Teenkö väärin, jos en anna lapseni olla ystävä erityislapsen kanssa?

Hänen oman lapsensa kannaltahan olisi tärkeää tavata samantasoisia ystäviä vaikka omalta luokalta. Toisaalta olisi kovin ystävällistä jaksaa olla myös tämän adhd-lapsen kanssa. Siis tämän lapsen kannalta. EI kai se sattuma ole, ettei hänellä ole muita kavereita. Muut vanhemmat eivät kannusta lapsiaan olemaan hänen kanssaan.



Luultavasti tämä adhd-lapsi saa ajan mittaan kavereita luokaltaan ja omasi alkaa taas haluta olla vain muiden kanssa. Huomattava on, että on kyllä vastuullista kasvatusta huomioida ystävällisesti myös ei-tavikset ja olla heidän kanssaan.

meidän 17v otti unipupun mukaan kun lähti vaihtariksi Ameriikkaan, ei taida saada sieltä yhtään ystävää, vai onko ne sielä suvaitsevaisempia?

ei ei-taviksia tavi mitenkään ystävällisesti ja armollisesti huomioida ja olla myös heidän kanssaan. Ja väärässä olet siinäkin, että ap:n lapsi tapaisi "samantasoisia" ystäviä omalla luokallaan. Niin erityislapset kuin tavallisetkin lapset ovat eri tasoisia eri asioissa. Monilla erityislapsilla on jotain, missä he ovat hyviä - ja missä jokainen tavallinen lapsi ei suinkaan ole parempi. TOki heillä on myös jotain, missä he eivät ole yhtä hyviä. Kuten useimmilla tavislapsillakin. Ja sitten erityislapsilla on jotain, missä he tosiaan tarvitsevat tukea. Mutta se erityisen tuen tarve ei siis ollenkaan todennäköisesti ole koko sen erityislapsen persoona tai lahjakkuuskapasiteetti tai "taso". Sunkin ehkä pitäisi ajatella myös erityislapsia yksilöinä, joiden kanssa fiksut ihmiset ovat siksi, että heillä on jotain annettavaa!

Hänen oman lapsensa kannaltahan olisi tärkeää tavata samantasoisia ystäviä vaikka omalta luokalta. Toisaalta olisi kovin ystävällistä jaksaa olla myös tämän adhd-lapsen kanssa. Siis tämän lapsen kannalta. EI kai se sattuma ole, ettei hänellä ole muita kavereita. Muut vanhemmat eivät kannusta lapsiaan olemaan hänen kanssaan.

Luultavasti tämä adhd-lapsi saa ajan mittaan kavereita luokaltaan ja omasi alkaa taas haluta olla vain muiden kanssa. Huomattava on, että on kyllä vastuullista kasvatusta huomioida ystävällisesti myös ei-tavikset ja olla heidän kanssaan.

Sillä, että lapsestani ei todennäköisesti tule teinipissistä, hän ei vietä vapaa-aikaansa teinien ryyppyporukassa, hänestä ei tule jakorasiaa, minun ei tarvitse pelätä vahinkoraskautta. Hänen elämänsä on erilaisempaa mutta turvallisempaa.

niin yleensä erkaneminen tapahtuu ihan luonnostaan, kun yhteiset asiat vähenee ja samanhenkiset kaverit lisääntyy. Olethan varma, ettei ongelma sittenkin ole asenteessasi - kauhistelu ja tapaamiskiellon tuumailu viestii ainakin minulle, että nimenomaan sinulla on ongelma vamman kanssa, ja sitä kautta tytölläsi. Mieti myös, huomautteleeko muut lapset hänelle kaverista? Voithan sanoa vaikka ettei ketään saa kiusata, kenenkään kanssa tarvitse olla kaveri pakosta. Ja neuvoa ongelmissa kuten terveen kaverinkin kanssa tekisit.

ovat useamman vuoden omaa 7v poikaani vanhempia, mutta henkisesti ehkä 3-5 vuotiaan tasolla. Poikani on pelannut heidän kanssa jalkapalloa, ja nyt nuo keharit soittelevat ovikelloamme ja pyytävät leikkimään. Poikani ei enää haluaisi enkä todellakaan pakota! Hänellä on omanikäistään seuraa ja kavereita kivasti muutenkin. Lisäksi lasten maailma on aika karua; jotkut voi alkaa kiusaamaan ihan vain siksi, että joku viettää aikaa vammaisten kanssa. Karua mutta totta.

Sillä, että lapsestani ei todennäköisesti tule teinipissistä, hän ei vietä vapaa-aikaansa teinien ryyppyporukassa, hänestä ei tule jakorasiaa, minun ei tarvitse pelätä vahinkoraskautta. Hänen elämänsä on erilaisempaa mutta turvallisempaa.

jos lapsesi kaveeraa tämän kanssa ja muut häntä vierastavat, niin sitten voi olla, että tuo kaveri ei pääse porukoihin ja samalla ei pääse omasikaan.



Eli jos tämä adhd ei kelpaa lapsesi kavereille, ne kaverit ei tule enää hakemaan.

Meillä samanlainen tilanne, ja oma lapseni ei todellakaan enää halua viettää yhtään aikaa kaverinsa kanssa joka on päivä päivältä oudompi ja "vammaisempi", eli siis jää koko ajan kehityksessä niin paljon. Kun olivat 5 v. leikeistä vielä tuli jotain koska erityislapsi oli silloin ehkä noin 2,5 v. tasolla. Nyt kun molemmat ovat vähän vajaa 8 v. ja toinen on ehkä 3 v. tasolla ja toinen ikätasollaan, ovat maailmat jo niin erilaiset että mistään ei tule mitään. Syy miksi en omaa lastani yhtään kannusta olemaan tämän erityislapsen kanssa on se että erityislapsi alkaa vihdoin ymmärtää että hän on erilainen ja niinä oivalluksen hetkinä hänestä tulee VÄKIVALTAINEN. Tämä ko. erityislapsi on kehitysvammaisten koulussa eikä sielläkään oikein pärjää, puree opettajaansa, lällättelee, läpsii jne. , joten en todellakaan halua häntä meille koskaan. Hän on arvaamaton ja lisäksi muutenkin erittäin huono esimerkki esim. meidän 2-vuotiaalle.



Ne jotka ovat sinua vastaan tässä ketjussa eivät ole varmaankaan koskaan kokeneet millaista on kun omaa lasta erityislapsi hakkaa kepillä hullun kiilto silmissä kuola roiskuen. Mainitsen vielä erikseen että oma lapseni ei ole koskaan kiusannut tätä tyttöä, vaan pikemminkin yrittää ymmärtää hänen lapsellisuuttaan, mutta väkivaltaa hänen ei tarvitsekaan ymmärtää!

muuten niin, ettei hänen tarvitsisi nolostua muiden silmissä. Jos he esim. leikkivät vain kahdestaan, lapsesikin saa rauhassa olla "pieni", leikkiä pehmoeläimillä ja laulaa hoilottaa tai mihin muuhun "lapselliseen" ja "ajattelemattomaan" toimintaan erikoislapsi lastasi houkuttaa.



Kirjoitit, että tämä erityislapsi on söötti, joten mistään kiusaamispelosta tai vaarallisista jutuista ei liene kyse. Keskustele lapsesi kanssa ja kerro, että arvostat sitä (jos arvostat), että hän leikkii myös tämän toisen pienen tytön kanssa, jolla ei ilman häntä olisi ketään ystävää. Bestikset on eri juttu, mutta tulevaisuutta varten on hyvä oppia tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa on oppia arvostamaan ja myös puolustamaan massasta poikkeavia. Tässä ei ole kyse mistään sosiaalityöstä tai sääliterapiasta, vaan normaalista ihmisenä olemisen ja elämisen perusteista.



Mieti vielä, jos osat olisivat toistepäin: jos sinulla olisi tuo erityislapsi; miten toivoisit muiden suhtautuvan häneen?

minulla oli lapsena yksi cp-vammainen kaveri, ja kaikki tiesimme hänen olevan erilainen, mutta leikeissä kulki mukana siinä missä muutkin. Hänen äitinsä oli vain hyvin suojeleva, eikä laskenut lasta ulos ilman valvontaa. (Luultavasti ihan aiheesta)

Minulla on 8 v. tyttö. Hän on ollut erityislapsen kanssa tekemisissä syntymästään asti, nyt 9 v. poika.



Tämä erityislapsi ei puhu kunnolla, mutta tyttäreni saa hyvin selvää. Paremmin kuin minä. Hän on oppinut tuon "kielen". On toiminut tulkkinakin pojalle. Motorisesti poika on heikompi, mutta tyttö odottaa ja auttaa. Tämä erityislapsi tekee kaiken perässä, hänellä puuttuu omaa harkinta kykyä, että on ollut noloja tilanteita. Tyttöni on tehnyt jotain tyhmää ja tämä toinen perässä jne.



Tyttäreni on kysellyt välillä esim. koska ystävä oppii puhumaan niin kuin me. Tai miksi hän vapisee. Olen kertonut sen minkä tiedän ilman että hämmennän tyttöä liian tarkalla diagnoosilla. Hän tietää että ystävänsä on erinlainen. Hän myöskin ymmärtää, että voi auttaa ystävää erinlaisissa asioissa. Jos ei olla nähty vaikka pariin viikkoon, niin tyttö jo kysyy että milloin nähdään heidät.



Viimeksi tänään heillä oli todella hauskaa yhdessä. Suunnittelivat jo mitä kesällä tekisivät yhdessä, kun koulu loppuu.



Pojalla on muitakin kavereita. Koulusta on tullut muita erityislapsia ja tuttujen kautta muita lapsia ystäviksi.



Minulla on mennyt välillä pojan äitiin hermot, mutta olemme edelleen ystäviä. Uskon että lapsemme ovat syynä tai seurauksena ystävyydellemme. Koska en ole koskaan heitä halunnut erottaa.

varastaa tupakkaa ja karkkia kavereidensa kotoa sekä kaupasta (on jäänyt kiinnikin); levittää kaikki oman lapsen lelut sekä sisällä että ulkona ja lähtee pois; pissailee missä sattuu, esim. lumipenkalta lasten leikkialueelle; kielenkäyttö ajoittain on mitä on.



Ei, en halua rohkaista lasta leikkimään tämän kaverinsa kanssa. Enkä päästä omaani esim. kauppaan tämän kaverin kanssa.



Sääli tuota erityislasta tulee silti, ainakin joskus.

ap:n lapsi on oppinut, että laulelu kadulla tai pehmolelun kanssa leikkiminen pihalla on noloa?

Ja sitten avauksen ihan ällistyttävä kysymys: "miten sanoisin nätisti tytön äidille että aiomme syrjiä hänen tytärtään?" Voi huokaus näitä ihmisiä ...

koska lelu menee pilalle kastuessaan tai joutuessaan hiekkaan. Vain tyhmä lapsi vie kivan lelunsa tahalleen pilaantumaan ulos.

koska lelu menee pilalle kastuessaan tai joutuessaan hiekkaan. Vain tyhmä lapsi vie kivan lelunsa tahalleen pilaantumaan ulos.

sellainen vaahtomuovista tehty, lapsen korkuinen. SIllä hypittiin sekä minä että pikkusisko ja koko kortteli pitkin mäkeä. pihallakin. VOi olla, että olin tyhmä lapsi, mutta ei se poni siitä pilalle mennyt, se vaan piiskattiin mattopiiskalla puhtaaksi ja taas jatkettiin menoa. Mä olen nykyään tohtori, joten jos olinkin tyhmä lapsi, jossain vaiheessa älykkyyteni meni selvästi sun ohitsesi...

Meillä on nyt vajaa 5-vuotias lapsi, jolle SAATTAA tulla joskus lievä kehitysvamma diagnoosi. Yhtä hyvin saattaa tulla muutakin.. kun nyt jo mennään monimuot. kehityshäiriö diagnoosilla.

On selvää että kehitysviiveet ovat sellaisia että lapsi ei ole ikäisensä. Kuitenkin lapsesi on jo sen ikäinen että tietää erityisyyden - kouluiässä lapset jo arvioivat toisiaan ja itseään. Mielestäni on tärkeää keskustella lapsesi kanssa: Miltä hänestä tuntuu tämän kaverin seura, haluaako hän tavata sitä jne.

Ja selvästikin SINUN lapsesi nyt jotain "irti saa" tuosta kaverisuhteesta. Tuskin hän muuten olisi kaveri.

ON muuten melkoinen kamaluss alkaa laulamaan keskellä katua ja ulkona.. suostaan kamalaa ja vahingoittavaa. Johan siinä linnun poikasetkin saavat infarktin.. mopon pöristelyt eivät ole niin pahoja ympäristöhaittoja.



Vanhempana voit kasvattaa lapsestasi erilaisuutta ymmärtävää. Se ei tarkoita että tyttäresi menisi sotkemaan pyhäasuaan jos kaveri niin tekee JOS tytölläsi on on sen verran vahva ja terve itseluottamus, kyky arvioida OMIA asioitaan. Se että kaveerataan tyhmän, tunnevammaisen, CP-vammaisen, kuurosokean, ADHD:n, kontaktihäiriöisen kanssa ei kyllä väistämättä tarkoita sitä että opitaan ns huonoja tapoja tai saadaan tartunta.



Ja lohdutus sinulle: Ne pahimmat kiusaajat löytyvät niistä lapsista joiden perheissä ei ole opetettu mitään arvoja tai rajoja. Heillä ei ehkä ole diagnoosia mutta he purkavat pahaa oloaan mitä kotona ovat kokeneet ehkä koko elämänsä ajan toisiin. Niitä ystäviä riittää...

koulussa ovat, heistä ei liioin välitetä. Paukuttelevat toisten lelut rikki, hyppivät roskiksissa, kiroilevat.. diagnoosia heillä ei ole. Ehkä se sitten saavat kaveraata tämän takia..



Jätänkin tästedes kertomatta lapsemme diagnoosin... mielummin laitan hänen käytöksensä sitten huonon kasvatuksen piikkiin kuin yritän ymmärtää näitä suvaitsemattomia ihmisiä joilla ei ole tarkoituskaan ymmärtää neurologisia vammoja...



Ja jos lapsemme jää ilman kaveria, sille en voi mitään. Yritän antaa rakkautta sitten ja toivoa että se riittää korvaamaan ne kaverit. Ja kun toiset leikkivät ulkona ja paukuttelevat vaikka autoja paskaksi, meidän lapsi saa katsoa ikkunasta. Onhan hän DIAGNOSOITU. Tartuttavaa vammaa kantava ihminen.



Mielummin vien perheeni korpeen kuin olen tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa. Ei viitsi olla tartuttamassa täydellisiin ihmisiin noinkin kamalaa sairautta...



Ja AP:lle: Teet ihan oikein ettet anna lapsesi olla tuon kamalan ERITYISlapsen kaveri. Mutta tekisin moraalisesti oikein jos kertoisit tuon lapsen äidille oikean asenteesi. Mene sanomaan niille joille asia kuuluu äläkä valita täällä. Samoin te jotka valitatte noista vammaisista jotka kiusaa: KERTOKAA se heidän vanhemmilleen. Vai eikö helkkari uskalleta???