Lue keskustelun säännöt.
Muuttuminen positiivisemmaksi ihmiseksi
06.07.2015 |
Olen päättänyt opetella positiivisemmaksi ihmiseksi. En sellaiseksi über-jeejee-tyypiksi, vaan sellaiseksi joka tiedostaa kyllä ikävätkin asiat ja realiteetit mutta ajattelee enemmän hyviä asioita kuin huonoja, valittaa vähemmän, arvostaa sitä mitä itsellä on ja nauttii pienistä hyvistä asioista vaikka isot asiat olisivat vinksallaan, suhtautuu kanssaihmisiin ystävällisesti ja arvostavasti ja on armollinen itselleen.
Onko täällä muita joilla on sama tavoite? Tai onko joku saavuttanut jo tämän? Onko hyviä neuvoja?
Vaikeinta on varmaan säilyä positiivisena kaikkien negatiivisten ihmisten keskellä, suomalaisethan ovat tunnetusti valittajakansaa. :)
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehdi nyt kirjoittaa pitkästi, mutta asiat jotka ovat minua auttaneet:
- mindfulness
- kognitiivinen terapia
- dialektinen käyttäytymisterapia
Olen kyllä ollut tosi sairas, ymmärrän , että terapiaan pääsy on ollut etuoikeus. Mutta mindfulnessista on hyvä aloittaa! Jon Kabat-Zinn on kirjoittanut yhden perusteoksista, nimi ei nyt tule mieleen. Kirjallisuutta on paljon aiheesta.
Täällä sama tavoite. Ikävä vaan on merkinnyt, että olen joutunut vähentämään tiettyjen kavereiden näkemistä. Olen huomannut, että heidän seurassaan pessimistinen ajattelu jyllää ja tunnun urautuvan aina heti samaan vanhaan ajatusmalliin kuin aiemminkin. Kaikkien tuttavien kohdalla näin ei käy.
Olen pystynyt muuttumaan. Yksi tapa on kiitollisuus. Kirjoita kiitollisuuspäiväkirjaa. Ja muista ajatella hyviä asioita viimeiseksi illalla.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:40"]
Olen pystynyt muuttumaan. Yksi tapa on kiitollisuus. Kirjoita kiitollisuuspäiväkirjaa. Ja muista ajatella hyviä asioita viimeiseksi illalla.
[/quote]
Kiitollisuuspäiväkirja on hyvä ajatus!
Olen laittanut itselleni muistilappuja että muistaisin ajatella hyviä asioita, illalla ja pitkin päivää. Kumman helposti ikävät asiat jää päähän pyörimään ja vaikuttamaan mielialaan eikä meinaa muistaa että itse voi vaikuttaa siihen paljonko asioille antaa huomiota.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:40"]
Täällä sama tavoite. Ikävä vaan on merkinnyt, että olen joutunut vähentämään tiettyjen kavereiden näkemistä. Olen huomannut, että heidän seurassaan pessimistinen ajattelu jyllää ja tunnun urautuvan aina heti samaan vanhaan ajatusmalliin kuin aiemminkin. Kaikkien tuttavien kohdalla näin ei käy.
[/quote]
Tuo on haastavaa. Itse olen tainnut oppia perusnegatiivisuuden lapsuudenperheestä, jossa oltiin ja ollaan edelleen synkkiä ja arvostelevia. Olen alkanut huomata asiaa vasta nyt ja yritän muuttua, mutta sukulaisten kanssa niin helposti alkaa valua takaisin siihen asenteeseen. Toisaalta olisi kiva tavata sukulaisia, mutta niin että osaisi olla välittämättä heidän valituksistaan ja eikä antaisi niiden vaikuttaa omaan mielialaan.
-ap
Itselläni oli sama tavoite ja saavutin sen. Päätin, että mietin joka päivä vähintään yhden asian, josta olen kiitollinen ja onnellinen. Pikkuhiljaa se alkoi tapahtua ihan luonnostaan ja lisääntyä ajan myötä että saatoin ihan pienistäkin tilanteista saada hyvää fiilistä (sen sijaan että kauppajonossa miettii että onpa ärsyttävän pitkä jono, miettikin että olipa ihanan iloisen oloinen myyjä esim) ihan automaattisesti. Positiivisuus otti vallan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:52"]
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 11:40"]
Täällä sama tavoite. Ikävä vaan on merkinnyt, että olen joutunut vähentämään tiettyjen kavereiden näkemistä. Olen huomannut, että heidän seurassaan pessimistinen ajattelu jyllää ja tunnun urautuvan aina heti samaan vanhaan ajatusmalliin kuin aiemminkin. Kaikkien tuttavien kohdalla näin ei käy.
[/quote]
Tuo on haastavaa. Itse olen tainnut oppia perusnegatiivisuuden lapsuudenperheestä, jossa oltiin ja ollaan edelleen synkkiä ja arvostelevia. Olen alkanut huomata asiaa vasta nyt ja yritän muuttua, mutta sukulaisten kanssa niin helposti alkaa valua takaisin siihen asenteeseen. Toisaalta olisi kiva tavata sukulaisia, mutta niin että osaisi olla välittämättä heidän valituksistaan ja eikä antaisi niiden vaikuttaa omaan mielialaan.
-ap
[/quote]
Itselläni taustalla on temperamentti (kielteinen emotionaalisuus) yhdistettynä perhetaustaan, eli perinteiseen suomalaiseen valituskulttuuriin. Aikuisuudessa olen kerännyt ympärilleni ikävä vaan juuri samankaltaisiani, eli pääasiassa kokoonnutaan yhteen valittamaan töistä, miehistä ja millon mistäkin. Kova homma muuttaa itseään näin aikuisena, mutta sen haluan tehdä :-)
Minä en pidä itseäni kovin positiivisena, mutta minua pidetään positiivisena ihmisenä. Minulle tärkeintä oli se, että opettelin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, ja kuuntelemaan omia tarpeitani. Iso osa negatiivisuudestani tuli huonommuuden ja riittämättömyyden tunteesta. En kokenut koskaan olevani oikeanlainen. Nykyään pidän parempaa huolta itsestäni, ja valitsen seuranikin raakasti sen mukaan, kenen lähellä on hyvä olla. Lämmin ja myönteinen seura houkuttelee itsestäkin ne parhaimmat puolet esiin.
Toinen iso juttu oli tajuta, että iso osa elämäni traumoista on ollut suhteeellisuudentajun ja ymmärryksen puutetta. Jos minulla olisi ollut joko itsellä taitoja käsitellä niitä, tai olisin saanut apua, olisin nähnyt ne oikeassa mittakaavassa. Mun oli tietyistä syistä johtuen pakko käsitellä aikuisiällä oma lapsuus ja nuoruus, ei terapeutin kanssa, vaan niiden ihmisen kanssa joiden kanssa elin sen, ja oli valtava shokki tajuta mitä oikeasti oli tapahtunut, olin vaan tulkinnut asiat lapsen ja nuoren näkökulmasta. Sain melkeinpä siltä istumalta hyvän lapsuuden ja nuoruuden, siis inhimillisesti ja realistisesti nähtynä, ottaen huomioon että kaikki ympärilläni ovat vaan keskeneräisiä ihmisiä hekin. Se vapautti valtavasti myönteistä voimaa.
Kolmas oli se, että aikuisiällä vaihdoin alaa hoitoalalle. En ollut koskaan tajunnut, paljonko ihmisen elämässä on kärsimystä. Ei mulla sen jälkeen ole oikein ollut huolia kun näen että mitä omassakin elämässä on todennäköisesti edessä ennemmin tai myöhemmin. En koskaan ennen ajatellut, kuinka lyhyt elämä on, ja kuinka sattumanvaraista. En vaan kehtaa valittaa, kun näen ympärilläni todellisia selviytyjiä, jotka jaksaa elää ja ylipäänsä olla elossa.
Eli on helppoa olla positiivinen kun tuntee että elää ja on aina elänyt hyvissä olosuhteissa ja hyväksyttynä, ja oma perusturvallisuuden tunne on vahva. Ja tietää, että jokainen tekee virheitä ja useimmat räpeltää sen elämänsä vähän b-versiona siitä mahtavasta menestystarinasta, jonka itselleen nuorena kirjoitti. Ja se riittää. Ei minkään tartte olla täydellistä, edes sinnepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vierastan negatiivisuudenvälttelymuotia. Minusta se on vain korkeammalle tasolle nostettua negatiivisuutta,ja jälleen yksi hienostelun erityismuoto jolla oikeutetaan hylkäävä käytös. Positiivisuus lähtee siitä, että hyväksyy negatiivisuuden ja haluaa ymmärtää, mistä se nousee, itsessä ja muissa. Sitten alkaa väliin tuikata pientä huumoria oikeisiin kohtiin, sellaista, jolla ei kuitenkaan vedä mattoja toisten alta, vaan sellaista, jolla osoittaa toisille sekä näkevänsä, että nyt meni pelkäksi valittamiseksi, mutta että kuitenkin suhtautuu havaintoonsa ja valittajaan lämpimästi.
Valittajalla on turvaton olo. Ottaen huomioon miten paljon suomalainen kulttuuri on rakentunut koulimaan ihmisistä turvattomuuden sietäjiä sen sijaan, että yritettäisiin aktiivisesti löytää siihen helpotusta, niin minkäs teet, jotenkin tunnetta pitää purkaa tai sekoaa. Enkä sano tätäkään arvostellen. Kun ankarissa oloissa yrittää löytää helpotusta turvattomuuteen kovin aktiivisesti, niin mistäpä löydät, kun muut käyvät samaa taistelua pärjäämisestä. Ei siinä voi ruveta naapuria liikaa säälimään.
Myötätunto, johon ei hukuttaudu. Rypeminen myötätunnossa johtuu syyllisyydentunteista, jotka pitää käsitellä. Kun alkaa ymmärtää omia tunteitaan ja rajoituksiaan, ne eivät ota voimille muissakaan ihmisissä. Tämä oli minun reseptini. Silti valitan muille innokkaasti, kun ongelmatilanne vaatii läpipuhumista. Kerron kuitenkin heille, että jos et jaksa tai ehdi kuunnella enempää niin sano se, koska tämä nyt on tätä läpikäymistä. Yritän puhua niin monen kanssa, että yksi ei rasitu liikaa.
up