Appiukon hautoma kesämökkikesä ei ole mun unelmaa...
Odotan vaan sitä, että kunhan appiukko tosiaan heittää airot veteen viimosen kerran ja poistuu joukostoamme, niin se mökkisaari siirtyy vaimolleni, hänen tyttärelleen ja minä räjäytän tuon mörskän heti jäiden lähdettyä avaruuteen! Tämä on lupaukseni jonka voimalla jaksan siellä ensi kesänä taas nukkua nelihenkisen perheeni kanssa jossain saunan eteisessä ja kuunnella apen säästösuunnitelmia ynnä muita jaarituksiaan. Kuuntelen sujuvasti ja samalla mittailen saarta ja kallioita,että mitä kaikkea täällä alkaa lähiaikoina tapahtumaan.
Mökki on rakennettu sodan jälkeen(??) jostain kaupungista raijatuista rakennusamateriaalien ylijäämistä, mitkä ei toudellakaan sodan jälkeisenä aikanna ole olleet senkään vertaa kuranttia tavaraa kuin nyt yleensä rakennusjämät voi olla. Jumankauta.
Ja koska appi on saita ja pihi, niin mitään ei edelleenkään voi uusia, tai vaihtaa uuteen, tai edes vähän parempaan. Kaikkea nysvätään jollain purukumilla-paikaten-tyylisesti eikä mitään saa muuttaa.
Tiedän kyllä että vanhenemiseen kuuluu muutosvastarinta, joten annan olla.Pikkasen tahtoo kuitenkin hermo kiristyä tuossa kesän mittaan. Appiukon lempihommaa on vittuilla mulle ammatistani, josta hän ei tajua haikuakaan. Koska se siitä mitään tajua, niin lohkoo jotain vittuilukommenttejaan sitten siinä ohimennen, samalla kun pummaa multa konjakkia jota ei koskaan tarjoa takaisin. Kuten ei myöskään mitään muutakaan.
Vaimo häärää lasten kanssa ja apen ylinynnerö naisystävä joskus saa luvan myös tulla paikalle, lähinnä piiaksi.
Että näin meillä. Voimaa vaan mulle ja muillekin.
Kommentit (12)
Säätäkää mökkipöllöt vaan landella, mä saan olla rauhass stadissa.
Eikö nämä vastaajat, jotka neuvoo että v-uako te sinne mökille menette, taikka että miks sä et vaan sano anopilles suorat sanat ja miks te ette osta omaa mökkiä ole itse ikinä eläneet missään tekemissä toisten ihmisten taikka omien sukulaistensa kanssa? Onko tää jotekin yleistä suomalaissa nykyään? Ettei TAJUTA, että ihmisten ja jopa vanhojen appivanhempien kanss pitää osata tehdä kompromisseja.
Satoja perheitä ja sukuja viettää tänäkin kesänä varmasti yhdessä kesää mökeillään,joissa samaan aikaan viettää lomaansa appi, anoppi, käly tai vaimon veljenperhe. Ja kyylllä, sinne mennnään joka kesä vaikka kuinka ärsyttäis anopin hössöttäminen, taikka veljen vaimon hienostelu kun se on senään lastentarhanopettaja kasvatustieteitä opiskellut!
Ei vanhoille ihmisille voi yhtäkkiä sanoa suoriasanoja ja käskeä niiden painua v-uun suvun mökiltä. Eikä lapsiltaan voi viedä kesän viettoa suvun paikalta, vaikka itseä kuinka riepois.
Eikö nämä nyky-miniät ja muut kekkeruusit tajua, että ihmisten pitää kuitenkin yrittää tulla toimeen. Ei voi vaan ilmoitella että mitä mieltä itse on, muillakin on oikeus olla. Ja lapsia pitää myös ajatella, nehän yleensä viihtyy mökeillä.
Mitäs jos itsekin puuhailisit niiden lasten kanssa, kävisitte kalassa yms. Korjaa vaikka laiguri. Voit varmasti ihan omilla rahoillasi ostaa sinne parempia tarvikkeita, jos kerran saatte ilmaisen mökkikesän viettää. Katsopa huviksesi vuokramökkien hintoja...
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 21:14"]Eikö nämä vastaajat, jotka neuvoo että v-uako te sinne mökille menette, taikka että miks sä et vaan sano anopilles suorat sanat ja miks te ette osta omaa mökkiä ole itse ikinä eläneet missään tekemissä toisten ihmisten taikka omien sukulaistensa kanssa? Onko tää jotekin yleistä suomalaissa nykyään? Ettei TAJUTA, että ihmisten ja jopa vanhojen appivanhempien kanss pitää osata tehdä kompromisseja.
Satoja perheitä ja sukuja viettää tänäkin kesänä varmasti yhdessä kesää mökeillään,joissa samaan aikaan viettää lomaansa appi, anoppi, käly tai vaimon veljenperhe. Ja kyylllä, sinne mennnään joka kesä vaikka kuinka ärsyttäis anopin hössöttäminen, taikka veljen vaimon hienostelu kun se on senään lastentarhanopettaja kasvatustieteitä opiskellut!
Ei vanhoille ihmisille voi yhtäkkiä sanoa suoriasanoja ja käskeä niiden painua v-uun suvun mökiltä. Eikä lapsiltaan voi viedä kesän viettoa suvun paikalta, vaikka itseä kuinka riepois.
Eikö nämä nyky-miniät ja muut kekkeruusit tajua, että ihmisten pitää kuitenkin yrittää tulla toimeen. Ei voi vaan ilmoitella että mitä mieltä itse on, muillakin on oikeus olla. Ja lapsia pitää myös ajatella, nehän yleensä viihtyy mökeillä.
[/quote]
Lapset voi mennä äitinsä kanssa.
Kasvata munat ja sano ettet mene. Sun lapsetkin tuskin on sun omia kun olet tommonen tuhkamuna
Mikä helvetin pakko sinne on mennä?
Öööööö, mikset hommaa omaa mökkiä¿?
:D Toivon, ettet oikeasti vahingossa jää huomenna bussin alle ja kuole ennen appiukkoa. Menisi hyvät suunnitelmat hukkaan! Toisaalta, voisi olla mielenkiintoista katsella pilven reunalta miten lämpimästi appiukko sinua muistelisi sen rötiskön saunan terassilla sinulta unohtuneen konjakkipullon jämän kanssa. Kepeät mullat ja silleen.... :D
Meillä on oma mökki, ei tarvitse mennä toisten nurkkiin. Osta ap oma saari ja rakenna sinne talviasuttava 100 neliön mökki kaikilla mukavuuksilla ja kutsu appi joskus kylään.
15 vuotta kesät miehen suvun kesämökillä, joka oli myöskin ollut jo anopin perheen kesäpaikkana hänen lapsuudessaan. Appiukko hiippaili aikanasa mukana myös, mutta höpertyi sitten niin ettei enää tullut paikalle. Anoppi kylläkin. Minulla ei ollut koskaan mitään sanottavaa mihinkään, en osannut laittaa ruokaa, en osannut siivota, en ollut ikinä mistään kotoisin enkä mitään tehnyt. Olen kotoisin aivan väärältä puolelta suomea ja täten täysin kyvytön ymmärtämään anopin "heimon" elämää, ilmeisesti. Jostain syystä poikansa on kuitenkin jaksanut mua ja pääkaupugin työelämässäkin olen pystynyt pärjäämään.
Mies pukeutui siellä heti noin vuodelta 1982 oleviin eccoihin ja huppariin ja taantui jonnekin lapsuuteen, puuhaili pihoilla ja veneellä, istuskeli keinussa ja nautti olostaan. Minä puursiin keittiössä ja tiskasin käsin jossain vuodelta 1961 olevalla tiskipöydällä jonka työkentelykorkeus on n. 60 cm. Anoppi istui kädet sylissä keittiön pöydän ääressä ja kommentoi, eikä mitenkään ystävällisesti.
Mitään ei saanut muuttaa, uusia tai vaihtaa tai edes paistinpannua vaihtaa. Vihdoin ostettiin eräänä talvena meidän kamariin kunnolliset runkopatjat niiden 165cm pitkien puulavereiden tilalle, niin nekin piti säästää ja kantaa vinttiin. Niissä ei muuten nuku kukaan enää, mutta säästöön vaan.. Siitä valitusta siitäkin sitten kuunneltiin aikansa.
Anoppi siirtyi muihin ulottuvuuksiin sitten aikanaan. Siitä seuraavan kesänä alkoi keittiöremontti, hinta 30 000. Aika paljon muutakin on muuttunut ja tulee muuttumaan. Ehkäpä ilmottaudun joskus 10 vuoden kuluttua tuohon suomen kaunein mökki-ohjelmaan.