Mitä pelkäsit pienenä?

Lähes kaikkea isän puukengistä alkaen.

Olin aika hermoheikko lapsi.

Ufoja ja kummituksia. Opin lukemaan 4-vuotiaana ja luin vanhempien hyllystä kirjoja jotka kertoi tuollaisista. Uskoin täysin ne jutut, vaikka vanhemmat väittivät ettei ne ole totta. Muistan sen kauhun kun kävelin kouluun tai sieltä kotiin pimeinä talvipäivinä, ja koko ajan pelotti että ufo voi siepata tai kummitus tulla vastaan. Usein kävelin suuren osan silmät kiinni, etten näkisi pelottavaa kummitusta jos sellainen olisikin.

Pelkäsin tulivuoria. Olin lukenut tietosanakirjaa ja nähnyt ikäviä kuvia tulivuorenpurkauksesta. Sitten pelkäsin iltaisin, että kotimme lähistöllä oleva pulkkamäki onkin todellisuudessa tulivuori ja purkautuu yöllä kun nukumme.

Ransua. Sitä leikkikoiraa. Se oli minusta aivan hiton pelottava. Ja paras kaverini (se vittupää) vaahtosi aina siitä, mitän ihana ja hauska Ransu on kun se tykkäs siitä ja oli muutenkin koraihiminen.
Vieläkin Ransu on minusta hiton ruma.

Akakabutoa Hopeanuoli-animesta. Ihme etten tarha- ja esikouluiässä nähnyt kyseisestä Punakypärästä painajaisia. Vieläkin pelottaa se karjunta D:

Pölynimuria. Nykyisin en itse koskaan imuroi täydellä teholla.

Sitä että isäni kuolee. Tämä pelko toteutui kun olin 8v. Isälläni oli syöpä koko lapsuuteni ajan.

Perjantai 13. Jasonia.

Haita. En uskaltanut uida edes uimahalleissa, pelkäsin että altaaseen pääsee jotenkin hai. Sama ihan Suomen järvissäkin, ajattelin että kyllä hai voi Suomeenkin asti eksyä. Kuivalla maalla tiesin ettei ole mahdollista mutta vedessä iski pakokauhu.

Neekereitä

Mä pelkäsin omaa pippeliä kun pissasin pidin kahdella sormella kiinni pippelin nahasta varovasti vaan.

Ja sit koiria pelkäsin ja parrakaita miehiä kaikilla miehillä joilla oli parta luulin niitä rosvoiksi

Pimeää ja nyt aikuisena rakastan jopa sitä.

Muiistan ala asteen ensimmäisiltä päiviltä yksii tyttö jonka kanssa oli aina tapana kullkea koulumatkat säikyttelii sellaisesta puukkohiiipparista. Pyyysin äitiä selvitttämään mistä on kyse ja hän "selvittti" asian ja sittten ei ollut enäää mitäään hätää.

Vierailija kirjoitti:

Muiistan ala asteen ensimmäisiltä päiviltä yksii tyttö jonka kanssa oli aina tapana kullkea koulumatkat säikyttelii sellaisesta puukkohiiipparista. Pyyysin äitiä selvitttämään mistä on kyse ja hän "selvittti" asian ja sittten ei ollut enäää mitäään hätää.

Sitten pelkäsin että löydänköhän koskaaan tyttöystäväää ja pyysin aina äiitiä mukaan etsimään tyttöystävää.

Ihan pienenä Pelle Hermannin alkutunnarissa tippuvaa nenää

Sitten täysikuuta

Ukkosta

Revontulia

Pelkäsin, että tulee tulipalo, näin jatkuvasti sellaista painajaista.

Isoja pitkäjalkaisia hämähäkkejä mökin saunan seinässä.

Ja, että mummoni muuttuu yöllä jonkun naistenlehden Tamara-ennustajaksi

Nyt jos joku tuttu lukee niin tunnistaa😅

Vierailija kirjoitti:

Pimeää ja nyt aikuisena rakastan jopa sitä.

Minä pelkäsin pimeää. Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin pelkään sitä yhä, paitsi silloin, kun olen turvallisesti sisätiloissa ja pidän ulkona olevasta pimeästä kovasti.

Isää ja sitä että äiti kuolee. Viikonloppuja kun äijä aina kännissä. No nyt onneksi on kaikki vielä hengissä ja tilanne rauhoittunut. Perjantaisin koulun jälkeen pelotti mennä kotiin ja vieläkin muistan kun jäin yksin heittelemään koreja pallolla ja jos en saanut kolmea sisään niin äiti kuolee, niin usein oltiin metsässä piilossa ja lumihangessa jouluna mökillä 80-luvulla tarpomassa pimeässä ädtin kanssa et on vaan jäänyt mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Ufoja ja kummituksia. Opin lukemaan 4-vuotiaana ja luin vanhempien hyllystä kirjoja jotka kertoi tuollaisista. Uskoin täysin ne jutut, vaikka vanhemmat väittivät ettei ne ole totta. Muistan sen kauhun kun kävelin kouluun tai sieltä kotiin pimeinä talvipäivinä, ja koko ajan pelotti että ufo voi siepata tai kummitus tulla vastaan. Usein kävelin suuren osan silmät kiinni, etten näkisi pelottavaa kummitusta jos sellainen olisikin.

Sama monelta osin! Opin myös nelivuotiaana lukemaan ja kahlasin hyvin varhain läpi esimerkiksi Valittujen Palojen Uskomatonta mutta totta -kirjan. Sen todenmukaisuus jäi kyseenalaiseksi, mutta kirjan kummitustarinat jäivät kaivelemaan mieltä moniksi vuosiksi. 

Lisäksi pelkäsin pimeää, koska mikä tahansa hahmo näytti pimeydessä pelottavalta hirviöltä. Oli todella tärkeää esimerkiksi viikata päiväpeitto tuolin selälle tasaisesti, jotta se ei ollut mykkyrässä ja näyttänyt möröltä.

Uskomatonta mutta totta oli kauhea kirja. Meilläkin oli hyllyssä ja luin pienenä.

Naapuritalon miestä, joka ehdotteli alakouluikäisille tytöillä kaikenlaista. Hänen oma tyttärensä kuunteli korvat punaisina vieressä, jos oli paikalla. 80-luvun alun tyyliin näihin ei sen kummemmin puututtu.