Unettomuus ja ruokahaluttomuus
Olen viimeisen n. neljän vuorokauden aikana saanut nukuttua yhteensä n. 7 tai 8 tuntia. Kaksi viimeistä yötä on mennyt niin, että keskiyöltä petiin ja sitten vain makaillaan siinä. Joskus kuuden aikaan käy pari kertaa lyhyessä unessa niin, että ehtii juuri muistaa ne unet ja heti herää.
Ja tiedoksi, olen työttömänä ja asun yksin, on aikaa kokeilla nukkua päivälläkin. Ei onnistu yhtään sen paremmin. Enkä edes ole herkkäuninen. Voin normaalisti nukkua tv päällä, tai muussakin äänessä/valossa.
Ja tähän on nyt tullut tuo ruokahaluttomuus. Alkoi toissapäivänä. Ei vaan maistu mikään. En sitten tiedä, onko jo niin nälkä, että on liian huono olo syödä. Tänään aiemmin päivällä mulla oli mielessä himo syödä lihapullia. Niitä oli jääkaapissa ja lämmittelin sieltä muutaman. Ekan kun söin, niin alkoi jo tuntua pahalta. Neljä meni alas ja sitten oli jo liian tuhti olo.
Alkaa ottaa päähän jo tämä. Nytkin tuntuu että silmät painuu kiinni, mutta ei se uni sieltä vielä ole tulossa. Otsan takana tuntuu jännä humina välillä. Ja välillä vatsa kurisee, mutta kun vähänkin ajattelee syömistä, tulee huono olo.
Kukaan muu kokenut tämmöistä ikinä?
Kommentit (6)
Juu, ahdistusta ainakin riittää. Masennus on alkanut tosissaan heräillä uudelleen ja muuta, mutta en muista koskaan oireilleeni näin. Kai se voi vaihdella.
AP
Stressi, flunssa (myös alkava)..? Ulkoiletko? Syötkö terveellisesti?
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 21:48"]
Stressi, flunssa (myös alkava)..? Ulkoiletko? Syötkö terveellisesti?
[/quote]
Päivittäin olen käynyt n. tunnin verkkaisella kävelyllä nyt töiden loputtua, kun ei tule sen myötä käytyä pihalla. Viimeaikoina olen syönyt vähän vähemmän vihreää, mutta herkkuja tai sellaisia en ole syönyt (itsenikin yllättäen, masentuneena yleensä en muuta syökään) muutamaan viikkoon. Mutta se perusruoka mitä teen, on yleensä ihan semmoista perusterveellistä.
AP
Mirtatsapiini pieni annos illalla niin jo alkaa uni ja ruoka maistua.
Stressi, ahdistus. Mulla on usein tuota.