Oletko käynyt ulkomailla raskausaikana?
Tuon toisen ketjun innostamana: kuinka moni on matkustanut raskausaikana ulkomaille, minne ja millä viikoilla?
Aloitan itsestäni, eli raskausaikana ihan vain kotimaassa olen matkustellut.
Kommentit (24)
Olen juu, ekan raskauden aikana kävin viikolla 20 Portugalissa ja myöhemmin Lontoossa ja Berliinissä. Tokan aikana Italiassa ja vielä myöhäsillä viikoilla Lontoossa. Täytyy myöntää että olen sen verran nössö, että esim Egyptiin tai Malesiaan en olisi raskauden aikana lähtenyt.
Olin noin rv 7-9 Thaimaassa. En tiennyt raskaudestani vielä tuolloin.
En mutta jostain kummallisesta syystä molemmissa raskauksissa aivan järjettömissä paihoinvoinneissa olen matkustanut pääkaupunkiseudulta Oulun seudulle autolla, ensimmäisestä kerrasta en ilmeisesti oppinut mitään.
Ekalla kerralla oli ekalla kolmanneksella koska mulla ei silloin vielä ollut suppo-lääkitystä jolla sinnittelin kaksi seuraavaa kolmannesta (enkä todellakaan matkustanut edes ulos ovesta jos ei ollut pakko). Toisella kerralla oli rv14-15 koska sen reissun (viikonloppu huoltamoruualla ja makkaralla) jälkeen oksentelin viimeiset kerrat siinä raskaudessa.
miehen sisko lomaili 7.kuulla 2,5vkoa intiassa. sitä sillon vähä mietin että iteppä en ois uskaltant.
Espanjassa oltiin kolmatta odottaessa kun olin rv 7. Tokaa odottaessa oli Turkin matka varattuna kun viikkoja ois ollut 24 mutta raskaus keskeytyi rv 23 täällä kotisuomessa ja matka peruuntui kun en pystynyt lähtemään. Tuon jälkeen en enää ikinä uskaltaisi raskaana (tyyliin ekan kolmanneksen jälkeen) matkustaa.
Olen matkustanut Venäjälle, Latviaan, Puolaan ja Turkkiin. Niin, ja Suomeen, asun siis ulkomailla. Ihan monenmoisilla viikoilla, olisinkohan pisimmilläni ollut viikolla 25 Venäjällä. Missään huonon hygienian maissa tai huonon terveydenhuollon maissa en raskaana ollessa matkustaisi.
Eka raskaus selvisi viikkoa ennen kuin lähdettiin Espanjaan. Ihan alussa siis oli. Neljännellä kuulla olen ollut Kreikassa.
Miksi joku alapeukutti kun kerroin käyneeni Thaimaassa ja entiennyt raskauttani? Kummallinen juttu.
Noin viikolla 15-16 olin Barcelonassa mutta en uskaltanut syödä juuri mitään. :/
En muista viikkoja (olisiko ollut puolivälissä) Barcelonassa olin 2 viikkoa ja ihan paikallista ruokaa söin ja raanavettä join. Ostin hedelmiä paikallisesta kaupasta. Kaupungillakin kuljin yksikseen. Ei kyllä tullut mieleenkään pelätä raskauden takia.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 01:13"]En muista viikkoja (olisiko ollut puolivälissä) Barcelonassa olin 2 viikkoa ja ihan paikallista ruokaa söin ja raanavettä join. Ostin hedelmiä paikallisesta kaupasta. Kaupungillakin kuljin yksikseen. Ei kyllä tullut mieleenkään pelätä raskauden takia.
[/quote]
Niin ja olin Pariisissakin samana kesänä ja paikallista ruokaa söin sielläkin ja kaupungilla kuljin.
Risteilylle Tukholmaan pitäisi mennä rv 12 mutta sen jälkeen taidan pysyä visusti Suomessa
Alkuraskaudessa olen matkustellut keskieuroopassa. Puolenvälin jälkeen en ole uskaltanut siksi, että olen pelännyt jos synnytys käynnistyisikin kovasti etuajassa ulkomailla. Painajaismainen tilanne maissa, joissa hoitoa pienille keskosille ei tarjolla:( t. Kahden "yliaikaisen", kahden pikkukeskosen äiti
Kävin Barcelonassa heti kun raskauspahoinvoiti oli ohi (n. 4kk), kävelin n. 8h päivässä ja söin ihan normaalia ruokaa, vedet ostin :) oli ihana reissu
Teneriffalla, all inclusive ja mulla jatkuva kuvotus. Siinä meni rahat hukkaan. Jotain alkuviikkoja ne oli.
Olen matkustellut Euroopassa ja Etelä-Amerikassa raskausaikana.
-
Matkustaminen pahoinvoinnin ja oksentelun aikana on tosi rankkaa. Odotin esikoista, eikä mulla ollut aavistustakaan, mitä se pahoinvointi on. Se iski kesken Paraguayn matkan (ja kesti 5. kuulle) ja makasin hotellin sängyllä ja aina silloin tällöin kävin yökkimässä vessassa, muuhun en pystynyt. Tuolloin oli myös yli 40 asteen helteet, mutta hotelli oli ilmastoitu.
-
Kun pahoinvointi on ohi ja jos muuten normaali raskaus, niin miksei matkustaisi. Maalaisjärki, hyvä hygienia, ruokasuositusten noudattaminen ja mahdollisuus lepäämiseen. Niillä selviää pitkälle. Ja vakuutus kunnossa!
-
Asuin raskausaikana Argentiinassa ja kaikkinensa kokemus oli 10 +. Synnytys tapahtui yksityissairaalassa ja synnytyslääkärini oli tunnettu professori ja hänen tiimiinsä kuului 7 ammattilaista. Sairaala oli kuin hotelli ja ruokakin tilattiin ravintolan ruokalistalta ja tuotiin yksityishuoneeseen, missä ranskalainen takorautaparveke puutarhaan yms. :)
-
Olen jälleen raskaana ja kunhan selviän oksentelusta, suunnitelmissa olisi pari reissua Euroopan sisällä, sekä toiveissa matka Yhdysvaltoihin. Sitä en tosin vielä tiedä, millainen raskaus on edessä. Toisen raskauden aikana supistelut alkoi rv 17 ja olin koko raskauden Suomessa, lopulta 2 kk vuodelevossa.
Sekä Espanjassa että Ruotsissa. Saman raskauden aikana. Ruotsissa sain jonkun vatsapöpön ja ripulin. Ne kivut oli niin hirveitä, että mietin, että kuolen jos synnytys sattuu enemmän. Mielestäni ei sattunut, koska sain hyvän epiduraalin :)
Kööpenhaminassa ja Tukholmassa olen. En lähtis Euroopan ulkopuolelle enkä täälläkään mihinkään Bulgariaan tai muuhun heikon hygienian maahan.