisen kodin. Ei mitään äidin kotia ja isän kotia, jossa vielä pyörii uudet kumppanit ja yritetään leikkiä uutta perhettä.
Kaikki lapset eivät näytä tunteitaan vaan esittävät että kaikki on ok.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:37"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:34"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:31"]No, mulla on varmasti jotkut traumat jäänyt, sillä isäni ei eron jälkeen ollut kanssani tekemisissä, ja sen oletan ovan syyn sille, että olen aina seurustellut vanhempien miesten kanssa. Eikä se muutenkaan ollut herkkua, kun ei äidillä ollut enää varaa elättää mua kuten aiemmin olin elänyt, joutui tekemään kahta duunia, joten vähän vähän edes nähtiin, jouduin hoitamaan kodin ja koiran, kun mutsi raatoi.
[/quote]
Ok. Tämä kuitenkin vähän eriasia, kuin normaali ero jossa lapset saavat tavata vanhempiaan ihan milloin haluavat tai kuten on sovittu.
Esim minä ja sisarukseni saimme itse aina päättää kumman luona olimme. Välimatkaa vanhempien kotien välillä oli noin 3km.
Ap
[/quote]
Mikä on normaali ero? Hyvä sinulle, jos välimatka oli tuo. Minulla se oli yli 300 km.
[/quote]
Sellainen, missä toinen vanhempi ei häivy kuvioista kokonaan.
Ap
Alle kouluikäinen puhuu aika usein vanhempiensa erosta. Leikkipuistossa sanoi apeana, että jotkut on siellä niiden äidin ja isän kanssa. Kysyy usein muilta lapsilta heidän vanhemmistaan. Ja ikävöi aina toisen vanhemman luona ollessaan sitä toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimusten mukaan lapset kärsii erosta, jos erotaan sellaisessa liitossa, jossa vanhemmat on pystyneet olemaan riitelemättä lapsen edessä ja ovat suunnilleen väleissä ja käyttäytyvät asiallisesti toisiaan kohtaan. Tuollainen vanhempien suhde on lapselle ihan ok ja erosta tulee enemmän haittaa kuin yhdessä olemisesta.
Jos taas vanhemmat riitelee avoimesti, koti on taistelutanner tai toinen on alkoholisti tms. isompaa huonoa, ero voi olla hyvä asia myös lapselle.
Eron jälkeen pitäisi myös osata hoitaa lapsen huoltajuuskuviot ja asumiset riitelemättä, koska siitä on lapselle selkeää haittaa, että joutuu taistelunappulaksi vanhempien väliin. Sen jos osaa tehdä, niin paljon pelastuu. Moni ei edes yritä.
En osaa omalta kohdaltani sanoa, kun koko lapsuus oli muutenkin pelkkää paskaa, ennen eroa ja sen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:37"]Kyllä se on monille, erityisesti pienille lapsille kova paikka. Meillä naapurissa oli perhe jossa vanhemmat erosivat ja lapset tulivat meille joka päivä itkien pyysivät ettei annettaisi heidän vanhemoiensa erota. Erosta on nyt 5-6 vuotta ja lapset edelleen kyselevät asiasta ja eivät pidä äidin uudesya miehestä. Sanovat, että isä pitäisi olla siinä, eikä tämä uusi mies. Kyselevät myös jatkuvasti edelleen miksi erosivat ja ovat todella aggressiivisia, erityisesti esikoinen. Se jatkuva muutto äidiltä isälle ja isältä äidille on rankkaa lapsille. Kyllä lapsi tarvitsee sen yhden turvallisen kodin. Ei mitään äidin kotia ja isän kotia, jossa vielä pyörii uudet kumppanit ja yritetään leikkiä uutta perhettä.
Kaikki lapset eivät näytä tunteitaan vaan esittävät että kaikki on ok.
[/quote]
Näitä tapauksia just ihmettelen! Tai oikeastaan noita lapsia. Miten ne on noin älyttömän herkkiä jotka eivät pääse asian yli edes ajan kanssa? Ja tuo uudelle puolisolle juonittelukin ihan typerää jonka täytyy loppua jossain vaiheessa (eihän esim opettajalle koulussakaan saa juonitells vaikka olisi kuinka rasittava). Eri asia jos äidin/isän uusi puoliso on välivaltainen tai vastaavaa, mutta jos ongelma on vain tuo "nokun minä haluan isin tänne enkä Ristoa, tahdon tahdon! Tahdon muuten myös sen ponin"- marina niin ihan oikeasti mitä?
Kyllä minäkin lapsena ensin vierastin sitä, kun äitini luokse muutti uusi mies ja vähän oltiin hänelle ilkeitäkin, kunnes äitini teki siitä lopun, vähän aikaa vihattiin sitä miestä kun äiti puolusti sitä, mutta nopeasti annoimme hänelle mahdollisuuden ja nykyään en osaisi enää edes kuvitella ettei hän asuisi äitini luona. Saivat kolme lastakin ja he ovat minulle äärimmäisen rakkaita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä just kivaa kun ei saanut lupaa johonkin äidiltä, pysty luvan juonittelemaan isältä (tai toistepäin) kun vanhemmat ei olleet keskenään tekemisissä ja pitäneet yhteistä linjaa yllä. Oli helppo laskelmoida, kummalta kannattais kysyä tilanteesta riippuen.
Tilanteesta kärsin jonkunverran sillon kun vanhemmilla oli ollu keskenään kiistaa jostain elatus- tai raha-asioista. Riidelleet vaikkapa että kumpi maksaa keilikurssin tms. ja sitten olen jäänyt ilman kun kumpikaan ei ole ylpeyksissään suostunut taipumaan toiselle. Molemmat vanhempani ovat erittäin hyvätuloisia, eli nämä ovat olleet ihan periaatekysymyksiä heille vain. Nämä eivät nyt kuitenkaan niin suuria menetyksiä olleet, että vielä aikuisenakin olisi harmittanut, kunhan jotain keksin.
Ei oo haitannu.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:44"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:37"]Kyllä se on monille, erityisesti pienille lapsille kova paikka. Meillä naapurissa oli perhe jossa vanhemmat erosivat ja lapset tulivat meille joka päivä itkien pyysivät ettei annettaisi heidän vanhemoiensa erota. Erosta on nyt 5-6 vuotta ja lapset edelleen kyselevät asiasta ja eivät pidä äidin uudesya miehestä. Sanovat, että isä pitäisi olla siinä, eikä tämä uusi mies. Kyselevät myös jatkuvasti edelleen miksi erosivat ja ovat todella aggressiivisia, erityisesti esikoinen. Se jatkuva muutto äidiltä isälle ja isältä äidille on rankkaa lapsille. Kyllä lapsi tarvitsee sen yhden turvallisen kodin. Ei mitään äidin kotia ja isän kotia, jossa vielä pyörii uudet kumppanit ja yritetään leikkiä uutta perhettä.
Kaikki lapset eivät näytä tunteitaan vaan esittävät että kaikki on ok.
[/quote]
Näitä tapauksia just ihmettelen! Tai oikeastaan noita lapsia. Miten ne on noin älyttömän herkkiä jotka eivät pääse asian yli edes ajan kanssa? Ja tuo uudelle puolisolle juonittelukin ihan typerää jonka täytyy loppua jossain vaiheessa (eihän esim opettajalle koulussakaan saa juonitells vaikka olisi kuinka rasittava). Eri asia jos äidin/isän uusi puoliso on välivaltainen tai vastaavaa, mutta jos ongelma on vain tuo "nokun minä haluan isin tänne enkä Ristoa, tahdon tahdon! Tahdon muuten myös sen ponin"- marina niin ihan oikeasti mitä?
Kyllä minäkin lapsena ensin vierastin sitä, kun äitini luokse muutti uusi mies ja vähän oltiin hänelle ilkeitäkin, kunnes äitini teki siitä lopun, vähän aikaa vihattiin sitä miestä kun äiti puolusti sitä, mutta nopeasti annoimme hänelle mahdollisuuden ja nykyään en osaisi enää edes kuvitella ettei hän asuisi äitini luona. Saivat kolme lastakin ja he ovat minulle äärimmäisen rakkaita.
Ap
[/quote]
Oliko äitisi uusi mies tarkoituksella tullut vanhempiesi liittoon väliin ja piirittänyt varattua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:44"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:37"]Kyllä se on monille, erityisesti pienille lapsille kova paikka. Meillä naapurissa oli perhe jossa vanhemmat erosivat ja lapset tulivat meille joka päivä itkien pyysivät ettei annettaisi heidän vanhemoiensa erota. Erosta on nyt 5-6 vuotta ja lapset edelleen kyselevät asiasta ja eivät pidä äidin uudesya miehestä. Sanovat, että isä pitäisi olla siinä, eikä tämä uusi mies. Kyselevät myös jatkuvasti edelleen miksi erosivat ja ovat todella aggressiivisia, erityisesti esikoinen. Se jatkuva muutto äidiltä isälle ja isältä äidille on rankkaa lapsille. Kyllä lapsi tarvitsee sen yhden turvallisen kodin. Ei mitään äidin kotia ja isän kotia, jossa vielä pyörii uudet kumppanit ja yritetään leikkiä uutta perhettä. Kaikki lapset eivät näytä tunteitaan vaan esittävät että kaikki on ok. [/quote] Näitä tapauksia just ihmettelen! Tai oikeastaan noita lapsia. Miten ne on noin älyttömän herkkiä jotka eivät pääse asian yli edes ajan kanssa? Ja tuo uudelle puolisolle juonittelukin ihan typerää jonka täytyy loppua jossain vaiheessa (eihän esim opettajalle koulussakaan saa juonitells vaikka olisi kuinka rasittava). Eri asia jos äidin/isän uusi puoliso on välivaltainen tai vastaavaa, mutta jos ongelma on vain tuo "nokun minä haluan isin tänne enkä Ristoa, tahdon tahdon! Tahdon muuten myös sen ponin"- marina niin ihan oikeasti mitä? Kyllä minäkin lapsena ensin vierastin sitä, kun äitini luokse muutti uusi mies ja vähän oltiin hänelle ilkeitäkin, kunnes äitini teki siitä lopun, vähän aikaa vihattiin sitä miestä kun äiti puolusti sitä, mutta nopeasti annoimme hänelle mahdollisuuden ja nykyään en osaisi enää edes kuvitella ettei hän asuisi äitini luona. Saivat kolme lastakin ja he ovat minulle äärimmäisen rakkaita. Ap
[/quote]
Minusta tuntuu että sinua ei oikeasti kauheasti kiinnosta lasten psyykkinen kehitys ja heidän hyvinvointinsa tai pahoinvointinsa. Sinä olet sellainen ihminen, joka menee vanhempien tarpeet edellä. Jos sinä haluat uuden miehen, niin vanha isi lähtee ja uusi tulee tilalle ja jos se lapsia itkettää, niin onpas herkkiä ja epäonnistuneita lapsia. Vaikutat jotenkin tunnevammaiselta.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:46"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:44"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:37"]Kyllä se on monille, erityisesti pienille lapsille kova paikka. Meillä naapurissa oli perhe jossa vanhemmat erosivat ja lapset tulivat meille joka päivä itkien pyysivät ettei annettaisi heidän vanhemoiensa erota. Erosta on nyt 5-6 vuotta ja lapset edelleen kyselevät asiasta ja eivät pidä äidin uudesya miehestä. Sanovat, että isä pitäisi olla siinä, eikä tämä uusi mies. Kyselevät myös jatkuvasti edelleen miksi erosivat ja ovat todella aggressiivisia, erityisesti esikoinen. Se jatkuva muutto äidiltä isälle ja isältä äidille on rankkaa lapsille. Kyllä lapsi tarvitsee sen yhden turvallisen kodin. Ei mitään äidin kotia ja isän kotia, jossa vielä pyörii uudet kumppanit ja yritetään leikkiä uutta perhettä.
Kaikki lapset eivät näytä tunteitaan vaan esittävät että kaikki on ok.
[/quote]
Näitä tapauksia just ihmettelen! Tai oikeastaan noita lapsia. Miten ne on noin älyttömän herkkiä jotka eivät pääse asian yli edes ajan kanssa? Ja tuo uudelle puolisolle juonittelukin ihan typerää jonka täytyy loppua jossain vaiheessa (eihän esim opettajalle koulussakaan saa juonitells vaikka olisi kuinka rasittava). Eri asia jos äidin/isän uusi puoliso on välivaltainen tai vastaavaa, mutta jos ongelma on vain tuo "nokun minä haluan isin tänne enkä Ristoa, tahdon tahdon! Tahdon muuten myös sen ponin"- marina niin ihan oikeasti mitä?
Kyllä minäkin lapsena ensin vierastin sitä, kun äitini luokse muutti uusi mies ja vähän oltiin hänelle ilkeitäkin, kunnes äitini teki siitä lopun, vähän aikaa vihattiin sitä miestä kun äiti puolusti sitä, mutta nopeasti annoimme hänelle mahdollisuuden ja nykyään en osaisi enää edes kuvitella ettei hän asuisi äitini luona. Saivat kolme lastakin ja he ovat minulle äärimmäisen rakkaita.
Ap
[/quote]
Oliko äitisi uusi mies tarkoituksella tullut vanhempiesi liittoon väliin ja piirittänyt varattua?
[/quote]
Ei. Käsittääkseni tapasivat vasta vanhempieni eron jälkeen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla paljon asioita, joita ap ei voi käsittää. Ymmärrän hyvin, ettei ap:ta paljoakaan ole hetkauttanut vanhempiensa ero :D
Vanhempien erosta jäi pahat traumat. Vanhempani erosivat kun olin noin 6v. Ennen eroa olin iloinen, rohkea, sosiaalinen lapsi, eron jälkeen minusta tuli todella arka, hiljainen ja vetäytyvä. Eron jälkeen äiti ravasi juhlimassa ja isä istui baarissa :( He hoitivat eron todella huonosti meidän lasten kannalta, me jäimme täysin yksin sen surun kanssa mikä erosta tuli. Ja muistan sen kun pelkäsin kuollakseni että äiti lähtee ja jättää meidät kun isäkin lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:46"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:44"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:37"]Kyllä se on monille, erityisesti pienille lapsille kova paikka. Meillä naapurissa oli perhe jossa vanhemmat erosivat ja lapset tulivat meille joka päivä itkien pyysivät ettei annettaisi heidän vanhemoiensa erota. Erosta on nyt 5-6 vuotta ja lapset edelleen kyselevät asiasta ja eivät pidä äidin uudesya miehestä. Sanovat, että isä pitäisi olla siinä, eikä tämä uusi mies. Kyselevät myös jatkuvasti edelleen miksi erosivat ja ovat todella aggressiivisia, erityisesti esikoinen. Se jatkuva muutto äidiltä isälle ja isältä äidille on rankkaa lapsille. Kyllä lapsi tarvitsee sen yhden turvallisen kodin. Ei mitään äidin kotia ja isän kotia, jossa vielä pyörii uudet kumppanit ja yritetään leikkiä uutta perhettä. Kaikki lapset eivät näytä tunteitaan vaan esittävät että kaikki on ok. [/quote] Näitä tapauksia just ihmettelen! Tai oikeastaan noita lapsia. Miten ne on noin älyttömän herkkiä jotka eivät pääse asian yli edes ajan kanssa? Ja tuo uudelle puolisolle juonittelukin ihan typerää jonka täytyy loppua jossain vaiheessa (eihän esim opettajalle koulussakaan saa juonitells vaikka olisi kuinka rasittava). Eri asia jos äidin/isän uusi puoliso on välivaltainen tai vastaavaa, mutta jos ongelma on vain tuo "nokun minä haluan isin tänne enkä Ristoa, tahdon tahdon! Tahdon muuten myös sen ponin"- marina niin ihan oikeasti mitä? Kyllä minäkin lapsena ensin vierastin sitä, kun äitini luokse muutti uusi mies ja vähän oltiin hänelle ilkeitäkin, kunnes äitini teki siitä lopun, vähän aikaa vihattiin sitä miestä kun äiti puolusti sitä, mutta nopeasti annoimme hänelle mahdollisuuden ja nykyään en osaisi enää edes kuvitella ettei hän asuisi äitini luona. Saivat kolme lastakin ja he ovat minulle äärimmäisen rakkaita. Ap
[/quote]
Minusta tuntuu että sinua ei oikeasti kauheasti kiinnosta lasten psyykkinen kehitys ja heidän hyvinvointinsa tai pahoinvointinsa. Sinä olet sellainen ihminen, joka menee vanhempien tarpeet edellä. Jos sinä haluat uuden miehen, niin vanha isi lähtee ja uusi tulee tilalle ja jos se lapsia itkettää, niin onpas herkkiä ja epäonnistuneita lapsia. Vaikutat jotenkin tunnevammaiselta.
[/quote]
Väärässä olet. Enkä ole edes eroamassa. Mutta jos mies tekisi jotain järkyttävää kuten pettäisi tai löisi, en takuulla jäisi suhteeseen, ihan lapsienkin takia. Eikä mies minun kanssani jatkaisi jos häntä pettäisin. En voisi tulla sen miehen kanssa toimeen saman katon alla, mikä EI ole säälittävää tai huonoa vanhemmuutta, vaan inhimillistä. Lapsetkin varmasti elävät mieluummin kahdessa rauhallisessa kodissa kuin yhdessä riitaisassa, vai mitä mieltä olet?
Minusta olisi järkyttävää, jos saisin kuulla vanhempien eläneen yhdessä vain meidän lasten takia, ja eronneet heti kun viimeinen lentää pesästä. Se onnellinen perhe-elämä olisi ollut pelkkää kulissia!
Yhdelle tutulle kävi näin kun täytti 18. Vanhemmat osti tälle lepytykseksi koiran.
Ap
Mulle tuli trauma siitä, kun isäpuoli ja velipuoli tuli perheeseen. Elämä muuttui täysin erilaiseks ja nyt käyn terapiassa sen takia.
M39
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:53"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:46"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:44"] [quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:37"]Kyllä se on monille, erityisesti pienille lapsille kova paikka. Meillä naapurissa oli perhe jossa vanhemmat erosivat ja lapset tulivat meille joka päivä itkien pyysivät ettei annettaisi heidän vanhemoiensa erota. Erosta on nyt 5-6 vuotta ja lapset edelleen kyselevät asiasta ja eivät pidä äidin uudesya miehestä. Sanovat, että isä pitäisi olla siinä, eikä tämä uusi mies. Kyselevät myös jatkuvasti edelleen miksi erosivat ja ovat todella aggressiivisia, erityisesti esikoinen. Se jatkuva muutto äidiltä isälle ja isältä äidille on rankkaa lapsille. Kyllä lapsi tarvitsee sen yhden turvallisen kodin. Ei mitään äidin kotia ja isän kotia, jossa vielä pyörii uudet kumppanit ja yritetään leikkiä uutta perhettä. Kaikki lapset eivät näytä tunteitaan vaan esittävät että kaikki on ok. [/quote] Näitä tapauksia just ihmettelen! Tai oikeastaan noita lapsia. Miten ne on noin älyttömän herkkiä jotka eivät pääse asian yli edes ajan kanssa? Ja tuo uudelle puolisolle juonittelukin ihan typerää jonka täytyy loppua jossain vaiheessa (eihän esim opettajalle koulussakaan saa juonitells vaikka olisi kuinka rasittava). Eri asia jos äidin/isän uusi puoliso on välivaltainen tai vastaavaa, mutta jos ongelma on vain tuo "nokun minä haluan isin tänne enkä Ristoa, tahdon tahdon! Tahdon muuten myös sen ponin"- marina niin ihan oikeasti mitä? Kyllä minäkin lapsena ensin vierastin sitä, kun äitini luokse muutti uusi mies ja vähän oltiin hänelle ilkeitäkin, kunnes äitini teki siitä lopun, vähän aikaa vihattiin sitä miestä kun äiti puolusti sitä, mutta nopeasti annoimme hänelle mahdollisuuden ja nykyään en osaisi enää edes kuvitella ettei hän asuisi äitini luona. Saivat kolme lastakin ja he ovat minulle äärimmäisen rakkaita. Ap [/quote] Minusta tuntuu että sinua ei oikeasti kauheasti kiinnosta lasten psyykkinen kehitys ja heidän hyvinvointinsa tai pahoinvointinsa. Sinä olet sellainen ihminen, joka menee vanhempien tarpeet edellä. Jos sinä haluat uuden miehen, niin vanha isi lähtee ja uusi tulee tilalle ja jos se lapsia itkettää, niin onpas herkkiä ja epäonnistuneita lapsia. Vaikutat jotenkin tunnevammaiselta. [/quote] Väärässä olet. Enkä ole edes eroamassa. Mutta jos mies tekisi jotain järkyttävää kuten pettäisi tai löisi, en takuulla jäisi suhteeseen, ihan lapsienkin takia. Eikä mies minun kanssani jatkaisi jos häntä pettäisin. En voisi tulla sen miehen kanssa toimeen saman katon alla, mikä EI ole säälittävää tai huonoa vanhemmuutta, vaan inhimillistä. Lapsetkin varmasti elävät mieluummin kahdessa rauhallisessa kodissa kuin yhdessä riitaisassa, vai mitä mieltä olet? Minusta olisi järkyttävää, jos saisin kuulla vanhempien eläneen yhdessä vain meidän lasten takia, ja eronneet heti kun viimeinen lentää pesästä. Se onnellinen perhe-elämä olisi ollut pelkkää kulissia! Yhdelle tutulle kävi näin kun täytti 18. Vanhemmat osti tälle lepytykseksi koiran. Ap
[/quote]
Mutta lapsesi ei saisi tuntea mitään tuossa kohtaan. Heidän pitäisi vain tyynenä hyväksyä tilanne ja suhtautua siihen kuin aikuinen, kylmän viileästi (vaikka todellisuudessa aikuisetkaan eivät tuollaisesta selviä ilman hirveää surua). Ja sitten vielä uudet kumppanit siihen nopealla tahdilla, niin kuin niin monella on tapana. Lapsille ei anneta erossa yhtään aikaa eikä tilaa käsitellä omia tunteitaan. Ero tulee lapsille kuitenkin yllätyksenä, toisen vanhemman tapaaminen saattaa sen jälkeen olla vähäistä ja sitten pitäisi vielä avosylin toivottaa omaan kotiin asumaan vieraita ihmisiä. Eikä saisi tuntea mitään? Vaatimukset lapsia kohtaan on ihan yliammuttuja.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:50"]Vanhempien erosta jäi pahat traumat. Vanhempani erosivat kun olin noin 6v. Ennen eroa olin iloinen, rohkea, sosiaalinen lapsi, eron jälkeen minusta tuli todella arka, hiljainen ja vetäytyvä. Eron jälkeen äiti ravasi juhlimassa ja isä istui baarissa :( He hoitivat eron todella huonosti meidän lasten kannalta, me jäimme täysin yksin sen surun kanssa mikä erosta tuli. Ja muistan sen kun pelkäsin kuollakseni että äiti lähtee ja jättää meidät kun isäkin lähti.
[/quote]
No tämänkin tilanteen ymmärrän kuten ekan vastaajan. Teidän vanhempanne hoitivat asian erittäin huonosti. Olisi pitänyt tarkentaa aloituksessa se, että tarkoitin sellaista eroa, missä lapsi saa olla tarpeeksi molempien vanhempien kanssa, ja näiden myöhemmin kuvioihin mahdollisesti tulleet uudet puolisot ovat olleet ihan täyspäisiä ihmisiä.
Kun heti halveksitaan jos lapsiperheessä erotaan sen kummemmin ajattelematta pidemmälle. Heti on lapsen tulevaisuus pilattu jos jonkinlaisella kauhutarinalla.
Ap
No mä jäin 3v itkemään eteiseen kun äiti lähti. Muistan vielä 20v myöhemmin kuinka huusin "Äiti älä mee". Odotin äitiä pitkään takaisin kotiin. Isä itki siihen aikaan ihan hirveästi ja minulla oli tietenkin kovin syyllinen olo siitä ja "hassuttelin" (=olin surullinen mutta esitin reipasta), jotta isä taas hymyilisi. Olin yksin, en tiennyt missä on äiti ja äidin ystävä tuli meille sitten "auttamaan" isää arjen pyörittämisessä ja aina kun isä oli esim. töissä, äidin ns. ystävä huoritteli äitiä minulle, supatti "Sun äitis ei välitä susta, huomaatko, sehän ei ole soittanut sulle pitkään aikaan. Siitä ei koskaan tule sellainen äiti kun haluaisit. Sun äiti on ihan unohtanut sut, jossain se juhlii ja varmaan sillä on uusi mieskin. Ja kohta ihan uusi lapsikin." Isä hautautui kokonaan töihin. Siinä välissä äiti oli lähtenyt, koti oli muuttunut, isä lähtenyt ja tilalle tullut väkivaltainen sekopää.
Tämä äidin ystävän puheet olivat kaikki valetta. Äiti oli joutunut onnettomuuteen ->sairaalaan -> koomaan jonkun aivoturvotuksen takia, eikä meille kerrottu mitään. Äidin ystävä pakotti kutsumaan tätä äidiksi. Se oli kamalaa, mutta fyysisen väkivallan pelossa kutsuin häntä äidiksi. Iltaisin rukoilin oikeaa äitiä, että tämä antaisi anteeksi, kun olin "pettänyt" hänet kutsumalla toista naista äidiksi. Olin myös hämmentynyt siitä, miksi kutsuisin sitten oikeaa äitiäni. Tämän etunimellä? Varaäidiksi? Isä ei tietenkään tiennyt tai halunnut tietää mistä oli kyse. Mustelmani, ruhjeeni, itkuisuuteni ja lopulta täydellinen puhumattomuuteni saivat milloin mitäkin tekosyitä. Isä teki yli 10h päivässä töitä, joten näin häntä hyvällä tuurilla hetken ennen nukkumaanmenoani. Äidin entinen ystävä sitten muutti meille ja väkivalta ja äidin haukkuminen paheni. Hän pakotti minut kirjoittamaan äidille kirjeen, jossa kerron kuinka paljon tätä vihaan. Suihkussa ei saanut käydä. Joka päivä koulun jälkeen hän repi vaatteeni kaapista lattialle, heitteli tavaroita ja riehui painu vittuun täältä ym. En edes kehtaa kertoa kaikkea mitä hän teki ja sanoi, hävettää niin. Ja kyllä, tämä on totta. Yhtenä päivänä kerroin isälle. Tämä läppäisi minua päähän ja karjaisi älä valehtele!
10v myöhemmin vanhempien erosta muutin äidin luokse. Kahden vuoden kuluttua soitin itse lastensuojeluun ja pyysin päästä lastenkotiin. Äidin uuden miehen harjoittama päihteidenkäyttö ja seksuaalinen ahdistelu saivat riittää.
Otin kaikki vanhat paskat isän kanssa puheeksi pari vuotta sitten. Kerroin isälle äidin sanoneen, että katuu jättämistämme. Isä itki, äiti itki. Emme saaneet silti enää korjattua mitään.
En ole tekemisissä nyt 23v ikäisenä kummankaan vanhemman kanssa.
Ei mitään traumoja. Uus "pysyvä" mies tuli kuvioihin kun olin joku 5 tai 6v, muutama oli sitä ennen. Kaikki oli ihan kivoja, ne onneks tuli meidän elämään eikä muuttanut meidän kuvioita erikoisemmin. Niistä tää pysyvin sitte tuppas varmaan jotenki olee se "isä" mulle, pyöri kuvoissa sen 10 vuotta ja hyvissä väleissä oltiin. Vittumaisinta oli sitten vaan se että kun äiti ja tää mies eros, nii äiti sano "no mutta ei se varmaan sua paljoo kiinnosta, kun ei se sun isä ees oo". No joo mutta kymmenenvuotta kuvioissa ja sit se vaan yhtäkkii lähtee että moikka :D sillon 15-16 vuotiaana tullu mieleenkää kysyy sitte eronjälkeen että no hei miten menee, ei mulla ollut _mitään_ syytä ottaa siihen yhteyttä. Ja no emmätiedä kiinnostaisko erikoisemmin muutenkaan sen menot ja meiningit. Mutta vitutti eniten tuo äitin itsekkyys, että äiti ajatteli että HÄN on ollut 10 vuotta miehensä kanssa. Tuliko mieleen että koko PERHE oli 10 vuotta senkaa tekemisissä myös??
Äh ja nyt alko ärsyttää lisää ne tavat miten äiti on niitten miestenkanssa. Huoh, se on niin nössykkä jotenki.
Mutta siis joo ei traumoja. Jokainen ero varmaan parantanut ilmapiiriä, kavereilta oon ymmärtäny että inhottavampaa mennä kotiin jossa kokoajan myrkyllinen ilma.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:31"]No, mulla on varmasti jotkut traumat jäänyt, sillä isäni ei eron jälkeen ollut kanssani tekemisissä, ja sen oletan ovan syyn sille, että olen aina seurustellut vanhempien miesten kanssa. Eikä se muutenkaan ollut herkkua, kun ei äidillä ollut enää varaa elättää mua kuten aiemmin olin elänyt, joutui tekemään kahta duunia, joten vähän vähän edes nähtiin, jouduin hoitamaan kodin ja koiran, kun mutsi raatoi.
[/quote]
Ok. Tämä kuitenkin vähän eriasia, kuin normaali ero jossa lapset saavat tavata vanhempiaan ihan milloin haluavat tai kuten on sovittu.
Esim minä ja sisarukseni saimme itse aina päättää kumman luona olimme. Välimatkaa vanhempien kotien välillä oli noin 3km.
Ap