Tilanteet joissa olette nuorina tulleet väärinkäsitetyiksi/kohdelluiksi

Hakusessa siis sellaiset mieleenjääneet tilanteet lapsuudesta/nuoruudesta joissa olette tulleet väärinkäsitetyiksi/-kohdelluiksi tai vaikkapa molempia.

Olin alakouluikäinen, joku 3.-4. luokkalainen. Olimme talvella kaverin kanssa liikenteessä potkukelkalla, minä istuin ja kaveri potkutteli. Menimme erään talon ohi joka oli todella lähellä jalkakäytävää jota pitkin menimme. Yksi talon ikkunoista oli jalkakäytävän puolella, ikkunan äärellä istui teinityttö kirjoituspöydän ääressä. Ulkona oli jo pimeää ja teinin huoneessa paloi kirkas valo = kaikki näkyi ulos todella hyvin. Kommentoin kaverille, että enpä haluaisi oman ikkunani olevan noin lähellä jalkakäytävää, etenkin kun sieltä näkyy kaikki niin hyvin ulos. Samalla osoitin etusormellani ikkunaa että kaverinikin huomaisi ikkunan. Kerkesimme jatkaa matkaa jokusen kymmenen metriä, kun ikkunassa ollut teini juoksi jalkakäytävälle ja jäi huutamaan jotain peräämme, emme saaneet selvää mitä. Emme pysähtyneet vaan jatkoimme matkaa ihmetellen, että mikähän teinille tuli. 

Kelkkailimme ympäri lähiötä ja päädyimme lopuksi luistelinradalle sähläämään potkukelkan kanssa. Jonkun aikaa siinä oltuamme teini juoksi kohti jotain vihaisesti huutaen ja minä pelästyin todella. Teini liukui luoksemme ja hyvä ettei käynyt minua vaatteista kiinni samalla kun karjui parin sentin päässä, että tuollaiset räkänokat ei s****** vieköön hänelle näyttele keskaria. Koitin piipittää, että en todellakaan näyttänyt keskaria vaan käskin kaverin katsomaan hänen hienoa lamppuaan :D (Pelkäsin, että jos olisin kertonut mitä kaverille sanoin, olisin saanut teiniltä pataan). Teinipä ei kuunnellut minua lainkaan, rääkyi vaan kitapurjeet heiluen hirveässä affektissa kuinka kakarat ei hänelle keskaria näyttele ja kuinka minun pitää pyytää häneltä anteeksi. Piipitin anteeksipyyntöni ja hetken aikaa karjuttuaan teini jatkoi matkaansa. 

Näin +20 vuoden jälkeen muistan tuon kuin eilisen.