Mitä mieltä ihmisestä, joka puhuu sinulle aurinkolasit silmillään?
Kommentit (51)
helposti vuotavat silmät. Eikä se ole mukava vaiva. Joten minua ei todellakaan haittaa se, että joku käyttää aurinkolaseja. Äänensavy kun kertoo puhujasta paljon enemmän kuin silmien ilme, sillä ilmettä on helpompi harjoittaa kuin äänensävyä tai kehon kieltä.
Minusta aina tuntuu, että niiden lasien takana muljautellaan silmiä.
Silmät on sielun peili, ja suuri osa kommunikaatiosta ja vuorovaikutuksesta. Uskoisin tosiaan, että epävarmat ihmiset haluavat käyttää aurinkolaseja jutellessaan toisen kanssa. Näkevät silloin kyllä toisen, mutta peittävät itsensä.
Joudun käyttämään itsestään tummuvia linssejä rilleissäni. Ne tummuvat myös pilvisellä säällä, joten olen kai sitten silmiäni muljautteleva epävarma moukka. ; )Sisätiloissa ne eivät sentään tummu.
Ulkona saa minun puolestani minulle kyllä puhua aivan vapaasti aurinkolasit päässä, säällä kuin säällä. Monillahan niissä on vahvuudetkin eli aika paha alkaa niitä poistamaankaan ja sokeana sitten jutustella.
Varmasti vahvuudet, minkä vuoksi niitä pitää.. Miksi ihmeessä sinua häiritsi? Olitteko ulkona vai sisällä..?
mutta en yleensä sano mitään.
Jos kyseessä on tuttu ihminen ja vietämme paljon aikaa yhdessä niin sitten saatan sanoa että "mua hämää jutella kun en nää sun silmiä"
Vai pitää sitä tästä lähin olla vaan hiljaa, kun aurinkolasit silmillä.. :D Miksiköhän sen jälkeen kutsutaan.. Herranjumala, hanki elämä!
suojautua ollenkaan jos pitäisi noin varoa käyttämästä laseja kun puhuu jonkun kanssa... Vai pitäisikö laseja käyttää vain yksin ollessaan?
Näin vastaa moukkamaisen itsekeskeinen henkilö, joka ei omista itse aurinkolaseja, eikä ymmärrä niiden käyttötarkoitusta.
Aurinkolasien perimmäinen tehtävähän toki on olla ylimääräisenä hässäkkänä painamassa nenänvartta ja peittämässä silmät ja kasvot muiden katseilta. Höpön höpön! Eiköhän yleensä aurinkolaseja pidetä käyttäjän silmien ja elämän hyvinvointisyistä. Katsokaa vaikka autokuskeja kirkkaalla säällä: 90% pitää aurinkolaseja, ja tuskin mistään muusta syystä, kuin ne auttavat näkemään paremmin ja ilman siristelyjä.
Jos pitää ulkona aurinkolaseja ja on välillä ulkonaollessaan tekemisissä muidenkin ihmisten kanssa, on kaiketi aika luonnollista, ettei niitä riisu aina kun avaa suunsa :) Siis halloota, yhtä lailla häikäsee toiselle puhuessa kuin suu supussa ollessakin.
suojautua ollenkaan jos pitäisi noin varoa käyttämästä laseja kun puhuu jonkun kanssa... Vai pitäisikö laseja käyttää vain yksin ollessaan?
Kyllä! Aurinkolasit käyttöön, vain kun et ole SEURASSA.
Aurinkolasit ovat EPÄKOHTELIAAT.
:DD
voisi pitää arskoi ollenkaan, jos ei ne päässä saisi puhua. Jösses.
asuu sitten kokonainen lauma epävarmoja, katalia, suorastaan moukkamaisia ihmeisiä, hui varsinkin tuo pienin peto... Mutta silmät on kyllä kunnossa :DD
Oikeastaan tuo koko aloituskysymys oli kuin huono vitsi:
"joka puhuu sinulle aurinkolasit silmillään"
Lähestulkoon sama, kuin "puhuu sinulle silmälasit silmillään".
Ensi talvena voitaisiin kysyä, mitä kukin ajattelee ihmisestä, joka "puhuu sinulle pipo päässään". Röyhkeää!
sain hyvät naurut. kiitos!
en tiennytkään että aurinkolaseissa on jotain moukkaa.
muistan vastedes ottaa ne veks kun sanon bussikuskille seutu tai sisäinen.
vain ja ainoastaan siitä syystä, että niissä on vahvuudet ja olen puolisokea ilman niitä.
Välillä kaupoissa mulkoillaan aurinkolaseissa kuljeskelevaa asiakasta, mutta jos normaalilasit ovat jääneet autoon/kotiin, niin ei voi sokeanakaan törmäillä.
että se kyseenalainen juttu on se, että puhuu sinulle "aurinkolasit silmillään" vai, että "puhuu sinulle" aurinkolasit silmillään?
Ts. jos hänestä onkin yllättävää, että aurinkolaseja käyttävä kykenee puhumaan arskoja käyttäessään ("No olisin tosi yllättynyt!").
moukkamaisena. Kyseessä on kuitenkin ihan silmien terveyden kannalta hyvä tapa, jos ollaan ulkona. Jos ei kestä aurinkolasien käyttöä ja puhumista samaan aikaan, niin kannattaa jäädä kotiin. Ehkä joku tulee sinne sitten puhumaan ihan ilman niitä laseja.
vain ja ainoastaan siitä syystä, että niissä on vahvuudet ja olen puolisokea ilman niitä.
Välillä kaupoissa mulkoillaan aurinkolaseissa kuljeskelevaa asiakasta, mutta jos normaalilasit ovat jääneet autoon/kotiin, niin ei voi sokeanakaan törmäillä.
tai hieman vieraampi hlö. Silloin pitää ehdottomasti ainakin tervehdittäessä ja juttua aloittaessa pitää laseja pois silmiltä. Ethän muuten kunnolla edes tiedä, kenen ja minkänäköisen ihmisen kanssa puhut.
Jos taas kyseessä tuttu nainen puistosta, jonka kanssa juttelet joka ikinen päivä, voi lasit huoletta pitää päässä koko ajan.
koko ajan vaikka juttelisi jonkun kanssa.
Mutta suoraan sanottuna joskus on (myyjänä ollessani) ärsyttävää jos aurinkolaseja pidetään myös sisätiloissa. Asiakas tulee kyselemään neuvoja tms. ja pitää visusti tummat lasit päässään koko ajan, se jotenkin häiritsee kun ei näe silmiä.. Tosiaan tuntuu epäkohteliaalta.
Ymmärrän jos on tavalliset rillit jääneet kotiin ja matkassa on vain aurinkolasit vahvuuksilla..
Itse kyllä otan aina aurinkolasit silmiltä ja vaihdan tavallisiin sisätiloissa- eihän niillä aurinkolaseilla näekään kunnolla sisällä kaupassa esim.
sisällä tai pilvisellä säällä on joko ylimielinen moukka tai pahasti krapulassa...