Miksi loukkaannun mieheni pornon katselusta?
Nyt minua loukkaa muukin, kuin pornon naista alentava maailma tai se, että mies toiminnallaan tukee sellaista.
Tämä on jotain henkilökohtaista. Tunnen itseni tosi loukatuksi lastemme äitinä ja mieheni vaimona. Ihan kuin hän olisi käynyt suunnilleen vieraissa.
Kommentit (41)
oma mielipiteeni on, että pornoa tekevät ne, jotka ovat antaneet himoilleen ja haluilleen vallan. Seksi on kaunis asia, joka kuuluu kahden ihmisen välille yksityisasiaksi. Kaikki pornontekeminen ja hillittömyys seksin alueella on mielestäni myös naista (ja miestä) alentavaa. Siksi jos mieheni katselisi pornoa, hän asettuisi samalle tasolle. Se merkitsisi myös sitä, ettei hän arvostaisi seksiä samalla tavalla kuin minä ja tuntisin itseni todella petetyksi ja ylikävellyksi.
Nyt minua loukkaa muukin, kuin pornon naista alentava maailma tai se, että mies toiminnallaan tukee sellaista. Tämä on jotain henkilökohtaista. Tunnen itseni tosi loukatuksi lastemme äitinä ja mieheni vaimona. Ihan kuin hän olisi käynyt suunnilleen vieraissa.
Rakastan seksiä ja olen valmis kokeilemaan kaikkea. Mies silti vahtaa netissä pornoa. Enkö minä riitä hänelle vai mihin hän tarvitsee niitä silikoniprinsessoita?
ap
niin laitapa jotain osviittaa itsestäsi keskustelun tueksi!
Rakastan seksiä ja olen valmis kokeilemaan kaikkea. Mies silti vahtaa netissä pornoa. Enkö minä riitä hänelle vai mihin hän tarvitsee niitä silikoniprinsessoita?
ap
Eikä naamassani. Olen todella hoikka ja urheilullinen. Ehkä vain kyllästytän miestäni?
ap
että porno ylipäätään on naisia loukkaavaa. Pornossa nainen on reikä, piste.
Pitäiskö seksi sitten olla jotain romanttista silkkiä ja ruusuja?
Ei sekään ole kaikista normaalia.. ;)
Tunge banaani sinne reikääsi ja ole vähän rennompi.
Jos katselen pornoa, en vertaa itseäni niihin naisiin tai ajattele että ne on jotain alistettuja reppanoita: aika usein ne naiset ottaa päinvastoin tilanteen haltuun; hyppää satulaan ja kiljuu kun syötävät. Sitä se kai on?
Ei, kun se olikin sitä romanttista humpuukia: seksi on seksiä! Joskus kuitenkin pornon fantasiat voi olla ihan tervettä katseltavaa, niinkun on lukea sarjakuvia tai leikkiä lapsien kanssa.
Haloo tyhjästä! Katsele yhdessä miehen kanssa, vai etkä "kehtaa"?
sinulle ei seksikään ole herkkä ja haavoittuvainen alue. Tai olet uhrannut herkkyytesi viettien vietävänä.
Pitäiskö seksi sitten olla jotain romanttista silkkiä ja ruusuja? Ei sekään ole kaikista normaalia.. ;) Tunge banaani sinne reikääsi ja ole vähän rennompi. Jos katselen pornoa, en vertaa itseäni niihin naisiin tai ajattele että ne on jotain alistettuja reppanoita: aika usein ne naiset ottaa päinvastoin tilanteen haltuun; hyppää satulaan ja kiljuu kun syötävät. Sitä se kai on? Ei, kun se olikin sitä romanttista humpuukia: seksi on seksiä! Joskus kuitenkin pornon fantasiat voi olla ihan tervettä katseltavaa, niinkun on lukea sarjakuvia tai leikkiä lapsien kanssa. Haloo tyhjästä! Katsele yhdessä miehen kanssa, vai etkä "kehtaa"?
Höpö höpö! Mää mitään oo uhrannu!
Romantiikka JEES mutta ei se ole kokonaisuus, sama kun söis joka päivä makkaraa. Ota banaaniakin!
Sama reikä se on sulla ja mulla ja pornovideon Paulalla! Se on vaan kiihkee ja sää oot itsestäsi epävarma äityliini. :D
Mää oon ainakin tasan parempi pano miehelleni kuin video.
Itsellä 3 lasta ja annan miehelle reikää ja otan siltä, joskus suihinkin. Hui kamala.
se olisi se pelkkä reikä joka tosielämässä riittäisi (kuten pornossa), olisit sinäkin miehellesi tarpeeton. Toisille ihmisille myös tunteet ja hienotunteisuus ovat tärkeitä. Kummallista, jos et ymmärrä sitä.
Ärsyttää, että ne joille homma ei ole "pano, pyllyyn, mällit naamaan, kulli tähän" jne -osastoa, leimataan teikäläisten puolesta epävarmoiksi sievistelijöiksi. Se ei mene niin.
Höpö höpö! Mää mitään oo uhrannu! Romantiikka JEES mutta ei se ole kokonaisuus, sama kun söis joka päivä makkaraa. Ota banaaniakin! Sama reikä se on sulla ja mulla ja pornovideon Paulalla! Se on vaan kiihkee ja sää oot itsestäsi epävarma äityliini. :D Mää oon ainakin tasan parempi pano miehelleni kuin video. Itsellä 3 lasta ja annan miehelle reikää ja otan siltä, joskus suihinkin. Hui kamala.
Itse pidän pornon katselusta yhdessä mieheni kanssa. Ei siinä niitä tyyppejä tuijotella, vaan kiihotutaan nimenomaan tavallaan siitä, että tuijottaa "salaa" toisen aktia. Useammin ehdotan minä miehelleni pornon katselua, kun hän minulle. Meille pornon katselu tuo kiihotusta ja uutta mielenkiintoa seksielämään. En ole koskaan pitänyt pornoa naista alentavana. Yhtä hyvinhän sitä voisi sitten pitää myös miestä alentavana, kun naisetkin sitä katsoo ja siitä kiihottuu. Sitä paitsi pornoleffoissa olijat suurimmassa määrin tietävät mitä tekevät ja vielä ihan tykkäävätkin siitä.
Miksi ap.kin sitten tuntee epävarmuutta asiasta? Ei kukaan niitten videon ihmisten kanssa juttele, harrasta! :D
Kyllä seksi voi olla hauskaa, rajua, fantasiaa (pukeudu vaikka rooliasuun) tai tee jotain joka kiihottaa. Onko seksi "oikeassa elämässä" sitten romanttista löpertelyä? Tuodaan kukkia ja voihkitaan ranskaksi?
Itsekin katson pornoa ja nimenomaan se toisten katselu kiihottaa, ei niinkään ne ihmiset. En katsele naisia tai miehiä sillä silmällä tai vertailemalla.
Ei se ole likaista, sitä se on kun sinä niin ajattelet. ;)
10
että seksi ei voi tai saa olla hauskaa, rajua ja fantasiaa. Olkoon kaikkea tätä! Onko sinulle haavoittuvuus ja herkkyys sitä, että tuodaan kukkia ja voihkitaan ranskaksi? Ja edustaako "romanttinen löpertely" sinulle jotakin epäaitoa ja teennäistä lällättelyä?
Kysyn vaan, miksi siihen kiihottumiseen milloinkaan tarvitaan joku pornoleffa? Eikö se oma kumppani olekaan kiihottava? Ne leffojen naiset ja miehet ovat tosiaan alentuneet jonnekin "tappi reikään" -tasolle, jota onneksi minun ei tarvitse tuijotella.
Miksi ap.kin sitten tuntee epävarmuutta asiasta? Ei kukaan niitten videon ihmisten kanssa juttele, harrasta! :D Kyllä seksi voi olla hauskaa, rajua, fantasiaa (pukeudu vaikka rooliasuun) tai tee jotain joka kiihottaa. Onko seksi "oikeassa elämässä" sitten romanttista löpertelyä? Tuodaan kukkia ja voihkitaan ranskaksi? Itsekin katson pornoa ja nimenomaan se toisten katselu kiihottaa, ei niinkään ne ihmiset. En katsele naisia tai miehiä sillä silmällä tai vertailemalla. Ei se ole likaista, sitä se on kun sinä niin ajattelet. ;) 10
loukkasi, kun huomasin miehen katselleen läppäriltä pornoa. Erityisesti loukkasi pätkät, joissa nainen oli strippaillut, siinä ei siis ollut mitään aktia vaan pelkkä nainen :(
mutta seksiin kuuluu myös fantasiat, joita ehkä voi pornon kautta elää. Tai huomaa sitä kautta, mikä mua oikein kiihottaakaan.... Ja hyvästä suhteesta huolimatta, siitä huolimatta että saa seksiä kotona miten päin vaan, voi haluta omaa privaattifantasiaa myös.
Seksinkään suhteen ei voi toista omistaa - siitä huolimatta että molemmat jakaisi ajatuksen, että seksi on kahden välinen juttu, sitoumista yhteen ja samaan jne. Oletko mustasukkainen sille, että miehelläsi on oma privaattialueensa, jossa koet ettei sinulla ole sijaa tai johon sinua ei hyväksytä tai haluta mukaan? (vaikka et siis pornoa itse haluakaan, haluaisitko olla miehesi ainoa kiihotuksen kohde?)
kommentoin kuitenkin. Miten jollakin on tarve pitää pornon kautta (puhun nyt siis siitä, että joku kiihottuu pornosta) "omia privaattifantasioita"? Taisit keksiä sen juuri itse? Mielestäni seksin suhteen nimenomaan puolisot ovat toistensa omaisuutta. Kaikki mikä liittyy seksiin ja kiihottumiseen, ainakin itse ehdottomasti haluan elää ja kokea puolisoni kanssa. Onneksi olemme tästä yksimielisiä emmekä kaipaa seksiin liittyvässä ketään eikä mitään muuta kuin toisemme. Seksi on nimenomaan kahden toisilleen sitoutuneen ihmisen välistä ja jos siinä tarvitaan jotakin muuta (kolmatta osapuolta, pornoa), se loukkaa toista syvältä.
Pornon katselu on siis yksi uskottomuuden muoto, koska kiihottumista etsitään muualta kuin omasta kumppanista. Uskottomuutta siksi, että silloin tulee sivuuttaneeksi puolisonsa ja fantasioi jostakin muusta.
En liittäisi tähän mustasukkaisuutta, se on mielestäni epätervettä ja liittyy tunneriippuvuuteen toisesta. Jos kokee tulleensa loukatuksi ja petetyksi, ei se ole mustasukkaisuutta.
Jotkut puolisot katselevat yhdessä pornoa ja hakevat siitä kiihottumista yhteistoimin. Mutta niinkuin sanottu, en ymmärrä syitä, miksi kiihottumista tarvitsee hakea muualta kuin omasta puolisosta. Mielikuvitus on rajatonta seksinkin alueella ja kun käydään kuumana, ei ne ideat lopu kesken ;D.
hyvästä suhteesta huolimatta, siitä huolimatta että saa seksiä kotona miten päin vaan, voi haluta omaa privaattifantasiaa myös. Seksinkään suhteen ei voi toista omistaa - siitä huolimatta että molemmat jakaisi ajatuksen, että seksi on kahden välinen juttu, sitoumista yhteen ja samaan jne. Oletko mustasukkainen sille, että miehelläsi on oma privaattialueensa, jossa koet ettei sinulla ole sijaa tai johon sinua ei hyväksytä tai haluta mukaan? (vaikka et siis pornoa itse haluakaan, haluaisitko olla miehesi ainoa kiihotuksen kohde?)
12 täällä taas tuumailee..
On kyllä jännä huomata miten pornon katselua jotkut täällä pitävät yhtenä uskottomuuden muotona. Musta ainakin, vaikka en itse pornosta pitäisikään pitäisin parempana vaihtoehtona sitä että mies katselee pornoa, kun käy vieraissa. Asia on aivan eri! Porno on yksi fantasioimisen muoto. Se on aivan luonnollista että siitä nautitaan yhdessä tai erikseen. Ei pornoleffojenkaan tarvitse olla mitään hardcorea, itse en sellaisesta pidä. Kyllä se oma kumppani kiihottaa, mutta pitkissä liitoissa, niin kuin meilläkin on ollut jossain vaiheessa jotain ekstraakin on hyvä piristykseksi keksiä. Me kyllä jo ihan alkuaikoina yhdessä pornolehtiäkin katseltiin. Silloin sitä ei katseltu niinkään kiihoittumisen vuoksi, vaan mielenkiinnosta. En ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät pornoleffojen tai lehtien katselijoita/lukijoita jotenkin omituisina. Elämässä on paljon kamalampaa ja sairaampaa kuin pornoleffat/lehdet ja niistä nauttiminen. Kuten muutamia mainitakseni: Eläimiin tai lapsiin sekaantuminen. Se se on sairasta ja sellaiset ihmiset ovat sairaita ei pornon katselijat!
että pornon katselu ja vieraissa käynti ovat tosiaan kumpikin uskottomuutta ja minulle ne eivät ole "aivan" eri asioita. Vieraissa käyminen on vain vielä pidemmälle menevää uskottomuutta. No, sinulle pornon katselu on "luonnollista" ja jopa nautit siitä. Minulle taas porno on hyvinkin vastenmielistä.
Varmuuden vuoksi vielä kommentoin, ettei tule väärinkäsityksiä, että en pidä pornoleffojen katselijoita omituisina tai sairaina. En sellaista ole kirjoittanut.
Minäkin loukkaannuin kun sain selville mieheni katsoneen pornoa netistä. Itse asiassa, se vaivasi häntä itseäänkin ja kertoi niin tehneensä muutamana iltana. Loukkaannuin todella paljon ja minusta tuntui ihan siltä kuin olisi kertonut käyneensä vieraissa.
Minusta seksi on kaunis asia. Täyttä antautumista myös tunteen tasolla ja minua satutti se, että mies oli tehnyt siitä halvan ja likaisen pornon myötä. Olinkin ihmetellyt muutamana kertana, kun otteet oli muuttuneet rajuiksi. En pitänyt siitä.
Mies sitten selitti että oli katsonut ja yrittänyt etsiä keinoa saadakseen minulle suuremman nautinnon. Hoh hoijaa!
No, onneksi asia käsiteltiin perin pohjin molempien puolelta. Minulle seksi ei todellakaan ole panoa, mälliä, tappia reikään tms halpaa ja likaista.
Huomaa, että mies keskittyy enemmän siihen, miltä touhu näyttää, kuin siihen miltä se tuntuu.
Itse olen hyvin vapaamielinen makuuhuoneessa. Pidän roolileikeistä, suuseksistä, jopa anaaliseksistä silloin tällöin ja keksin paljon uusia paikkoja ja tilanteita harrastaa seksiä.
Mutta jotenkin loukkaa sekin, että mies katsoi pornoa "salaa". Siis yritti peittää jälkensä ja kun kysyin asiasta, näytteli yllättynyttä. En siis ole toisaalta mustasukkainen, mutta loukkaantunut kylläkin. Tuntuu tosiaan, että hän touhuilee selkäni takana niiden pornoelokuviensa kanssa. Olen todennut, että jos se on hänelle tärkeää, katsotaan yhdessä.
Jaamme melko vapaasti fantasiamme ja puhumme paljon seksistä. Pornosta kuitenkin olemme eri mieltä. Minusta se on naista halventavaa ja vaimona/äitinä (lue: Oikeana naisena) tulen loukatuksi mieheni pornon katselusta.
ap
mitä päässäsi liikkuu. Miehet ja monet naisetkin (kuten minä) tykkäävät katsoa pornoa. Ei siinä varsinaisesti katsota niitä henkilöitä tai unelmoida niistä, vaan kiihotutaan siitä itse aktin näkemisestä. Omasta mielestäni se ei ole keneltäkään pois jos kumppani katsoo pornoa, kiihottuu siitä tai vaikkapa tyydyttää itseään katsomalla pornoa.
Eri asia on sitten, jos siitä muodostaa ongelma ja pornoa katsotaan päivittäin, jatkuvasti ja jätetään oma kumppani täysin huomioimatta.
Meillä on se tilanne, että minä haluan joka päivä, mies haluaa n. 3-4 kertaa viikossa, joskus kerta riittää. Mies ei katso pornoa, mutta minä katson yksikseni. Mies tietää sen, eikä se häntä haittaa. Parempi se on, että katselen pornoa ja tyydytän itse itseni kuin juoksisin vieraissa. Näin molemmat on tyytyväisiä. En minäkään tosin pornoa vahtaa päivittäin vaan silloin tällöin.
Monesti miehet haluavat enemmän kuin naiset. Katsovat pornoa ja runkkaavat. Ei tarvitse huolehtia toisen tarpeista ja haluista ja voi purkaa paineensa hetkessä. Se ei ole sinulta pois, jos se ei ole pävittäistä eikä vaikuta siihen kuinka miehesi huomioi sinua.
Unohda miltä ne naiset niissä näyttävät, ei miehesi vaihtaisi sinua heihin. Se on fantasiaa.