Miksi loukkaannun mieheni pornon katselusta?
Nyt minua loukkaa muukin, kuin pornon naista alentava maailma tai se, että mies toiminnallaan tukee sellaista.
Tämä on jotain henkilökohtaista. Tunnen itseni tosi loukatuksi lastemme äitinä ja mieheni vaimona. Ihan kuin hän olisi käynyt suunnilleen vieraissa.
Kommentit (41)
Teillä skaala on jo valmiiksi ehkä tavallista laajempi (mikä ei tietenkään ole huono asia), joten siihen nähden jännä juttu, että hermostut pornosta.
Meillä touhu on laiskempaa, emmekä kumpikaan ole kiinnostunut pornosta. Itse yhdistän jotenkin pornon ja prostituution mielessäni, molemmat ovat vastenmielisiä ilmiöitä, joissa naiset jäävät ikävään osaan.
Huomaa, että mies keskittyy enemmän siihen, miltä touhu näyttää, kuin siihen miltä se tuntuu. Itse olen hyvin vapaamielinen makuuhuoneessa. Pidän roolileikeistä, suuseksistä, jopa anaaliseksistä silloin tällöin ja keksin paljon uusia paikkoja ja tilanteita harrastaa seksiä. Mutta jotenkin loukkaa sekin, että mies katsoi pornoa "salaa". Siis yritti peittää jälkensä ja kun kysyin asiasta, näytteli yllättynyttä. En siis ole toisaalta mustasukkainen, mutta loukkaantunut kylläkin. Tuntuu tosiaan, että hän touhuilee selkäni takana niiden pornoelokuviensa kanssa. Olen todennut, että jos se on hänelle tärkeää, katsotaan yhdessä. Jaamme melko vapaasti fantasiamme ja puhumme paljon seksistä. Pornosta kuitenkin olemme eri mieltä. Minusta se on naista halventavaa ja vaimona/äitinä (lue: Oikeana naisena) tulen loukatuksi mieheni pornon katselusta. ap
Siis sinunko miehesi ajattelee ja katselee vain ja ainoastaan sinua? Vuodesta toiseen? Uskallanpas epäillä.. Uskotko tosissasi siihen ettei miehesi koskaan katsele sillä silmällä muita naisia? Ei katsele koskaan pornoa tai vähäpukeisten naisten kuvia? Ei ihan pikkuisen kuitenkin kiihotu vastaantulevan naisen isoista rinnoista? Tai haaveile ryhmäseksistä tai ties mistä?
Jos sinun miehesi ei koskaan kiihotu mistään muusta kuin sinusta niin pitäisinpä sitä pikkuisen epänormaalina ja itse asiassa aivan mahdottomana ajatuksena.
Mistäs tiedät mitä tai ketä miehesi ajattelee kun kanssasi sekstailee? Sinua? Hohhoijaa!
Voi tätä ahdasmielisyyden määrää. Ihme sitten kun miehet juoksevat salaa muiden naisten syliin, jos ei saa kotona edes pornoa katsoa rauhassa...
Relatkaa naiset vähän!
n36
Miten jollakin on tarve pitää pornon kautta (puhun nyt siis siitä, että joku kiihottuu pornosta) "omia privaattifantasioita"? Taisit keksiä sen juuri itse? Mielestäni seksin suhteen nimenomaan puolisot ovat toistensa omaisuutta. Kaikki mikä liittyy seksiin ja kiihottumiseen, ainakin itse ehdottomasti haluan elää ja kokea puolisoni kanssa. Onneksi olemme tästä yksimielisiä emmekä kaipaa seksiin liittyvässä ketään eikä mitään muuta kuin toisemme. Seksi on nimenomaan kahden toisilleen sitoutuneen ihmisen välistä ja jos siinä tarvitaan jotakin muuta (kolmatta osapuolta, pornoa), se loukkaa toista syvältä.
Pornon katselu on siis yksi uskottomuuden muoto, koska kiihottumista etsitään muualta kuin omasta kumppanista. Uskottomuutta siksi, että silloin tulee sivuuttaneeksi puolisonsa ja fantasioi jostakin muusta.
Kai olen sitten "antanut himoilleni vallan", mutta mieheni ei suostu sängyssä tekemään niitä asioita joista minä pidän joten:
* mies ei esiinny enää fantasioissani
* runkkaan päivittäin katsellen pornoa, mies eläkööt puutteessa tai hakekoot vieraista
miten niin olet jotenkin OIKEA nainen kun et hyväksy pornoa, enemmän nainen? Nainen joka hyväksyy pornon, sitä käyttää ja itsekin katselee on siis vähemmän nainen?
Pohjimmiltani vihaan pornoa ja pornopätkissä esiintyviä ihmisiä. Saako ne silikoniämmät jotain sairasta nautintoa siitä, että tietävät ukkomiehien kuolaavan kuvaansa? Olen todella mustis varsinkin strippauspätkistä. Enhän haluaisi muutenkaan olkkariini ketään akkaa strippaamaan miehelleni, miksi nämä pornovideolla esiintyvät tyypit olisivat poikkeus.
Kyllä se vaan on minulta pois, jos mies katsoo pornoa. Se on pois huomiosta. Pornonaisiin verrattuna näytän sitäpaitsi todella rupsahtaneelta, ihan varmaan mies vertailee..ja harmittelee. Varmana vaihtais mulle erilaisen vartalon jos vois.
ja haluasin kyllä sängyssä vaikka mitä, mutta mies haluaa riettaiden naisten olevan vain ruudulla. Kotona sitten sitä tavallista.
Pornossa nainen ketkuttelee itseään, se on minustakin kiihottavaa mutta samalla raivostuttavaa. Ei niihin miehiin juuri kiinnitä huomiota. Pornoa voi katsoa hirveässä kännissä, silloin ei haittaa vaikka olisi ilotalon väki paikalla.
Se, että loukkaantuu miehen pornonkatselusta, on merkki siitä että naisella on vaistot kohallaan. Ja taas niillä miehillä on ne vaistot, jotka ajavat pornon katteluun.
Mies kiihottuu kuvasta, mutta minä ainakin kiihotun siitä, että tunnen itseni seksikkääksi. Pornon vuoksi tunnen itseni todella epäseksikkääksi. Pitäisi varmaan tehdä niinkuin pornonaiset eli lähteä keikuttelee ja flirttailee muille miehille vaik johku lihatiskibaariin. Tuntis ehkä ittensä taas joksikin.
Olen epävarma, mutta niin on nekin naiset, jotka ei ees kehtaa kertoo miehelle pornon häiritsevän. Pakko olla niin rentoo muijaa, että vaan olis miehelle mieliksi.
Varmaan nää pornomyönteiset naiset on hyvännäkösiä, paljon halittuja ja suukotettuja, eivätkä voi siksi ymmärtää, että joku kaipaa ihailua ja läheisyyttä vain itseään varten.
Ps. vaikka porno loukkaa ehdottomasti ja pidän sitä tietyllä tavalla pettämisenä, annan miehen kattoo rauhassa..sitten se ei oo ainakaa nii ihmeellinen kielletty hedelmä.
Pidättekö pettämisenä, jos haen ite ihailijoita muualta?
Onko tullut mieleen ottaa pornoa osaksi yhteistä esileikkiä? Pornon skaala vaihtelee todella kovasta todella pehmeään ja ainakin meillä se toimii hyvänä esileikkinä, kannattaa hankkia amatööripätkiä jos silikoni ei innosta. Tietty pornot laitetaan pois kun omat hommat pääsee käyntin.
Lisäksi, jos naispornotähtien "kauneus" ahdistaa, niin aina voi miettiä, että onko oman miehen kikkeli samaa tasoa kuin pornoleffoissa (jos on, niin onneksi olkoon :))
Lopuksi. Eikö naispornotähtiä voisi nähdä samalla lailla naisina kuin "meitäkin" eikä (epärealistisina) kilpailijoina? Tytöt tekevät työnsä hyvin eikä se taatusti ole helppoa! Itsestä ei olis siihen.
seksi on sinulle vain ja pelkästään fyysinen asia ja vain sellainen kiihottaa, mikä silmään näkyy. Ilmeisesti näet erilaiset näkemykset ja erilaisen elämäntavan ainoastaan sääntökokoelmana. Ja jos joku ei elä sinun uskomustesi mukaisesti, hän on ahdasmielinen. Ja miten niin "ei saa edes kotona katsella pornoa rauhassa"? Ihan niinkuin joku porno olisi sellainen asia, jonka perään kaikki miehet (ja naisetkin) läähättävät. Hohhoijaa itsellesi.
17
Siis sinunko miehesi ajattelee ja katselee vain ja ainoastaan sinua? Vuodesta toiseen? Uskallanpas epäillä.. Uskotko tosissasi siihen ettei miehesi koskaan katsele sillä silmällä muita naisia? Ei katsele koskaan pornoa tai vähäpukeisten naisten kuvia? Ei ihan pikkuisen kuitenkin kiihotu vastaantulevan naisen isoista rinnoista? Tai haaveile ryhmäseksistä tai ties mistä? Jos sinun miehesi ei koskaan kiihotu mistään muusta kuin sinusta niin pitäisinpä sitä pikkuisen epänormaalina ja itse asiassa aivan mahdottomana ajatuksena. Mistäs tiedät mitä tai ketä miehesi ajattelee kun kanssasi sekstailee? Sinua? Hohhoijaa! Voi tätä ahdasmielisyyden määrää. Ihme sitten kun miehet juoksevat salaa muiden naisten syliin, jos ei saa kotona edes pornoa katsoa rauhassa... Relatkaa naiset vähän! n36
Ei siihen ole mitään syytä kun ymmärtää, että pornossa on kyse fantasiasta, joita taas on meillä kaikilla. Muistan seksuaalivalistajan sanoneenkin meille yläasteella aikanaan, että fantasiat ovat meillä jokaisilla omanlaisensa ja ne ovat täysin sallittuja. Fantasialla ei ole yhteyttä tosielämään, eikä niitä todella tarvitse koskaan alkaa toteuttamaan.
Miehet ovat visuaalisia, he kiihottuvat paljolti siitä mitä näkevät. Mies siis kiihottuu naisvartalosta (jos on hetero) ja miksi ihmeessä hän kiihoittuisi vain yhdestä naisvartalosta? Se olisi luonnotonta! Mutta tässä päästäänkin siihen ytimeen, katsella voi vaikka mitä, mutta näitä katseen kohteita ei terveellä itsetunnolla varustettu nainen tai mies ota loukkauksena, parisuhteessa kuitenkin itse seksi ja läheisyys toteututaan kuitenkin yhdessä.
Vaikkei miehenne katselisi virikkeellistä materiaalia, he silti mitä todennäköisimmin ajattelevat naisia ihan yleisesti päässäänsä kun harrastatte seksiä tai kun hän vetää käteensä. On vain ja ainoastaan naivia kuvitella että se oma tissipari on se ainut joku siellä oman miehen mielessä aina pöyrii, vuodesta toiseen.
ovat vaan ihan oikeita ihmisiä, eikä mielikuvituksen tuotteita ja kieriskelevät riettaassa saastassaan. Katsomalla sitä olet siihen itsekin osallinen. Täysin kuvottavaa. Onneksi myös miehelleni.
Ei siihen ole mitään syytä kun ymmärtää, että pornossa on kyse fantasiasta, joita taas on meillä kaikilla.
Jos yleisenä faktana pidettäisiin sitä, että kaikki naiset kiihottuvat miesten piiskaamisesta (eli että naiset eivät voisi sille mitään, naiset on naisia), niin olisikohan se miesten mielestä ihan ok? Että vaimot katselisivat kiihkossa piiskausfilmejä illasta toiseen? Ja että tätä piiskausta pitäisi katsella yhdessäkin, vaikka esileikkinä? Että kumma jos kaikki miehet eivät innostu?
Fantasiat on fantasioita, joo. Ehkä se on jonkun naisenkin fantasia, että mies ilmestyy eteen, sanotaan uuh aah, ja sitten mies onkin jo sisällä. Jotkut sanovat sitä raiskaukseksi, toiset pornoksi. Harva nainen tosielämässä syttyy ja kiihottuu nappia painamalla.
Minua ei haittaa pätkääkään, jos ja kun mieheni veret alkavat pakkautua uimarannalla puolialastomien naisten läheisyydessä. Ihailenhan minäkin komeita vastaantulevia miehiä.
Mutta porno on kaiken kaikkiaan vastenmielistä, enkä siedä sitä, että naiset jotka niin ajattelevat, leimataan rajoittuneiksi tai estyneiksi. Ja jos joku nainen rakastaa pornoa, se on mulle ihan sama. Onneksi olen löytänyt miehen, joka ajattelee asioista samalla tavalla, enkä koskaan ole joutunut ap:n kaltaiseen tilanteeseen.
Ei siihen ole mitään syytä kun ymmärtää, että pornossa on kyse fantasiasta, joita taas on meillä kaikilla. Muistan seksuaalivalistajan sanoneenkin meille yläasteella aikanaan, että fantasiat ovat meillä jokaisilla omanlaisensa ja ne ovat täysin sallittuja. Fantasialla ei ole yhteyttä tosielämään, eikä niitä todella tarvitse koskaan alkaa toteuttamaan. Miehet ovat visuaalisia, he kiihottuvat paljolti siitä mitä näkevät.
ennen kuin siitä alkaa puhumaan. Pornon voi kategorisoida niin moneen osioon, pehmosta hc:en. Myös naisilla on omat markkinansa tällä saralla, minullakin on monta ostettua nimenomaan naisille suunnattua dvd:tä. En minäkään katsele tai erityisemmin pidä kimppa asetelmista tai muutenkaan mistään perus jyystämispornosta. Mutta eroottiset ja hyvin kuvatut ja ohjatut pätkät ovat aivan ihanaa viihdettä.
Mutta eroottiset ja hyvin kuvatut ja ohjatut pätkät ovat aivan ihanaa viihdettä.
Miten sillä "fantasialla" ei ole yhteyttä tosielämään, kun ne ihan oikeat ihmiset ovat ihan oikeissa kuvissa ihan oikean tietokoneen/television ruudussa ja ihan oikea ihminen ihan oikeilla silmillä sitä ruutua katselee ja ihan oikealla kädellä touhuaa ihan oikeasti. Eikö se fantasia pitäisi olla ihan vaan ajatus?
Noh, minulla itselläni on fantasia, jonka tahdon pysyvän fantasiana. Se liittyy rajumpaan seksiin, johon liittyy jonkin verran alistamista. En koskaan kuuna päivänä tahtoisi sellaista oikeasti, mutta minulle se on oma ajatus, josta kiihotun. Joskus luen ja joskus katson siihen liittyvää pornografista materiaalia yksin.
Mielestäni en silti petä miestäni niin tehdessäni, enkä mitenkään haaveile muista miehistä. Se alue nyt vain sattuu minua kiihottamaan.
Miehenikin katsoo joskus pornoa yksin, joskus katsomme sitä yhdessä. Ei siksi, että tarvitsisi, vaan koska haluamme. Mieheni runkkaa joskus, ja niin teen minäkin, ja näistä jutellaan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. En ole pätkääkään mustasukkainen mieheni pornon katselusta.
Miten jollakin on tarve pitää pornon kautta (puhun nyt siis siitä, että joku kiihottuu pornosta) "omia privaattifantasioita"? Taisit keksiä sen juuri itse? Mielestäni seksin suhteen nimenomaan puolisot ovat toistensa omaisuutta. Seksi on nimenomaan kahden toisilleen sitoutuneen ihmisen välistä ja jos siinä tarvitaan jotakin muuta (kolmatta osapuolta, pornoa), se loukkaa toista syvältä.
Pornon katselu on siis yksi uskottomuuden muoto, koska kiihottumista etsitään muualta kuin omasta kumppanista. Uskottomuutta siksi, että silloin tulee sivuuttaneeksi puolisonsa ja fantasioi jostakin muusta.
hyvästä suhteesta huolimatta, siitä huolimatta että saa seksiä kotona miten päin vaan, voi haluta omaa privaattifantasiaa myös. Seksinkään suhteen ei voi toista omistaa - siitä huolimatta että molemmat jakaisi ajatuksen, että seksi on kahden välinen juttu, sitoumista yhteen ja samaan jne. Oletko mustasukkainen sille, että miehelläsi on oma privaattialueensa, jossa koet ettei sinulla ole sijaa tai johon sinua ei hyväksytä tai haluta mukaan? (vaikka et siis pornoa itse haluakaan, haluaisitko olla miehesi ainoa kiihotuksen kohde?)
Ihmisiä on erilaisia, arvostavat ja pitävät eri asioista. Toisille seksi on tosi tärkeää ja porno katselu on kiva harrastus, kun toisille muut asiat ovat enemmän arvossa ja runkkaus ja porno ei vaan niin kiinnosta. Jos pornon katselu loukkaa jompaakumpaa osapuolta ja toinen sitä silti katsoo, ei suhde oikein toimi. Kyllä se voi loukata, eikä sitä tarvitse silloin alistua ja hyväksyä. Jos kumpikin pitää siitä, niin hyvä niin. Pitää löytää vain kumppani, joka pitää samoista asioista, vaikka se voi ollakin joskus hankalaa. Seksuaalisuus on joillekin arka asia, on erilainen kasvatus, erilaiset näkemykset asioista. Jos esim.nainen on epävarma omasta ulkonäöstään, niin miehen pornon katselu voi lyödä naisen itse tunnon maahan ja loukkaa oikeasti ja kenenkään on turha sanoa, että se olisi liioittelua. Jokaisella on omat tunteensa.
Jotkut miehet saattavat ajatella, että oppivat pornosta, miten tyydyttää paremmin naista/tekniikoita.. voi vähän joillain auttaakin, mutta mielestäni parhaiten se onnistuu ihan sen oman partnerin kanssa tunnustelemalla ja kokeilemalla ja kysymällä suoraan, mistä pitää ja mistä ei. Rakastelu ja paneminen ovat myös kaksi eri asiaa. Toisessa mukana enemmän tunteet, aistit, kun toinen on enemmän leikkiä, teknistä tarpeiden tyydyttämistä..
Jos kumppania rakastaa, niin pitäisi osata olla loukkaamattakin, jos ei niin se on asia erikseen..
hei, ap, kannattaa vaan sanoa suoraan sille ukolle että nyt loppu pornon katselu
mies katselee anonyymejä naisia pornossa ja runkkaa kuin runkkaa ja ajattelee naapurin maijaa tai jotain ystävistäni
homo porno toimisi miehelle. Siinä ei kait naisia esineellistettäisi.
itsellä seuraava tilanne ns. suhteessa:ukko käy kämpillää kattelee pornoa ja tumputtaa,mä en saa kuin joskus harvoin seksiä ja silloinkin typerä lähetyssaarnaaja-asento,haha:D koominen äijä...
noh kysyä voi miksen eroa... sekin on harkinnassa jos tilanne ei muutu...
ja huom aiemmin kumppaneiden kans on sujunu seksi,monipuolisesti.ei vika ole minussa.
että laitat youtubeen itsestäs strippausvideon ja sanot miehellesi, että muitten videoita ei sit enää kato, tai sä suutut :)