Mitä ajattelisit jos isäsi kohtelisi sinua näin?

Nostan vielä, jos löytyisi kohtalotovereita...

ap

Valitettavasti meitä saman kokeneita löytyy enemmänkin. Vanhemmat eivät pidä yhteyttä - eihän sitä yhteyttä ollut lapsenakaan. Ihan kuin olisimme sisarusteni kanssa orpoja. Isäni on pahasti narsisti, (äitini vähän vähemmän). Luonnotontahan se on etteivät vanhemmat välitä, rakasta, tunne kiintymystä... päinvastoin hylkäävät. Ikävä kyllä tämä toistuu etäisinä sisarus-suhteina; ihan kuin olisin ainoa lapsi, vailla lapsuudenperheen läheisyyttä ja turvaverkkoa. Tosiasiat on vain kohdattava, surtava sitä mitä ei koskaan ole saanut eikä jatkossa saa. Ei se suru koskaan täysin katoa, ellet koveta itseäsi. Parempi niin, kyetä tuntemaan ja olemaan empaattinen itseä kohtaan. Tunne-elämään liittyvää kirjallisuutta suosittelen kovasti, samoin tunne-päiväkirjan pitoa jossa käyt vuoropuhelua itsesi kanssa.

Kiitos vastauksista. Yllättävän paljon tuo isän käytös elämääni vaikuttaa, vaikka yritän olla välittämättä ja ajattelematta. Se on aiheuttanut minulle masennusta, surullisuutta, häpeää, itseluottamusta minulla ei ole ollenkaan vaikka olen jo lähemmäs nelikymppinen. Välillä on hetkiä, viikkoja, että pystyn unohtamaan, mutta sitten taas kaikki kaatuu päälle ja iskee hirvittävä surumielisyys päälle :( Monella ystävälläni on aivan ihanat isät ja äidit jotka ovat aina tukeneet ja auttaneet kaikessa. Minulla ei ole :´( 

ap

Isäni on samanlainen, aivan ala-arvoista käytöstä minua kohtaan ja veljeäni suosii.

Olen yrittänyt jättää taakseni ja pikkuhiljaa alkaa onnistua.

Noin niitä käenpoikia kohdellaan.

Suosittelen terapiaa, jossa sut saadaan muuttamaan ajatusmaailmaasi, jolloin sun on helpompi olla. Isäsi on hirveä, se ei ole sinun vikasi. Voit kurja, että se on noin paska. Tsemppiä sulle!

Lapset kyselevät miksei pappa enää käy... Itse toivon, ettei enää tarvisikaan olla isän kans tekemisissä, niin monesti on loukannut elämäni aikana ja ollut oikeasti tosi inhottava minulle aina, teininä kun asuin vielä kotona ja tuli ero poikaystävän kanssa, isä käänsi veistä haavassa. Toisaalta, yrittivät pakottaa minut olemaan erään pojan kanssa, josta en pitänyt ja halusin hänestä erota, ja olin monta kuukautta vain vanhempieni toiveesta tuon pojan kanssa... lääkärin poika, siksi varmaan olisivat halunneet että jatkan hänen kanssaan, sama se millainen poika muuten oli.. :(

ap

Jälleen nämä ajatukset valtaavat mieleni ja masentavat, vaikka en haluaisi yhtään enää antaa valtaa tuollaisille ajatuksille! Oma perheeni tarvisi minulta sen energian mitä nuo negatiiviset ajatukset minulta vievät :´( Olen raskaanakin, pitäisi ajatella vain positiivisia ja mukavia asioita. 

ap

Älä ole sen kanssa tekemisissä.

Mulla on aina ollut erittäin hyvät välit isän kans. Varsinkin kun on ottanut vähän hokkua ja sanainen arkku aukeaa ja ollaan kahdestaan, tulee aina hyvä mieli kaikesta. Silti, kun ollaan työpaikalla perheyritykses, mä oon kuin en olisikaan. Ja kun puhun isälle, kaikki vastaukset menee suoraan veljelleni silmiinsä katsoen. Vaikka puhutaan esim. mun autosta. Mikä vittu siinä on ettei voi noteerata. Onko tuo miehillä jotenkin synnynnäistä
Ihan sama perkele. Onneksi on ihana mies.

Mun vanhemmat on eronneet kun olin nuori. Äiti oli yh ja isää näin lapsena n kerran kk. Lapsuus oli aika leppoista, mutta nyt aikuisiällä suhde on perseellään. Isä inhoaa äitiä ja ei häpeä näyttää sitä avoimesti. Minä puolestani olen itsekäs, nenäkäs, sotkuinen, rahanahne jne. Oikeasti olen lyttyyn poljettu arka ihminen. Sitähän isä ei tiedä koska jos koitan jotain kertoa, hän keskeyttää ja alkaa nälvimään. Maaliskuussa vihdoin kyllästyin, kun pyysin isää soittelemaan ja tähän hän sanoi: "joo, pidetään tää homma samanlaisena kuin aina et sä soitat jos asiaa on. En mä jaksa vaivautua."

enpä ole soitellut..

Sano isällesi suoraan mitä mieltä olet hänestä ja hänen käytöksestään.

Minulla kun ei ole edes sukulaisia, jotka pitäisivät yhteyttä. Ei siis mitään enää, kun omat isovanhempanikin ovat kuolleet. Aikoinaan heistä oli jonkinlaista turvaakin. 

Tuntuu todella kauhealta ja surulliselta, ettei ole "mitään". Tiedän jo valmiiksi, että kun vauva syntyy, vanhempani eivät tule edes katsomaan. Tai, ehkä äiti sitten jossain vaiheessa, mutta mitään kiirettä hänelläkään ei ole tulla näkemään uusinta lastenlastaan. Tiedän jo, miten pahalta tämä kaikki synnytyksen jälkeen tuntuu. :(

ap

Mieheni haukkuu omaa tytärtäni vammaiseksi,laiskaksi,surkeaksi vaikka tyttö on itsetuhoinen ja yksinäinen!! :(

14, ei se häntä hetkauttaisi mihinkään. :( Mikään ei hetkauta häntä eikä hänellä ole mitään tunteita olemassa. Minä en ole koskaan isälle merkinnyt mitään enkä tule merkitsemäänkään. Mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä hankalammaksi muuttuu. 

Aika usein surettaa, kun ei omista vanhemmista ole minkäänlaista tukiverkostoa meidän perheelle, ei yhtään minkäänlaista. Voisi sanoa, että enemmän minä ole tukiverkostona äidilleni, kuin mitä hänkään meille. Äiti soittaa silloin, kun hänellä on huolia ja murheita. Sitten kun hän ei soittele, tiedän että asiat on jotakuinkin ok.

Minun vointiani ei kysellä, eikä huomioida mitään, ei edes sitä että sain keväällä opiskelut päätökseen. Vanhempani eivät muistaneet millään tavalla. Miehen puolen suku muistivat korteilla ja lahjoilla, vaikken edes pitänyt mitään juhlia.

ap

Isäsi on typerys. Jätä omaan arvoonsa.

Ajattelisin että äitini on käynyt vieraissa.

Oletteko enää yhteydessä?

No onpas inhottavaa... Munkin isä suosii vaan mun veljeä, eikä koskaan voi auttaa mua jos mä tarvisin kämpässäni jotain pientä remppa-apua. Tiedän siis tunteen :(

Ajattelisin, että isä on tunnevammainen, kylmä, traumaattinen ihminen joka tarvitsisi terapiaa. Ja lakkaisin hänen hyväksyntäsä hakemisen (lapsi hakee sitä melkein aina, aikuisenakin) - ja katkaisisin välit kokonaan.