Kellä ihana parisuhde? Kerro sen suola! (ov)

me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 18 vuotta, ja meillä on 3- ja 5-vuotiaat lapset. Kyllä meidän suhteen hankalimmat ajat oli silloin ensimmäisten n. 7 vuoden aikana, kun opeteltiin yhdessä asumista ja toistemme tapoja. Pikkulapsiaika on tietysti eri tavalla raskasta kuin muu aika, mutta ei se meille parisuhteen kannalta ollut /ole mikään koetinkivi

me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 18 vuotta, ja meillä on 3- ja 5-vuotiaat lapset. Kyllä meidän suhteen hankalimmat ajat oli silloin ensimmäisten n. 7 vuoden aikana, kun opeteltiin yhdessä asumista ja toistemme tapoja. Pikkulapsiaika on tietysti eri tavalla raskasta kuin muu aika, mutta ei se meille parisuhteen kannalta ollut /ole mikään koetinkivi

Kokemuksia on niin monenlaisia. Meillä on myös 3v ja 5v lapset, ollaan oltu yhdessä 13 vuotta. Nyt kun lapset eivät vaadi jatkuvaa huomiota, niin huomasimme, että parisuhde on kuivahtanut huoltotiimiksi, olemme erkaantuneet toisistamme. Nyt sitten yritämme taas "löytää toisiamme", en yhtään ihmettele, että monet pienten lasten vanhemmat eroavat.

käyttävät pientä lasta tekosyynä totaaliseen käytöstapojen ja toisen kunnioituksen puutteeseen esittävät besserwisseriä niin, että heikompaa huimaa!



Kukaan ei voi ennen esikoista varautua henkisesti vauvavuoden ja pikkulapsi-ajan mahdolliseen myllerrykseen paremmin kuin ap ja miehensä. Itse asiassa minun mielestäni he ovat varautuneet (ehkä juuri näiden parisuhteessaan katkerien pelottelemana) vähän liiankin hyvin. VAUVAN SAANTI EI TODELLAKAAN TARKOITA SITÄ, ETTÄ PITÄISI (TAI EDES SAISI) OLLA KÄRTTYINEN JA IKÄVÄ TOISELLE PARI VUOTTA PUTKEEN!!!

Väsynyt voi olla (sekin riippuu niin lapsesta; toiset ovat haastavampia, mutta toiset tosi helppojakin) ja uupunut ja univelkainen. Mutta jos ajattelee jo etukäteen, että tämä korreloi siihen, miten paljon kärttyilee kumppanilleen, niin ei hyvin mene.



Oman kokemukseni mukaan väsyneenä, univelkaisena ja kärttyisenä ei voita yhtään mitään ajamalla toista alas ja rasittamalla itseään ja kumppaniaan riitelyillä. Sen sijaan pitkälle pääsee tukemalla ja auttamalla toista: hellyydellä ja välityksellä saa paljon helpommin itselleenkin hellyyttä, välitystä, tukea ja kumppanuutta kuin kälätyksellä, kärttyisyydellä ja vaatimuksilla.



Vuava-aika on raskas monille, mutta se on myös tavattoman antoisa. Missään nimessä ei kannata asennoitua siten, että "kunhan tästä selvitään". Päin vastoin, teidän täytyy asennoitua siten, että "tämä on raskasta, mutta IHANAA, ehkä ihaninta aikaa elämässämme."



Itse olen ollut mieheni kanssa kohta 9 vuotta, ja me olemme olleet lapsiperhe päivästä 1 alkaen. Minulla oli 6 kk lapsi, kun tapasin mieheni. Lapsi on erityislapsi, ja etenkin vauva-aika ja taaperoaika oli TODELLA KUORMITTAVAA. Itse aloin jopa oirehtia henkisesti (paniikkihäiriö) noina vuosina. Meidän parisuhde kuitenki selvisi hyvin (ajatella, vaikka lapsi ei edes ole biologisesti yhteinen!). Ja nytkin, yhdeksän vuotta myöhemmin, meillä on arjessamme romantiikaa, erotiikkaa, hupsuttelua, hassuttelua, keskustelua ja läheisyyttä.



Siis vaikka koko suhteemme on ollut olemassa vain lapsen ajan: kun lapsi on 15 kk, 3 vuotta, 6 vuotta ja nyt tokaluokkansa päättävä pieni suuri mies...Lapsen kanssa arki on haastavaa ja raskasta, mutta myös ihanaa ja antoisaa. Kyllä vika on parisuhteessa, jos se ei lapsen myötä lujitu vaan rakoilee.



Onnea teille ap. Muistakaa nauru, keskustelu ja kosketus. Niillä pääsee jo pitkälle. Ja tee toiselle aina se, mitä toivoisit hänen tekevän sinulle. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Samaa mieltä. Meilläkin on ollut omat haasteensa (kaksi lasta pienellä ikäerolla, toinen erityislapsi, läheisten sairastumisia etc). Mutta kyllä tämä kaikki on vain meitä lujittanut enemmän yhteen.



Meillä toimii tosi hyvin se, että mies lähtee hetkeksi pienten lasten kanssa pois. Saan olla yksin kotona, luksusta!

yhteiset lapset, seksiä useita kertoja viikossa.



Näillä eväillä rakkautta on paljon vielä 16 yhteisen vuoden jälkeen.

ei nalkutusta!

hellät kosketukset, halit, suukot

puhuminen



yhdessä 13 vuotta, lapset 3,5 ja 1,5



meillä ei ole seksielämää, mutta emme sitä kaipaakaan, lapset on tehty se riittää

Olemme olleet yhdessä 19 vuotta ja meillä on 8 - ja 6-vuotiaat lapset. Ja ensimmäiset 7 v olivat hankalimmat. Lapset eivät muuttaneet suhdetta oikeastaan mihinkään.

me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 18 vuotta, ja meillä on 3- ja 5-vuotiaat lapset. Kyllä meidän suhteen hankalimmat ajat oli silloin ensimmäisten n. 7 vuoden aikana, kun opeteltiin yhdessä asumista ja toistemme tapoja. Pikkulapsiaika on tietysti eri tavalla raskasta kuin muu aika, mutta ei se meille parisuhteen kannalta ollut /ole mikään koetinkivi

oli ihanaa ja täydellistä ennen kuin saimme lapset... Mutta kai sekin on jo saavutus, että ylipäätään ollaan yhdessä. Meillä avainsanoja ovat olleet: hyvä seksielämä, uskollisuus, luottaminen, samanlaiset mielipiteet...

kuin ap:llä. Meillä vain on lapset 4,7 ja 9vuotiaita jo. Yhdessä on oltu 11vuotta.



Niin, kyllähän se aika oli raskasta, kun ekan kanssa olikin paljon, paljon raskaampaa, kuin mitä olisi koskaan voinut kuvitellakkaan, puhumattakaan, millaista elämä oli sitten, kun lapsia oli kaksi.

Vaikeaa on välillä ollut ja nalkutettua on tullut, mutta SILTI aina on ollut toista kohtaan vahva tunne.



Ehkä se on se, että on tosiaan yhteinen arvomaailma. Ja se, että naurattaa samat asia. Ollaan toisaalta monessa asiassa toistemme vastakohtia, mutta sillä tavalla hyvässä mielessä, että täydennämme toisiamme.



Mutta eiköhän se tärkein ole se rakkaus.

"Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain, vaikka esteitä on joskus tiellä kohtalon, voimme kaikki ne voittaa kun kuljemme vain, tiemme yhdessä näin, ystäväin."

Kyllä meidän suhteen hankalimmat ajat oli silloin ensimmäisten n. 7 vuoden aikana, kun opeteltiin yhdessä asumista ja toistemme tapoja. Pikkulapsiaika on tietysti eri tavalla raskasta kuin muu aika, mutta ei se meille parisuhteen kannalta ollut /ole mikään koetinkivi

Meillä 3 kk vanha lapsi ja tää aika lapsen kanssa ei ole ollut ollenkaan raskasta! Ei olla miehen kanssa tapeltu tänä aikana varmaan kertaakaan, on tää niin ihanaa. mekin varauduttiin kaikkeen kauheaan, just kuin ap. Vaikka lapsemme onkin helppo tapaus, en voi olla ajattelematta mikä osuus oikealla asenteella on. Eli tästä päästäänkin ihanan mieheni ominaisuuksiin: asenne että kyllä me yhdessä kaikesta selvitään eikä vedetä herneitä nenään vähällä on kyllä a ja o.

Onhan tässä välillä sitäkin, kun molemmat iltasisin vaan väsyneinä makaa sohvalla kumpikin omassa päässä katsomassa telkkaa tai surffaamassa, että onko meillä mitään yhteistä paitsi lapset. Mutta kyllä se yhteinen sävel ja kipinä on tallessa. Meidän pitkän suhteen "salaisuuksia" ovat ainakin tasa-arvoinen suhde ja työnjako, luottamus, kummankin itsenäisyys parisuhteen sisällä (esim. oikeus päättää omista menoista, toki aikatauluista neuvotellaan kun muita lapsenhoitajia ei ole), viikonloppujen yhteiset iltapalat lasten nukkuessa, hyvä seksielämä (jossa ollut ja varmaan tulee olemaan välillä pausseja mutta sieltä se elpyy)

me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 18 vuotta, ja meillä on 3- ja 5-vuotiaat lapset. Kyllä meidän suhteen hankalimmat ajat oli silloin ensimmäisten n. 7 vuoden aikana, kun opeteltiin yhdessä asumista ja toistemme tapoja. Pikkulapsiaika on tietysti eri tavalla raskasta kuin muu aika, mutta ei se meille parisuhteen kannalta ollut /ole mikään koetinkivi

Kokemuksia on niin monenlaisia. Meillä on myös 3v ja 5v lapset, ollaan oltu yhdessä 13 vuotta. Nyt kun lapset eivät vaadi jatkuvaa huomiota, niin huomasimme, että parisuhde on kuivahtanut huoltotiimiksi, olemme erkaantuneet toisistamme. Nyt sitten yritämme taas "löytää toisiamme", en yhtään ihmettele, että monet pienten lasten vanhemmat eroavat.

Uskon rakkauteen ensisilmäyksellä :)

Siperia opettaa kyllä.

käyttävät pientä lasta tekosyynä totaaliseen käytöstapojen ja toisen kunnioituksen puutteeseen esittävät besserwisseriä niin, että heikompaa huimaa!

Kukaan ei voi ennen esikoista varautua henkisesti vauvavuoden ja pikkulapsi-ajan mahdolliseen myllerrykseen paremmin kuin ap ja miehensä. Itse asiassa minun mielestäni he ovat varautuneet (ehkä juuri näiden parisuhteessaan katkerien pelottelemana) vähän liiankin hyvin. VAUVAN SAANTI EI TODELLAKAAN TARKOITA SITÄ, ETTÄ PITÄISI (TAI EDES SAISI) OLLA KÄRTTYINEN JA IKÄVÄ TOISELLE PARI VUOTTA PUTKEEN!!!

Väsynyt voi olla (sekin riippuu niin lapsesta; toiset ovat haastavampia, mutta toiset tosi helppojakin) ja uupunut ja univelkainen. Mutta jos ajattelee jo etukäteen, että tämä korreloi siihen, miten paljon kärttyilee kumppanilleen, niin ei hyvin mene.

Oman kokemukseni mukaan väsyneenä, univelkaisena ja kärttyisenä ei voita yhtään mitään ajamalla toista alas ja rasittamalla itseään ja kumppaniaan riitelyillä. Sen sijaan pitkälle pääsee tukemalla ja auttamalla toista: hellyydellä ja välityksellä saa paljon helpommin itselleenkin hellyyttä, välitystä, tukea ja kumppanuutta kuin kälätyksellä, kärttyisyydellä ja vaatimuksilla.

Vuava-aika on raskas monille, mutta se on myös tavattoman antoisa. Missään nimessä ei kannata asennoitua siten, että "kunhan tästä selvitään". Päin vastoin, teidän täytyy asennoitua siten, että "tämä on raskasta, mutta IHANAA, ehkä ihaninta aikaa elämässämme."

Itse olen ollut mieheni kanssa kohta 9 vuotta, ja me olemme olleet lapsiperhe päivästä 1 alkaen. Minulla oli 6 kk lapsi, kun tapasin mieheni. Lapsi on erityislapsi, ja etenkin vauva-aika ja taaperoaika oli TODELLA KUORMITTAVAA. Itse aloin jopa oirehtia henkisesti (paniikkihäiriö) noina vuosina. Meidän parisuhde kuitenki selvisi hyvin (ajatella, vaikka lapsi ei edes ole biologisesti yhteinen!). Ja nytkin, yhdeksän vuotta myöhemmin, meillä on arjessamme romantiikaa, erotiikkaa, hupsuttelua, hassuttelua, keskustelua ja läheisyyttä.

Siis vaikka koko suhteemme on ollut olemassa vain lapsen ajan: kun lapsi on 15 kk, 3 vuotta, 6 vuotta ja nyt tokaluokkansa päättävä pieni suuri mies...Lapsen kanssa arki on haastavaa ja raskasta, mutta myös ihanaa ja antoisaa. Kyllä vika on parisuhteessa, jos se ei lapsen myötä lujitu vaan rakoilee.

Onnea teille ap. Muistakaa nauru, keskustelu ja kosketus. Niillä pääsee jo pitkälle. Ja tee toiselle aina se, mitä toivoisit hänen tekevän sinulle. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Asioita voi myös päättää ja sopia. Me ollaan miehen kanssa sovittu, että me ei edes harkita eroamista niin kauan kuin meillä on alle 3-vuotiaita lapsia tai me rakennetaan. Tällä hetkellä on molemmat, lapsia on 3, 1-v 3-v ja 6-v ja raksa. Ja silti pyyhkii ihan hyvin. Ehkä just siksi, että tänä aikana kumpikaan ei edes ajattele, että erottais, koska niin ollaan sovittu. Joten ne riidat sun muut tulee ratkaistua huomattavasti fiksummin.

Ja kuten monet muut on kirjoittaneet, ei sen vauva-ajan tarvitse olla raskasta. Monet vauvat nukkuu ihan hyvin yönsä, ja varsinkin jos nukkuu perhepedissä, ei äitikään väsy imettämiseen öisin, kun se sujuu siinä nukkumisen ohessa : 9 Ei sovi kaikille, mutta kannattanee kokeilla, jos on muuten elämä kovin hankalaa.

et varmasti voi muuta väittää...?



Täällä ei kai todella kannattais rekisteröityä... :D

et varmasti voi muuta väittää...?

Täällä ei kai todella kannattais rekisteröityä... :D

Kyllä meidän suhteen hankalimmat ajat oli silloin ensimmäisten n. 7 vuoden aikana, kun opeteltiin yhdessä asumista ja toistemme tapoja. Pikkulapsiaika on tietysti eri tavalla raskasta kuin muu aika, mutta ei se meille parisuhteen kannalta ollut /ole mikään koetinkivi

Meillä 3 kk vanha lapsi ja tää aika lapsen kanssa ei ole ollut ollenkaan raskasta! Ei olla miehen kanssa tapeltu tänä aikana varmaan kertaakaan, on tää niin ihanaa. mekin varauduttiin kaikkeen kauheaan, just kuin ap. Vaikka lapsemme onkin helppo tapaus, en voi olla ajattelematta mikä osuus oikealla asenteella on. Eli tästä päästäänkin ihanan mieheni ominaisuuksiin: asenne että kyllä me yhdessä kaikesta selvitään eikä vedetä herneitä nenään vähällä on kyllä a ja o.

Muistan jokaisen kolmen lapsemme kohdalla, että vauva-ajan väsymyksestä ja hermojenkiristyksesta huolimatta päällimmäisenä oli onnenhuuma vauvasta ja yhteisestä perheestä. Raskainta on oikeastaan ollut kolmen lapsen, miehen vuorotyön, oman työn ja yhden harrastuksen sovittaminen samaan aikatauluun siinä vaiheessa olen palannut takaisin töihin. Nauti vaan odotuksesta ja vauva-ajasta! Toki vauvanhoito välillä väsyttää, mutta omaa vauvaa rakastaa niin kovasti ja vauvan touhuja ja kehitystä on ihana seurailla, että kyllä siinä parisuhdekin voimistuu.

Kyllä meidän suhteen hankalimmat ajat oli silloin ensimmäisten n. 7 vuoden aikana, kun opeteltiin yhdessä asumista ja toistemme tapoja. Pikkulapsiaika on tietysti eri tavalla raskasta kuin muu aika, mutta ei se meille parisuhteen kannalta ollut /ole mikään koetinkivi

Meillä 3 kk vanha lapsi ja tää aika lapsen kanssa ei ole ollut ollenkaan raskasta! Ei olla miehen kanssa tapeltu tänä aikana varmaan kertaakaan, on tää niin ihanaa. mekin varauduttiin kaikkeen kauheaan, just kuin ap. Vaikka lapsemme onkin helppo tapaus, en voi olla ajattelematta mikä osuus oikealla asenteella on. Eli tästä päästäänkin ihanan mieheni ominaisuuksiin: asenne että kyllä me yhdessä kaikesta selvitään eikä vedetä herneitä nenään vähällä on kyllä a ja o.

Ei ollu rankkaa meilläkään kun esikoinen oli 3 kk, elämä oli onnenhuumaa. Ei kukaan ole oikeasti noin lapsellinen että selittää 3-kuisen äitinä, kuinka helppoa on.