Mitä tehdä omakotitalon pihalla liikkuvalle
Kommentit (67)
Miksi niitä pitäisi sietää jos kissat ja koirat saa loukuttaa ?
Jos joku päästäisi 2-vuotiaan lapsensa ovesta ulos kuljeksimaan teille tietämättömille, niin kuinka vastuuntuntoisena vanhempana häntä pidettäisiin?
Ulkona liikkuvan kissan elämä jää usein hyvin lyhyeksi. Kissa ei osaa varoa liikennettä, ulkona liikkuu kaikenlaisia hulluja ja kissa on hengenvaarassa. Miksei niitä kissoja voi ulkoiluttaa valvotusti?
Molemmille sama kohtalo jos ovat väärässä paikassa.
Eikö olisi kissan kannalta parempi rakentaa sille iso tarha, jossa se saisi ulkoilla turvallisesti. Naapurisopukin säilyisi, kun ei tarvitsisi kinastella siitä, kuka paskoi kasvimaalle ja kuka ampui kissan.
Missä vaiheessa me ihmiset olemme vieraantuneet näin luonnosta..? Voin lyödä vaikka vetoa että nää kissojen vihaajat on kaupunkilaisia. Ei mikään ihme, että sodat piinaavat kansakuntaa kun jo näin pienestä reviiristä kuin oma piha pidetään tällaista älämölöä.
Kissat ovat eläviä olentoja ja meidän tulisi kunnioittaa myös heitä. Oppia elämään siten, että nautitaan luonnosta ja muista eliöistä ja eletään ympäristömme (mihin myös kissa kuuluu) kanssa sopusoinnussa. Mikä helvetin tarve meillä on nostaa itsemme kaikkien muiden eliöiden yläpuolelle....?
Missä vaiheessa me ihmiset olemme vieraantuneet näin luonnosta..? Voin lyödä vaikka vetoa että nää kissojen vihaajat on kaupunkilaisia. Ei mikään ihme, että sodat piinaavat kansakuntaa kun jo näin pienestä reviiristä kuin oma piha pidetään tällaista älämölöä. Kissat ovat eläviä olentoja ja meidän tulisi kunnioittaa myös heitä. Oppia elämään siten, että nautitaan luonnosta ja muista eliöistä ja eletään ympäristömme (mihin myös kissa kuuluu) kanssa sopusoinnussa. Mikä helvetin tarve meillä on nostaa itsemme kaikkien muiden eliöiden yläpuolelle....?
Kyllä minä haluaisin voida edes omalla pihalla kulkea paljain jaloin, pelkäämättä kissan jätöksiä.

Eikö teillä mene jakeluun ettei kissan paskojen vihaaminen ole sama kuin kissan vihaaminen?!
siitä vuodessa pitkän euron. Kyllä minulla täytyy olla oikeus päättää mitkä eläimet tai ketkä ihmiset tontillani likkuu. ap
Meillä on jokainen perheenjäsen yhtä arvokas.
Meillä on kissa perheenjäsenenä.
Ja vaikka itse olen vastuussa lapsistani, hoidan ja huolehdin heistä, ei se tarkoita, että olisi heitä arvokkaampi. aivan kuten kissakin on vastuullani.
Missä vaiheessa me ihmiset olemme vieraantuneet näin luonnosta..? Voin lyödä vaikka vetoa että nää kissojen vihaajat on kaupunkilaisia. Ei mikään ihme, että sodat piinaavat kansakuntaa kun jo näin pienestä reviiristä kuin oma piha pidetään tällaista älämölöä. Kissat ovat eläviä olentoja ja meidän tulisi kunnioittaa myös heitä. Oppia elämään siten, että nautitaan luonnosta ja muista eliöistä ja eletään ympäristömme (mihin myös kissa kuuluu) kanssa sopusoinnussa. Mikä helvetin tarve meillä on nostaa itsemme kaikkien muiden eliöiden yläpuolelle....?
tuottaa jätettä. Niinhän sinäkin teet. Vihaatko sinä omaa jätettäsi?
Eikö teillä mene jakeluun ettei kissan paskojen vihaaminen ole sama kuin kissan vihaaminen?!
Ne oikein pomppaa silmille heti aamusta, kun haluaisin juoda takapihalla aamukahvini rauhassa.
En yhtään ihmettele että kissan juoksee vapaina, kun niiden omistajat ovat älynlahjoiltaan tätä luokkaa...
Miksi pelkäät kissan jätöksiä???? Hyökkääkö ne??
helmipöllöt, kirjosiepot, ilvekset, sudet, ketut ja karhut?
Auta armias, jos päättäisin, ettet sinä saa tulla kauppaani, niin syyttäisit minua syrjännästä. Vaikka minä se kaupan omistan.
siitä vuodessa pitkän euron. Kyllä minulla täytyy olla oikeus päättää mitkä eläimet tai ketkä ihmiset tontillani likkuu. ap
Vasta eilen ihailin ikkunasta isoa mustaa katinronttia, joka käyskenteli pimeän tullen pihallamme. Kait se siellä myös tarpeensa tekee. Lapsille vain ilmoitus, että tulevat kertomaan jos läjän näkevät, niin voidaan vaikk yhdessä käydeä korjamassa pois. Näin lapsikin oppii suvaitsevaisuutta muita eliöitä kohtaan..
"Ole onnellinen ettei sinun pihallesi käy vieraat kissat kuseksimassa ja paskomassa."
Ne oikein pomppaa silmille heti aamusta, kun haluaisin juoda takapihalla aamukahvini rauhassa. En yhtään ihmettele että kissan juoksee vapaina, kun niiden omistajat ovat älynlahjoiltaan tätä luokkaa...
Miksi pelkäät kissan jätöksiä???? Hyökkääkö ne??
kyllä minäkin satunnaisesti pihalla kuljeksivan kissa siedän. (Ellei nyt ihan alinomaa kuseksi vaikkapa puupinoon juoksuaikaan..) Kissat yleensä tekevät tarpeensakin melko vaivihkaa ja piiloon. Ikävämpää tosin jos lasten hiekkalaatikkoon. Sinne voi kylllä räkätit ja variksettkin paskansa pudottaa. Enemmän rasittaa koiria ulkoiluttavat ihmiset jotka antavat elukoidensa päästää lehmänläjän kokoisia kasoja teiden varteen. Ja niiden haukunta joka kiirii pitkin päivää ja aina kun omakotialueellakin talon ohi menee, niin joka talosta juoksee lauma koiria haukkumaan ohikulkevia.
Kiinnipitämissäänöt ovat vain kaupungeissa, maalla kissat saavat olla vapaasti.